How did God do it?

Luojajumalan olemassaoloon sekä ihmisen eroavuuteen eläimistä on mahdollista uskoa myös tieteen tulokset täysin hyväksyen. Tieteestä ei tälle uskolle löydy objektiivisia todisteita, mutta ei myöskään vastakkaiselle uskolle, ellei todisteiden puutetta pidetä todisteena.

Tämän palstan aihe ja keskustelun pääosa liittyvät Jumalaan uskovien kannalta kysymykseen, miten Hän luomistyön teki ja kuinka tarkaksi sen kuvaukseksi Raamatun luomiskertomus on katsottava. Jos pitäytyy kirjaimeen, usko on tieteen kanssa ristiriidassa vaatien joko tieteen hiljaisesti sivuuttamista tai muutosten vaatimista sen tuloksiin. Kirjaimellisuudesta luopuminen tekee mahdolliseksi katsoa tieteen tulokset aikojen kuluessa jatkuvasti täsmentyneeksi esitykseksi luomistyön kulusta.

Palstan keskustelu on vahvasti keskittynyt elämän syntyyn ja kehitykseen, jossa ristiriita on "lajinsa mukaan" luomisessa sekä sen järjestyksessä ja ajoituksessa. Argumentoinnissa on usein jouduttu melko mutkikkaisiin kysymyksiin, joissa todisteet puoleen ja toiseen ovat olleet epäselviä.

Luomiskertomuksen kirjaimellinen lukeminen tuottaa ristiriidan myös kosmologian, astronomian ja geologian kanssa muun muassa seuraavissa kohdin:

- maan ja aika-avaruuden (taivaanvahvuus) luominen yhtä aikaa ennen valoa, Aurinkoa ja tähtiä
- maailmankaikkeuden ja maapallon ikä
- globaali vuoretkin peittävä tulva (vedenpaisumus)

Kosmologis-geologisen ristiriidan tieteelliset näytöt ovat mielestäni selkeämmät kuin elämän kehityksen puolella ja niissä on vieläkin vähemmän tutkijoiden eri vivahteita. Onkohan tässä syy, että niistä keskustellaan vähemmän?
12535
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

tällä palstalla ?
Haluatko rakentaa siltaa uskomattoman ja uskovaisen välillä - ja ehkä samalla näet luomisoppisen jotenkin pilaavan noita mahdollisuuksia ?
Mitkä ovat ne hedelmät, jotka evolutionistinen käsitys ja kristillinen usko yhdistettynä ovat aikaansaaneet ?
Mitä näet? Mitä näet hedelminä tuosta "liitosta"?
En tiedä mitä sinä näet - mutta minä näen PELKÄSTÄÄN uskon murenemista !
Se sanotaan ihan suoraan - täysin kaunistelematta - tänä päivänä, että liberaalinen näkemys ei edellytä edes mitään uskoa syntiinlankeemuksen aikaansaamaan kiroukseen maa-planeetalla !
Tuo näkemys ei ole kuitenkaan kristillinen, eikä raamatullinen näkemys, mutta "evokristillinen" malli saa aikaan tätä. Se mitätöi koko käsityksen perityvästä syntivelasta. Haluatko sinä olla yksi näistä mitätöimisen aktiiveista ?

Äänestä
  • Olla aktiivinen tuossa prosessissa. Siis että syntiin ei uskoisi enää kukaan. Miten se parhaiten onnistuisi? Osaatko antaa vihjeitä?

    Äänestä

  • Kysymys olisi kreationismin tuottamista hedelmistä, eli saavutuksista.

    Toistaiseksi kaikki minun tuntemani "saavutukset" joita kreationismin nimessä on tehty ovat olleet tieteen saavutusten kieltämistä ja tietellisten löytöjen "hiljaista" sivuttamista, sekä tietämättömyyden ihannoimista "oikean uskon" perustana.

    Eipä kretiineillä ole tähän asti ollut mitään todellista annettavaa ihmisten ymmärrykselle maailmankaikkeudesta, tieteestä haluavat poistaa kaiken mikä on ristiriidassa heidän uskontonsa dogmien kanssa, lähestymistapana on ollut poikkeuksetta suurelle tiedettä tuntemattomalle yleisölle suunnattu pseudotieteellinen propaganda.

    Äänestä

  • "Se mitätöi koko käsityksen perityvästä syntivelasta. Haluatko sinä olla yksi näistä mitätöimisen aktiiveista ?"
    On ole sanonut tuosta asiasta mitään, eikä se liity avaukseni aiheeseen. En myöskään ilmoittaudu miksikään mitätöimisen aktiiviksi enkä oikein huomaa muitakaan aktiiveja, joihin liittyisin.

    "Mitkä ovat ne hedelmät, jotka evolutionistinen käsitys ja kristillinen usko yhdistettynä ovat aikaansaaneet ?" Näen niitä kyllä, mutta tämäkin pohdinta veisi sivuun avauksesta. Jospa avaisit itse omilla näkemyksilläsi.

    Pyrkimykseni tässä asiassa liittyy kyllä hedelmiin; nimittäin niihin, joita usko ja tieteen kieltäminen yhdistettynä tuottaa. Näen tahallista ja syvää valheellisuutta sekä Jumalan luomakunnassaan antaman välittömän ilmoituksen halveksuntaa ja vääristelyä. Näen Raamatun korottamista taikakaluksi, jonka tekstin sisään "Raamatun Jumala" yritetään vangita ihmisten mielipiteiden verkkoon. Näen vahinkoa tehtävän sille kristilliselle uskolle, jota itse arvostan.

    Kuten huomaat, näemme kovasti erilailla. Hyvä silti, että kysyit ja halusin antaa kiertelemättömän vastauksen.

    Äänestä

  • asianharrastaja kirjoitti:

    "Se mitätöi koko käsityksen perityvästä syntivelasta. Haluatko sinä olla yksi näistä mitätöimisen aktiiveista ?"
    On ole sanonut tuosta asiasta mitään, eikä se liity avaukseni aiheeseen. En myöskään ilmoittaudu miksikään mitätöimisen aktiiviksi enkä oikein huomaa muitakaan aktiiveja, joihin liittyisin.

    "Mitkä ovat ne hedelmät, jotka evolutionistinen käsitys ja kristillinen usko yhdistettynä ovat aikaansaaneet ?" Näen niitä kyllä, mutta tämäkin pohdinta veisi sivuun avauksesta. Jospa avaisit itse omilla näkemyksilläsi.

    Pyrkimykseni tässä asiassa liittyy kyllä hedelmiin; nimittäin niihin, joita usko ja tieteen kieltäminen yhdistettynä tuottaa. Näen tahallista ja syvää valheellisuutta sekä Jumalan luomakunnassaan antaman välittömän ilmoituksen halveksuntaa ja vääristelyä. Näen Raamatun korottamista taikakaluksi, jonka tekstin sisään "Raamatun Jumala" yritetään vangita ihmisten mielipiteiden verkkoon. Näen vahinkoa tehtävän sille kristilliselle uskolle, jota itse arvostan.

    Kuten huomaat, näemme kovasti erilailla. Hyvä silti, että kysyit ja halusin antaa kiertelemättömän vastauksen.

