Jos ajatellaan, ettei ateismi anna oikeastaan mitään, koska sen ydin on "ei mitään", niin mitä sitten uskonto yleisemmin antaa kansakunnan tasolta tarkasteltuna. Samalla ehkä tulee vähän vastausta väitteeseen joka lausutaan: "Uskonto on yksityisasia", mutta jolla usein tarkoitetaan "Uskonto on vain yksityisasia".
1) Sama käsitys oikeasta ja väärästä, joka opitaan jo lapsena. Saman uskonnon harjoittajilla on samankaltaisempi käsitys oikeasta ja väärästä kuin moniuskontoisella ihmisjoukolla tai ateistijoukolla, jonka jäsenillä on erilaiset ateistiset aatteet.
2) Yhteinen ihmisihanne. Buddha, Jeesus, Muhammed jne. toimivat ihmisihanteena, joka yhdenmukaistaa kansakunnan tavoitteita.
3) Toivon paremmasta. Esim. realistisesti ajatellen Talvisota oli jo etukäteen hävitty ja siten järkiperäisesti turha ponnistus. Mutta usko oikeudenmukaiseen Jumalaankin oli vaikuttamassa, ettei kansakuntamme antautunut agressiivisille ateisteille. Lopputulos oli mielestäni kuitenkin ihan kohtuullinen, puhutaan jopa Talvisodan ihmeestä.
Joku yhtenäisyyttä luova aate, kuten vaikkapa "amerikkalaisuus", voi osin ehkä korvata edellä manittuja uskonnon vaikutuksia. Tosin USA:ssakin uskonnollisuus on ollut pääosin kristillistä ja sillä tavoin yhteistä arvopohjaa luovaa.
Vastaus kysymykseen "Mitä uskonto antaa kansakunnalle" sisältää ainakin osavastauksen kysymykseen: "miksei ateistiset valtakunnan menesty". Samalla tuo vastaus voi antaa aika huonon ennusteen Suomen kansalle, ellemme tee parannusta.
1) Sama käsitys oikeasta ja väärästä, joka opitaan jo lapsena. Saman uskonnon harjoittajilla on samankaltaisempi käsitys oikeasta ja väärästä kuin moniuskontoisella ihmisjoukolla tai ateistijoukolla, jonka jäsenillä on erilaiset ateistiset aatteet.
2) Yhteinen ihmisihanne. Buddha, Jeesus, Muhammed jne. toimivat ihmisihanteena, joka yhdenmukaistaa kansakunnan tavoitteita.
3) Toivon paremmasta. Esim. realistisesti ajatellen Talvisota oli jo etukäteen hävitty ja siten järkiperäisesti turha ponnistus. Mutta usko oikeudenmukaiseen Jumalaankin oli vaikuttamassa, ettei kansakuntamme antautunut agressiivisille ateisteille. Lopputulos oli mielestäni kuitenkin ihan kohtuullinen, puhutaan jopa Talvisodan ihmeestä.
Joku yhtenäisyyttä luova aate, kuten vaikkapa "amerikkalaisuus", voi osin ehkä korvata edellä manittuja uskonnon vaikutuksia. Tosin USA:ssakin uskonnollisuus on ollut pääosin kristillistä ja sillä tavoin yhteistä arvopohjaa luovaa.
Vastaus kysymykseen "Mitä uskonto antaa kansakunnalle" sisältää ainakin osavastauksen kysymykseen: "miksei ateistiset valtakunnan menesty". Samalla tuo vastaus voi antaa aika huonon ennusteen Suomen kansalle, ellemme tee parannusta.
Vastaukset 22
Vanhimmat
Tunnut taas kirjoittavan mitä sylki suuhun tuo. Sinulla ei todellakaan ole mitään hajua, mitä ateismi käytännössä on.
Sitä paitsi Suomen valtio (kuten monet muutkin kehittyneet maat) on jo pitkään ollut "ateistinen". Uskonto ei juuri vaikuta lakien ja määräysten säätämiseen. Myöskään normaalin suomalaisen elämässä uskonnollisuus ei juuri näy. Ja hyvä näin, kun vertaa toisia ääripäitä kuten Irania.
kuten sinunkin töräytyksesi osoittaa.
Mielenkiintoista pohdintaa. Uskonnollisen kielen logiikasta puuttuu epäilyn kielioppi, joka on ominaista ateistiselle kielenkäytölle.
Vaikka uskonnolliseen kielellä on varmasti omat rajansa, niin ateistinen epäilyn logiikka kompastuu yleensä kysymykseen: mitä syitä meillä on epäillä arkisia uskomuksiamme maailmasta?
Esimerkiksi henkilö, joka joka hetki epäilee ja "perustelee" edessään olevan tuolin voidaan pitää käytännön järjen kannalta hieman outona...
Yhtä lailla olisi outoa epäillä "Jumalan" olemassaoloa.
Mielestäni Talvisota-vertaus oli varsin osuva, vaikka ehkä toisella tavalla kuin ajattelit sen.
Myönteisestä palautteesta tulee aina hyvä mieli. Siihen liittyy myös kuvitelma siitä, että on tullut ymmärretyksi.
Muutoin viestisi on ehkä eri aallonpituudella. Olisiko korkeammalla yleistystasolla tms., mutta ei nyt pääse ihan sisälle esim. kielioppivertaukseen. Voi toki johtua myös siitä, ettei kielioppi ole ollut koskaan kiinnostukseni kohde, hyvä jos tiedän possessiivisufiksini.
Mutta elämä voittaa = Jumala voittaa.
Rakentava keskustelu on aina muodissa. :)
Maailmassa on jo tarpeeksi ihmisiä, jotka huutavat toistensa ohi.
kristinuskon "anti" ihmiskunnalle:
http://www.riemurasia.net/jylppy/media.php?id=60736
sosiaaliturva... jota ilman et selviäisi !!
En tiedä miksi edes vastaan sinulle, kiero tomppeli kun olet.
1. Etiikka kuuluu filosofiaan eikä uskontoon. Uskonnot totta kai väittävät olevansa moraalin ainoita ja oikeita lähteitä. Filosofia on parempi vaihtoehto, koska siinä ei pakoteta aboluuttisia dogmeja.
2. Ihmisihanteita löytyy myös uskontojen ulkopuolelta.
3. Optimismi, toivo ja positiivinen suhtautuminen eivät ole uskontojen yksityisomaisuutta, vaan ihmisen perusominaisuuksia.
Koko viestisi on vain demonien maalaamista seinälle ja säälittävien olkiukkojen hakkaamista.
"Jos ajatellaan, ettei ateismi anna oikeastaan mitään, koska sen ydin on "ei mitään"..."
Haista vittu, paranoidi papparainen.
"Saman uskonnon harjoittajilla on samankaltaisempi käsitys oikeasta ja väärästä kuin moniuskontoisella ihmisjoukolla tai ateistijoukolla, jonka jäsenillä on erilaiset ateistiset aatteet."
Ihmiset ovat erilaisia ja yhteiskunta on pluralistinen. Moniarvoisuus ei ole mikään peikko.
"Talvisota oli jo etukäteen hävitty ja siten järkiperäisesti turha ponnistus. Mutta usko oikeudenmukaiseen Jumalaankin oli vaikuttamassa, ettei kansakuntamme antautunut agressiivisille ateisteille."
Haista vittu, vainoharhainen vaari.
"Tosin USA:ssakin uskonnollisuus on ollut pääosin kristillistä ja sillä tavoin yhteistä arvopohjaa luovaa."
Jenkkien uskonnollinen oikeisto on vienyt koko Yhdysvaltojen kansakuntaa alemmas ja alemmas kohti teokraattista diktatuuria.
"Vastaus kysymykseen "Mitä uskonto antaa kansakunnalle" sisältää ainakin osavastauksen kysymykseen: "miksei ateistiset valtakunnan menesty"."
Niin, vain teokratiat menestyvät. Maalliset demokratiat (Pohjoismaat, Eurooppa) ovat tunnetusti kehitysmaita.
"Samalla tuo vastaus voi antaa aika huonon ennusteen Suomen kansalle, ellemme tee parannusta."
En kutsuisi teokraattista fasismia parannukseksi...mihinkään!
Ihmisen evoluutio on ikävä: Meillä ei oikein ole mitään erityistä puolustuskeinoa. Me olemme vain pelokkaita apinoita, jotka ovat juoksivat karkuun kun lehtikasasta kuului ääntä. Tämä luonnollinen ksenofobia piti meidät hengissä, mutta se myös antoi meille hirvittävän perinnön: kuinka paljon tuhoa ja kärsimystä meidän pelkomme on aiheuttanut?
Tuttumies, myönnä suoraan. Sinua pelottaa erilaisuus ja asioiden vieraus. Se on ymmärrettävää, se on miljoonien vuosien aikana iskostunut meihin kaikkiin. Mutta et pysty mitään pelolle, jota et havaitse etkä voi havaita mitä et tunnusta.
Kun viesteissäsi on jo pitempään ollut sama sävy, niin ehkä on sentään hyvä kertoa, että koe viestisi henkilökohtaisuuksiin menevinä loukkauksina. Tekisit vanhan miehen iloiseksi, jos pyytäisit anteeksi.
Yleisemmällä, mutta edelleen aiheen viereisellä tasolla sanottakoon, että en oikein antaisi hyvää vanhenemisennustetta ihmiselle, joka suhtautuu vanhuuteen tai vanhuksiin kovin negatiivisesti. Parannuksen voi kuitenkin aina tehdä, ja moni onkin tehnyt. Viha syö vihaajaa jne.
En aio piilotella halveksuntaani sinua kohtaan. Olet useissa viesteissäsi esittänyt epärehellisyyttä, mustamaalaamista ja piilovihaa muita (etenkin ateisteja ja muslimeita) kohtaan.
Arvostus ja kunnioitus ansaitaan sekä ne voidaan myös menettää. Sinä olet menettänyt arvostukseni. Tiedän että sinun uskosi mukaan rukous olisi Reset-nappula, joka nollaa todellisuuden mieleiseksesi.
Vanhuus, kuten monet muutkin asiat, voivat toteutua sekä positiivisesta että negatiivisesti. Sinun tapauksessasi menneisyytesi on sinulle haitaksi, koska sinä näytät pelkäävän kaikkea ympärilläsi olevaa. Toisille vanhuus taas tuo viisautta.
Jos uskot parannukseen, niin miksi et sitten tee sitä? Miksi et halua parantua vihastasi ja pelostasi erilaisuutta kohtaan?
Toivottavasti pelkosi ja vihasi eivät syö sinua kokonaan.
Olen lueskellut tekstejäsi tässä aikojen saatossa, enkä lakkaa ihmettelemästä splittauksesi määrää. Näet ilmiöt kovin mustavalkoisina suhteessa omaan maailmankuvaasi. Splittaus on tyypillinen defenssi, jolla mieli torjuu alitajuisia ahdistavia muistoja.
1) Moraalikysymyksillä ei ole juurikaan tekemistä uskonnon kanssa, vaan moraalikysymykset liittyvät ihmisen toimintaan sosiaalisena eläimenä. Ne voivat toki esiintyä myös uskonnollisissa teksteissä, mutta itsestäänselvyyksien toistaminen dogmina ei tee niistä alkuperältään uskonnollisia.
2) Pitäisi sinun uskovana tietää, ettei ihminen ole koskaan ihanne, vaan ihanne on ihanne. Abstrakti ja tavoittamaton, kuten jumalat. Monet uskonnolliset hahmot ovat esimerkillisesti päässeet lähelle ihannetta, mutta he eivät ole sitä puhtaasti. Ei edes Jeesus. Siksi häntä sanotaankin Ihmisen Pojaksi.
3) Uskonto ei anna toivoa paremmasta, vaan useimmiten asettaa odotuksia VIELÄ paremmasta, jolloin ihmnen ei voi olla koskaan nykytilaansa tyytyväinen, eikä tästä syystä onellinen. Yksikään uskonto ei anna ihmiselle lupaa nauttia elämästä tässä ja nyt. Miksi ei? Jopa buddhalaisuudessa "elämä on kärsimystä, jonka syynä on elämänjano". Kärsimys, passio, on myös nautinto. Kaikki uskonnot kieltävät siis kitollisuuden elämälle, joka on kuitenkin suurin lahja joka ihmisellä voi olla.
"Niin Jeesus sanoi: "Jos te pysytte minun Sanassani, niin te totisesti olette minun opetuslapsiani; ja te tulette tuntemaan Totuuden, ja Totuus on tekevä teidät vapaiksi." He vastasivat hänelle: "Me olemme Aabrahamin jälkeläisiä emmekä ole koskaan olleet kenenkään orjia. Kuinka sinä sitten sanot: 'Te tulette vapaiksi'?" Jeesus vastasi heille: "Totisesti, totisesti minä sanon teille: jokainen, joka tekee syntiä, on synnin orja. Mutta orja ei pysy talossa iäti; Poika pysyy iäti. Jos siis Poika tekee teidät vapaiksi, niin te tulette todellisesti vapaiksi."
Johanneksen evankeliumi 8:31-36.
Vapautus synnin orjuudesta ja sen tuoma ilo on kristinuskon sanoma. Uskonnot (kristillisetkin) eivät opeta sitä, vaan opettavat yleensä luterilaisuuden mukaista "minämatomatkamiesmaan" -uskontoa.
Ihminen, joka ottaa vastaan ylösnousseen Jeesuksen Kristuksen syntiensä sovittajaksi ja elämänsä Herraksi, saa kokea vapauden ja suuren ILON!
"Iloitkaa aina Herrassa...! Filip.4:4. Ilo Herrassa Jeesuksessa eli Hänen yhteydessään on aitoa ja puhdasta iloa. Sen vastakohta on tyhjä maallinen ilo, jossa sydän itkee suun nauraessa.
Jeesus opetti, mutta Jeesus ei ollut mikään ihanne taikka malli. Jeesus opetti monenlaisia asioita, mutta kaikelle tälle oli tyypillistä "tehkää niinkuin minä sanon, mutta älkää tehkö niinkuin minä teen".
Minulla on tässä elämässä hyvä näin. Olen onnellinen kaikesta, minkä elämä on minulle antanut. Olen saanut kokea suuren vapauden ja ilon. Vapauden siitä, että olen oma elämäni kulkija ja ilon siitä, että ympärilläni on tämä kaunis maailma kaikkine ihmeineen ja inhimillisine ihmisineen. En tarvitse uskontoja enkä jumalia.
Uskovaiset pitävät tätä maailmaa pahana ja syntisenä, eivätkä näe ympärillään sitä ainutlaatuista kauneutta, jonka keskellä elämme. Uskovainen on kyltymätön ja ahne, joka vaatii aina vain parempaa. Kun tämä maailma ei riitä eikä elämälle osata olla kiitollisia, tavoitellaan Taivaita ja ikuista elämää. Mitä loputonta ahneutta!
ylimpänä arvona antaa enemmän kuin kapea kristillinen mustavalkea maailmankuva.
Toivot kovasti, jostain syystä että ihmiset ajattelisivat ja toimisivat samalla tavalla, samasta arvomaailmasta käsin?
Sinun kannattasi matkustaa ja elää eri kulttuureissa ilman raamattua niin voisit oppia jotain uutta ja mielenkiintoista.
Luovu keinotekoisesta turvallisuuden tunteen tavoittelusta, niin huomaat ettei ole mitään pelättävää.
Jälkipuberteettinen traumanne vi.uttaa!
Mitä jos varaisitte ajan paikallisesta terveyskeskuksesta ja menisitte juttelemaan psykologin kanssa tuosta pakonomaisesta tarpeestanne palvoa Stalinianne?
Eiköhän siellä saada joku diagnoosi teille, ja sitten voidaan ryhtyä tekemään hoitosuunnitelmaa.
Jos ette tykkää psykologeista, niin toinen vaihtoehto on kokeilla järkiin tulemista.
Ihmiset saattavat saada paljonin elämän sisältöä ja jopa lohtua uskonnoista. Kommunismiuskontokin aikoinaan sai aikaan vääräuskoisten tappamisia. Vieläkin kommunismiuskovaiset hihhuloivat joissakin maissa.
Uskontoja on kovin monia. Kulloisistakin kansan keskustelunaiheista muodostuu uskonnollisia asioita. Tänä aikana mm. Natoon suhtautuminen on eräs uskonto. Siitä puhutaan, puolesta tai vastaan. He ovat Nato-uskossa. Samoin "suomi-irti-Eu:sta" on eräs Suomen uskonto.
Jeesus itse ei perustanut yhtäkään uskontoa!!! Kristinuskonto on samanarvoinen muiden uskontojen joukossa.
Tulin uskoon vuonna 1974. Sen jälkeen en enää ole ollut uskonnollinen.
Tässä sivuni:
http://www.Jeesus-on-Herra.com
Ja keskustelufoorumi:
http://p1.foorumi.info/ristinvalossa/index.php
mielenkiintoista miten uskis hakee oikeutusta (taika)uskolleen nimeämällä ei-uskonnollisia asioita uskonnollisiksi.
perehtyminen siihen mitä sanalla "uskonto" tarkoitetaan saattaisi estää sinua kirjoittamasta tuollaista paskaa.
"Uskonnolla tarkoitetaan yleiskielessä uskoa jumalaan tai muuhun yli-inhimilliseen mahtiin, siihen turvautumista sekä siihen liittyvää pyhyyden kokemusta yleismaailmallisena ilmiönä. Nämä ovat uskonnossa usein muotoutuneet oppijärjestelmäksi ja ilmenevät erilaisina yhteisöllisinä tapoina ja palvontamenoina."
Tarkastelet asiaa henkilökohtaisesta uskosta käsin. Ihan hyvä niin.
Itse yritin aloituksellani herättää keskustelua siitä, miksi ylipäätään uskontoja esiintyy, mikä on uskonnollisuuden (esim. katolilaisuuden tai muhamettilaisuuden) antama positiivinen vaikutus yhteiskunnan menestykseen.
Ja mainitsemiasi "uskontoja" näyttäisi esiintyvän, jos perinteisiä ei ole syystä tai toisesta tarjolla. Uskonnolliset tyhjiöt täyttyvät. Joka on eri mieltä, antakoon esimerkin yhteiskunasta, jossa ateismilla on pitempiaikainen valta- tai enemmistöasema.
Usa, Japani, Australia, Pohjoismaat ja suurin osa muistakin Euroopan maista.
Kyllä näissä valtioissa lakeja väännetään huomattavasti enemmän ateistisista lähtökohdista kuin uskonnollisista.
että meillä ei kivitetä, meillä ei pidetä orjia jne. vaikka muinaisten kamelikuskien nuotiotarinat niin kehottavatkin.
Sen sijaan meillä on suhteellisen sivistynyt lainsäädäntö jonka turvin mm. naisten oikeuksia on tehokkaasti ajettu, sellaisiinkin paikkoihin missä heillä ei sitä muutoin ole ollut, kuten esim. ev-lut lahko.
tuttiksen excuse?
Tulee, väittää Nasse.