Feminismin tarkoituksena on lisätä naisten hyvinvointia ja valtaa.Ahneuksissaan naiset ei tajua, että nykyisenkin pahoinvoinin takana on se, että valtaa on todellisuudessa enemmän naisilla.
Vallan lyhyt oppimäärä :
Demokratiassa jokaisella aikuisella on yksi ääni.
Äänestäjät voidaan jakaa älämäntilanteensa ja ideologiansa kautta ryhmiin, miehiin ja naisiin, sekä nuoriin, keski-ikäisiin ja vanhoihin. Jakoa ei voi suoritaa karkeasti ikävuosien, vaan enemmän elämäntilanteen ja pyrkimyksien kautta.
Eniten ääniä ja valituksi tulee poliitikko ja ideologia , joka miellyttää suurinta väestöryhmää. Koska ideologisesti suurin väestöryhmä on selvästi vanhat naiset, on heillä myös eniten valtaa.
Ei ole sattumaa, että "emo"kraattisissa maissa vähiten ongelmia, ja asiat ovat parhaiten on vanhojen naisilla ja heidän arvomaailmassaan elävillä.
Ja eniten ongelmia on vastakkaisella äänestysryhmällä,nuorilla miehillä.Nuoret miehet myös äänestää vähiten, koska vähemmistänä emokratiassa heillä on vähiten valtaa.
Kautta aikojen on valtaapitävää yhteiskuntaluokkaa syytetty kansalaisten ongelmista, mutta
jonkin ihmeellisen harhautuskeinon avulla, nyky-yhteiskunnassa ei ongelmien ratkaisua etsitä yhteiskuntaluokasta jolla on eniten valtaa, vaan syyllisksi luokitellaan ongelmaiset ihmiset.
Ihmiset eivät pidä pahoista ihmisistä, joten pahuus kasvaa suurimmaksi sielä, missä se parhaiten kätketään, mihinkähän em. yhteiskuntaluokkaan kuuluvat ihmiset ovat taitavampia pahuuden piilottajia ?

Vastaukset 9
Vanhimmat
Auta armias kunhan suuret ikäluokat alkaa joukolla eläköityä...
Tasa-arvoisuuden yleistyessä nuoret pojat kokevat jossain määrin pahoinvointia. Tämä johtuu tosiasiassa siitä, että he joutuvat kahdenlaisten vaatimusten ristipaineeseen.
Toisaalta nuoret pojat saavat tietoa siitä, että tasa-arvoisuus on oikein. Myös käytännön esimerkit joita he kohtaavat yhteisössään vahvistavat ajatusta siitä, ettei ihmisiä voi laittaa hierarkkiseen arvojärjestykseen, jossa keski-ikäinen menestyvä mies on luomakunnan kruunu ja kaikki muut vähäarvoisempaa sakkaa, jotka on tarkoitettu toteuttamaan tämän miestyypin haluja.
Nuoret poikaparat joutuvat kohtaamaan isien järjettömät vaatimukset ja opetukset, elikä juuri näitten menestyvien keski-ikäisten miesten faktuaalistavan retoriikan, joka yrittää pakottaa nuoret pojat toimimaan isiensä vääristyneen vallanhimoisen maailmankuvan mukaan. Pojat luonnollisesti kunnioittavat isiään, ja yrittävät ottaa näistä miehen mallia. Valitettavasti on vain niin, että juuri tällaisten miesten pojat joutuvat kamppailemaan vanhan ja nykymaailman ristipaineissa. On todistettu, että tasa-arvoisten perheitten pojat voivat paremmin. Tasa-arvoisät antavat pojilleen hyvän maailman ja hyvinvoinnin ilman skitsofreenisiä salaliittoteorioita. Valitettavasti epätasa-arvoa kannattavat isät tulevat paradoksaalisesti poikiaan korottavista aikeistaan huolimatta vahingoittamaan näitä vääristyneellä maailmankuvallaan. Tällaisten miesten tulisi suuntautua terapiaan voidakseen tulevaisuudessa tarjota pojilleen hyvinvointia oikeasti demokraattisessa yhteiskunnassa.
niinpä, eikö olekkin ihmeelistä, että äpärät tuntuvat menestyvät ns. sivistymaissa parhaiten.
Ei se ole ihmeellistä. Pahoinvointi on peräisin vanhan maailman papoista ja taatoista, jotka vahingoittavat poikiaan. Koska ongelman lähteeseen ei puututa, elävät nuoret pojat todellisuuden ja harhan ristipaineessa ja voivat huonosti.
Yritähän nyt edes saada nämä vanhat naiset äänestysuurnille vaaleissa ja tule sitten höpäjämään.
Suurin äänestävä ryhmä on vanhat ja keskiiäiset naiset.
Musta tuntuu, että vanhat ovat jo siinä kunnossa että tarvitsevat hieman avustusta sinne äänestyspaikalle menemisessäkin.
Sittenhän tietenkin joku kuskaa useimmiten, joka haluaa heidän äänensä, näin ainakin täällä päin.
sen on pakko olla totta jos se lukee internetissä...
Pakko myöntää, että hyvä :DD