Oma poika.

Meni uskovaisen tytön kanssa naimisiin vuodenvaihteessa. Minä häneltä kysyin häiden aattona että, laskeeko hän itsensä uskovaiseksi ja poika vastasi että kyllä, näin on. No, en minä lähtenyt häntä moittimaan ja takaisin käännyttämään. Toivotin vain onnea valitsemallaan tiellä. Vähän surulliseksi kyllä tulin, myönnetään. Toisaalta siskonsa erosi kirkosta heti kun tuli täysi ikäiseksi. Hmmm... Sama kasvatus molemmilla.
Kysymys kuuluukin että kuinka paljon kasvatus, tai sen puute, vaikuttaa ihmisen myöhempiin ratkaisuihin elämässään. Onko mahdollista, että sitä vain poika ihastui kauniisiin silmiin ja se oli sitten menoa. Toivottavasti eivät kuitenkaan ala lapsia tehdä ihan "liukuhihnalta" ennenkuin opiskelut ovat ohi ja ammatit molemmilla.

15

689

    Vastaukset 15

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kössönöm

      On joskus pienestä kiinni miten lapsi maailmankuvansa jäsentää. Ja saattaa se myöhemmin muuttuakin. Ei täällä mikään valmiiksi tule.

      Joka hetki imemme vaikutteita ympäristöstä. Mitkä sitten tuntuvat omilta, on henkilökohtaista.

    • On lestadiolaisten hommia.

      Eihän uskovassa ihmisessä ole mitään minkä vuoksi olla surullinen, minä olisin onnellinen jos oma poikani tulisi aikanaan uskoon, uskovainen kun ei halua elämäänsä turmella vaan elää mahdollisimman hyvin toisia kohtaan, ja ennen kaikkea olla rehellinen.
      Lestadiolaiset lisääntyvät yhden vauvan vuosi vauhtia, ja heidän uskontonsa on muutenkin todella sairasta, mutta jos tämä nainen on uskossa Jeesukseen, Jumalan poikaan, niin heillä on onnellinen tie edessä.

      • olla näiden täällä olevien uskovaisten usko?
        "Eihän uskovassa ihmisessä ole mitään minkä vuoksi olla surullinen, minä olisin onnellinen jos oma poikani tulisi aikanaan uskoon, uskovainen kun ei halua elämäänsä turmella vaan elää mahdollisimman hyvin toisia kohtaan, ja ennen kaikkea olla rehellinen."
        Ei kyllä ihan heti huomaa!

        Ja tämäkin on siitä sairaimasta ajatus tyylistä!
        "Lestadiolaiset lisääntyvät yhden vauvan vuosi vauhtia, ja heidän uskontonsa on muutenkin todella sairasta, mutta jos tämä nainen on uskossa Jeesukseen, Jumalan poikaan, niin heillä on onnellinen tie edessä"

        Oot kyllä aika kapeakatseinen.

    • M@k3

      Tieto lisää tuskaa ja se että yhtäkkiä tajuaa eläneensä koko elämänsä kusetettuna saattaa vituttaa aika rankasti.

      Itseäni ainakin vitutti ja joskus mietin olisinko onnellisempi jos olisin voinut elää pumpulissa tavis evlutkuna ilman että olisin alkanut tutkia asioita.

    • ..kun elämää näkee, mielipiteet muuttuvat monta kertaa...kyllä routa porsaat kotiin ajaa..;-D

    • -DW-

      no uskovaisissahan on eroja.

      Niitä on vajakkeja, fanaatikkoja ja hihhuleita... mutta sitten on myös pääosin harmittomia "perususkovaisia."

      Mitään muuta yhteistä näillä ei ole kuin se että he kaikki pitävät itseään "uskovaisina."

      Eli niinkään en olisi huolissani sillä useimmat suomalaiset uskovaiset kuuluvat tuohon "harmittomaan"-ryhmään. Mene ja keskustele sen kanssa, kyllä sen huomaa varsin nopeasti jos kyseessä on jokin noista kolmesta ensin mainituista.

    • Vaan halu hakea turvaa jostain mitä ei käsitä.
      Se halu on meissä jokaisessa. Hädän hetkenä turvataan ystäviin ym.
      Jos uskotaan vaikka lämpöpatterin auttavan niin siltä pyydetään apua. Sillä se auttaa, auttaa ihmistä pääsemään vaikean hetkensä ylitse. Hyväksyn henkilön joka tekee henkilökohtaisen valinntansa itse. En niitä jotka vängällä yrittää saada jonkun ajattelemaan omalla tavallaan.

    • Synnyin, ei kastettu.Varsin uskonnolliset vanhemmat.Kävin seurakunnan päiväkerhossa ja luin koulussa uskontoa ET;n sijasta. Kävin rippikoulun ja menin kasteelle 15v omasta tahdosta. Luin Raamatun ja totesin että voi paska ovat valehdelleet, ei löydy perusteluja. Lukaisin muutamasta muusta uskonnosta ja totesin ettei vakuuta alkuunkaan.
      Huomasin etten voinut oikeuttaa uskoa mihinkään uskontoon ja totesimpa siis olevani ateisti.

      • Hanna

        Itse kuulen usein todistuksia entisiltä ateisteilta, jotka tulevat uskoon. Vaikuttaa ti että muodollisesti uskonnollisen on vaikeampi tulla uskoon kuin uskonnottoman. Uskonnollinen yrittää lainsuorituksin, opinkäsityksin ja omin pään pohdinnoin tulla uskoon. Ateisti saa sitten vain sen oivalluksen Jumalan olemassa olosta, hengellinen sokeus väistyy ja ihminen syntyy uudesti ylhäältä. Juuri ateisteista tulee aitoja ja innokkaita uskovaisia ja eivät sitten onnu puolelle ja toiselle. Usko on sittenkin Jumalan teko ....

      • Kössönöm
        Hanna kirjoitti:

        mutta sinulta se onnistuu todella helposti.

      • Hanna kirjoitti:

        ...Hanna-täti tuntee ainakin 100000000 ateistia jotka ovat tulleet monot jalassa uskoon.
        Hanna on varmasti kertonut, että helvettiin joutuvat...ja BINGBONG..niin he olivatkin jo uskossa.
        Avuntonta ininää taas...ja lisää kahvia.

      • Hanna kirjoitti:

        Itse kuulen usein todistuksia entisiltä ateisteilta, jotka tulevat uskoon. Vaikuttaa ti että muodollisesti uskonnollisen on vaikeampi tulla uskoon kuin uskonnottoman. Uskonnollinen yrittää lainsuorituksin, opinkäsityksin ja omin pään pohdinnoin tulla uskoon. Ateisti saa sitten vain sen oivalluksen Jumalan olemassa olosta, hengellinen sokeus väistyy ja ihminen syntyy uudesti ylhäältä. Juuri ateisteista tulee aitoja ja innokkaita uskovaisia ja eivät sitten onnu puolelle ja toiselle. Usko on sittenkin Jumalan teko ....

        Tiedä Ateismista mitään!

        Nämä sinun vajakit eivät ikinä ole olleet lähelläkään Ateistia.

    • Kössönöm

      Miksi tyttäresi on kuulunut kirkkoon?

      • Vanhenpansa kuuluivat kirkkoon ja toinen kuuluu vieläkin. tuota,, täytyy tunnustaa, että likka ehti ensin, tuossa kirkosta eroamisessa..

      • Kössönöm
        weccu kirjoitti:

        Vanhenpansa kuuluivat kirkkoon ja toinen kuuluu vieläkin. tuota,, täytyy tunnustaa, että likka ehti ensin, tuossa kirkosta eroamisessa..

        siksi kysyin. Onhan sitä suvuissa ja perheissä monenlaisia ihmisiä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Poliisi yritti murhata mopopojan

      Nyt menee kissalan poikien touhu liian pitkälle! https://www.is.fi/kotimaa/art-2000012193221.html Karu video mopomiiti
      Maailman menoa
      705
      2800
    2. Mopomiitti!

      Menikös öoliisilta yli tuo mppedinkans kisaaminen tais olla melkoinen riski vahigoittaa tarpeettomasti jopa kuolla tuoss
      Tuusula
      516
      1715
    3. Poliisi kiilasi mopoilijan

      Ylellä leviää video jossa poliisi pysäyttää rajusti kiilamalla mopo pojan. Toivottavasti poliisi ottaa tuosta mallia myö
      Kiuruvesi
      311
      1383
    4. Ei se nainen edes oo

      mitenkään nätti 🤣🤣🤣🤣🤣
      Ikävä
      83
      1364
    5. Aina vaan mietin sua

      Miksen saa sinua mielestäni pois
      Ikävä
      58
      923
    6. Käviskö tällainen suhde

      Tutustutaan, fyysistä kontaktia, mutta ensijaisesti tarkoituksena ei ole aloittaa mitään virallista tai rikkoa mitään? E
      Ikävä
      66
      802
    7. Vetovoima

      Onko välillänne suuri vetovoima ja miten se ilmenee? Onko siitä haittaa?
      Ikävä
      35
      715
    8. Raiskausyritys

      Eilen laajallakankaalla lenkkipolulla.
      Kajaani
      37
      715
    9. Nainen. Onko meissä

      Sinusta jotain samaa? Näköä tai luonteenpiirteitä? Utelias
      Ikävä
      48
      704
    10. Onko täällä ketään

      Joka kaipaa M alkuista? Millä kirjaimella nimesi alkaa?
      Ikävä
      46
      694
    Aihe