Selvitetään nyt,

Mohikaani, perusteellisesti tämä tärkeä asia, josta eilen kirjoitit alempana otsikossa "Kuka Jeesus on", tällä tavalla:

>>"Älä nyt hyvä meis vertaa itseäsi Jumalaan! Ei kukaan uskovainen ole yhtä Isän ja Jeesuksen kanssa, niikuin on kolminaisuus Isä Poika ja Pyhä Henki, he eivät koskaan ole erossa tosistaan, eivätkä ole olleet koskaan erossa toisistaan, eivätkä koskaan ero toisistaan, se on ainutlauatuinen yskseys, johon ei mahdu ketään muuta."
56829
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 56

Vanhimmat

Mohikaatni sellaista ole kirjoittanut_ hmm. Silloin on pahasti vellit sekaisin.

Äänestä

jos hänellä edelleenkin on vain tuomarien ja Mooseksen kaltainen Jeesus (ihmisjumala). Se tarkoittaa ristin työn mitätöimistä. Ymmärrys hoi eihän syntiinlangennut Aadamilta pritty veri voinut syntejämme sovittaa.

>>Mohikaani, myönnätkö eilisellä kirjoituksellasi että olet Kristuksesta irti hakattu kuivuva oksa?

Äänestä
  • eikä viedä asiaa muihin kuin jumalayhteyteen! Kuuluvatko siihen myös ihmiset, niin kuin Jeesus ja apostolit opettivat, vai eikö kuulu, niin kuin kolminaisuusoppi ja Mohikaani opettavat!

    Äänestä

  • old_profile_19033 kirjoitti:

    eikä viedä asiaa muihin kuin jumalayhteyteen! Kuuluvatko siihen myös ihmiset, niin kuin Jeesus ja apostolit opettivat, vai eikö kuulu, niin kuin kolminaisuusoppi ja Mohikaani opettavat!

    asiaan mutta kyse onkin sinun harhaoppisi vaikeasta asiasta.

    Room.2:Sillä mistä toista tuomitset, siihen sinä itsesi syypääksi tuomitset, koska sinä, joka tuomitset, teet samoja tekoja.

    Äänestä

  • kuuluu samaan kirjoitti:

    asiaan mutta kyse onkin sinun harhaoppisi vaikeasta asiasta.

    Room.2:Sillä mistä toista tuomitset, siihen sinä itsesi syypääksi tuomitset, koska sinä, joka tuomitset, teet samoja tekoja.

    Mutta, miten Ekivarin ymmärrys Jeesuksen olemuksesta voi olla harhaoppia tms, koska hän tuo laajasti Raamatun ilmoituksia tuekseen.Siis ei hypi ja ota jakeita sieltä ja täältä, vaan jäsentelee asian suureksi kokonaisuudeksi.

    Tarkastappa todella tilanne todellisuudessa, niin huomaat, ettei kukaan ole kumonnut Ekivaarin tuomia Raamatun ilmoituksia,- jotka juuri tukevat hänen ymmärrystään ja käsitystään Jeesuksesta Kristuksesta.

    Ymmärrän, miten asiaa suuresti sekoittava tekijä on kun Ekivaari erittelee lihallisuuden ja Hengellisyyden ja tarkastelee näitä erillään.Siis, mikä lihasta on syntynyt on liha ja mikä Hengestä on syntynyt on Henki/Hengellisyys.

    Niin, taas näitä asioita ei muut erittele ja väärinymmärrys on valmis.

    Itseäni ei erikoisesti kiinnosta tämä alua, koska pidän täysin selkeänä ja helposti ymmärrettävänä Jeesuksen opetusta ja sanoja itsestään suhteessa Jumalaan/Isään.Enkä usko,- enkä tuile uskomaan, että Jeesus valehtelisi.Samoin Jeesuksen selkeitä opetuksia ei tarvitse selitellä, vaan uskoa sellaisenaan.

    Äänestä

  • ML213 kirjoitti:

    siinä menee ekivaari harhapoluilleen, kun perustelee OMIA ajayuksiaan ja OMAA ymmärrystään Raamatun sitaateilla. Olkoon jäsennelty miten hyvin tahansa.
    * Asia kyllä kuuluu mennä niin, että ensin luemme Raamattua, ja sitten sieltä opimme tuntemaan Sanan kautta ,"kuulemalla" Kristuksen sanan, ja siitä syntyy usko Jumalaan, joka sitten uudestisynnyttää meidät Jumalan lapseksi.

    Äänestä

  • old_profile_42272 kirjoitti:

    vain Raamatusta lukemiani ja saamiani ajatuksia.

    Sinun pitää antaa esimerkkejä, mitä sanot minun "omiksi ajatuksiksi", niin voin näyttää sinulle etteivät ne ole vain minun, vaan Raamatusta lainattuja ajatuksia!

    Mutta, ymmärrätkö todella miten ihmisen ymmärryskyky ja ymmärrys ilmentyy.

    Esim. jos jokin ihminen ymmärtää ja uskoo miten miehen tulee ottaa vastuu vaimostaan, koska hän ymmärtää vaimonsa heikommaksi "astiaksi".

    Jos hän kertoo jollekkin ihmiselle miten ymmärtää parisuhteen ja nämä asiat, niin joku voi kysäistä. "MITEN IHMEESSÄ VOIT YMMÄRTÄÄ ASIAT NOIN". Voi vielä jatkaa. "Hulluko olet".

    JOs tämä tilanne haluttaisiin selvittää ja miksi toinen ajattelee ja ymmärtää asian näin, niin todella viisasta on etsiä Raamattu esille ja näyttää nämä Raamatun ilmoitukset ihmiselle, joka ei usko tai ymmärtää toisin.

    Ymmärrätkö, miten uudestisyntyneen ihmisen ymmärryskykyä ja tasoa ohjaa Pyhä Henki ja vain siinä tapauksessa kun kohde/ihminen uskoo mitä on lukenut tai kullut Raamatusta.

    Siis suurin ongelma onkin siinä kun ihmiset eivät usko, niin kuin on kirjoitettu.Esim. JOs sinä/kin Mohikaani olet erittäin rehellinen, niin tulet huomaamaan itsestäsi, ettet usko mitä ja miten Jeesus opetti itsestään suhteessa Jumalaan/Isäänsä.

    Tai aivan sama asia kuin auton huoltaminen.JOs kaikki ihmiset uskovat kirjaimellisesti miten auto tulee huoltaa, niin KAIKKI ihmisen ovat samassa ymmärryksessä, koska sitä ohjaa huoltokirja. Mutta, jos yksikin ihminen poikkeaa tästä eli ottaa pois tai lisää omia sävellyksiään, niin väärin ymärtäminen on jo valmis ja ilmeinen.

    Tai ajatteleppa uskovien ihmisten kastetta. JOs KAIKKI uskovat mitä kasteesta on kirjoitettu Raamatussa, niin KAIKKI ihmiset käyttäytysivät ja ymmärtäisivät kasteen samalla tavalla. No, nyt ei Suomessa näin ole, kopska on paljon ihmisiä, jotka uskovat mieluimmin siihen, mitä taas Raamatussa ei ole ilmoitettu.

    Niin, ihmisen ymmärrystä ohjaa täysin, mitä hän on kuullut/lukenut ja erikoisesti mihin hön uskoo.Tietysti geneettisyydellä on oma osuutensa miten laajasti ihminen mahdollistuu hahamottamaan asioita ja hyödyntämään ilmoituksia.

    Äänestä

  • old_profile_19033 kirjoitti:

    vain Raamatusta lukemiani ja saamiani ajatuksia.

    Sinun pitää antaa esimerkkejä, mitä sanot minun "omiksi ajatuksiksi", niin voin näyttää sinulle etteivät ne ole vain minun, vaan Raamatusta lainattuja ajatuksia!

    kierre joka ei pääty mihinkään kun Raamatulla kumotaan Raamattua.

    Äänestä

  • old_profile_19033 kirjoitti:

    vain Raamatusta lukemiani ja saamiani ajatuksia.

    Sinun pitää antaa esimerkkejä, mitä sanot minun "omiksi ajatuksiksi", niin voin näyttää sinulle etteivät ne ole vain minun, vaan Raamatusta lainattuja ajatuksia!

    joita sitten muokataan omalla ymmärryksellä omssa päässämme!
    * Raamattua lueteaan, "kuullaan" Kristuksen sanaa, se synntyyää uskon, sydämeen, usko vanhurskauttaa, sitten tunnustamme uskomme todistamalla Jeesuksesta Kristuksesta ulkopuolisille, niin suun tunnustus tuo palastuksen. (Room 10:9-11.)
    * Ei me voi opettelemalla Ramaattua ja sitä mielessämme muokaten rakentaa jokin oma käsityksemme Raamatun sanomasta.
    * Jumalan suunnitelma ihmisen pelastumiseksi on valmiina luettavissa Raamatusta, itse sitä muokkaamatta mihinkään suuntaan. ( Room 8:28-30 mm:ssa)

    Äänestä

  • ML213 kirjoitti:

    Mutta, ymmärrätkö todella miten ihmisen ymmärryskyky ja ymmärrys ilmentyy.

    Esim. jos jokin ihminen ymmärtää ja uskoo miten miehen tulee ottaa vastuu vaimostaan, koska hän ymmärtää vaimonsa heikommaksi "astiaksi".

    Jos hän kertoo jollekkin ihmiselle miten ymmärtää parisuhteen ja nämä asiat, niin joku voi kysäistä. "MITEN IHMEESSÄ VOIT YMMÄRTÄÄ ASIAT NOIN". Voi vielä jatkaa. "Hulluko olet".

    JOs tämä tilanne haluttaisiin selvittää ja miksi toinen ajattelee ja ymmärtää asian näin, niin todella viisasta on etsiä Raamattu esille ja näyttää nämä Raamatun ilmoitukset ihmiselle, joka ei usko tai ymmärtää toisin.

    Ymmärrätkö, miten uudestisyntyneen ihmisen ymmärryskykyä ja tasoa ohjaa Pyhä Henki ja vain siinä tapauksessa kun kohde/ihminen uskoo mitä on lukenut tai kullut Raamatusta.

    Siis suurin ongelma onkin siinä kun ihmiset eivät usko, niin kuin on kirjoitettu.Esim. JOs sinä/kin Mohikaani olet erittäin rehellinen, niin tulet huomaamaan itsestäsi, ettet usko mitä ja miten Jeesus opetti itsestään suhteessa Jumalaan/Isäänsä.

    Tai aivan sama asia kuin auton huoltaminen.JOs kaikki ihmiset uskovat kirjaimellisesti miten auto tulee huoltaa, niin KAIKKI ihmisen ovat samassa ymmärryksessä, koska sitä ohjaa huoltokirja. Mutta, jos yksikin ihminen poikkeaa tästä eli ottaa pois tai lisää omia sävellyksiään, niin väärin ymärtäminen on jo valmis ja ilmeinen.

    Tai ajatteleppa uskovien ihmisten kastetta. JOs KAIKKI uskovat mitä kasteesta on kirjoitettu Raamatussa, niin KAIKKI ihmiset käyttäytysivät ja ymmärtäisivät kasteen samalla tavalla. No, nyt ei Suomessa näin ole, kopska on paljon ihmisiä, jotka uskovat mieluimmin siihen, mitä taas Raamatussa ei ole ilmoitettu.

    Niin, ihmisen ymmärrystä ohjaa täysin, mitä hän on kuullut/lukenut ja erikoisesti mihin hön uskoo.Tietysti geneettisyydellä on oma osuutensa miten laajasti ihminen mahdollistuu hahamottamaan asioita ja hyödyntämään ilmoituksia.

    enkä psykiatriaa, en tunne ihmisen mekaanista olemusta, en fyysyistä, joka on lääketieteen lujioiden hallussa, samoin psyyke on psykologisen lääketieteen haluussa. En ole lukenut kompaakaan!
    * Luen vain Raamattua, mitä tulee ihmisen pelastuseen kadotukkselta ja Jumalan vihalta.
    * Uskon vaikka en kaikkea ymmärräkkään, uskon pelastus suunnitelmaan jonka Jumala on Sanasaan, Raamatussa ihmiselle iloittanut, sitä omalla ymmärrykselläni millään tavalla muuttamatta.
    * Ja olen Jumalan armosta saanut sen sen tärkeimmän ymmärtääkseni Sanaa, Pyhän Hengen voitelun. (1Joh 2:25-27.) Että en ota sinultakaan , mitä Raamatun opetukseen tulee pelastus suunnilemaan, jonka Jumala on Raamatussa ilmoittanut, opetusta vastaan, joka on oman järkesi saastuttamaa.

    Niin, ehdottomasti paras ja täydellisin psykologian peruste ajatellen ihmisen käyttäytymistä ja sen positiivista ja kielteistä arviointia on tämä;

    "Koetelkaa itseänne, oletteko uskossa; TUTKIKAA ITSEÄNNE. Vai etteko tunnen itseänne, että Jeesus Kristus on teissä? Ellei, niin ette kestä koetusta".

    Tietysti yhtä tärkeä ohje on myös Luuk 11:34
    ;
    "Sinun silmäsi (mielikuva/näkökyky itsestään) on ruumiin lamppu. Kun silmäsi on terve, on koko sinun ruumiisi valaistu, mutta kun se on viallinen, on myös sinun ruumiisi pimeä.
    Katso siis, ettei valo, joka sinussa on ole pimeyttä."

    Niin, ihmiselle ja erikoisesti uskovalle ihmiselle on tärkeää tuntea itsensä mahdollisimman hyvin.Siis omata hyvä itsetunto itsestään.

    Siis huomata miten kirjoittelee toisille tai vastaa herjauksiin tai pyrkiikö auttamaan toista ymmärtämään asian paremin, vai hankaloittaako sitä entisestään jne...

    Siis uskovaisen ihmisen ei todella tarvitse lukea psykologian kirjallisuutta,- KOSKA SEN LUKEMINEN EI AVAA JA ANNA VASTAUSTA MIKÄ ON SE PÄÄMÄÄRÄ, KÄYTTÄYTYMINEN, - JOTA KOHDEN KASVAA.

    Lihallisen ihmisen opetuksethan tukavet lihallisen ihmisen käyttäytymistä ja tästä syystä lihallinen ihminen ei voi ottaa vastaan Hengen ohjaamaa opetusta.

    Äänestä

  • old_profile_42272 kirjoitti:

    enkä psykiatriaa, en tunne ihmisen mekaanista olemusta, en fyysyistä, joka on lääketieteen lujioiden hallussa, samoin psyyke on psykologisen lääketieteen haluussa. En ole lukenut kompaakaan!
    * Luen vain Raamattua, mitä tulee ihmisen pelastuseen kadotukkselta ja Jumalan vihalta.
    * Uskon vaikka en kaikkea ymmärräkkään, uskon pelastus suunnitelmaan jonka Jumala on Sanasaan, Raamatussa ihmiselle iloittanut, sitä omalla ymmärrykselläni millään tavalla muuttamatta.
    * Ja olen Jumalan armosta saanut sen sen tärkeimmän ymmärtääkseni Sanaa, Pyhän Hengen voitelun. (1Joh 2:25-27.) Että en ota sinultakaan , mitä Raamatun opetukseen tulee pelastus suunnilemaan, jonka Jumala on Raamatussa ilmoittanut, opetusta vastaan, joka on oman järkesi saastuttamaa.

    että "Raamatussa ei ole ristiriitoja". No hyvä, otetaanpa esimerkkejä:

    Matt. 1:1
    "Jeesuksen Kristuksen, Daavidin pojan, Aabrahamin pojan, syntykirja."

    Matt. 9:27
    "Ja kun Jeesus kulki sieltä, seurasi häntä kaksi sokeaa huutaen ja sanoen: "Daavidin poika, armahda meitä".

    Mutta opetuslapsilleen Jeesus kumosi nämä lihan mukaiset väitteet:

    Luukas 20
    41 "Niin hän sanoi heille: »Kuinka he voivat sanoa, että Kristus on Daavidin poika?
    42 Sanoohan Daavid itse psalmien kirjassa: 'Herra sanoi minun Herralleni: Istu minun oikealle puolelleni,
    43 kunnes minä panen sinun vihollisesi sinun jalkojesi astinlaudaksi.'
    44 Daavid siis kutsuu häntä Herraksi; kuinka hän sitten on hänen poikansa?»"

    Kuka vielä sanoo ettei Raamatussa ole ristiriitoja?

    ristiriitoja. Ristiriita on sinun ymmärryksessäsi kun et halua tunnustaa Raamatun päähenkilöa, Jeesusta Kristusta Jumalaksi. Toisinsanoen sinulta puuttuu Pyhä Henki, joka avaa kirjoituket meille ihmislapsille. Niin kauan, kuin ihminen on vailla Jeesusta Kristusta ja samalla Pyhää Henkeä, niin kauan ihmisellä on myös peitevaate silmillään eikä hän kykene näkemään.

    Äänestä

  • ole mitään kirjoitti:

    omasta ymmärryksestäsi ja vaatepeitteistäsi jotta näkisit.

    Äänestä

Et ymmärrä Jeesuksen viinipuu-vertauksesta paljoa enempää kuin sika uudesta kontista.

Sulla ei ole Hengen valoa sydämessä, paatunut mies ei totuudesta mitään irti saa.
Mohis ymmärtää Jumalan ykseyden oikein. Sinulle ihmisten ja jumalien yhteys on pakanallista pullamössöä, jossa ei totuudelle ole mitään sijaa. Eikä sinua voi Raamatun sanalla totuuteen auttaakkaan, Jumala yksin voi sinut herättää synnin unesta. Ihmisten sanat eivät sinun paatumukseesi mitään apua enää tuo.

Äänestä
  • asiassa! Älä kiinnitä mieltäsi minuun, vaan Kristukseen. Minussa ei asu mitään hyvää. Ei minua kannata tutkia vaan Jumalan sanaa. Ei käydä toistemme henkilökohtaisiin asioihin!

    Äänestä

  • old_profile_19033 kirjoitti:

    asiassa! Älä kiinnitä mieltäsi minuun, vaan Kristukseen. Minussa ei asu mitään hyvää. Ei minua kannata tutkia vaan Jumalan sanaa. Ei käydä toistemme henkilökohtaisiin asioihin!

    Miksi et ole kiitollinen siitä kun joku sinua jaksaa vielä ojentaa ja auttaa näkemään tilanteesi. Se on rakkauden palvelusta sinua kohtaan ja niitä kohtaan jotka olet vaarassa eksyttää!!

    1.Timoteuksen kirje:

    4:1 Mutta Henki sanoo selvästi, että tulevina aikoina moniaat luopuvat uskosta ja noudattavat villitseviä henkiä ja riivaajien oppeja

    4:2 valheenpuhujain ulkokultaisuuden vaikutuksesta, joiden omatunto on poltinraudalla merkitty"

    että sinussa ei asu mitää hyvää! Mutta jokainen jossa Jeesus asuu, asuu myöskin hyvää!

    Äänestä

  • sivusta seurannut kirjoitti:

    että sinussa ei asu mitää hyvää! Mutta jokainen jossa Jeesus asuu, asuu myöskin hyvää!

    hengellisesti köyhät, sillä heidät ravitaan".

    1. Sam. 2:5
    "Kylläisinä olleet käyvät palvelukseen leipäpalkoilla, nälkää nähneet eivät enää nälkää näe. Hedelmätön synnyttää seitsemän lasta, lapsirikas kuihtuu."

    Luuk. 1:53
    "Nälkäiset hän on täyttänyt hyvyyksillä, ja rikkaat hän on lähettänyt tyhjinä pois."

    Äänestä

  • auttaa kirjoitti:

    Miksi et ole kiitollinen siitä kun joku sinua jaksaa vielä ojentaa ja auttaa näkemään tilanteesi. Se on rakkauden palvelusta sinua kohtaan ja niitä kohtaan jotka olet vaarassa eksyttää!!

    1.Timoteuksen kirje:

    4:1 Mutta Henki sanoo selvästi, että tulevina aikoina moniaat luopuvat uskosta ja noudattavat villitseviä henkiä ja riivaajien oppeja

    4:2 valheenpuhujain ulkokultaisuuden vaikutuksesta, joiden omatunto on poltinraudalla merkitty"

    sokeiden talutettavaksi!

    Matt. 15:14
    "Älkää heistä välittäkö: he ovat sokeita sokeain taluttajia; mutta jos sokea sokeaa taluttaa, niin he molemmat kuoppaan lankeavat."

    Joh. 16:13
    "Mutta kun hän tulee, totuuden Henki, johdattaa hän teidät kaikkeen totuuteen. Sillä se, mitä hän puhuu, ei ole hänestä itsestään; vaan minkä hän kuulee, sen hän puhuu, ja tulevaiset hän teille julistaa."

    Huomatkaa kaikki että, Totuuden Henki johdattaa minua sanan ohjeen mukaan!

    Äänestä

* Löysin tuolta tälläisen minulle tarkoitetun myöntymis tarjouksen???
* ">>Mohikaani, myönnätkö eilisellä kirjoituksellasi että olet Kristuksesta irti hakattu kuivuva oksa?

Äänestä
  • Emme koskaan liity Jumalaan, ollaksemme sama persoona kuin Jumala.
    ------

    Tässäpä hyvä esimerkki miten vaikuttaa ihmisen ymmärryskykyyn kun Raamattuun lisätään tai muutetaan jotain ihmisoppia.

    Niin, Raamatussa on ilmoitus, että JUmala on HENKI.Siis persoonasta ei ole mitään mainintaa.

    Jos ihminen todella uskoo, että Jumala ON HENKI, niin on erittäin helpo ymmärtää mitä tapahtuu ihmisen olemukselle kun hän uudestisyntyy JUmalan Hengen vaikutuksesta. "Hengessä kastetut yhdeksi ruumiiksi jne...".

    Mutta, ne persoonat.Voi Voi...

    Äänestä

  • että olen pyytänyt sinulta, ettei puolin eikä toisin käytäisi henkilökohtaisiin heikkouksien loukkauksiin, sillä niitä löytyy etsimällä sinustakin, Mohikaani, ihan varmasti!

    Miksi et perustele kysymääni asiaa Jumalan sanalla vaan alat herjailla ja solvata?

    Äänestä

  • old_profile_19033 kirjoitti:

    että olen pyytänyt sinulta, ettei puolin eikä toisin käytäisi henkilökohtaisiin heikkouksien loukkauksiin, sillä niitä löytyy etsimällä sinustakin, Mohikaani, ihan varmasti!

    Miksi et perustele kysymääni asiaa Jumalan sanalla vaan alat herjailla ja solvata?

    tässäkin sinulle vastasin? Perustelin kyllä kantani ihan selvästi.
    * Mielestäni siinä ei ollut mitään henkohtaista?

    * Se "mäntti" sana ei ollut sinulle, vaan sille joka tarjos mulle "kuivaa irti hakattua oksaa"! Se ei ollut sinun kommentista poimittu! Jos et sitten heitä juttua puskistakin?

    Äänestä

  • ML213 kirjoitti:

    Emme koskaan liity Jumalaan, ollaksemme sama persoona kuin Jumala.
    ------

    Tässäpä hyvä esimerkki miten vaikuttaa ihmisen ymmärryskykyyn kun Raamattuun lisätään tai muutetaan jotain ihmisoppia.

    Niin, Raamatussa on ilmoitus, että JUmala on HENKI.Siis persoonasta ei ole mitään mainintaa.

    Jos ihminen todella uskoo, että Jumala ON HENKI, niin on erittäin helpo ymmärtää mitä tapahtuu ihmisen olemukselle kun hän uudestisyntyy JUmalan Hengen vaikutuksesta. "Hengessä kastetut yhdeksi ruumiiksi jne...".

    Mutta, ne persoonat.Voi Voi...

    * Ei kai kukaan sano itsesään, MINÄ OLEN ! Kuin yksityinen persoona? Ja Jumala sanoo tämän itsestään. Miten muuten tämän MINÄ OLEN, selität?
    * Tai älä selitä, ellet usko, täällä on joutavaa selitystä Jeesuksen jumaluuden vesittämiseksi, ja Jumalan Pojan allentamiseksi Joosefin pojaksi ja mutta moskaa jo aivan tarpeeksi!

    Äänestä

  • old_profile_42272 kirjoitti:

    * Ei kai kukaan sano itsesään, MINÄ OLEN ! Kuin yksityinen persoona? Ja Jumala sanoo tämän itsestään. Miten muuten tämän MINÄ OLEN, selität?
    * Tai älä selitä, ellet usko, täällä on joutavaa selitystä Jeesuksen jumaluuden vesittämiseksi, ja Jumalan Pojan allentamiseksi Joosefin pojaksi ja mutta moskaa jo aivan tarpeeksi!

    Ei kai kukaan sano itsesään, MINÄ OLEN ! Kuin yksityinen persoona?
    -------

    Mutta ymmärrä hyvä ihminen, miten tuo mielikuva ja ymmärrys ei ole Pyhän Hengen opettamaa.Tuo on juuri sitä ihmisen järjenpäätelmää, eikä Pyhän Hengen antamaa ymmärrystä.

    Ymmärrä ja usko, miten JUmala on Henki.

    Siis. Älä yritä/pyri määrittelemään JUmalaa ihmisen lihallisen mielen ja ymmärryksestä käsin, vaan Hemngen ohjaaman ja antaman ymmärryksestä käsin.

    Siis hylkää koko PERSOONAAJATTULU JUMALASTA.Tämä on juuri sitä ihmisen säveltämää ja järkeilemää oppia Jumalasta.

    Äänestä

  • old_profile_42272 kirjoitti:

    tässäkin sinulle vastasin? Perustelin kyllä kantani ihan selvästi.
    * Mielestäni siinä ei ollut mitään henkohtaista?

    * Se "mäntti" sana ei ollut sinulle, vaan sille joka tarjos mulle "kuivaa irti hakattua oksaa"! Se ei ollut sinun kommentista poimittu! Jos et sitten heitä juttua puskistakin?

    tiiviisti Kristuksen kautta Jumalassa niin kuin oksat ovat tiiviisti kiinni puun rungossa ja sama mahla ravitsee ne kaikki.

    "Minä olen viinipuu" ja "te olette oksat"-vertaus on tosi mainio ja kaikkiyhteyttä selventävä Jeesuksen vertaus, josta ilmenee että rungosta irti olevat oksat mahlan puutteessa kuolevat. Vaikka Mahlaa ei tässä mainitakaan, kuvaa se tässä niin kuin Pyhää Henkeä, joka elävöittää Kristuksen ruumiin.

    Äänestä

  • old_profile_42272 kirjoitti:

    * Ei kai kukaan sano itsesään, MINÄ OLEN ! Kuin yksityinen persoona? Ja Jumala sanoo tämän itsestään. Miten muuten tämän MINÄ OLEN, selität?
    * Tai älä selitä, ellet usko, täällä on joutavaa selitystä Jeesuksen jumaluuden vesittämiseksi, ja Jumalan Pojan allentamiseksi Joosefin pojaksi ja mutta moskaa jo aivan tarpeeksi!

    vain persoona, hän olisi sen myös sanonut, mikä hän on, eli hän olisi sanonut: MINÄ OLEN PERSOONA, mutta koska Jumala on paljon, paljon enemmän kuin vain persoona, ei hän tahtonut antaa ihmisille sellaista mielikuvaa, että hän olisi jotakin, mihin inhimillinen ajatus voisi häntä verrata, [vertaa Jes.40:18,25, 46:5 | Ap.t.17:29].

    Koska Jumala on "kaikki kaikissa", on hänessä, totta kai, myös persoonallisia ominaisuuksia, mutta Jumala on paljon enemmän kuin persoona!

    Kolminaisuusoppi yrittää kaikin keinon kieltää ja kumota nämä apostolien opetukset:

    1. Kor. 12:6
    "ja voimavaikutukset ovat moninaiset, mutta Jumala, joka kaikki kaikissa vaikuttaa, on sama."

    1. Kor. 15:28
    "Ja kun kaikki on alistettu Pojan valtaan, silloin itse Poikakin alistetaan sen valtaan, joka on alistanut hänen valtaansa kaiken, että Jumala olisi kaikki kaikissa."

    Ef. 1:23
    "joka on hänen ruumiinsa, hänen täyteytensä, joka kaikki kaikissa täyttää."

    Äänestä

  • Kyllä Mohikaani tietää mistä puhuu kun Herran Henki kerran on tän hänelle avannut! Katsos -->
    Joh. 14:9
       
    Jeesus sanoi hänelle: "Niin kauan aikaa minä olen ollut teidän kanssanne, etkä sinä tunne minua, Filippus! Joka on nähnyt minut, on nähnyt Isän; kuinka sinä sitten sanot: 'Näytä meille Isä'?

    Mixi Ekivaari sanoo näyttä minulle Isän kun Hänellä on Jeesus ???????????????????????????

    Äänestä

  • old_profile_19033 kirjoitti:

    vain persoona, hän olisi sen myös sanonut, mikä hän on, eli hän olisi sanonut: MINÄ OLEN PERSOONA, mutta koska Jumala on paljon, paljon enemmän kuin vain persoona, ei hän tahtonut antaa ihmisille sellaista mielikuvaa, että hän olisi jotakin, mihin inhimillinen ajatus voisi häntä verrata, [vertaa Jes.40:18,25, 46:5 | Ap.t.17:29].

    Koska Jumala on "kaikki kaikissa", on hänessä, totta kai, myös persoonallisia ominaisuuksia, mutta Jumala on paljon enemmän kuin persoona!

    Kolminaisuusoppi yrittää kaikin keinon kieltää ja kumota nämä apostolien opetukset:

    1. Kor. 12:6
    "ja voimavaikutukset ovat moninaiset, mutta Jumala, joka kaikki kaikissa vaikuttaa, on sama."

    1. Kor. 15:28
    "Ja kun kaikki on alistettu Pojan valtaan, silloin itse Poikakin alistetaan sen valtaan, joka on alistanut hänen valtaansa kaiken, että Jumala olisi kaikki kaikissa."

    Ef. 1:23
    "joka on hänen ruumiinsa, hänen täyteytensä, joka kaikki kaikissa täyttää."

    tiedetään sellaisena jossa kaikkia väännöksiä sanasta tuodaan esille. Ekivaari on omalta osaltaan hyvä esimerkki.

    Äänestä

  • ML213 kirjoitti:

    Ei kai kukaan sano itsesään, MINÄ OLEN ! Kuin yksityinen persoona?
    -------

    Mutta ymmärrä hyvä ihminen, miten tuo mielikuva ja ymmärrys ei ole Pyhän Hengen opettamaa.Tuo on juuri sitä ihmisen järjenpäätelmää, eikä Pyhän Hengen antamaa ymmärrystä.

    Ymmärrä ja usko, miten JUmala on Henki.

    Siis. Älä yritä/pyri määrittelemään JUmalaa ihmisen lihallisen mielen ja ymmärryksestä käsin, vaan Hemngen ohjaaman ja antaman ymmärryksestä käsin.

    Siis hylkää koko PERSOONAAJATTULU JUMALASTA.Tämä on juuri sitä ihmisen säveltämää ja järkeilemää oppia Jumalasta.

    Vaan tehän pelkätte otta esin sen että Jeesus on Persoona ja Henki niinkuin Jumala !! En ole nähnyt että Rakas Mohikaani tätä kieltäisi mutta tehän kiellätte Juamalan sissääsä Hengessä ---> persoonaosuuden !! Vaikka ekivaari toi sen esiin kyllä alhaalla niinkuin joku sivuilmiö.

    Ei voi hylkää Persoona-Jumala silloin menee koko juttu nuriin ja Jumala on lampun-henki?? Ehkä joku alladin?

    Äänestä

  • old_profile_19033 kirjoitti:

    tiiviisti Kristuksen kautta Jumalassa niin kuin oksat ovat tiiviisti kiinni puun rungossa ja sama mahla ravitsee ne kaikki.

    "Minä olen viinipuu" ja "te olette oksat"-vertaus on tosi mainio ja kaikkiyhteyttä selventävä Jeesuksen vertaus, josta ilmenee että rungosta irti olevat oksat mahlan puutteessa kuolevat. Vaikka Mahlaa ei tässä mainitakaan, kuvaa se tässä niin kuin Pyhää Henkeä, joka elävöittää Kristuksen ruumiin.

    ja nyt ainoastaan häiritsee muiden oksien kasvua ja levittää tuhoisia sienitauteja ympärilleen.

    Äänestä

  • old_profile_19033 kirjoitti:

    tiiviisti Kristuksen kautta Jumalassa niin kuin oksat ovat tiiviisti kiinni puun rungossa ja sama mahla ravitsee ne kaikki.

    "Minä olen viinipuu" ja "te olette oksat"-vertaus on tosi mainio ja kaikkiyhteyttä selventävä Jeesuksen vertaus, josta ilmenee että rungosta irti olevat oksat mahlan puutteessa kuolevat. Vaikka Mahlaa ei tässä mainitakaan, kuvaa se tässä niin kuin Pyhää Henkeä, joka elävöittää Kristuksen ruumiin.

    Kristukseen. Emme ole luonnostamme Jalon viinipuun oksia, (älä ylpeile) emmekä koskaan tule Jumalaksi, elämä on Hengessä Kristuksen yteys, mutta olemme itsenämme aina uunoja ja aapoja! Samoin Kirstus on Jumalassa Isä Poika ja Pyhä Henki. Tuohon kolminaisuuteen emme sisäisty sisällisesti koskaan, Jumalia meistä ei tule.

    Äänestä

  • ML213 kirjoitti:

    Ei kai kukaan sano itsesään, MINÄ OLEN ! Kuin yksityinen persoona?
    -------

    Mutta ymmärrä hyvä ihminen, miten tuo mielikuva ja ymmärrys ei ole Pyhän Hengen opettamaa.Tuo on juuri sitä ihmisen järjenpäätelmää, eikä Pyhän Hengen antamaa ymmärrystä.

    Ymmärrä ja usko, miten JUmala on Henki.

    Siis. Älä yritä/pyri määrittelemään JUmalaa ihmisen lihallisen mielen ja ymmärryksestä käsin, vaan Hemngen ohjaaman ja antaman ymmärryksestä käsin.

    Siis hylkää koko PERSOONAAJATTULU JUMALASTA.Tämä on juuri sitä ihmisen säveltämää ja järkeilemää oppia Jumalasta.

    Persoona, sinä vaan sokeudessasi ja omassa viisaudessasi et sitä tunne etkä näe järkesi sumentamana.
    * Jumalan persoona tulee esille jo siinä, kun Hän on ISÄ! Isä on ehdottomasti perosoona, samoin kuin äiti tai Poika, Jeesus,persoona, on ISÄN, persoonan Poika. Pyhä Henki on persoona, Hänellä on kaikki persoonan tarvitsemat tunnusmerkit. Opettaja, Puollustaja, Hän murehtii, Hän on Lohduttaja, vain persoonalla on vastaavat ominaisuudet. Pyhä Henki ei ole Jumalan juoksupoika, Hän on Jumalan , kolmiyhteisen Jumalan se osa, joka toimii ja totuetttuuaa kolmiyhteisen Jumalan aivoituksia.

    Äänestä

  • old_profile_42272 kirjoitti:

    Kristukseen. Emme ole luonnostamme Jalon viinipuun oksia, (älä ylpeile) emmekä koskaan tule Jumalaksi, elämä on Hengessä Kristuksen yteys, mutta olemme itsenämme aina uunoja ja aapoja! Samoin Kirstus on Jumalassa Isä Poika ja Pyhä Henki. Tuohon kolminaisuuteen emme sisäisty sisällisesti koskaan, Jumalia meistä ei tule.

    Sananlaskut 23
    33 "Silmäsi outoja näkevät, ja sydämesi haastelee sekavia."

    Jeesuksen kertomaa öljypuu-vertausta ei voi muuksi selittää, kun Jeesus tahtoi sillä opettaa täydellistä jumalayhteyttämme "että hekin meissä olisivat"

    Johannes 17
    21 "että he kaikki olisivat yhtä, niinkuin sinä, Isä, olet minussa ja minä sinussa, ETTÄ HEKIN MEISSÄ OLISIVAT, niin että maailma uskoisi, että sinä olet minut lähettänyt.
    23 "minä heissä, ja sinä minussa - ETTÄ HE OLISIVAT TÄYDELLISESTI YHTÄ, niin että maailma ymmärtäisi, että sinä olet minut lähettänyt ja rakastanut heitä, niinkuin sinä olet minua rakastanut."

    Äänestä

  • old_profile_19805 kirjoitti:

    Vaan tehän pelkätte otta esin sen että Jeesus on Persoona ja Henki niinkuin Jumala !! En ole nähnyt että Rakas Mohikaani tätä kieltäisi mutta tehän kiellätte Juamalan sissääsä Hengessä ---> persoonaosuuden !! Vaikka ekivaari toi sen esiin kyllä alhaalla niinkuin joku sivuilmiö.

    Ei voi hylkää Persoona-Jumala silloin menee koko juttu nuriin ja Jumala on lampun-henki?? Ehkä joku alladin?

    savonarola, on enemmän totta kuin luuletkaan, sillä Ilmestyskirja 21:23 sanoo:
       
    "Eikä kaupunki tarvitse valoksensa aurinkoa eikä kuuta; sillä Jumalan kirkkaus valaisee sen, ja sen lamppu on Karitsa."

    Lamppu on pimeänä ilman Jumalan voimaa, joka siinä lampussa (Karitsassa) palaa!

    Tämä valaisee hyvin sitäkin kun Jeesus todidti: "En minä ilman Isää voi mitään tehdä". Isä antaa öljyn siihen lamppuun ja koko seurakuntaansa.

    Äänestä

  • tämä foomi kirjoitti:

    tiedetään sellaisena jossa kaikkia väännöksiä sanasta tuodaan esille. Ekivaari on omalta osaltaan hyvä esimerkki.

    tyytyä vain Raamatusta VALITTUJEN PALOJEN toistuvaan tarjontaan, vaan olen valmis keskustelemaan kaikista aiheista ja jakeista, mitä Raamatusta löytyy.

    Toisin on esimerkiksi Netmission foorumilla, jossa ei saa samaan viestiin kirjoittaa että, "Jumala tahtoo pelastaa kaikki ihmiset" ja: "Mitä ikinä Jumala tahtoo, sen hän tekee kaikissa korkeuksissa, taivaissa, maan päällä, maan alla ja meren syvyyksissä".

    Äänestä

Esimerkiksi tämä pohdinnan alla oleva asia selkiintyy parhaiten kun KAIKKI osapuolet ymmärtäisivät miten ihmisen ymmärryskyky ja asioiden ymmärtäminen yleensä tapahtuu ja laajenee.

Siis ihminen tulisi tuntemaan itsensä, uskooko hän todella mitä on kirjoitettu Raamatussa, vai ohjaako hänen ymmärrystää kultuuri/uskonnollisuus.

Siis itsensä löytämisestä on kysymys eli mihin ihminen uskoo joka ohjaa hänen ymmärrystään.

Äänestä
  • olisi juuri sinulle itsellesi paljon opittavva, kun sanot:

    "Siis ihminen tulisi tuntemaan itsensä, uskooko hän todella mitä on kirjoitettu Raamatussa"

    Sinullekin on aiemmin tuotu todisteeksi Ramatun sanasta mm Roomalaiskirjeen 9:5 ja 1.Johanneksen kirjeen 5:20, joiissa selvällä suomen kielellä sanotaan Jeesuksen olevan Jumala.
    Mutta sinä et ole noita sanan todistuksia uskonut, vaan kehtaat väittää niitä käännösvirheiksi, niinkuin muitakin Kirjoitusten todistuksia Jeesuksesta, joista selvästi käy ilmi Jeesuksen Jumaluus.

    Sinun omista viesteistäsi näkyy, että sinä olet se, joka ei usko siihen, mitä Raamatussa on kirjoitettu.

    Äänestä

  • väitteessä kirjoitti:

    olisi juuri sinulle itsellesi paljon opittavva, kun sanot:

    "Siis ihminen tulisi tuntemaan itsensä, uskooko hän todella mitä on kirjoitettu Raamatussa"

    Sinullekin on aiemmin tuotu todisteeksi Ramatun sanasta mm Roomalaiskirjeen 9:5 ja 1.Johanneksen kirjeen 5:20, joiissa selvällä suomen kielellä sanotaan Jeesuksen olevan Jumala.
    Mutta sinä et ole noita sanan todistuksia uskonut, vaan kehtaat väittää niitä käännösvirheiksi, niinkuin muitakin Kirjoitusten todistuksia Jeesuksesta, joista selvästi käy ilmi Jeesuksen Jumaluus.

    Sinun omista viesteistäsi näkyy, että sinä olet se, joka ei usko siihen, mitä Raamatussa on kirjoitettu.

    Mutta sinä et ole noita sanan todistuksia uskonut, vaan kehtaat väittää niitä käännösvirheiksi, niinkuin muitakin Kirjoitusten todistuksia Jeesuksesta, joista selvästi käy ilmi Jeesuksen Jumaluus.
    ------

    Enhän toki kiellä jumaluutta, jonka Isä on Kristukselle antanut, mutta tämä onkin jo eri asia kuin olla Jumala.Esim. monesta tuntemastani ihmisestä voin sano miten he ovat jumalattomia ihmisiä.Siis olla Jumala tai Jeesuksen saama jumaluus tai ihmisen olla jumalaton ihminen, niin ovat eri käsitteitä.

    Niin, noihin käännös virheisiin.Kun tulin uskoon, niin kuvittelin todella, miten koko Raamattu on Jumalan tarkaa ilmoitusta meille Suomalaisille.

    Ensimäin ihmettelämä ilmoitus, jota en alkuunkaan ymmärtänyt miksi näin Jumala on aivoitellut oli tämä;
    "Vihastukaa, mutta älkää syntiä tehkö".

    Tuo ilmaisuhan on muita toisaalla olevia opetuksia vastaan ja erikoisesti Krisuksen mieltä suhteessa lihallisen ihmisen olemukseen.

    Alkuteksti onkin lähellä tätä ajatusta; "Jos vihastutte, älkää syntiä tehkö". Tämä todella istuu uskovan ihmisen arkeen erikoisen hyvin ja siten pitää yhtä todellisuuden kanssa.Siis Pyhä Henki ohjaa siten, ettei lihallien nihminen saa valtaa vaikeissa tilanteissa, mutta jos se saa eli ihnmisen itsensä hillitseminen pettää, niin on varottava ettei tee syntiä.Ihminenhän lankeaa helposti syntiin kiivastuksessaan ja vihastuksissaan.

    Taas ihmisen on,- jopa hyvä vihastua hyvien asioiden puolesta kuten Jeesus teki monissa tilanteissa.

    *

    Myös eräs ilmoitus, johon en usko sellaisenaan on ns lähetyskäsky meidän 38/Raamatussa.

    "Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni kastamalla heitä Isän Pojan ja Pyhän Hengen nimeen".

    Tämä on käännetty erittäin huomosti mitä olen ymmärtänyt asiantuntevien ihmisten lausunnoista ja toisaalta tämä ei istu todellisuuden kanssa yksiin.

    - Apostolit kastoivat aina Jeesuksen Kristuksen nimeen.
    - Kaikkia kansoja on mahdoton tehdä opetuslapsiksi ja kastaa.

    En muista tarkaan, mutta alkuperäinen käännös olisi tämän suuntainen; Opetuslapseuttaen kaikista kansoista ihmisiä ja kastaa heitä jne...

    Tuo istuukin hyvin jo muun Raamatun ilmoituksen kanssa ja on siten todellisuutta meillä Suomessakin.

    Samoin Raamatussa on muitakin ilmoituksia, joiden oletan sisältävän käännöstyössä tulevan virheellisen kääntämisen.

    On aina muistettva ja ymmärrettävä, miten kaikki ilmlitukset tulee nivoutua toisiinsa ja muodostaa suuri kokonaisuus.

    Esim. Jos Jeesus olisi ollut JUmala, sanan varsinaisessa merkityksessä, niin Jeesus todella olisi valehdellut itsestään.Taas jumaluus oli Jeesuksella Kristuksella ja se olemus ei ole ristiriitainen muiden ilmoitusten kanssa.

    tuo oli hyvä selvitys Jumala/jumaluus-asiaan.

    Äänestä

  • old_profile_19033 kirjoitti:

    tuo oli hyvä selvitys Jumala/jumaluus-asiaan.

    virtaamasta, ei ole kuin Raamatun arvovallan kaatamista ja Jeesuksen alentamista. Siitä olette malliesimerkkejä. Silloin menee lähetyskäskyt roskakoriin, samoin muut jakeet jotka korottavat Kristusta.

    Hyvin ymmärrettävää lähetyskäskyn kohdalla omat sepitelmät. Risti erottaa valhehenget, jotka eivät halua pelastavaa ristinsovitustyön evankeliumia vietävän maailmaan.

    tapauksessa käännösvirhe? Minäkin olen Jeesuksen sanojen mukaan autuaampi (onnellisempi) kuin Tuomas kun uskon Hänet Herrakseni ja Jumalakseni.

    Joh.20:26. Ja kahdeksan päivän perästä hänen opetuslapsensa taas olivat huoneessa, ja Tuomas oli heidän kanssansa. Niin Jeesus tuli, ovien ollessa lukittuina, ja seisoi heidän keskellään ja sanoi: "Rauha teille!"
    27. Sitten hän sanoi Tuomaalle: "Ojenna sormesi tänne ja katso minun käsiäni, ja ojenna kätesi ja pistä se minun kylkeeni, äläkä ole epäuskoinen, vaan uskovainen."
    28. Tuomas vastasi ja sanoi hänelle: "Minun Herrani ja minun Jumalani!"
    29. Jeesus sanoi hänelle: "Sentähden, että minut näit, sinä uskot. Autuaat ne, jotka eivät näe ja kuitenkin uskovat!"

    Ihmisen pojassa on myös ihmisyys.

    Ilm.1:13. ja lampunjalkain keskellä Ihmisen Pojan muotoisen, pitkäliepeiseen viittaan puetun ja rinnan kohdalta kultaisella vyöllä vyötetyn.

    1.Tim.2:5. Sillä yksi on Jumala, yksi myös välimies Jumalan ja ihmisten välillä, ihminen Kristus Jeesus,

    Hepr,2:11. Sillä sekä hän, joka pyhittää, että ne, jotka pyhitetään, ovat kaikki alkuisin yhdestä. Sentähden hän ei häpeä kutsua heitä veljiksi,

    Äänestä

  • vuotta sitten. Uskosta vaan on kysymys, uskostko Raamatun sanomaan, Jumalan pelastussunnitelmaan, ilman omaa järkeilyäsi, jolla saastutat Jumalan aivoitukset ihmiseen nähden.
    * Sinä yrität loistaa viisaudellasi ja viisastelet Jumalan suorat vanhurskaat tiet monille mutkille!

    Äänestä

  • ML213 kirjoitti:

    Mutta sinä et ole noita sanan todistuksia uskonut, vaan kehtaat väittää niitä käännösvirheiksi, niinkuin muitakin Kirjoitusten todistuksia Jeesuksesta, joista selvästi käy ilmi Jeesuksen Jumaluus.
    ------

    Enhän toki kiellä jumaluutta, jonka Isä on Kristukselle antanut, mutta tämä onkin jo eri asia kuin olla Jumala.Esim. monesta tuntemastani ihmisestä voin sano miten he ovat jumalattomia ihmisiä.Siis olla Jumala tai Jeesuksen saama jumaluus tai ihmisen olla jumalaton ihminen, niin ovat eri käsitteitä.

    Niin, noihin käännös virheisiin.Kun tulin uskoon, niin kuvittelin todella, miten koko Raamattu on Jumalan tarkaa ilmoitusta meille Suomalaisille.

    Ensimäin ihmettelämä ilmoitus, jota en alkuunkaan ymmärtänyt miksi näin Jumala on aivoitellut oli tämä;
    "Vihastukaa, mutta älkää syntiä tehkö".

    Tuo ilmaisuhan on muita toisaalla olevia opetuksia vastaan ja erikoisesti Krisuksen mieltä suhteessa lihallisen ihmisen olemukseen.

    Alkuteksti onkin lähellä tätä ajatusta; "Jos vihastutte, älkää syntiä tehkö". Tämä todella istuu uskovan ihmisen arkeen erikoisen hyvin ja siten pitää yhtä todellisuuden kanssa.Siis Pyhä Henki ohjaa siten, ettei lihallien nihminen saa valtaa vaikeissa tilanteissa, mutta jos se saa eli ihnmisen itsensä hillitseminen pettää, niin on varottava ettei tee syntiä.Ihminenhän lankeaa helposti syntiin kiivastuksessaan ja vihastuksissaan.

    Taas ihmisen on,- jopa hyvä vihastua hyvien asioiden puolesta kuten Jeesus teki monissa tilanteissa.

    *

    Myös eräs ilmoitus, johon en usko sellaisenaan on ns lähetyskäsky meidän 38/Raamatussa.

    "Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni kastamalla heitä Isän Pojan ja Pyhän Hengen nimeen".

    Tämä on käännetty erittäin huomosti mitä olen ymmärtänyt asiantuntevien ihmisten lausunnoista ja toisaalta tämä ei istu todellisuuden kanssa yksiin.

    - Apostolit kastoivat aina Jeesuksen Kristuksen nimeen.
    - Kaikkia kansoja on mahdoton tehdä opetuslapsiksi ja kastaa.

    En muista tarkaan, mutta alkuperäinen käännös olisi tämän suuntainen; Opetuslapseuttaen kaikista kansoista ihmisiä ja kastaa heitä jne...

    Tuo istuukin hyvin jo muun Raamatun ilmoituksen kanssa ja on siten todellisuutta meillä Suomessakin.

    Samoin Raamatussa on muitakin ilmoituksia, joiden oletan sisältävän käännöstyössä tulevan virheellisen kääntämisen.

    On aina muistettva ja ymmärrettävä, miten kaikki ilmlitukset tulee nivoutua toisiinsa ja muodostaa suuri kokonaisuus.

    Esim. Jos Jeesus olisi ollut JUmala, sanan varsinaisessa merkityksessä, niin Jeesus todella olisi valehdellut itsestään.Taas jumaluus oli Jeesuksella Kristuksella ja se olemus ei ole ristiriitainen muiden ilmoitusten kanssa.

    omalla viisaudelasi teet. Olet siis alsuta alkaen päättänyt ruveta kristisoimaan Sanaa, omalla järkeilylläsi.
    * "Vihastukaa, mutta älkää syntiä tehkö" on ihan sopusoinnussa Jeesusken sanojen kanssa. Hän viastui lemppelissä markkina paikka pitäviin, ja ajoi ruoskalla neidät ulos. Jeesus vihastui, siitä et pääse mihinkään, mutta ei varmasti tehnyt syntiä, siitäkään et pääse yli etkä ympäri.
    * Sin oletkin näköjään omistautunut rusikoimaan Jumalan sanaa areiolaisuuteen omin voimin , sitä se tekee, kun ei ole nöyrää lapsen mieltä, uskoa mitä on kirjoitettu!

    ihmisten rusikoimisen kestää, mutta sinä rusikoit, nimittelet ja panettelet säälimättömästi kanssapalvelijoitasi, Mohikaani, [Matteus 24:48-51 | 18:34]
       
    Toisaalta harmittaa kun et ymmärrä miten ihmisen käyttäytymiseen ja kehitykseen vaikutaa näiden kahden erilaisen opetuksen erilaisus.

    Siis.

    - "Vihastukaa, mutta älkää syntiä tehkä"

    tai

    - "Jos vihastutte, älkää syntiä tehkö".

    Muuten, tuo ensimmäinen käännös tukee maailmassa olevaa psykologista käsitystä ihmisen kasvusta ja eheytymisestä.Tänä aikanahan on erikoisen pinnalla opetus, miten ihmisen tulee näyttää tunteensa/vihastumisensa avoimesti.No, tämän opin hedelmää me juuri kannamme parisuhteissa ja nuorison käyttäytymisessä.

    Taas; "Jos vihastutte, älkää syntiä tehkö", niin ihmisen uskoessa tuohon, se ohjaa ihmistä itsensähillitsemiseen ja erikoisesti Hengen hedelmien kasvuun hänessä.

    " Mutta, Hengen hedelmä on rakkaus, ilo, rauha, pitkämielisyys, ystävällisyys, hyvyys, uskollisuus, SÄVYISYYS, ITSENSÄHILLITSEMINEN".

    No, jokainen ymmärtänee, miten vihastuminen on sallittua, mutta se ei tule olla tavoite käyttäytymisessä.

    Toisaalta ymmärrän, miksi Mohikaani opn vihastumisen estämistä vastaan ja vastenmielinen itsehillitsemisen puolesta.

    Äänestä

  • old_profile_42272 kirjoitti:

    omalla viisaudelasi teet. Olet siis alsuta alkaen päättänyt ruveta kristisoimaan Sanaa, omalla järkeilylläsi.
    * "Vihastukaa, mutta älkää syntiä tehkö" on ihan sopusoinnussa Jeesusken sanojen kanssa. Hän viastui lemppelissä markkina paikka pitäviin, ja ajoi ruoskalla neidät ulos. Jeesus vihastui, siitä et pääse mihinkään, mutta ei varmasti tehnyt syntiä, siitäkään et pääse yli etkä ympäri.
    * Sin oletkin näköjään omistautunut rusikoimaan Jumalan sanaa areiolaisuuteen omin voimin , sitä se tekee, kun ei ole nöyrää lapsen mieltä, uskoa mitä on kirjoitettu!

    Jeesus vihastui, siitä et pääse mihinkään, mutta ei varmasti tehnyt syntiä, siitäkään et pääse yli etkä ympäri.
    ------

    Todella Jeesus vihastui ja antoi ihmiselle mallin miten vihastua ja missä tilanteissa ja erikoisesti motiivin.

    Toisaalta harmittaa kun et ymmärrä mitä vihastuminen merkitsee ihmisen sisimmässä.Ihminen voi vihastua siten, että se kääntyy itseään vastaan. Taas ihminen voi vihastua siten, että se kasvattaa ihmisen itseluottamusta ja koko Hengellisen ihmisen elämää.

    Siis vihastuminen on sinänsä hyvä reagoimistapa, mutta ei päätavoite, vaan vihastumisella ihminen ilmentää sydämensä tilaa.

    Tämäkin on huomioitava. Jos ihmisen persoonallisuuteen liittyy näivettynyt vihastuminen/luontainen reagoimistapa, joka on geneettinen tekijä, niin juuri tämä persoonallisuus ohjaantuu erittäin helposti kehityksessään ongelmaiseksi eli omaa patoutuneen vihantunteen.

    Taas lihallisen ihmisen mieli tykkää erikoisesti vihastua ja tätä vihastumista todella käytetään paljon ihmissuhteissa, joka tuhoaa koko suhteen.Siis puolisot eivät kasvata/kasva itsehillintäänsä ja siten mahdollistu toisen ihmisen ymmärtämisessä.

    Äänestä

  • old_profile_42272 kirjoitti:

    vuotta sitten. Uskosta vaan on kysymys, uskostko Raamatun sanomaan, Jumalan pelastussunnitelmaan, ilman omaa järkeilyäsi, jolla saastutat Jumalan aivoitukset ihmiseen nähden.
    * Sinä yrität loistaa viisaudellasi ja viisastelet Jumalan suorat vanhurskaat tiet monille mutkille!

    Loistamisesta en tiedä, vaan purin pohtimaan asioita ymmärrykseni ja uskoni mukaan.

    Eniten harmittaa asioiden ymmärryskykysi ja miten ymmärrät todella asiat väärin.Ihan vakavasti,- ilman halveksuntaa. Tapahtuuko tätä myös seurakunnassasi läheisissä ihmissuhteissa tai parisuhteessa.

    Äänestä

  • old_profile_19033 kirjoitti:

    ihmisten rusikoimisen kestää, mutta sinä rusikoit, nimittelet ja panettelet säälimättömästi kanssapalvelijoitasi, Mohikaani, [Matteus 24:48-51 | 18:34]
       
    palstan vakioeksyttäjät, ekivaari ja muutama häntyri perässään. Ei edes ateistit osaa mennä pilkassaan niin pitkälle. Mutta olettehan esimerkkinä miten eksyttäjä ajattelee ja mihin pyrkii evankeliumia maahan polkiessaan.

    Tosin et saa mitään aikaiseksi, vaikka täyspäiväisesti kovin yrität. Tökeröä on puheesi, mutta saathan sillä itsesi ainakin paadutettua pahemmaksi

    2 Tim 3:13 Mutta pahat ihmiset ja petturit menevät yhä pitemmälle pahuudessa, eksyttäen ja eksyen.

    Room 16:17 Mutta minä kehoitan teitä, veljet, pitämään silmällä niitä, jotka saavat aikaan erimielisyyttä ja pahennusta vastoin sitä oppia, jonka te olette saaneet; vetäytykää pois heistä.

    Äänestä

  • Kun mahla lakkaa kirjoitti:

    virtaamasta, ei ole kuin Raamatun arvovallan kaatamista ja Jeesuksen alentamista. Siitä olette malliesimerkkejä. Silloin menee lähetyskäskyt roskakoriin, samoin muut jakeet jotka korottavat Kristusta.

    Hyvin ymmärrettävää lähetyskäskyn kohdalla omat sepitelmät. Risti erottaa valhehenget, jotka eivät halua pelastavaa ristinsovitustyön evankeliumia vietävän maailmaan.

    ei takuulla oksat pysy Kristuksessa, vaikka Jeesus käski pysyä:

    Joh. 15:4
    "Pysykää minussa, niin minä pysyn teissä. Niinkuin oksa ei voi kantaa hedelmää itsestään, ellei se pysy viinipuussa, niin ette tekään, ellette pysy minussa."

    Tämä seuraava lause oli Mohikaanin yksi suurimmista sammakoista, jonka hän päästi suustansa. Ei edes hyväuskoinen savonarola usko sitä todeksi:

    Mohikaani sanoi: >>"Älä nyt hyvä meis vertaa itseäsi Jumalaan! Ei kukaan uskovainen ole yhtä Isän ja Jeesuksen kanssa, niikuin on kolminaisuus Isä Poika ja Pyhä Henki, he eivät koskaan ole erossa tosistaan, eivätkä ole olleet koskaan erossa toisistaan, eivätkä koskaan ero toisistaan, se on ainutlauatuinen yskseys, johon ei mahdu ketään muuta."

    Äänestä

Mikä ilo tulee, kun registeröin jonkun nimimerkin itselleni.
Lainailla sitten voi, kenen nimimerkkiä haluaa, ja mihin tarkoituksiinsa ikinä haluaakaan!
"Ystävät" ovat pahimpia, puuttumalla ystäviensä asioihin!
Vaan "ystävät" häipyvät!
Asioitani en tule enään ikinä muille kertomaan, en kenellekään enään avautumaan, en enään ikinä tule antamaan tietokonettani muitten käyttöön!
Myöhäistä!

Asuntooni ei kukaan enään ikinä pääse, enkä kannettavaani vie muitten luo, tissi ja pillukuvien katsomista varten!
Ryyppyporukat eivät enään kannettavaani pääse hyväkseen käyttämään!
Ylpeänä tulen yhäkin käyttämään tuota nimimerkkiäni (tai ehkäpä keksin jotain parempaa tilalle: ? ; Urpo Puuro ?; Unto Uuno? ; Esko Keskonen ?; Ville Vaikkunen ? Ville Vuokko ?; Vuokko Veikkonen ? ; 3.Moos.11:6 ?

3.Mooseksen kirja:
11:6 jänistä, joka kyllä märehtii, mutta jolla ei ole sorkkia: se olkoon teille saastainen;

3.Moos.11:6 !

Aamen!
`alle `ujjaa!
3.Moos.11:6 !
3.Moos.11:6 !

Äänestä

tuolla "Mikähän soppa.."-otsikon alla mm. näin:

>>"* Ja koska emme voi edes nähdä Jumalaa, miten voisimme olla Jumalan "sisässä" ollaksemme samaa ja yhtä Hänen kanssaan, eli Jumalan, Isän Pojan ja Pyhän Hengen yhteyden "sisässä"? Emme koskaan emmekä milloinkaan."

Äänestä
  • * Onneksemme! Ei tässä sitten muuta! Pidä uskomuksesi, minä uskon Raamattuun, ja Raamatun Jumalaan, ja Raamatun kolmiyhteiseen, Isään Poikaan ja Pyhään Henkeen. Jeesukseen Kristusekseen Jumalan Poikaan, enkä luule Häntä Joosefin poijaksi, sen luulon saat mieluusti pitää ihan itse!

    Äänestä

  • old_profile_42272 kirjoitti:

    * Onneksemme! Ei tässä sitten muuta! Pidä uskomuksesi, minä uskon Raamattuun, ja Raamatun Jumalaan, ja Raamatun kolmiyhteiseen, Isään Poikaan ja Pyhään Henkeen. Jeesukseen Kristusekseen Jumalan Poikaan, enkä luule Häntä Joosefin poijaksi, sen luulon saat mieluusti pitää ihan itse!

    niin kuin Jeesus opetti, että mekin saamme sanoa samalla tavalla kuin Jeesus sanoi, että "minä ja Isä olemme yhtä", sekä:

    Joh. 14:10
    "Etkö usko, että minä olen Isässä, ja että Isä on minussa? Niitä sanoja, jotka minä teille puhun, minä en puhu itsestäni; ja Isä, joka minussa asuu, tekee teot, jotka ovat hänen."

    Siis MEKIN olemme samalla tavalla YHTÄ kuin Jeesus ja Isä ovat yhtä;

    Joh. 17:21
    "että he kaikki olisivat yhtä, niin kuin sinä, Isä, olet minussa ja minä sinussa, että hekin meissä olisivat, niin että maailma uskoisi, että sinä olet minut lähettänyt."

    — Mekin olemme Isässä ja Pojassa ja Isä sekä Poika on meissä —

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

ekivaari kirjoitti:

Mohikaani, perusteellisesti tämä tärkeä asia, josta eilen kirjoitit alempana otsikossa "Kuka Jeesus on", tällä tavalla:

>>"Älä nyt hyvä meis vertaa itseäsi Jumalaan! Ei kukaan uskovainen ole yhtä Isän ja Jeesuksen kanssa, niikuin on kolminaisuus Isä Poika ja Pyhä Henki, he eivät koskaan ole erossa tosistaan, eivätkä ole olleet koskaan erossa toisistaan, eivätkä koskaan ero toisistaan, se on ainutlauatuinen yskseys, johon ei mahdu ketään muuta."

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu