Kysymys Astridille

Voisiko rouva ministeri vastata, että miksi ei turvapaikanhakijoita, lähinnä somaleita, sijoiteta ollenkaan Ahvenanmaalle. Onko maa jotenkin niin pyhää, ettei sinne voi alempiarvoisia sijoittaa, vai halutaanko pitää ahvenanmaalaisten rahapussit suljettuna.
Olen kuullut, että somalit oppivat myös ruotsinkieltä helpommin kuin suomea, joten sekin seikka tukisi pakolaisten sijoittamista Ahvenanmaalle.
1120
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Me halutaan pitää AHVENANMAA siistinä kulttuuri perintönä meille ruotsinkielisille.
Sama koskee myös Suomen Ruotsinkielisiä seutuja.
Me emme halua että meidän isäimme maalle tulee laiskoja loiseläjiä, kuten esim. karjalaiset toisen maailmansodan yhteydessä yrittivät tulla.
Meille on tärkeää pitää puhdas kulttuurimme yllä.
Emmehän me ymmärtäneet edes heidän kieltään.
Emme me halua teitä suomalaisiakaan sinne.
Me emme halua pilata arvokkaita ruotsalaisia geenejämme sekoittumalla moukka kansaan.

Tärv.!Suomen hallituksen tulkkaustoimisto -Astrid ensimmäinen-

Äänestä

Kommentoi aloitusta


muille ihmeteltäväksi kirjoitti:

Voisiko rouva ministeri vastata, että miksi ei turvapaikanhakijoita, lähinnä somaleita, sijoiteta ollenkaan Ahvenanmaalle. Onko maa jotenkin niin pyhää, ettei sinne voi alempiarvoisia sijoittaa, vai halutaanko pitää ahvenanmaalaisten rahapussit suljettuna.
Olen kuullut, että somalit oppivat myös ruotsinkieltä helpommin kuin suomea, joten sekin seikka tukisi pakolaisten sijoittamista Ahvenanmaalle.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu