Työttömien

Palkkatukityö on sekä työttömien että yhteiskunnan hyväksikäyttöä. Miksi ihmeessä yhteiskunnan pitää osallistua yksityisen työantajan palkkakustannuksiin ja lisätä yrityksen voittoja tai ylläpitää kolmatta sektoria? Kyse on yritysten osalta perimmältään kilpailua vääristävistä yritystuista.

Ymmärtäisin kyllä palkkatukityön valtiolla/kunnalla, sillä yhteiskunnan varoistahan niin palkkatuki maksetaan. Valtio ja kunnat eivät yleensä myöskään alita yhtä helposti tessin mukaisia palkkoja.

Palkkatukityö on vääristymä yhteiskunnassa, mutta vielä pahempi vääristymä on työ, jota teetetään maksamatta lainkaan palkkaa. Siinä työtöntä nöyryytetään viimeisen päälle. Yhä useampi työtön joutuu ilmaistyöntekijäksi, eikä siinä kysytä sen enempää työttömän työkokemusta, ikää kuin koulutustakaan. Työttömän ammattitaito siis nollataan.

Palkkatukityö ja vielä vähemmän palkatta tehty työ eivät yleensä johda myöhempään työllistymiseen. Em. toiminnan tulokset on siis todettu huonoiksi. Se tulee esiin muistaakseni peräti vuoden 2007 työllisyyskertomuksessakin. Kyse on siis puhtaasta työttömien hyväksikäytöstä ja nöyryyttämisestä. V. 2007 ilmaistyöntekijöiksi pakotettiin yli 50 000 työtöntä. Em. luku ei sisällä edellisen vuoden aikana alkaneita palkattomia töitä. Määrä lienee vain tuosta kasvanut. Vertailun vuoksi: v. 2007 aloitettiin vajaa 30 000 yksityisen sektorin palkkatukityösuhdetta. Tuon lisäksi sitten vielä edellisen vuoden aikana alkaneet palkkatukityösuhteet.

Ohjelmassa mainittu vain kahden kuukauden palkaton jakso ja sen jälkeinen työllistyminen ovat siis poikkeuksia. Palkaton työsopimus tehdään yleensä puoleksi vuodeksi ja sen jälkeen kun puoli vuotta on kulunut, edessä on pääosalla ilmaistyöntekijöitä vain jatkaminen työttömänä - entistä katkerampana.

Yhteiskunnassa kohdellaan työttömiä siis sikamaisesti ja syyllistetään työttömiä. Kuitenkin työtön maksaa työttömyydellään siitä, että muilla menee lujaa. Työttömyys on yhteiskunnalle edullista ja etenkin se on niille, jotka ovat saaneet pitää työpaikkansa, kun työtoveri on potkaistu pois. Eikä työhön jäävä ole useinkaan sen parempi työntekijä kuin poispotkittukaan. Monesti on päinvastoin. Ruskeakielisyys yms. kun palkitaan helposti.

Oma lukunsa on työttömien rangaistusjärjestelmä. Se on paitsi suhteeton niin myös kohtuuton. Sen lisäksi työttömiä voidaan rangaista hyvinkin mielivaltaisesti.

Työttömiin kohdistetaan kahdenlaisia rangaistuksia: määräaikaisia karensseja ja ei-määräaikaisia työssäolovelvoitteita eli rangaistustyössäoloehtoja, jotka voivat jatkua loputtomiin.

Työtöntä rangaistaan, jos työhön/koulutukseenosoitus on kadonnut postissa. Työtöntä rangaistaan, jos hänet osoitetaan paikkaan, johon hänellä ei ole kulkuyhteyksiä, mutta osoituspaikka sijaitsee kuitenkin ns. työssäkäyntialueella. Työtöntä rangaistaan, kun työantaja ilmoittaa työvoimatoimistoon, ettei palkannut työtöntä työttömästä johtuvasta syystä esim. siksi, että työantaja arvioi työttömän työhaluttomaksi, millä ei tarvitse olla mitään totuuspohjaa. Työtöntä rangaistaan, jos hän sanoo kysyttäessä hakeneensa kurssille, koska työvoimatoimistosta niin käskettiin. Työtöntä rangaistaan, jos työantajan mielestä työtön esittää liian korkean palkkatoivomuksen. Jne.

Tässä pari oikeasti tapahtunutta:

A sai osoituksen koulutukseen 50 km:n päähän kotoaan. Ainut yhteys olisi ollut taksi. A:lla ei ollut autoa eikä ajokorttia. Sama koulutus olisi alkanut parin viikon päästä kuntakeskuksessa ja A tarjoutui menemään sinne. Tämä ei käynyt työvoimatoimistolle. Se oli kahden kuukauden karenssi, koska työttömän on järjestettävä kulkunsa työssäkäyntialueellaan.

B:lle ei tullut maksupäivänä ansiosidonnaista päivärahaa. Vuokra olisi pitänyt maksaa ja jääkaapissa oli vain valot. B oli pienen lapsen yksinhuoltaja. B otti yhteyttä työttömyyskassaan, jolloin kävi ilmi, että työvoimatoimisto oli toimittanut kassaan katkaisulausunnon, minkä vuoksi päivärahaa ei voitu maksaa. B otti yhteyttä työvoimatoimistoon, mistä selvisi, että sieltä oli lähetetty työhönosoituskirje. B ei ollut saanut työhönosoituskirjettä eikä näin ollen tiennyt hakea paikkaa (postissa hukkuu vuositasolla 11 000 - 13 000 lähetystä). Se oli kahden kuukauden karenssi työstä kieltäytymisen vuoksi.

Em. karenssit eivät mene yleensä kumoon valitusasteissakaan. On näet niin, että jos työttömän ja jonkun toisen näkemykset ovat ristiriidassa, työtön valehtelee. Tämä minulle aikanaan työssä perusteltiin sillä, että työtön puhuu omassa asiassaan, muut eivät.

Hiukan karenssien kohtuuttomuudesta ja suhteettomuudesta:

Vuonna 2007 työttömille määrättiin 81 800 rangaistusta. Kun työttömiä oli vuonna 2007 keskimäärin virallisen tilaston mukaan 183 000, niin lähes joka toisen voidaan arvioida saaneen rangaistuksen. Rangaistuksista 45 200 oli määräaikaisia karensseja, loput käytännössä työttömyystuen epäämisiä toistaiseksi.

Karenssit ovat joko 2 kk:n pituisia tai sitten 3 kk:n pituisia. Työtön, joka saa täysimääräistä työmarkkinatukea, menettää siis 2 kk:n karenssin aikana n. 1100 e/brutto. 3 kk:n karenssin saanut vastaavasti n. 1650 e/brutto. Sen lisäksi sosiaalitoimi rankaisee karenssin saaneita alentamalla toimeentulotuen perusosaa 20-40 %. Kun toimeentulotuen perusosa on 417,45 e/kk, saa työvoimatoimiston määräämän karenssin saanut 333,96 e - 250,47 e/kk. Elää tuolla sitten, se on melkoista taiteilua.

Ansiosidonnaista saavat menettävät tietysti vastaavasti enemmän. Rangaistustyössäoloehdon saaneiden menetyksillä ei ole kattoa.

Vertailun vuoksi: Lievästä pahoinpitelystä tai lievästä rattijuopumuksesta voi selvitä 40-60 päiväsakolla. Työtön selvinnee alimmalla päiväsakolla, joka taitaa olla edelleen 6 e. Työtön saattaa siis selvitä rikoksestaan 240-360 e:n sakolla.

Olen työskennellyt useamman vuoden työttömyysturvan parissa, vaikka on minulla kyllä omakohtaistakin kokemusta työttömyydestä. Olin tehtävissä, joissa näin työttömyysturvan toimivuuden laajemmalti kuin yhden työvoimatoimiston näkökulmasta. Lähdin alalta pois sen vuoksi, etten enää halunnut osallistua vähimmässäkään määrin työttömien sikamaiseen kohteluun.

http://blogit.yle.fi/mot/aktivointia-vai-orjatyota#comments
3167
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

työttömän kannattaa ensitilassa tehdä sellainen rikos että joutuu vankilaan. saavathan vangit 10x paremman kohtelun kuin työttömät.

Äänestä

Tosin haluan kommentoida hieman tuota sakotus järjestelmää, eli minä putosin kokonaan kelan korvauksilta, ei siis enää mitään "palkkaa" ainoastaan sossun varassa tällä hetkellä.
Jos minä jään kiinni ja saan sakot vaikka pahoinpitelystä, niin en joutuisi maksamaan niitä ollenkaan, koska kun odotan niin kauan että menevät ulosottoon, niin sossu maksaa ne sitten minun puolestani!
Sossu maksaa siis ulosotossa olevat sakot!
Eli toisin sanoen, ei ole mitään järkeä edes olla töissä verokortilla jos tekee pieniäkin rikoksia!
Tämä nyt vaan ihan aivopieruna!:)

Äänestä

Palkkatukea pidän ainoana hyvänä asiana näissä. Työntekijä saa sentään TES:n mukaisen palkan, ja on ihan sama maksetaanko työmarkkinatuki yritykselle vai työttömälle. Monella alalla on niin paljon opittavaa, että ei voi odottaa työntekijältä täyttä työpanosta alussa. Lisäksi varmasti hyötyä pienyrittäjille. Itse kun pidän pienyrittäjää työläiseen rinnastettavana.

Työharjoittelu 8 € päivä on jo hyväksikäyttöä. Se on sama kuin ruokapalkka, mitä ennen orjille maksettiin.

Humanismi on kaukana siitä, miten meillä työttömiä kohdellaan.

Pätkätyöllistettyjä myös pitäisi tukea, auttaisi korvaus ilman mitään karensseja. Vuokrat saisivat olla puolet pienemmät. Auttaisi myöskin työnantajia.

Työn jakaminen myös on nyt harkitsemisen arvoinen asia.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Hyväksikäytöstä kirjoitti:

Palkkatukityö on sekä työttömien että yhteiskunnan hyväksikäyttöä. Miksi ihmeessä yhteiskunnan pitää osallistua yksityisen työantajan palkkakustannuksiin ja lisätä yrityksen voittoja tai ylläpitää kolmatta sektoria? Kyse on yritysten osalta perimmältään kilpailua vääristävistä yritystuista.

Ymmärtäisin kyllä palkkatukityön valtiolla/kunnalla, sillä yhteiskunnan varoistahan niin palkkatuki maksetaan. Valtio ja kunnat eivät yleensä myöskään alita yhtä helposti tessin mukaisia palkkoja.

Palkkatukityö on vääristymä yhteiskunnassa, mutta vielä pahempi vääristymä on työ, jota teetetään maksamatta lainkaan palkkaa. Siinä työtöntä nöyryytetään viimeisen päälle. Yhä useampi työtön joutuu ilmaistyöntekijäksi, eikä siinä kysytä sen enempää työttömän työkokemusta, ikää kuin koulutustakaan. Työttömän ammattitaito siis nollataan.

Palkkatukityö ja vielä vähemmän palkatta tehty työ eivät yleensä johda myöhempään työllistymiseen. Em. toiminnan tulokset on siis todettu huonoiksi. Se tulee esiin muistaakseni peräti vuoden 2007 työllisyyskertomuksessakin. Kyse on siis puhtaasta työttömien hyväksikäytöstä ja nöyryyttämisestä. V. 2007 ilmaistyöntekijöiksi pakotettiin yli 50 000 työtöntä. Em. luku ei sisällä edellisen vuoden aikana alkaneita palkattomia töitä. Määrä lienee vain tuosta kasvanut. Vertailun vuoksi: v. 2007 aloitettiin vajaa 30 000 yksityisen sektorin palkkatukityösuhdetta. Tuon lisäksi sitten vielä edellisen vuoden aikana alkaneet palkkatukityösuhteet.

Ohjelmassa mainittu vain kahden kuukauden palkaton jakso ja sen jälkeinen työllistyminen ovat siis poikkeuksia. Palkaton työsopimus tehdään yleensä puoleksi vuodeksi ja sen jälkeen kun puoli vuotta on kulunut, edessä on pääosalla ilmaistyöntekijöitä vain jatkaminen työttömänä - entistä katkerampana.

Yhteiskunnassa kohdellaan työttömiä siis sikamaisesti ja syyllistetään työttömiä. Kuitenkin työtön maksaa työttömyydellään siitä, että muilla menee lujaa. Työttömyys on yhteiskunnalle edullista ja etenkin se on niille, jotka ovat saaneet pitää työpaikkansa, kun työtoveri on potkaistu pois. Eikä työhön jäävä ole useinkaan sen parempi työntekijä kuin poispotkittukaan. Monesti on päinvastoin. Ruskeakielisyys yms. kun palkitaan helposti.

Oma lukunsa on työttömien rangaistusjärjestelmä. Se on paitsi suhteeton niin myös kohtuuton. Sen lisäksi työttömiä voidaan rangaista hyvinkin mielivaltaisesti.

Työttömiin kohdistetaan kahdenlaisia rangaistuksia: määräaikaisia karensseja ja ei-määräaikaisia työssäolovelvoitteita eli rangaistustyössäoloehtoja, jotka voivat jatkua loputtomiin.

Työtöntä rangaistaan, jos työhön/koulutukseenosoitus on kadonnut postissa. Työtöntä rangaistaan, jos hänet osoitetaan paikkaan, johon hänellä ei ole kulkuyhteyksiä, mutta osoituspaikka sijaitsee kuitenkin ns. työssäkäyntialueella. Työtöntä rangaistaan, kun työantaja ilmoittaa työvoimatoimistoon, ettei palkannut työtöntä työttömästä johtuvasta syystä esim. siksi, että työantaja arvioi työttömän työhaluttomaksi, millä ei tarvitse olla mitään totuuspohjaa. Työtöntä rangaistaan, jos hän sanoo kysyttäessä hakeneensa kurssille, koska työvoimatoimistosta niin käskettiin. Työtöntä rangaistaan, jos työantajan mielestä työtön esittää liian korkean palkkatoivomuksen. Jne.

Tässä pari oikeasti tapahtunutta:

A sai osoituksen koulutukseen 50 km:n päähän kotoaan. Ainut yhteys olisi ollut taksi. A:lla ei ollut autoa eikä ajokorttia. Sama koulutus olisi alkanut parin viikon päästä kuntakeskuksessa ja A tarjoutui menemään sinne. Tämä ei käynyt työvoimatoimistolle. Se oli kahden kuukauden karenssi, koska työttömän on järjestettävä kulkunsa työssäkäyntialueellaan.

B:lle ei tullut maksupäivänä ansiosidonnaista päivärahaa. Vuokra olisi pitänyt maksaa ja jääkaapissa oli vain valot. B oli pienen lapsen yksinhuoltaja. B otti yhteyttä työttömyyskassaan, jolloin kävi ilmi, että työvoimatoimisto oli toimittanut kassaan katkaisulausunnon, minkä vuoksi päivärahaa ei voitu maksaa. B otti yhteyttä työvoimatoimistoon, mistä selvisi, että sieltä oli lähetetty työhönosoituskirje. B ei ollut saanut työhönosoituskirjettä eikä näin ollen tiennyt hakea paikkaa (postissa hukkuu vuositasolla 11 000 - 13 000 lähetystä). Se oli kahden kuukauden karenssi työstä kieltäytymisen vuoksi.

Em. karenssit eivät mene yleensä kumoon valitusasteissakaan. On näet niin, että jos työttömän ja jonkun toisen näkemykset ovat ristiriidassa, työtön valehtelee. Tämä minulle aikanaan työssä perusteltiin sillä, että työtön puhuu omassa asiassaan, muut eivät.

Hiukan karenssien kohtuuttomuudesta ja suhteettomuudesta:

Vuonna 2007 työttömille määrättiin 81 800 rangaistusta. Kun työttömiä oli vuonna 2007 keskimäärin virallisen tilaston mukaan 183 000, niin lähes joka toisen voidaan arvioida saaneen rangaistuksen. Rangaistuksista 45 200 oli määräaikaisia karensseja, loput käytännössä työttömyystuen epäämisiä toistaiseksi.

Karenssit ovat joko 2 kk:n pituisia tai sitten 3 kk:n pituisia. Työtön, joka saa täysimääräistä työmarkkinatukea, menettää siis 2 kk:n karenssin aikana n. 1100 e/brutto. 3 kk:n karenssin saanut vastaavasti n. 1650 e/brutto. Sen lisäksi sosiaalitoimi rankaisee karenssin saaneita alentamalla toimeentulotuen perusosaa 20-40 %. Kun toimeentulotuen perusosa on 417,45 e/kk, saa työvoimatoimiston määräämän karenssin saanut 333,96 e - 250,47 e/kk. Elää tuolla sitten, se on melkoista taiteilua.

Ansiosidonnaista saavat menettävät tietysti vastaavasti enemmän. Rangaistustyössäoloehdon saaneiden menetyksillä ei ole kattoa.

Vertailun vuoksi: Lievästä pahoinpitelystä tai lievästä rattijuopumuksesta voi selvitä 40-60 päiväsakolla. Työtön selvinnee alimmalla päiväsakolla, joka taitaa olla edelleen 6 e. Työtön saattaa siis selvitä rikoksestaan 240-360 e:n sakolla.

Olen työskennellyt useamman vuoden työttömyysturvan parissa, vaikka on minulla kyllä omakohtaistakin kokemusta työttömyydestä. Olin tehtävissä, joissa näin työttömyysturvan toimivuuden laajemmalti kuin yhden työvoimatoimiston näkökulmasta. Lähdin alalta pois sen vuoksi, etten enää halunnut osallistua vähimmässäkään määrin työttömien sikamaiseen kohteluun.

http://blogit.yle.fi/mot/aktivointia-vai-orjatyota#comments

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu