Vain Putin

jälkeläisiä venäjällä. Venäjällä on kampanja, jossa valikoidut naiset saavat kylmävarastoitua Putinin spermaa.

Syntyvyys on ollut venäjällä laskussa jo monta vuotta suomalaisten votkaturistien vähennyttyä.

-Raine Tiesmies, Jänissaari-
12199
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Mutta eikös venäläisten keskipituus silläkeinoin laske huimasti noin 165 senttiin. Lisäksi hiusmuodit poistuvat ja parturit joutuvat sulkemaan liikkeensä.

Äänestä
  • odotettavissa oleva elinaika. Pienet ihmiset elävät keskimääräistä kauemmin. Allekkin 165cm olisi terveellistä.

    Äänestä

  • saadaan pitempi kirjoitti:

    odotettavissa oleva elinaika. Pienet ihmiset elävät keskimääräistä kauemmin. Allekkin 165cm olisi terveellistä.

    Ihmisen evoluutiossa elinikä on kokoajan kasvanyt ja ihmisen pituus lisääntynyt.

    Äänestä

  • ihan ristiin kirjoitti:

    Ihmisen evoluutiossa elinikä on kokoajan kasvanyt ja ihmisen pituus lisääntynyt.

    Olet vain tyhmän-kapsakka. Et ymmärrä, että elinolot ja kaikenlainen terveydenhuolto, pitää yhä suuremmat ihmismäärät hengissä kauemmin. Väite oli siis, että pienet ihmiset elävät kauemmin. Väitätkö, ettei pieniä ihmisiä enään ole olemassa. No sama se mitä väität, koska olet tyhmä.

    Äänestä

  • ristiin? kirjoitti:

    Koko ajan elintason kasvaessa on ihmisen odotettavaissa oleva elinikä kasvanut ja samalla ihmisen keskipituus on kasvanut tasaisesti.

    Pienet ihmiset eivät elä yhtään kauemmin kuin keskikokoisetkaan. Sen sijaan erittäin pitkien, yli 2 metristen elinikäennuste on muutaman vuoden matalampi kuin muiden.

    Putiinin kokoisia pätkiä on paljonkin ja myös huomattavasti lyhytkasvuisempia mutta yhtään pidempään he eivät keskimäärin elä kuin muutkaan.

    Äänestä

  • tri karsteeni kirjoitti:

    Mikä on keskipituus yli 100 vuotiailla? Sinä et tiedä mitään, eli sinun kanssasi keskustelu on, kuin keskustelisi lumiukon kanssa. Faktat löytyy, kunhan etsitään. Ja sinun kanssasi keskustelu päättyy tähän. PISTE

    http://www.ylppo.fi/arkki2.jpg

    Äänestä

  • elävät. kirjoitti:

    Mikä on keskipituus yli 100 vuotiailla? Sinä et tiedä mitään, eli sinun kanssasi keskustelu on, kuin keskustelisi lumiukon kanssa. Faktat löytyy, kunhan etsitään. Ja sinun kanssasi keskustelu päättyy tähän. PISTE

    Kaikki satavuotiaat ovat käpristyneet toukiksi mutta mikä oli heidän pituutensa vaikkapa 30v?

    Sinusta ei vain ole keskustelijaksi mutta se on sinun ongelmasi.

    Äänestä

  • kesä tulee kirjoitti:

    Ei yksi pääsky jne...

    Kapitalistit ajavat täysillä seinään!.

    -Täällä Raine Tiesmies, Kemi!-

    Äänestä

Olet sitten ryhtynyt juoruämmäksikin. Ämmähän sinä olet ollut jo pitemmän aikaa.

Täällä Late Lapista, Oula Käkkijän ulkohuussi.
Eikö ??

Äänestä

Kommentoi aloitusta

voi siittää kirjoitti:

jälkeläisiä venäjällä. Venäjällä on kampanja, jossa valikoidut naiset saavat kylmävarastoitua Putinin spermaa.

Syntyvyys on ollut venäjällä laskussa jo monta vuotta suomalaisten votkaturistien vähennyttyä.

-Raine Tiesmies, Jänissaari-

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu