On kaksi syytä miksi sivilisaatiomme romahtaa parin vuoden kuluessa kokonaan. Tähän ennustukseen ei tarvita jumalia eikä jeesuksia, vaan nämä perustuvat faktoihin, jotka itse itsessään toteuttavat itsensä.
1) Ihmiset eivät ole oppineet mitään menneisyydestään, vaan ovat muuttuneet äärimmäisen itsekkäiksi paskiaisiksi.
2) Maailman muuttuminen tapahtuu nykyään niin nopeasti ja yhä nopeutuvalla tahdilla, että mikään taho ei pysty enää ennustamaan mihin suuntaan ja kuinka nopeasti yhteiskunnat, talous, terrorismi, aseet, keksinnöt yms yms kehittyvät.
(Juuri tämä lyhentyneeseen ennustustaajuuteen perustuva epävarmuus on aiheuttanut esim nykyisen (peruuttamattoman) laman)
Jos olet toista mieltä, olet todennäköisesti väärässä.
1) Ihmiset eivät ole oppineet mitään menneisyydestään, vaan ovat muuttuneet äärimmäisen itsekkäiksi paskiaisiksi.
2) Maailman muuttuminen tapahtuu nykyään niin nopeasti ja yhä nopeutuvalla tahdilla, että mikään taho ei pysty enää ennustamaan mihin suuntaan ja kuinka nopeasti yhteiskunnat, talous, terrorismi, aseet, keksinnöt yms yms kehittyvät.
(Juuri tämä lyhentyneeseen ennustustaajuuteen perustuva epävarmuus on aiheuttanut esim nykyisen (peruuttamattoman) laman)
Jos olet toista mieltä, olet todennäköisesti väärässä.
Vastaukset 15
Vanhimmat
"Kansa, joka ei tunne menneisyyttään on köyhä, se ei elä nykyisyyttä, eikä voi suunnitella tulevaisuuttaan". eikä tuntenut raamattua, ei ainakaan siltä osin jossa varoitetaan turvaamasta muihin kansoihin ja niiden armejoihin.Just parituntia sitten joku "politiikkanainen sanoi, että suomen pitää liittyä NATO oon.? Jotenka Suomesta tulee taistelukenttä ja Suomalaiset jakaantuvat ainakin kolmeen eri ryhmään tappamaan toinen toisiaan. NATO oon, punaisiin joita Venäjä tulee auttamaan, ja EU hun. Ja niin ollen ei Jumalakaan voi auttaa, niinkuin viime sotien aikana. mutta ei hätää "Herra Sebaot on jättänyt 7000 Suomalaista jotka eivät ole polveansa epäjumalille notkistaneet". :)
>>> Herra Sebaot on jättänyt 7000 Suomalaista jotka eivät ole polveansa epäjumalille notkistaneet". >>>
Onko tuo jokin uusi uskonlahko joka ei ole Jeesus Jumalan edessä polvistunut ?
kuvaennollisesti, kun Herra voitelee pään taivaallisella voiteluöljyllä, niin siinä polviniveletkin notkistuu harjottelemaan jo täällä ajassa polvistumaan Jeesuksen edessä. :)
Suomen kansasta Jeesukseen Jumalanaan uskovat, jos heitä on enää mainitsemasi 7000 henkilöä.
(Ihmeekseni en oikein tiedä missä nuo ovat-,melkein kaikissa uskon suuntauksissa on enemmän kannattajia kuin 7000 .)
Mikä liike se on ?
joita Jumala käyttää omalla tavallansa ajamaan pakoon "Pietaria" piirittävät viholliset. Ja siitä hyvästä Venäjä luovuttaa Suomelta ryöstämänsä Karjalan takaisin. ;)
7000 ajaa 200 000 000 karkuteille!
>>> "Pietaria" piirittävät viholliset. >>>
Ei niitä piirittäjiä tule olemaan kuin 100 miljoonaa. ;)
100 000 000 en kyllä keksi minkä vuoksi tuollainen kansainvaellus ?
Israelissa taitaa olla n, 7 000 000 ja jo suuri osa on syntynyt siellä !
Enkä ole huomannut minkäänlaista propakantaa vielä Nevankaupunkiin muutolle! ja Juutalaiset elättelivät Sionismiaan voimakkaasti enemmän kuin satavuotta!
Mikä mielestäsi sysää kansat liikkeelle?
"mielestäni", siis minun mielestä, siis minusta tuntuu, että tulee tapahtumaan näin,"Ensin Kiinalaiset saavat paljon vettä (Himalajalta) jossa tulee suuria maanjäristyksiä,ja senjälkeen tulee niin kova kuivuus, että on pieni pakko lähteä vaeltamaan, (haluavat tulla juomaan kuiviin kaikki Suomen järvet ;) siis nämä mielipiteeni perustuvat siihen saamaani "Hengen ilmoitukseen, muutama vuosi sitten, se ei siis ole tämän pitempi. " Pietarin kaupunkia tulee piirittämään 100 miljoonaa vihollista" ;)
Aikansakuluksi muttei ne unet toteudu,olet kuullut että marjametsässä ja sienestämässä sieltä kolkalta maailmaa samoaa Suomen metsissä tuhansittain ihmisiä ja se on uneesi tullut uhkakuvana järvien vesien särpijöinä.
En uniisi usko, joten en vuottakaan kysy!
unia näkisin tarkkojen päivämäärien kera ;) mutta nämäpä ovatkin oman pääni näkyjä, ns. "valveunia"
Tiedätkös kuka tätä maailmaa hallitsee, ja niitä ihmisiä jotka eivät etsi elävää yhteyttä Jumalaan?
Kun valtaosa ihmisistä elää erossa Jumalasta, ei ihmiskunnalta voi odottaa kovinkaan suuria, sillä he kulkevat sielun vihollisen talutusnuorassa. Itsekkyys, ahneus ja oman edun tavoittelu ovat juuri niitä "hyveitä", joita sielun vihollinen meille tarjoaa.
Raamattu - Jumalan sana ennustaa "itsekkäiden paskiaisten" tuhon, mutta lupaa myös niille jotka uskovat pelastuksen.
Raamatun sanan kautta saa elävän yhteyden Jumalaan, jos sydämessään sitä aidosti etsii.
Minä tiedän, että tuho on tulossa. Mutta minä tiedän myös tämän; Kun uskon Jeesukseen Kristukseen rakkaaseen vapahtajaani, on minulla pelastus. Ja tämä pelastus koskee myös sinua. Sinä et tarvitse muuta kuin uskoa!
Minä en ole sinä, mutta me voimme olla yhtä uskossa Jeesukseen Kristukseen.
Jeesus sanoo: Rauhan minä jätän teille: minun rauhani - sen minä annan teille. En minä anna teille, niinkuin maailma antaa. Älköön teidän sydämenne olko murheellinen älköönkä peljätkö.
Ole siunattu lähimmäiseni!
>>> Jos olet toista mieltä, olet todennäköisesti väärässä. >>>
Tästäkin lamasta selvitään MM. elintarvikkeiden tuotantoon vaikuttavat tekijät eivät ole oleellisesti muutuneet eikä raakaainevarat ole loppuneet. Tavaraa vaan on tuotettu olevassaoleville markkinoille liikaa ja tuo liika tararavarsato on hävitettävä jonnekkin,jotta tuotanto käynnistyisi entistä nopeampaantahtiin vauhditettuna hiipuakseen taas uuteenlamaan n, 2020 paikkeilla.
Pörssien ,asuntojen ja muun rahoituksen kupla on puhjennut hintojen laskiessa ne saavuttavat todelliset arvonsa ja monet ylivelkaantuneet ja työ - tai muut tulonsa menettäneet menettävät jo ennestään rikastuneille omaisuuttaan ja maksavat velkojaan lopun ikäänsä kasvottomalle rahajärjestelmälle!
Näytelmä toistuu yhtä varmasti kuin Kristittyjen Jeesus tulee ennustus on toistunut sukupolvesta toiseen taajuus on suunnilleen sama kuin Dan.viimeisen vuosiviikon virheellinen tulkinta n, 7 vuotta.
tuohon yleensä voisi vastata, pitäisi ensin hiukan saada tarkempia perusteluja ja määrityksiä. Mitä tarkoittaa "sivilisaatiomme romahtaminen"? Kenen sivilisaatio? Millainen romahtaminen?
Jos tarkoitat pelkästään Suomea, se ei romahda yhtään mihinkään. Pari vuotta voi olla (ja todennäköisesti onkin) melko lailla tiukempaa, mutta mitään totaalista romahdusta ei tule. Ei teidän tarvitse pelätä (tai osa palstan vakiohihhuleistahan ihan toivoo) joutuvanne takaisin kivikaudelle.
Todellakin monet uskovat toivivat ja odottavat suurta katasrofia /sotaa ,jota voisivat nimitellä esim, Googin sodaksi ( se käytiin jo yli 2500 vuotta sitten) josta uskovat kehittelevät vieläkin erilaisia ennustuksia ja kuvioita mielikuvitukssellisen kolmannen maailmansodan nimissä.
Lamat tulee ja menee.