Jumala odottaa

että voisi olla armollinen, tämän maailman herra
jyrisee kukaan ei voi enää pelastua KAIKKI ovat väärämielisiä.

Näin täällä näkyy joko KAIKKI PELASTUVAT tai että
vain YKSI tai KAKSI pelastuu muut kulkevat kohti iankaikkista kadotusta.

Molemmat edellämainitut sanomat ovat kavalan käärmeen sanomaa.

SILLÄ TOTUUS ON Jumala odottaa, että voisi armahtaa. Mutta tämä ARMAHDUS TAPAHTUU VAIN JEESUKSESSA EI KENESSÄKÄÄN MUUSSA.

Siis jos tahdot sielusi pelastuvan NÖYRRYTTÄVÄ on
ihmisopin uskon tieltä USKOMAAN MITÄ JEESUS SANOO.
20432
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 20

Vanhimmat

Ei paatunut ja uskonlahkohin itsensä uudestikastein sitonut voi enää kääntyä normaalin julistuksen keinoin. Ihme siihen tarvitaan.

Jes. 6:10    
Paaduta tämän kansan sydän, koveta sen korvat, sokaise sen silmät, ettei se näkisi silmillään, ei kuulisi korvillaan, ei ymmärtäisi sydämellään eikä kääntyisi ja parannetuksi tulisi."

Äänestä
  • Aloittaja

    ketään kadotukseen tuominnut ja se tehtävä ei kuulu
    nytkään YHDELLEKÄÄN ihmiselle. Se on yksin Jumalan tiedossa ketkä ovat jo niin paatuneet etteivät enää
    parannukseen voi taipua.

    Mutta niin kuin Jeesus sanoi fariseuksille ja ulkokullatuille SE TULEE NYTKIN SANOA, josta tietysti
    fariseuksen liha närkästyy ja alkaa sanelemaan;
    joka ei veljeään rakasta ja missä on hengen hedelmät jne...

    Se, että paatumus näyttää saaneen vallan jo monen
    sydämissä EI SILTIKÄÄN kukaan ihminen voi lausua sinä olet jo kadotuksen oma, VAAN NIIN jos
    ET KÄÄNNY OLET TUHON OMA.
    Ja tämä on täällä nähtävänä ELLEIVÄT IHMISET ENÄÄ PYSTY Jumalan puoleen kääntymään JÄTTÄMÄÄN omaa uskon rakennelmaa NIIN TUHO TULEE se on Jumalan Totuus EIKÄ SITÄ VOI KUKAAN IHMINEN MUUKSI MUUTTAA.

    Äänestä

  • old_profile_34088 kirjoitti:

    sinä se sitten osaat sanasi kääntää!Anteeksi,Taivaan Isä,mutta ei voi kyllä muuta sanoa!Armi,"tuomarien tuomaroija",helisee taas eritavalla!Päätä jo viimein!

    Äänestä

  • Aloittaja

    Pikakirjoittaja kirjoitti:

    sinä se sitten osaat sanasi kääntää!Anteeksi,Taivaan Isä,mutta ei voi kyllä muuta sanoa!Armi,"tuomarien tuomaroija",helisee taas eritavalla!Päätä jo viimein!

    nyt heliseekään ja millä tavalla?

    Sanoma jota tuon on koko ajan samaa. EI ole minun syyni ettet sinä sitä näe vaan se vääntyy sinussa.

    ON YKSI joka voi silmät avata, mutta kun tai jos et Hänen puoleen enää voi kääntyä niin sokeana nukut ja hukut.
    Ja tämä sanoma ei ollut kadotustuomio vaan TOSIASIA
    jos et enää pysty kääntymään JUMALAN PUOLEEN niin silloin hukut.

    YKSINKERTAINEN asia HETI KUN IHMINEN NÖYRÄLLÄ MIELELLÄ ILMAN VILPPIÄ KÄÄNTYY JUMALAN PUOLEEN anomaan johdata sinä oikealle tielle IHMISEN SILMÄT JUMALA AVAA.ENNEN KÄÄNTYMYSTÄ ihmisen silmät ovat ja pysyvät ummessa.

    Äänestä

"SILLÄ TOTUUS ON Jumala odottaa, että voisi armahtaa."

Olkaa armahtavaiset, niinkuin teidän Isänne on armahtavainen.

Kun me olemme armahtavaisia toisia kohtaan, silloin Kristus on meissä.

Äänestä
  • Aloittaja

    ihmisten armahtamiset ovat ihmisoppia HUOMAA
    JUMALA ODOTTAA, ETTÄ VOISI ARMAHTAA.

    Ja tämä tie Jumalan armahtamiseen on aivan muu kuin mitä ihmisopit toitottaa.
    Ihmisopeissa ihmiset toinen toisensa armahtaa EI SIINÄ TAPAHDU JUMALAN ARMAHTAMINEN.

    Äänestä

  • old_profile_34088 kirjoitti:

    ihmisten armahtamiset ovat ihmisoppia HUOMAA
    JUMALA ODOTTAA, ETTÄ VOISI ARMAHTAA.

    Ja tämä tie Jumalan armahtamiseen on aivan muu kuin mitä ihmisopit toitottaa.
    Ihmisopeissa ihmiset toinen toisensa armahtaa EI SIINÄ TAPAHDU JUMALAN ARMAHTAMINEN.

    Jumala voi armahtaa sinut vain siinä tapauksessa, että sinä ensin armahdat. Vai menetkö sinä Jumalan eteen sydän täynnä armahtamattomuutta toisia kohtaan?

    Äänestä

  • Aloittaja

    siellä kirjoitti:

    Jumala voi armahtaa sinut vain siinä tapauksessa, että sinä ensin armahdat. Vai menetkö sinä Jumalan eteen sydän täynnä armahtamattomuutta toisia kohtaan?

    harhaa kun toinen toistaan armahdetaan.

    Aivan toisesta asiasta on kyse siinä mitä tarkoitetaan ihmisten välisellä armahtamisella.

    Joten sano mistä minun pitäisi sinua armahtaa, mitä olet tehnyt tai mitä minä olen tehnyt sinulle?

    Näin sitä ollaan hakoteillä kun kirjaimen mukaan sanaa noukitaan Jumalan armahtaminen sotketaan
    ihmisten välisiin asioihin.

    SE, että sinä olet "laupias ja armahtavainen" jotakin ihmistä kohtaan EI SIIS ole sama kuin Jumala sinut on armahtanut.

    "Antakaa anteeksi, niin teillekin anteeksi annetaan. "

    Noin Jeesus kuitenkin opettaa meitä toimimaan. Ei siinä ole mitään ihmisoppia. Ihmisoppi olisi, että tulisi kostaa tai jotain muuta. Mutta Jumalan oppi kehoittaa antamaan hyvää vaikka toinen antaisikin pahaa.

    Jumala on armahtava Jumala niitä kohtaan, jotka armahtavat toisi.

    "sano mistä minun pitäisi sinua armahtaa"

    En minä sinusta puhunut. Ihan yleisesti otin asian puheeksi.

    Äänestä

  • Aloittaja

    selvä asia kirjoitti:

    armahtaa tai antaa anteeksi. Mutta se että ihmisten välillä tätä on EI OLE SAMA KUIN, ETTÄ JUMALA ARMAHTAA.

    Ihmisten väliset anteeksi antamukset ovat aivan muuta ne ei ketään pelasta. Ihmisen tulee kohdata
    ITSE JUMALAN ARMAHDUS, ARMO Hänen Pojassaan vasta silloin ihminen siirtyy maailman vallasta Jumalan
    valtakunnan kansalaiseksi.

    Äänestä

Jos evankeliumin tuomisella ei enää olisi mitään pelastavaa tarkoitusta, niin silloinhan jokaisen etsivän etsiminen olisi turhaa ja turhaa olisi kääntyminen. Turhaa olisi myös minun etsiminen.

Äänestä
  • Aloittaja

    vaan kärsivällisesti Hän odottaa, että voisi olla armollinen.

    Vielä on armon aika, mutta kuinka kauan sen tietää Jumala.

    Äänestä

palstalle. Se kuuluu jonkun lahkon julistusfoorumille. Tää on keskustelua varten, ei sinun totuuden toitotustasi.

Äänestä
  • keskustelua missä on jätetty kaikki subjektiivisuus pois.

    Äänestä

  • katossa kuvaa täyttä objektiivisuutta, se ainoastaan seuraa tilannetta kuin linssin läpi ja paskoo kattoon.

    Äänestä

  • Aloittaja

    ole tuota kohtaa ollenkaan; miten Jumala odottaa, että voisi olla armollinen?

    Jos itselläsi on lapsia niin oletko niin armoton
    välinpitämätön, että et heitä odottaisi yhteyteesi
    vaan jos ovat pois lähteneet toivot että myös poissa pysyvät? Jos omalla kohdallasi on näin julmasti niin Taivaan Isä ei ole samanlainen kuin sinä.

    Mitä Totuuteen tulee niin kun tulisit tietämäänkin
    mikä on Totuus Raamatun suhteen niin kauhistuisit sillä Raamattu on vääryyden ja valheen käsissä
    muokattu, ruodittu niin ETTEI yksikään ihminen
    tulisi kaipaamaan Jumalan yhteyteen.
    ETTÄ TÄLLAINEN ON TOTUUS sinun kaipaamastasi
    Raamattukeskustelusta.

    tule julistamaan sairasta, vääristeltyä eksytyksen sanomaasi tänne! Mene toreille huutelemaan jos niin tekee mielesi saarnata.

    Äänestä

  • Aloittaja

    en ymmärrä kirjoitti:

    on väännetty ihmismielen mukaan valheelliseksi.
    Poimitaan vaan jakeet jotka ihmisen lihaa mieltä
    miellyttää, minkä ihmiset itse pystyvät ymmärtämään hyväksymään.

    Poikaan ei uskota EI TARVITSE ihmisopin mukaan uskoakaan, vaikka JUURI POJASSA ON PELASTUS EI MISSÄÄN MUUSSA.

    Raamattu on ollut ja on valheen ja vääryyden hallussa ja sitä sinä edelleen kaipaat kuulla sanomaa joka on ihmismielen luomaa totuutta, siis valhetta.

    Äänestä

  • Aloittaja

    sinä lahkosaarnaaja kirjoitti:

    tule julistamaan sairasta, vääristeltyä eksytyksen sanomaasi tänne! Mene toreille huutelemaan jos niin tekee mielesi saarnata.

    tätä;"Sillä aika tulee, jolloin he eivät kärsi tervettä oppia, vaan omien himojensa mukaan korvasyyhyynsä haalivat itselleen opettajia ja kääntävät korvansa pois totuudesta ja kääntyvät taruihin."
    Niin kuka sinua pakottaa katsomaan tätä: "Ihmistenkö suosiota minä nyt etsin vai Jumalan? Tai ihmisillekö pyydän olla mieliksi? Jos minä vielä tahtoisin olla ihmisille mieliksi, en olisi Kristuksen palvelija. Sillä minä teen teille tiettäväksi, veljet, että minun julistamani evankeliumi ei ole ihmisten mukaista; enkä minä olekaan sitä ihmisiltä saanut, eikä sitä ole minulle opetettu, vaan Jeesus Kristus on sen minulle ilmoittanut."

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

old_profile_34088 kirjoitti:

että voisi olla armollinen, tämän maailman herra
jyrisee kukaan ei voi enää pelastua KAIKKI ovat väärämielisiä.

Näin täällä näkyy joko KAIKKI PELASTUVAT tai että
vain YKSI tai KAKSI pelastuu muut kulkevat kohti iankaikkista kadotusta.

Molemmat edellämainitut sanomat ovat kavalan käärmeen sanomaa.

SILLÄ TOTUUS ON Jumala odottaa, että voisi armahtaa. Mutta tämä ARMAHDUS TAPAHTUU VAIN JEESUKSESSA EI KENESSÄKÄÄN MUUSSA.

Siis jos tahdot sielusi pelastuvan NÖYRRYTTÄVÄ on
ihmisopin uskon tieltä USKOMAAN MITÄ JEESUS SANOO.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu