Lapuan etsikkoaika.

Mitään asiallista ja edes alkeelliset vaatimukset täyttävää yhteisöä ei ole juuri koskaan rakennettu ilman pitemmän tähtäimen suunnitelmia ja pelkällä mutu-tuntumalla. Lapualla sitä nyt kuitenkin on yritetty jo pitkän aikaa ja tulokset puhuvat puolestaan.

Jäljellä on kaksi vaihtoehtoa:

1: Jatketaan samalla sattumanvaraisella tontti ja kadunpätkä kerrallaan suunnittelun linjalla, jonka seurauksena syntyy toiminnoiltaan epätasapainoinen, epäviihtyisä ja kustannuksiltaan kallis kaupunkirakenne.

2: Hankitaan asianmukainen kaupunkitalouden ja kaupunkirakenteen asiantuntemus, josta saadun tiedon perusteella laaditaan toimintasuunnitelma ja sitä tukeva lainvoimainen asemakaava, jonka toteuttamiseen myös sitoudutaan.

Rahoitus jälkimäiseen voisi tulla esimerkiksi siitä, että siirrettäisiin nykyisiä monen lapualaisen mielestä turhia hallihankkeita ja käytettäisiin säästyvät varat projektiin, jonka seuraukset Lapuan tulevaisuudelle olisivat kaikissa merkityksissä sen rahan arvoiset.
6484
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

jos joku meinaa vaan rakentaa jotakin keskustaan, se pitää pysyä samanlaisena kuin 50 vuotta sitten.

Äänestä
  • keskustaan saa mitään rakentaa.

    Äänestä

Harvinaasen totta ainakin kunnallistekniikan osalta. Kokonaissuunnittelun puute johtaa helposti väärään mitoitukseen ja pahimmassa tapauksessa saman asian tekemiseen moneen kertaan. Nytkin näytetään suunniteltavan keskustan pääristeystä ja katua ilman mitään kouriintuntuvampaa käsitystä keskustan tulevista liikennevirroista. Vaikutelmaksi jää arvausperiaatteella toimiminen.

Äänestä

yhteiseen hyvään vaaditaan monta päätä ajamaan samaa asiaa.

Äänestä
  • keisarille kuuluu. Oli M. Lutherin neuvo.

    Äänestä

Lapualla ei suunnitella siksi, että suunnitelmien olemassaolo siirtäisi huippupoliitikkojen valtaa asiantuntijoille ja vaikeuttaisi kabinettipolitikointia ja lehmänkauppojen tekoa. Tämän mahdollisuuden menettämistä pelätään enemmän kuin paikkakunnan asianmukaista kehitystä päinvastaisesta propagandasta huolimatta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kaappolan_renki kirjoitti:

Mitään asiallista ja edes alkeelliset vaatimukset täyttävää yhteisöä ei ole juuri koskaan rakennettu ilman pitemmän tähtäimen suunnitelmia ja pelkällä mutu-tuntumalla. Lapualla sitä nyt kuitenkin on yritetty jo pitkän aikaa ja tulokset puhuvat puolestaan.

Jäljellä on kaksi vaihtoehtoa:

1: Jatketaan samalla sattumanvaraisella tontti ja kadunpätkä kerrallaan suunnittelun linjalla, jonka seurauksena syntyy toiminnoiltaan epätasapainoinen, epäviihtyisä ja kustannuksiltaan kallis kaupunkirakenne.

2: Hankitaan asianmukainen kaupunkitalouden ja kaupunkirakenteen asiantuntemus, josta saadun tiedon perusteella laaditaan toimintasuunnitelma ja sitä tukeva lainvoimainen asemakaava, jonka toteuttamiseen myös sitoudutaan.

Rahoitus jälkimäiseen voisi tulla esimerkiksi siitä, että siirrettäisiin nykyisiä monen lapualaisen mielestä turhia hallihankkeita ja käytettäisiin säästyvät varat projektiin, jonka seuraukset Lapuan tulevaisuudelle olisivat kaikissa merkityksissä sen rahan arvoiset.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu