"Ei palkka-armeijalle!"

http://www.iltalehti.fi/uutiset/200902229128629_uu.shtml

"Puolustusvoimain tuleva komentaja Ari Puheloinen moittii ammattiarmeijaa Aamulehdessä kalliiksi ja tehottomaksi."


Uudelta komentajalta jää, kenties tarkoituksella, huomaamatta se, että nykyinen asevelvollisuusjärjestelmä näyttää edulliselta, koska kustannukset ulkoistetaan Suomen nuorten miesten kannettavaksi. Työvuosia ja opiskeluvuosia menee hukkaan tuhottomasti joka kerta kun 15,000 nuorta miestä astuu asepalvelukseen.

Ihmettelen kuinka puolustusvoimien johtoon eksyy aina henkilöitä jotka kuvittelevat, että menetetyllä työ- ja/tai opiskeluajalla ole vaikutuksia Suomen taloudelle, vaan että nämä 15,000 miestä (ja muutama nainen) eivät olisi muutoinkaan tuottaneet mitään lisää Suomen talouteen sen 6kk:n aikana jonka he joutuvat olemaan armeijassa.

Toisaalta voi olla, että herra komentaja ei ole niin typerä kuin vaikuttaa, vaan että hän tajuaa varsin hyvin, että palkka-armeija olisi monilta osin ja kokonaisuudessaan tehokkaampi ja taloudellisempi kuin asevelvollisuusarmeija, mutta palkka-armeija vaikuttaisi siten, että nykyiseltä kantahenkilökunnalta menisi iso määrä työpaikkoja alta kun palkka-armeija tulisi toimeen pienemmällä määrällä henkilöstöä joka kouluttaa ja huoltaa.

Jotenka kenties uusi yliherra tajuaakin varsin hyvin mikä uhka kustannustehokas palkka-armeija on työpaikkojensa puolesta pelkäävälle armeijan kantahenkilökunnalle ja siksi komentaja yrittää edelleen tuputtaa sitä näkökantaa, että Suomen nuorten pitäisi toimia kantahenkilökunnan elättäjänä ja maksumiehenä.
5156
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

   Olet
Kirjoittanut: oikeassa!! 22.2.2009 klo 16.09

   Eihän Kenraali voi noita asioita tietää. Tietenkin sinä tiedät nuo asiat paljon paremmin. Varmasti palstalaiset uskovat juttuhisi enemmin kuin jokun kentsun, etenkin kun esiinnyt vielä nikittömänä.    
SINUT TUNNETAA TAKAHIKÄLLÄ HYVÄNÄ TIKANHEITTÄJÄNÄ JA PILKKIMIEHENÄ, JOTEN SINUUN USKON VAKAASTI!

Äänestä
  • Kannattaa vain mukisematta hyväksyä kiistämättömänä totuutena se, mitä joku korkeassa yhteiskunnallisessa auktoriteettiasemassa oleva henkilö sanoo, riippumatta siitä mitä hän sanoo ja vastaako hänen sanomisensa faktoja!

    Äänestä

  • 21345 kirjoitti:

    Kannattaa vain mukisematta hyväksyä kiistämättömänä totuutena se, mitä joku korkeassa yhteiskunnallisessa auktoriteettiasemassa oleva henkilö sanoo, riippumatta siitä mitä hän sanoo ja vastaako hänen sanomisensa faktoja!

    näyttöjä. 45 tikanheitossa ja 150g ahvenia tunnissa. Siinä on pikkupojille haastetta.

    Äänestä

Kops, kops, kun otsaluut kopajavat parkettiin, tai oikeammin muovimattoon.

Äänestä

Kato kävisi armeijassa kun joutuisivat seulomaan osaavan porukan kantapeikoista ja muusta henkilökunnasta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


sanoo upseeri kirjoitti:

http://www.iltalehti.fi/uutiset/200902229128629_uu.shtml

"Puolustusvoimain tuleva komentaja Ari Puheloinen moittii ammattiarmeijaa Aamulehdessä kalliiksi ja tehottomaksi."


Uudelta komentajalta jää, kenties tarkoituksella, huomaamatta se, että nykyinen asevelvollisuusjärjestelmä näyttää edulliselta, koska kustannukset ulkoistetaan Suomen nuorten miesten kannettavaksi. Työvuosia ja opiskeluvuosia menee hukkaan tuhottomasti joka kerta kun 15,000 nuorta miestä astuu asepalvelukseen.

Ihmettelen kuinka puolustusvoimien johtoon eksyy aina henkilöitä jotka kuvittelevat, että menetetyllä työ- ja/tai opiskeluajalla ole vaikutuksia Suomen taloudelle, vaan että nämä 15,000 miestä (ja muutama nainen) eivät olisi muutoinkaan tuottaneet mitään lisää Suomen talouteen sen 6kk:n aikana jonka he joutuvat olemaan armeijassa.

Toisaalta voi olla, että herra komentaja ei ole niin typerä kuin vaikuttaa, vaan että hän tajuaa varsin hyvin, että palkka-armeija olisi monilta osin ja kokonaisuudessaan tehokkaampi ja taloudellisempi kuin asevelvollisuusarmeija, mutta palkka-armeija vaikuttaisi siten, että nykyiseltä kantahenkilökunnalta menisi iso määrä työpaikkoja alta kun palkka-armeija tulisi toimeen pienemmällä määrällä henkilöstöä joka kouluttaa ja huoltaa.

Jotenka kenties uusi yliherra tajuaakin varsin hyvin mikä uhka kustannustehokas palkka-armeija on työpaikkojensa puolesta pelkäävälle armeijan kantahenkilökunnalle ja siksi komentaja yrittää edelleen tuputtaa sitä näkökantaa, että Suomen nuorten pitäisi toimia kantahenkilökunnan elättäjänä ja maksumiehenä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu