Kuvittelin aikanaan että teollisen vallankumouksen jälkeisenä aikana tapahtuu sarja niin sanottuja evoluutioharppauksia. Ensin tuli teknologiaharppaus avaruusteknologian ja informaatioteknologian kehityksen muodossa. Tämän seurauksena tapahtui ekonomian evoluutioharppaus kun entistä suurempi osa maailmasta sai osansa taloudellisesta kasvusta, esimerkiksi Kiina avautui länsimaailmalle ja teollistui muutamassa vuodessa. Tämän seurauksena kuitenkin entistä suurempi osa maapallon väestöstä köyhtyi ja kehittyvissä maissa aliravitsemus ja nälänhätä kasvavat edelleen. Seuraavaksi oletin että tulisi niin sanottu humanismin evoluutioharppaus, mutta enää en usko siihen. Humanismi ei ole saanut riittävää jalansijaa niissä pöydissä joissa suuret päätökset tehdään. Nyt sen sijaan ekologinen katastrofi saa entistä enemmän tilaa mediassa ja sitä kautta sen tutkimiseen ja ennusteisiin kiinnitetään kasvavaa huomiota. Seuraavana tapahtuukin siis ekologinen evoluutioharppaus, jolloin elämää ylläpitävien energialähteiden puhtauteen ja elintapojemme negatiiviseen vaikutukseen elinympäristössä kiinnitetään kasvavaa huomiota. Ihmisen ekologinen jalanjälki pienenee viisaiden miesten ja naisten kehittämän teknologian ja elämäntapamuutoksen kautta. Raamatun opeista ei tässä ole paljon apua, mutta Darwinin evoluutioteoriasta voidaan kehittää ennustemalli jolla kohdentaa ekologiset vaikutuksen oikein. Siis se mikä tuhoutuu joka tapauksessa saa tuhoutua, mutta sen mikä voidaan säilyttää tule säilyä.
Humanisminkin aika tulee vielä, mutta ihminen ei vielä ole riittävän viisas ja avarakatseinen sen suhteen. Sääli, mutta ehkä se on myös osa jumalan luomaa järjestelmää. Miksi lisääntyä ja yrittää säilyttää kaikki elämä maapallolla jos se ei ole tässä tilanteessa mahdollista? Ehkä meidän on luovuttava jostain säilyttääksemme ja saavuttaaksemme jotain. Kovin Linkolalaiselta en haluaisi kuulostaa, mutta pakostakin tulee Pentti mieleen.
Kun tulee humanismin aika tulee ehkä myös uusi uskonnon aika. Ehkä silloin kirjoitetaan uuttakin uudempi ihmiskunnan testamentti joka on tarina mustan keskiajan, teollisen vallankumouksen ja markkinatalouden historiasta sekä ekokatastrofin välttämiseen johtaneesta kehityksestä. Mustia uhkakuvia ja esimerkkejä onnistuneista ratkaisuista ja päätöksistä jotka johtivat ihmiskunnan uuteen maanpäälliseen paratiisiin.
Tätä kirjaa odotellessa jatkan vähäpätöistä työtäni tulevaisuuden uhkakuvien musertamiseksi.
En tiedä olenko ateisti? Jos olen, todennäköisesti olen sen suunnan edustaja joka luottaa tieteen saavutuksiin ja humanismin periaatteisiin. Minulla ei henkilökohtaisesti ole mitään ongelmaa käyttää jumala sanaa, koska se on vallitseva käytäntö, mutta minun jumalani ei ole persoona joka diktaattorimaisesti määrää ja käskyttää mitä yksilö saa tehdä ja mitä ei. Sitä varten on olemassa lakikokoelmat ja eettiset säännöt. Jumala on ennemminkin henkinen ajattelutapa joka johtaa tietoisuuden, älyn ja viisauden johdonmukaiseen käyttöön eettisesti kestävässä mielessä. En siis kiellä jumalan olemassaoloa keskustellessani uskovaisten kanssa, enhän joulun alla ostoskeskuksessakaan nykäise lapsia hihasta ja sano että joulupukkia ei ole olemassakaan ...
Humanisminkin aika tulee vielä, mutta ihminen ei vielä ole riittävän viisas ja avarakatseinen sen suhteen. Sääli, mutta ehkä se on myös osa jumalan luomaa järjestelmää. Miksi lisääntyä ja yrittää säilyttää kaikki elämä maapallolla jos se ei ole tässä tilanteessa mahdollista? Ehkä meidän on luovuttava jostain säilyttääksemme ja saavuttaaksemme jotain. Kovin Linkolalaiselta en haluaisi kuulostaa, mutta pakostakin tulee Pentti mieleen.
Kun tulee humanismin aika tulee ehkä myös uusi uskonnon aika. Ehkä silloin kirjoitetaan uuttakin uudempi ihmiskunnan testamentti joka on tarina mustan keskiajan, teollisen vallankumouksen ja markkinatalouden historiasta sekä ekokatastrofin välttämiseen johtaneesta kehityksestä. Mustia uhkakuvia ja esimerkkejä onnistuneista ratkaisuista ja päätöksistä jotka johtivat ihmiskunnan uuteen maanpäälliseen paratiisiin.
Tätä kirjaa odotellessa jatkan vähäpätöistä työtäni tulevaisuuden uhkakuvien musertamiseksi.
En tiedä olenko ateisti? Jos olen, todennäköisesti olen sen suunnan edustaja joka luottaa tieteen saavutuksiin ja humanismin periaatteisiin. Minulla ei henkilökohtaisesti ole mitään ongelmaa käyttää jumala sanaa, koska se on vallitseva käytäntö, mutta minun jumalani ei ole persoona joka diktaattorimaisesti määrää ja käskyttää mitä yksilö saa tehdä ja mitä ei. Sitä varten on olemassa lakikokoelmat ja eettiset säännöt. Jumala on ennemminkin henkinen ajattelutapa joka johtaa tietoisuuden, älyn ja viisauden johdonmukaiseen käyttöön eettisesti kestävässä mielessä. En siis kiellä jumalan olemassaoloa keskustellessani uskovaisten kanssa, enhän joulun alla ostoskeskuksessakaan nykäise lapsia hihasta ja sano että joulupukkia ei ole olemassakaan ...
Vastaukset 11
Vanhimmat
Asiahan on enemmänkin näin!
Uskonnon jälkiviisaus!
sillä historiallisesti katsottuna kristinuksolla ei ole ollut kovinkaan positiivinen historia, mutta sitten taas uskovilla on ihmeen vahva valikoiva muisti ja jälkiviisaus!
aina kun katsoo ja muistuttaa kristillisestä verisestä menneisyydestä niin uskovaiset joko sanovat "ei ne ollut aitoja kristittyjä" tai sitten "en ole ikinä usko että tuota oli tapahtunut"
joten kristillisten pahin vihollinen on historia!
lisäksi he tykkäävät yhdistellä asioita ja harrastaa propagandaa luodakseen oman historianietonsa!!!
krisselit tälläkin palstalla aina muistuttaa että lenin ja hitler olivat Ateisteja mutta unohtavat sopivasti että he olivat vatikaanin suosiossa!
ja sitten kun muistuttaa inkvisiittiosta niin krisselit kutsuvat heitä nimikristityksi!!
no kuitenkin ennustan tulevaisuutta ja sanon että 100vuodn päästä kun kysyy krisseleiltä että mitä mieltä he olivat tästä nykyajan homo vihan ja naispappisyrjinnästä niin he sanovat että täänpäivän kristityt olivat nimikristittyjä ja he eivät olleet aitoja kristittyjä ollenkaan!
"Jumala on ennemminkin henkinen ajattelutapa joka johtaa tietoisuuden, älyn ja viisauden johdonmukaiseen käyttöön eettisesti kestävässä mielessä. En siis kiellä jumalan olemassaoloa keskustellessani uskovaisten kanssa, enhän joulun alla ostoskeskuksessakaan nykäise lapsia hihasta ja sano että joulupukkia ei ole olemassakaan ..."
Mikä tuon Jumalan tarkoitus sitten olisi? Jos humanismi pääsisi nostamaan päätään, eikö Jumala olisi tarpeeton? Olemmehan jo nyt nähneet, ettei Jumalien olemassaolo johda parempaan lopputulokseen. Eikö olisi viisaampaa ajatella tulevaisuutta, jossa ihmisellä itsellään olisi hallussa se henkinen ajattelutapa joka johtaa tietoisuuden, älyn ja viisauden johdonmukaiseen käyttöön eettisesti kestävässä mielessä? Mielestäni tässäkin tulisi pyrkiä matalampaan hierarkiaan. Yliluonnollisen lisääminen asioihin tarjoaa vain herkullisen mahdollisuuden väärinkäytöksiin ja vedätykseen.
Viimeiseesä lauseessa panet uskovat oikeaan kategoriaan, lapset. Heille pitää puhua kuin lapsille ja pitää yllä sitä lapsenuskoa, jotta heidän maailmansa ei murru. Näinhän se menee. Lakikin on asettunut samalle linjalle uskonrauhanrikkomispykälineen.
Jumala nimen tilalle lauseessa voidaan laittaa sana järki, jolloin lause luonnollisesti muuttaa muotoaan.
Raamattu sanoo että jumala on rakkaus. Sehän tarkoittaa siis että jumala on humaani, lempeä ja hyvää tarkoittava. Jos ihminen on humaani, hän ei enää tarvitse Mooseksen käskyjä ja jumalan kostoa.
Ihminen tarvitsee kuitenkin myyttinsä, täytyy olla jotain yliluonnollista ja selittämätöntä ettei elämästä tulisi täysin tylsää? Unet ovat hyvää viihdettä, mutta jos meillä ei ole joulupukkia, tonttuja ja haltijoita joku saattaa tylsistyä ja kaivata elämäänsä luvatonta jännitystä. Jumalan olemassaolo tekee uskovaisten elämästä jännittävän. He joutuvat koko elämänsä ajan pelkäämään tämän tuomiota tai kostoa.
Myyttejä ja pelotteita tarvitaan aina, ihminen on niin kehittymätön eläin. Tai sitten ihminen on niin kehittynyt ettei hänellä enää ole muita vihollisia kuin taruolennot, kadotus ja maailmanloppu?
"Ihminen tarvitsee kuitenkin myyttinsä, täytyy olla jotain yliluonnollista ja selittämätöntä ettei elämästä tulisi täysin tylsää?"
Minä sanoisin mieluummin, että jotkut ihmiset tarvitsevat myyttinsä. Olen varmaan supertylsä, mutta yliluonnolliset asiat pitkästyttävät minua suunnattomasti. Tämän vuoksi en koskaan esimerkiksi ymmärtänyt miksi ihmiset olivat niin hulluina Salaisiin kansioihin.
En muista ikinä kokeneeni tarvetta johonkin yliluonnolliseen. Se tuntuu jotenkin liian epätoivoiselta ajatukselta.
Minulle arjessa ja todellisuudessa on tarpeeksi seikkailua. Yliluonnollisuuden tarve on minusta merkki siitä, että jättää elämänsä elämättä ja siirtää vastuun kaikesta jonnekin itsestä pois.
Aivan, kuten kirjoitin:
"... jos meillä ei ole joulupukkia, tonttuja ja haltijoita joku saattaa tylsistyä ja kaivata elämäänsä luvatonta jännitystä ..."
Kaikki eivät taruolentoja kaipaa. Olet ehkä supertylsä, mutta et ainoa lajissaan. Useimmille ns. yliluonnollisille ilmiöille kun löytyy ihan luonnollinen selitys.
ilman sellaisia on paljon mukavampi elää. Miksi ehdoin tahdoin hankaloittaisin elämääni?
Ehkä Kössönöm osaa jo uida eikä näkin tarvitse enää asua laiturin alla ;)
Mistähän johtuneekaan, ettei myyttejä kuitenkaan oteta myytteinä, vaan esim. raamatun tarut kristinusko selittää historiaksi? Tai Kalevalan hienot tarut nähdään "vain" taruina.
Ovat ne tekstit kuitenkin oivat ikkunat lukijan omiin tunteisiin, viisauden lähteeseen.
Höm, Kalevalahan on historiaa ja sen taruilla on todenperäinen tausta. Siis ainakin osin, mutta toki tarunhohteisesti värittynyt. Kalevalasta löytyvät suomalaisten pelotteet ja jumalat.
Raamattu on Kalevalan vertainen kirja, mutta lähtöisin eri aikakaudelta ja sen tarinoille perustuu kristinusko.
Suomalaisten raamattuna pitäisi siis olla Kalevala, mutta kristityt ovat meidän uskomme hyväntahtoisesti miekalla ja verellä puhdistaneet.
Se tässä ihmetyttää että suomalaisten omat alkuperäiset jumalat eivät ole tulleet meille kostamaan sitä että hylkäsimme heidät, mutta kristittyjen jumala tuomitsee meidät jos hänet hylkäämme. Hyvin ristiriitainen tilanne pienen ihmisen kannalta.
Kalevalaa suomalaisen mielenmaailman kuvauksena, suomalaisten kollektiivisena psyykenä, on kuin onkin sillä todenperäinen tausta. Enpä kuitenkaan aivan historiaksi sitä luokittelisi. Siellä esiintyvät ihmiset ovat suomalaisten luonteiden arkkityyppejä ja siis sillä tavoin totta.
Samaahan on tuo Raamattukin (erityisesti VT), tekijäkansansa mielen kuvaus. Kuulostaa kuitenkin tutulta kenen tahansa korvaan, koska ihminen on samanlainen kaikkialla.
Suomalaisten omat jumalat, hmm, eivät enimmäkseen tainneet olla kiivaita ja kiukkuisia, vaan pikemminkin ystävällismielisiä avittajia. Hauskasti niissäkin uskomuksissa toimii universaali symboliikka. Jokseenkin kaikissa maailman mytologioissa vesi (järvi, meri) on alitajunnan (tunteiden) symboli. Suomessa veden valtakuntaa hallitsee Ahti, mikä äidinkielessämme viittaa ilmiselvästi ahdistukseen.
Eikö historia pitkälti ole juuri mielenmaailman kuvausta? Tai ainakin osaltaan kuvaa kirjoittajansa mielenmaailmaa ja tulkintaa? Ajankuvat ovat sen hetkisen ajattelutavan ja nykyisin median värittämiä.
On paljon ns. kirjoittamatonta historiaa tai kiellettyä historiaa.
Luonnollisesti näistä vanhoista dokumenteista puuttuvat tarkat vuosiluvut ja päivämäärät, mutta se on osa ajan ja ajanlaskun historiaa se.
Kiitos palautteesta!