"Pakkomielteiden vangit YLE Teema 20.30 - 21.00 Jos kädet on pestävä 300 kertaa päivässä, kyse on pakko-oireisesta häiriöstä. Sarjassa seurataan neljän tanskalaisen yrityksiä vapautua pakkomielteistään terapian avulla.
Haku yle.fi:stä"
Mitä osaa pakkomielle näyttelee
10
325
Vastaukset
- bubastis.tmi
on pakkomielle, siitä että on pakko olla olemassa jahve. Erilaisten pakkomielteiden omaavat hakeutuvat itselleen sopivan uskonnon vietäviksi. Kristinuskoiset ovat hämmästyttävän sitkeitä palvomaan jumalaa, joka tuomitsee heidät helvettiin, jos eivät usko. Jeesuksen alttarillekaan ei saa laittaa lahjuksia, niinkuin muissa uskonnoissa. Jeesus haluaa pääsi vadille. Olen tavannut sellaisia jumalia jotka ovat onnellisia jos heille antaa kukkasen. Sillä tavoin totustuin Hanumaniin, lentävään apinaan. Joskus on kaduttanut että tarjosin hänelle pelkkää ruohoa, mitähän kaikkea olisi tapahtunut banaanilla? Next time, always have banana ready.
Itse vapauduin pakkomielteestäni,juomisesta, uskon avulla. Eli kohdallani ainakin uskonto vapautti minut siitä pakkomielteestä.
- ***.*.*.*.***
Alkoholismi on paha sairaus!
mutta niin on yhteen kirjaan turvautuminen ja toiden ihmisten halveksiminenkin jos hän ei ole uskova! ***.*.*.*.*** kirjoitti:
Alkoholismi on paha sairaus!
mutta niin on yhteen kirjaan turvautuminen ja toiden ihmisten halveksiminenkin jos hän ei ole uskova!Siitä olen samaa mieltä että alkoholismi on paha sairaus. Hivenen tabu Suomessa,mutta kuitenkin.
Toisessa asiassa turvautuminen riippuu kirjasta, ja ketään ei minun mielestä pidä halveksia oli hänen vakaamus sitten mikä hyvänsä.- Kössönöm
Kun aloit uskomaan johonkin jumalolentoon, niin et halunnut enää päihteitä, niinkö? Miksi?
sinun kannaltasi lopputulos saattaa olla hyväkin.
Pakkomielteesi tehdä muista ihmisistä riippuvuuden uhreja tosin kertoo että pitkä matka sinulla on ihmiseksi.- Pertti K.P.
Nas.se kirjoitti:
sinun kannaltasi lopputulos saattaa olla hyväkin.
Pakkomielteesi tehdä muista ihmisistä riippuvuuden uhreja tosin kertoo että pitkä matka sinulla on ihmiseksi.Ootko onnellinen, Nasse?
Kerro meille, mikä on ihminen ja miten sellaiseksi tullaan.
Kiitos! - Hanna
Kössönöm kirjoitti:
Kun aloit uskomaan johonkin jumalolentoon, niin et halunnut enää päihteitä, niinkö? Miksi?
Itselläni oli, varmaankin lapsuuden traumana, syntynyt pakkomielle. En nyt paljasta suorainnaisesti millainen ja tapa ei ollut kovin paljon elämää häiritsevä - oli pieni toistorituaali, joka oli pakko suorittaa tietyssä tilanteessa päivittäin. Vaikka ymmärsin, että asia ei ole syntiä, kärsin kuitenkin jotenkin sielussani tavasta. - koin, että jotenkin sielunvihollinen orjuuttaa tällä turhalla toiminnolla ja en kokenut olevani täysin vapaa. Rukoilin ja pyysin Jumalaa vuosia vapauttamaan moisesta "pikkurituaalista".
Kerran sitten olin rukoiltavana ja Herran palvelija sai Pyhässä Hengessä "tiedon sanat" Sinulla on jokin pitkäaikainen sinnikäs riesa, josta pyrit eroon, Herra tulee ajallansa vapauttamaan sinut tästä. Tiedät, mikä tämä asia on." En ollut kertonut asiasta mitään kyseiselle rukoilijalle.
Kului vielä parisen vuotta, vielä toistin samaa, mutta minua lohdutti tuon palvelijan kautta tulleet sanat.
Sitten vain eräänä kauniina päivänä huomasin, että kyseinen harmi oli jäänyt tai unohtunut pitkäksi aikaa (useita päiviä). Oli sitten eräässä paikassa hengellinen tilaisuus ja minua oli pyydetty puhumaan siellä. Silloin päätin, että kerron vapautumisestani juuri siellä. Koin ajatusmaailmassani, että vihollinen kuiskaili - "älä kerro, joudut uudelleen koukkuun jälleen". Lausuin: "Väisty Jeesuksen Kristuksen nimessä, olen vapaan ja varmasti kerron."
Kerroin Jumalan työstä tilaisuudessa ja ei ole pakkomielle sen jälkeen piinannut elämääni ja vapauttani Herrassa.
Nuorena pelkäsin hirveästi esiintymistä ja varsinkin laulaminen yksin oli hirveä painajainen. Pelkoni laulamiseen tuli pienestä epäonnistumisesta koulun juhlissa. No, puhumista en jännitä enää
yleisön edessä, mutta laulamaan en ole vielä suostunut. Laulan duetossa tai triossa ja kuorossa. Jumala on antanaut minulle "lähimmäisten mielestä kauniin äänen", mutta yksin en halua laulella.
Itselleni usko Jumalaan on ollut vapauttaja ei mikään pakkomielle! Pidän todella ihmeenä että vapauduin tuosta vaikkakin harmittomasta pakkomielteestä. Kössönöm kirjoitti:
Kun aloit uskomaan johonkin jumalolentoon, niin et halunnut enää päihteitä, niinkö? Miksi?
Minun kohdallani se oli voisko sanoa "pitempi prosessi". Eli uskoontulon jälkeen juomiseni vähäni, mutta "lankesin" välillä juomaan. Sitten yhtenä päivänä kuin hyvin voimmakkasti rukouksien jälkeen, että enää ei tarvi juoda. siitä on nyt 8 w ja 8kk...ja ei ole ollut edes viinapoltteita sen jälkeen, sekin tukee sitä että sain raittiuden uskon kautta Jumalalta.
Lisättäköön vielä että juomiseni oli "ongelmajuomista", tänä päivänä minua ei häiritse muiden juominen enkä muita siitä tuomitse. Se on kuitenki jokaisen henkilökohtainen asia.Nas.se kirjoitti:
sinun kannaltasi lopputulos saattaa olla hyväkin.
Pakkomielteesi tehdä muista ihmisistä riippuvuuden uhreja tosin kertoo että pitkä matka sinulla on ihmiseksi.Olemme jostakin samaamieltä, lopputulos on todella huomattavasti parempi. Tosin riippuvainen en koe olevani, vaan paremminkin vapaa ja vapaampi kokoajan.
En usko pakkokäännyttämiseen, enkä "suu vaahdossa" saarnaa täällä enkä livenä. Mutta jos jonkun voin ohjata uskon tielle, niin hieno juttu.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Persuja ei aluevaltuustoissa näy
Ei tunnu persuja paljon paikalliset asiat kiinnostavan, vaan ainoastaan ulkomaalaiset, joku Israel ja Trumpin fanitus.973998Päivän Riikka: Uudenkaupungin autotehdas hiljeni
Näin ne 100 000 uutta pysyvää ei-tempputyötä yksityiselle sektorille tämän hallituksen ansiosta syntyy. Työntekijöille j973357Riikka vie Suomen kohta ykköseksi työttömyyskisassa
Espanja: 10,5 % Suomi: 10,3 % Ruotsi: 9,3 % Kisa on tiukkaa, mutta Riikalla hyvä draivi päällä. Vasemmistolaisen päämin1312668Miten juhlitte ensi lauantaina?
Se on kalenteriin merkitty juhlapäiväksi, niin sitä kai kuuluu juhlia.2532211Laita tunniste josta kaivattusi tietää sun kirjoittavan täällä
Joku yksilöity yhteinen juttu joka on sun ja kaivattusi välillä. Tuntomerkkinä esim. punainen pipopää, tonttu-ukko tai m971981Varusmiehen kuolema
Ei ollut vahinko, ei aiheuttanut vaaraa muille, eikä ollut rikos, mitä jää jäljelle? Oliko kyseessä oman käden kautta lä1001903Mikä ihme teitä savolaisia tuossa
p*rs*reiässä niin kiinnostelee? Että siitä pitää päntönnään huutaa.211829- 1161693
Kumpaan rahat, mummojen vaippoihin vai Nalle WahIroosille?
JOS siis sinä saisit päättää?11331- 571265