    vastauksesi oli hyvä, oikein hyvä. En oikeastaan tiedä, kannattaako puutua sen sisältöön, ei siksi, ettei se olut järkevää puhetta, vaan, koska tämä palsta - niinkuin palstat yleensä netissä - ovat liian avoimia, että todella syvällinen keskustelu olisi mahdollista - koska vaikuttaa siltä - että siellä päin on kuitenkin henkilö, jota keskustelijana ei voi ohittaa, kun puhumme esimerkisi teologisista seikoista (tämä ominaisuus ei ole kovinkaan monen tämän palstan aktiivin siunauksena), eli noin mahdollisimman hienovaraisesti vihjaten (palstan muita lukijoita silmällä pitäen) haluan ehdottaa, että kumarramme toistemme suuntaan, niikuin Jumalan Pyhät kumartavat- toisilleen, mutta ei antauduta spekululointiin keskenämme, koska se ei ole strategisesti viisasta(palsta vilisee teologisia kömpelyksiä, jotka ovat -tietenkin -rukoustemme kohde, mutta ei heidän nähtensä kannata keskustella edes tieteellisten genesis-teorioiden alueista, koska heidän motiivinsa tänne kirjoittaessaan on mystisesti hukassa, koska he eivät halua keskustella, eivät tietää, eivät uskoa, EIVÄTKÄ EDES KÄÄNNYTTTÄÄ;tai jos he sitä yrittävät, niin huono on se karisma, joka heillä on välineenään, koska krjallisen ilmaisun kyky on heillä hukassa).Toivon sinulle - kuka lienetkin -oikein runsasta Jumalan siunausta !

    Äänestä

  • Ultra-kreationisti kirjoitti:

    ..arvostavista sanoistasi, joista eräiden tarkoitusta en edes täysin tainnut käsittää sekä siunauksen toivotuksesta. Teologiaa en ole sen paremmin opiskellut kuin harrastanutkaan, mutta uskoni tai paremminkin toivoni perusteita haluan tarvittaessa yrittää selittää.

    Pyhyyttä itselleni tavoittelematta, mutta sen edessä nöyränä vastaan kumarrukseen.

    Äänestä

we can argue forever.

Nevertheless He has done a Great Job, there is no doubt about it!

Äänestä
  • Nojaa. Olisi meidät voinu paremminkin suunnitella.

    Äänestä

Kuten olen jo aikeisemmin kirjoittanut, niin
yksinkertainen luomisen muoto olisi se, että avaruus luo kaareutumisellaan materian. Jos vastaavasti materia kaareuttaa avaruutta, niin avaruus saa feedbackiä materialta. Tajunta, tietoisuus, tunteet ja mieli voisivat sitten olla avaruuden ominaisuuksia (kenttiä?), joihin luonnollisesti myös materia vaikuttaa (feedback). Ihmisenkin aivot olisivat vain avaruuden apuvälineitä, samoin kuin esimerkiksi kädet, jalat ja auto.

Äänestä
  • Sitten sinulle voi kertoa suurempiakin asioita.

    Äänestä

  • ...jos nyt käytännön kannalta tarkastelee suunnittelua niin järkevintä olisi miettiä jotain "siemenen" kaltaisia, joissa itsessään olisi kaikki informaatio...esim nämä ribosomit voivat olla jotain sen kaltaisia "tietopankkeja", jotka sitten päästessään otolliseen paikkaan, keräisivät vain kemiallisesti sopivat osat ja laittaisi ne toimimaan tarkoituksenmukaisesti.

    Äänestä

  • Justiina kirjoitti:

    ...jos nyt käytännön kannalta tarkastelee suunnittelua niin järkevintä olisi miettiä jotain "siemenen" kaltaisia, joissa itsessään olisi kaikki informaatio...esim nämä ribosomit voivat olla jotain sen kaltaisia "tietopankkeja", jotka sitten päästessään otolliseen paikkaan, keräisivät vain kemiallisesti sopivat osat ja laittaisi ne toimimaan tarkoituksenmukaisesti.

    "...jos nyt käytännön kannalta tarkastelee suunnittelua niin järkevintä olisi miettiä jotain "siemenen" kaltaisia, joissa itsessään olisi kaikki informaatio..."

    Siemen, hieman niinkuin sinapinsiemen? Jos pienestä siemenestä voi kasvaa suuri puu, niin silloin saatetaan hyvinkin viitata kaaosteoriaan ja perhesefekteihin. Siemeneksi sopii hyvin myös pieni DNA, josta kasvaa suuri organismi. Siemen voi olla myös yksinkertainen idea tai ideat.

    Ideat -> Jumalan mieli -> universumi

    Universumi olisi paljon suurempi kuin sen idea.

    "Jeesus esitti heille myös tällaisen vertauksen: "Taivasten valtakunta on kuin sinapinsiemen, jonka mies kylvi maahansa. Se on pienin kaikista siemenistä, mutta kun sen taimi kasvaa täyteen mittaansa, se on puutarhan kasveista suurin. Lopulta se on kuin puu, niin että taivaan linnut tulevat ja pesivät sen oksille."

    "ribosomit voivat olla jotain sen kaltaisia "tietopankkeja", jotka sitten päästessään otolliseen paikkaan, keräisivät vain kemiallisesti sopivat osat ja laittaisi ne toimimaan tarkoituksenmukaisesti."

    Siemen voisi olla myös pieni ohjelman pätkä.

    Ohjelma -> Tietokone-> Output

    Ribosomit voisivat olla kvanttitietokoneen CPU:

    http://www.ias.ac.in/jbiosci/jun2001/145.pdf

    "Even though we cannot recreate the conditions
    in which life originated, we can experimentally test
    whether at present quantum dynamics plays a role in
    genetic information processing or not (Patel 2001a).
    The biggest obstacle to quantum dynamics is decoherence,
    and it is worthwhile to investigate whether living
    organisms have conquered it in at least some of the
    fundamental processes of life or not. Experiments should
    be able to check the quantum scenario for genetic information
    processing, and then we would know the adequacy
    of our current understanding of molecular biology.
    Comparing genetic information processing to our modern
    digital computers, we can observe that DNA plays the
    role of memory, mRNA plays the role of registers,
    enzymes play the role of instructions, while ribosomes
    and other complicated structures in the cell carry out the
    tasks of the CPU. It is the CPU and the instructions that
    make it work, that form the heart of the computer.
    Memory is the simplest, and quite likely the last to be
    developed, component of the computer."

    Kaikki nämä vaativat myös jonkinlaisen takaisinkytkennän.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

asianharrastaja kirjoitti:

Luojajumalan olemassaoloon sekä ihmisen eroavuuteen eläimistä on mahdollista uskoa myös tieteen tulokset täysin hyväksyen. Tieteestä ei tälle uskolle löydy objektiivisia todisteita, mutta ei myöskään vastakkaiselle uskolle, ellei todisteiden puutetta pidetä todisteena.

Tämän palstan aihe ja keskustelun pääosa liittyvät Jumalaan uskovien kannalta kysymykseen, miten Hän luomistyön teki ja kuinka tarkaksi sen kuvaukseksi Raamatun luomiskertomus on katsottava. Jos pitäytyy kirjaimeen, usko on tieteen kanssa ristiriidassa vaatien joko tieteen hiljaisesti sivuuttamista tai muutosten vaatimista sen tuloksiin. Kirjaimellisuudesta luopuminen tekee mahdolliseksi katsoa tieteen tulokset aikojen kuluessa jatkuvasti täsmentyneeksi esitykseksi luomistyön kulusta.

Palstan keskustelu on vahvasti keskittynyt elämän syntyyn ja kehitykseen, jossa ristiriita on "lajinsa mukaan" luomisessa sekä sen järjestyksessä ja ajoituksessa. Argumentoinnissa on usein jouduttu melko mutkikkaisiin kysymyksiin, joissa todisteet puoleen ja toiseen ovat olleet epäselviä.

Luomiskertomuksen kirjaimellinen lukeminen tuottaa ristiriidan myös kosmologian, astronomian ja geologian kanssa muun muassa seuraavissa kohdin:

- maan ja aika-avaruuden (taivaanvahvuus) luominen yhtä aikaa ennen valoa, Aurinkoa ja tähtiä
- maailmankaikkeuden ja maapallon ikä
- globaali vuoretkin peittävä tulva (vedenpaisumus)

Kosmologis-geologisen ristiriidan tieteelliset näytöt ovat mielestäni selkeämmät kuin elämän kehityksen puolella ja niissä on vieläkin vähemmän tutkijoiden eri vivahteita. Onkohan tässä syy, että niistä keskustellaan vähemmän?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu