Ateismi vähenee

Evankelis-luterilaisen kirkon tiedotteen mukaan 52200 jäsentä erosi vuonna 2008. Se ei tarkoita että ateismi lisääntyisi, vaan agnostostisuus, skepstisyys, sekularismi, myös erilaiset uus-uskonnot. Ateistit ovat eroajista vain noin 3% räyhääjäryhmä. Muut ovat agnostikkoja, skeptikkoja, kristittyjä, erilaisia idän uskontoja buddhalaisuutta, hindulaisuutta, taolaisuutta, new-agea, uus-pakanallisuutta

Eli kirkosta eroaminen ei tarkoita että henkilö on ateisti vaikka ateistit näin luulevat ja puhuvat sanoja muiden suihin
7468
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

tärkeintä:

onneksi jeesustelijat vähenevät

Äänestä

Onkohan sinulla minkäänlaista faktaa väitteesi tueksi, vai heilutatko vain huuliasi. Ensinnäkin väitteesi siitä että ateismi vähenee on absurdi, koska eihän se mihinkään vähene vaikka kirkosta erovat eivät olisikaan enemmistönä ateisteja. Ateistien osuus pysyy silloin samana.

Toisekseen, jos väitteesi siitä, että kirkosta eroavat liittyisivät idän uskontokuntiin, pitäisi paikkansa, silloin olisi luultavasti nähtävissä lisääntymistä muihin rekisteröityihin uskontokuntiin kuulumisessa. Viime vuosina ei kuitenkaan ole näkynyt merkkiäkään kasvusta. Muihin uskontokuntiin kuuluu yhteensä yhä edelleen se sama n. 1 % osuus suomalaisista joka on pysynyt samana vuosikausia, kun kuitenkin samaan aikaan kirkkoon kuuluminen on vähentynyt 5 %-yksikköä.

Totta on luultavasti vain se että eroavat ovat agnostikkoja ja skeptikkoja, mikä on ihan hyvä sekin.

Ateistien leimaaminen "räyhääjäryhmäksi" on taas turhan lapsellista käytöstä aikuiselta ihmiseltä. Jos joku tällä palstalla ylipäänsä räyhää, niin tyypillisesti hän on fundamentalistinen kiihkouskova joka toitottaa sanomaa perkeleestä, helvetistä, jeesuksesta ja pelastuksesta. Se ei kuitenkaan tarkoita että kaikki kristityt olisivat räyhääjiä.

Äänestä
  • "Jos joku tällä palstalla ylipäänsä räyhää, niin tyypillisesti hän on fundamentalistinen kiihkouskova joka toitottaa sanomaa perkeleestä, helvetistä, jeesuksesta ja pelastuksesta."

    Eikö ateisteista löydy kiihkoilijoita? Oletko varma, että tuo eilisillan räyhääjä on edes kiihkouskova? Onko mitään mahdollisuutta, että hän provoileva trolli? Itselläni on hyötyä siitä, että tiedän edes jotain luterilaisuuteen kuuluvien liikkeiden toiminnasta ja mihin he teränsä suuntaavat. Esimerkiksi Luther-säätiö kritisoi kirkkoa.

    Äänestä

  • Eija_Moilanen kirjoitti:

    "Jos joku tällä palstalla ylipäänsä räyhää, niin tyypillisesti hän on fundamentalistinen kiihkouskova joka toitottaa sanomaa perkeleestä, helvetistä, jeesuksesta ja pelastuksesta."

    Käytin ilmaisua tyypillisesti, tarkoittaen että useimmiten kyseessä on kiihkouskova, kun puhutaan räyhääjistä. Ei se tarkoita sitä etteivätkö ateistit voisi syyllistyä räyhäämiseen ihan yhtä lailla. Ja en nyt tarkoittanut ketään kiihkoilijaa erityisesti. En ole lueskellut eilisiä viestejä juurikaan, joten en tiedä ketä tarkoitat.

    Lähtökohta nyt oli kuitenkin se että aloittaja nimesi ateistit "räyhääjäryhmäksi". Onko se sitten sinun mielestäsi oikeutettu väite?

    Äänestä

  • UPDATE_8653165 kirjoitti:

    ja huomasin kyllä pyrkimyksesi tasapainottaa viestiäsi ja juuri siksi kommentoin viestiäsi. :)

    Äänestä

  • Eija_Moilanen kirjoitti:

    "Jos joku tällä palstalla ylipäänsä räyhää, niin tyypillisesti hän on fundamentalistinen kiihkouskova joka toitottaa sanomaa perkeleestä, helvetistä, jeesuksesta ja pelastuksesta."

    Eikö ateisteista löydy kiihkoilijoita? Oletko varma, että tuo eilisillan räyhääjä on edes kiihkouskova? Onko mitään mahdollisuutta, että hän provoileva trolli? Itselläni on hyötyä siitä, että tiedän edes jotain luterilaisuuteen kuuluvien liikkeiden toiminnasta ja mihin he teränsä suuntaavat. Esimerkiksi Luther-säätiö kritisoi kirkkoa.

    En malttanut olla ryhtymättä kielipoliisiksi, vaikka en todellakaan ole suomen kielen asiantuntija. Toivottavasti et löydä kovin monta kielivirhettä tästä kirjoituksestani. Teen niitä solkenaan.

    Äänestä

että kaikki kirkosta eroavat ovat ateisteja. Sen on jokainen tätä palstaa seurannut voinut havaita. Kyse on sinun ihan ikiomasta ennakkoluulosta, joka kertoo enemmän sinun suhtautumisestasi ateisteihin, kuin mistään muusta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

eroaminen lisääntyy kirjoitti:

Evankelis-luterilaisen kirkon tiedotteen mukaan 52200 jäsentä erosi vuonna 2008. Se ei tarkoita että ateismi lisääntyisi, vaan agnostostisuus, skepstisyys, sekularismi, myös erilaiset uus-uskonnot. Ateistit ovat eroajista vain noin 3% räyhääjäryhmä. Muut ovat agnostikkoja, skeptikkoja, kristittyjä, erilaisia idän uskontoja buddhalaisuutta, hindulaisuutta, taolaisuutta, new-agea, uus-pakanallisuutta

Eli kirkosta eroaminen ei tarkoita että henkilö on ateisti vaikka ateistit näin luulevat ja puhuvat sanoja muiden suihin

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu