"Totisesti minä sanon teille: rikkaan on vaikea päästä taivasten valtakuntaan. Ja vielä minä sanon teille: helpompi on kamelin käydä neulansilmän läpi kuin rikkaan päästä Jumalan valtakuntaan."
Mitenkähän nykyihmisen taloudellinen tilanne suhteutetaan Raamatun aikaiseen tilanteeseen? Nykyajan köyhä olisi luultavasti raamatulliseen aikaan varsin hyvin toimeentuleva, ellei peräti rikas. Nykyköyhillä on kaikilla kännykät, TV, autokin useimmilla, tiskikone, mikroaaltouuni ja vaikka mitä ei välttämätöntä kamaa.
Mikä omaisuus on siis sellaista, jota Raamatun määritelmän mukaan voi omistaa päästäkseen "neulan silmän läpi"?
Ei taida taivaassa tungosta olla, jos Matteuksen evankeliumin kyseinen kohta kirjaimellisesti tulkitaan.
Matteus 19:21-24 ja suhteellisuus
15
233
Vastaukset
Jeesuksen uhrin perusteella kertakaikkiaan.* Jeesus puhui tuonkin ensiksi juutalaislle, laianalisille, jotka haamusivat rikkaukaisa, ja anastivat köyhiltä kuka milläkin verukkeilla. Laki vaati antamaan köyhille, jos mieli saada vanhurskauden lain kautta, pakanat ei ole koskaan sellaista mahdolisuutta edes omistaneet.
* Kirstus ei ollut vielä tuon sanoessaan kuollut kenenkään syntien edestä.
* Nyt on ainut tie armoon, Jeesuksuksen lahjavanhurskaus. Vaikka antaisit kaikki pois, se ei sinua taivaaseen vie, vain usko Jeesukseen pelastaa.- J.Edgar
itse asiassa ollenkaan suomalaisia. Jeesushan ei puhunut suomalaisille mitään, eikä Suomea mainita (Ruotsi-Suomea, Venäjää) Raamatussa ollenkaan.
Mehän olemme siis vapaita sekä uudesta- että vanhasta liitosta. :) J.Edgar kirjoitti:
itse asiassa ollenkaan suomalaisia. Jeesushan ei puhunut suomalaisille mitään, eikä Suomea mainita (Ruotsi-Suomea, Venäjää) Raamatussa ollenkaan.
Mehän olemme siis vapaita sekä uudesta- että vanhasta liitosta. :)* Siispä esität vaan jotain!
* Jeesus sanoo; "Minä olen tullut Israelin huoneen kadonneitten lammasten tykö." Ja ensisijaisesti näin oli. Jeesus tuli jo silloin perustamaan tuhatvuotista valtakuntaa, mutta Hänen omansa eivät ottaneet Häntä vastaan, vaan hylkäsivät Messiaansa, ja vieläpä tappoivat ainoan Kuninkaansa ja Messiaansa.
* Ja siksi juuri pakanat sai mahdollisuuden Jeesusken kautta saada "juutalaisuuden", sydämen ympärilaeikkauksen kautta.
* Juutalaiset ovat luopumuksen tiassa tällä hetkellä, ja ovat sitä aina siihen ssaakka kunnes Jeesus tulee uudelleen, ensin seurakunnalleen, joka on pakanoista koottu.
* Näin käy Jeesksen sana toteen, "viimeiset tulevat ensimmäisiksi, ja ensimmäiset viimaisiksi"!
* Pakanat otetaan taivaaseen ennen luonnollisia Jumalan lapsia, ja sitten vasta kun Jeesus tulee toistamiseen, ja perustaa tuhatvuotissen valtakunnan, Israel pelastuu kokonaisuudessaan, ja he tuntevat Jeesusken Meessiaansa, ja tunnustavat syntinsä, ja saavat anteeksi, ja niin heillä on avoin lähde syntiä ja saastaisuutta vastaan,
* He evankelioivat Tuhatv.ssa valtakunnassa koko maailman, ja kaikki kansat pelastuu ja tulevat tuntemaan Herran Jeesuksen. Ja tämä TV:nan jälkeen hekin pääsevät lopulta taivaaseen.
* Näin ensimmäiset tulee viimaisksi, ja viimeiset ensimmäisksi. Pakanat ajaa Israelin edelle, Jeesusn ansiosta.
- to..
päästä kristinuskon taivaaseen? "Ja Herra siunasi Jobin elämän loppupuolta vielä enemmän kuin sen alkua, niin että hän sai neljätoista tuhatta lammasta, kuusi tuhatta kamelia, tuhat härkäparia ja tuhat aasintammaa." Palkaksi saatu omaisuus oli valtava,Jobista tuli aikansa Kroisos.Kun vielä muitakin VT:n sankareita siunattiin nimenoman maallisella hyvällä, miten heidän käy nyt kun köyhyydestä kristinuskon myötä tulikin hyve?
yhdessä kristittyjen kanssa samalla tasolla, josko siellä nyt mitään tasoja okaan, joshon itse uskon, siellä on kaikki yhtä Kristusessa, ei ystä Hänen jumaluudessaan, vaan yhtä hengessä ja keskinäisessä yhteydessä, jossa ei ole miestä eikä naista.
* Siunauksen laatu vaan on muuttunut. VanhanTestamenstin aikana Jumala siunasi kansaansa maalisella rikkaudella, uudessa on siunaukset pääasiallisesti hengellisiä, armolahjat, esm. Ja Henki avaa Sanaa ja sen rikkauksia. Ja nämä siunaukset on pysyviä, maalliset jää tänne,rahaa ei taivaassa tarvita.
* Onhan se mukava nähdä Job myös siellä sitten, kun sinne asti ehditään!
- pasuna
Ko.asian kuullut näin.Jerusalemissa oli tiellä ahdas portti,josta kuljettiin.Siis ihmiset mahtuivat-kameli ei suorilla jaloilla.
- J.Edgar
ristillä, niin optiomiljonääritkin menevät taivaaseen että ns. hippulat vinkuu. Isot on neulat ja silmät. :O
- jos heille
kelpaa Jeesuksen hankkima lahjavanhurskaus ja tunnustavat Jeesuksen Herrakseen ja Vapahtajakseen.
ole kiinni rahasta, onko sitä vaiko ei!
* "Sydämen uskoslla tullaan vahurskaaksi, ja suun tunnustuksella pelastutaan."
- ML213
Inhimillisesti ajatellen rikkaan ihmisen on mahdoton päästä Jumalan valtakuntaan.Siis sellaisen ihmisen, jonka sydän/alitajuiset asiat on rahan himossa ja haalimisessa.Esim. joka on rikastunut osakkeilla/pörsissä ja on saanut suuret omaisuudet.Tallainen ihminen todella käyttää aikaansa paljon, pohtimalla rahaan liittyviä asioita.Sydämestä/alitajunnnasta siis lähtevät kaikki ihmnisen ajatukset ja sanat ja mielikuvat jne...
Muta, huomioippa kun JUmala astuuu kuvioon.Jumala alkaa muuttamaan ihmisen sydämentilaa ja tämä alkaa vaikuittamaan suoraan ihmisen ymmärryskykyyn nähdä asioita ja itseään. (Luuk 11:34). Siis ihminen alkaa ymmärtämään ja nähdä elämänsä ei valossa ja eri tavoin.Samanlainen mielikuva kun ihminen sairastuu erittäin vakavasti.Hänen viimeiset kuukaudet/viikot/päivät ovat aivan erilaisia.Hän mahdollistuu nauttimaan aivan pikku asioista ja seuraavan päivän näkeminen ja asioiden kokeminen antaa suurta iloa.
Voisi ajatella, että tänä aikana on tämä/kin pallo huykassa, jolloin ihminen ei voi nauttia ja iloita pienistä ilon aiheista, vaan ihminen reagoi jäykästi vain suuriin positivisiin asioihin.
Esim. Milloin todella iloitsit ja olit kiitollinen ruuasta, terveydestäsi jne...- J.Edgar
ateisti/agnostikko, niin osaan kyllä nauttia elämän pinistä ja isoista iloista. Juon kahvia juuri. Terveys, lasten, vanhempien ja muiden lähimpien, omaakaan unohtamatta, on listalla varsin korkealla.
Ehkä teillä uskovilla on liian stereotyyppinen käsitys uskonnottomista? - ML213
J.Edgar kirjoitti:
ateisti/agnostikko, niin osaan kyllä nauttia elämän pinistä ja isoista iloista. Juon kahvia juuri. Terveys, lasten, vanhempien ja muiden lähimpien, omaakaan unohtamatta, on listalla varsin korkealla.
Ehkä teillä uskovilla on liian stereotyyppinen käsitys uskonnottomista?On todella hyvä asia kun iloitset elämässäsi ihan pienistä asioista.
Kun pohdimme ihmisen olemusta, niin on hyvä huomioida eräs tärkeä seikka.Havainnoippa elämääsi pidemmällä jaksolla ja ilmentääkö se hyvän mielen olemassaoloa eli tyytyväisyyttä ja iloa ja lepoa ja luottamusta tulevaisuuteen jne...
Monastihan ihminen mieltää tilansa aivan eritasoisesti, jos kysyy esim. "Oletko onnellinen" tai jos terapeutti kysyy potilaaltaan; "Miten olet voinut".Tämä vastaus ei ilmennä arjen todellisuutta, vaan sen hetkistä tilaa/tunnetta.
Ihmisen tunteet vaikuttavat tavattoman paljon senhetkiseen tilaan.
Taas toisin päin. Jos ihmnen on onnellinen arjessa ja tyyty7väinen yleensä, mutta jos häneltä kysyttäisiin tämä asia silloin kun hän on "tuupannut" autonsa ojaan tai on saanut lomautus ilmoituksen tuntia ennen kysymystä jne...
Mutta, en todella halua mitätöidä tai väheksyä, jos olet todella "onnenpekka".Kuulunet siihen pieneen ryhmään näin laman aikana. J.Edgar kirjoitti:
ateisti/agnostikko, niin osaan kyllä nauttia elämän pinistä ja isoista iloista. Juon kahvia juuri. Terveys, lasten, vanhempien ja muiden lähimpien, omaakaan unohtamatta, on listalla varsin korkealla.
Ehkä teillä uskovilla on liian stereotyyppinen käsitys uskonnottomista?* Samat ravinon tarpeet on ihmisellä, oli uskossa tai askossa! Usko on siäsien ihmisen muuttunut tila. Se einää kaipaa tyydyttää himojaan ja muita tarpeettomia pyynteitä!
* Muuttunut sisäinen elämä tarvitsee hengellistä ravintoa elääkseen, ei uskovainen elä ainoastaan vedestä ja leivästä, huomaa ainoastaan, että niitäkin pitää olla tämän fyysisen kehon ravitsemiseen ja jaksamiseen elää.
* Uskova elää ennenkaikkea siäsitä elämää Hengen ja Sanan ravinnon kautta.
* Kyllä uskova pitää huolta perheestään vähintään yhtä paljon kuin ei-uskova. Arvostaa hyvää työpaikkaa, hyvää asuntoa, terveyttä, ihan kaikkea mitä luonnollisetkin ihmiset. Meidän vaan täytyy pitää huolta myös sisäsiestä hengellisestä elämästämme ennenkaikkea, niin silloin sujuu kaikki muukin paljon paremmin!- todé
J.Edgar kirjoitti:
ateisti/agnostikko, niin osaan kyllä nauttia elämän pinistä ja isoista iloista. Juon kahvia juuri. Terveys, lasten, vanhempien ja muiden lähimpien, omaakaan unohtamatta, on listalla varsin korkealla.
Ehkä teillä uskovilla on liian stereotyyppinen käsitys uskonnottomista?Ateisti nauttii kahvista?
Kyseisessä kohdassa Jeesus puhuu sellaisesta rikkaasta, jonka koko elämä,sydän ja mieli on niissä rikkauksissa. Sellaisen sydämeen ei Jumalalla enää ole tilaa. Kaikki elämä on rahan ja mammonan palvontaa ja keräämistä.
Jeesus varoittaa vakavasti tälläisestä, eikä syyttä kun tätä nyky-yhteiskuntaakin katsoo.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Persuja ei aluevaltuustoissa näy
Ei tunnu persuja paljon paikalliset asiat kiinnostavan, vaan ainoastaan ulkomaalaiset, joku Israel ja Trumpin fanitus.973998Päivän Riikka: Uudenkaupungin autotehdas hiljeni
Näin ne 100 000 uutta pysyvää ei-tempputyötä yksityiselle sektorille tämän hallituksen ansiosta syntyy. Työntekijöille j973357Riikka vie Suomen kohta ykköseksi työttömyyskisassa
Espanja: 10,5 % Suomi: 10,3 % Ruotsi: 9,3 % Kisa on tiukkaa, mutta Riikalla hyvä draivi päällä. Vasemmistolaisen päämin1312668Miten juhlitte ensi lauantaina?
Se on kalenteriin merkitty juhlapäiväksi, niin sitä kai kuuluu juhlia.2532211Laita tunniste josta kaivattusi tietää sun kirjoittavan täällä
Joku yksilöity yhteinen juttu joka on sun ja kaivattusi välillä. Tuntomerkkinä esim. punainen pipopää, tonttu-ukko tai m971981Varusmiehen kuolema
Ei ollut vahinko, ei aiheuttanut vaaraa muille, eikä ollut rikos, mitä jää jäljelle? Oliko kyseessä oman käden kautta lä1001903Mikä ihme teitä savolaisia tuossa
p*rs*reiässä niin kiinnostelee? Että siitä pitää päntönnään huutaa.211829- 1161693
Kumpaan rahat, mummojen vaippoihin vai Nalle WahIroosille?
JOS siis sinä saisit päättää?11331- 571265