huh huh

ei mitään järkee.. ei päätä ei häntää..

a-v kirjoitti:

ei mitään järkee.. ei päätä ei häntää..

häntää, se ei karkuun säntää ,-)

pieni pätkä kirjoitti:

häntää, se ei karkuun säntää ,-)

pääsemättömissä on.. ikuisesti häntänä heiluu..

-Suuntaamme kymmenen kilometrin päähän Kantonin vanhaan osaan Tiyun- ja Qingping-katujen markkinakortteleihin. Sinne ajaminen vie aikaa, sillä uusia pilvenpiirtäjiä ei voi pysähtelemättä ohittaa.

Joissakin taloissa on vanhan kiinalaistyylin mukaiset vinot, kippurapäiset irtokatot, ja joissakin on ylimpänä kerroksena omakotitalo puutarhoineen.

Hienoa rakentamista, jossa silmä lepää.

Bulevardilla puistotyöläiset tekevät urakkaansa: ensimmäinen ryhmä poistaa vanhan nurmikon, toinen levittää uuden mullan, kolmas istuttaa matalat pensaat, neljäs kukat, viides isot puut.

Kun illalla palaamme samaa reittiä, puistoa on valmiina monta kilometriä.

Markkinat pursuavat sieniä, kukkia, teetä, eläviä ja kuolleita kanoja, lihaa, kaloja, koiria, viinaa, maissintähkiä, paahdettuja kastanjoita, viljaa, pähkinöitä ja punaisia linnunpesiä. Eläviä, kuivattuja ja liemeen säilöttyjä käärmeitä, sammakoita ja skorpioneja.

Kiinalaiset syövät kaikkea, sanotaan. Siltä myös näyttää.

Kojuja on silmänkantamattomiin, kaikkiaan kuulemma pari tuhatta.

Helmikauppiaat työntävät helminauhoja nenän alle ja todistelevat niiden aitoutta puremalla ja raaputtamalla helmiä.

Vaivoin pääsemme etenemään ostoskadulle, kirjavaan, äänekkääseen tungokseen.

Kolmantena päivänä päätämme ajaa kymmenen kilometriä Kravun kääntöpiirin suuntaan eli pohjoiseen. Kääntöpiiri kulkee Kantonin poikki, ja aurinko käy paistamassa siellä kohtisuoraan kesäkuussa.

Varsinainen määränpäämme on Baiyunvuori, Kantonin ihana keidas.

Puistokäytävällä vastaan tulee takaperin kävelevä mies.

"Kun minä näin ensimmäisen kerran takaperinkävelijän, ajattelin, että pitääkö kiinalaisten tehdä kaikki oikeasti takaperin", pääkonsuli Hannu Toivola nauraa, kun kyselemme asiasta.

Arvaus, että näin kadutaan pahoja tekoja, ei osu oikeaan. Takaperinkävely on ikivanha kiinalainen iskiashoito.

Matkalla vuorelle joudumme rautatieaseman kohdalla kysymään tietä. Moottoripyörämies puhuu vain kiinaa, mutta opastaa käsimerkein, minne pitää ajaa, ja saattaa meitä vähän matkaa.

Päädymme ruuhkassa väärälle puolelle monimutkaista risteystä. Äkkiä tuttu motoristi ilmestyy paikalle ja lähtee taas saattamaan meitä vähän matkaa.

Tie vuorelle on jyrkkä ja kapea, eikä sitä jaksa pitkään ajaa. Tien varren puodeista voi ostaa hedelmiä ja vettä. Lopulta eteen tulee rinteeseen koverrettu polkupyöräparkki.

Vuorella metsä on vahva ja paksu, ja kapokki kukkii vaikka on talvi. On hiljaista. Ilma on puhdas.

Kaupunki näkyy sinertävänä rinteiden välissä. Herkuttelemme vuoren ravintolassa taskuravuilla ja yrttikaloilla.

mutmutmut kirjoitti:

-Suuntaamme kymmenen kilometrin päähän Kantonin vanhaan osaan Tiyun- ja Qingping-katujen markkinakortteleihin. Sinne ajaminen vie aikaa, sillä uusia pilvenpiirtäjiä ei voi pysähtelemättä ohittaa.

Joissakin taloissa on vanhan kiinalaistyylin mukaiset vinot, kippurapäiset irtokatot, ja joissakin on ylimpänä kerroksena omakotitalo puutarhoineen.

Hienoa rakentamista, jossa silmä lepää.

Bulevardilla puistotyöläiset tekevät urakkaansa: ensimmäinen ryhmä poistaa vanhan nurmikon, toinen levittää uuden mullan, kolmas istuttaa matalat pensaat, neljäs kukat, viides isot puut.

Kun illalla palaamme samaa reittiä, puistoa on valmiina monta kilometriä.

Markkinat pursuavat sieniä, kukkia, teetä, eläviä ja kuolleita kanoja, lihaa, kaloja, koiria, viinaa, maissintähkiä, paahdettuja kastanjoita, viljaa, pähkinöitä ja punaisia linnunpesiä. Eläviä, kuivattuja ja liemeen säilöttyjä käärmeitä, sammakoita ja skorpioneja.

Kiinalaiset syövät kaikkea, sanotaan. Siltä myös näyttää.

Kojuja on silmänkantamattomiin, kaikkiaan kuulemma pari tuhatta.

Helmikauppiaat työntävät helminauhoja nenän alle ja todistelevat niiden aitoutta puremalla ja raaputtamalla helmiä.

Vaivoin pääsemme etenemään ostoskadulle, kirjavaan, äänekkääseen tungokseen.

Kolmantena päivänä päätämme ajaa kymmenen kilometriä Kravun kääntöpiirin suuntaan eli pohjoiseen. Kääntöpiiri kulkee Kantonin poikki, ja aurinko käy paistamassa siellä kohtisuoraan kesäkuussa.

Varsinainen määränpäämme on Baiyunvuori, Kantonin ihana keidas.

Puistokäytävällä vastaan tulee takaperin kävelevä mies.

"Kun minä näin ensimmäisen kerran takaperinkävelijän, ajattelin, että pitääkö kiinalaisten tehdä kaikki oikeasti takaperin", pääkonsuli Hannu Toivola nauraa, kun kyselemme asiasta.

Arvaus, että näin kadutaan pahoja tekoja, ei osu oikeaan. Takaperinkävely on ikivanha kiinalainen iskiashoito.

Matkalla vuorelle joudumme rautatieaseman kohdalla kysymään tietä. Moottoripyörämies puhuu vain kiinaa, mutta opastaa käsimerkein, minne pitää ajaa, ja saattaa meitä vähän matkaa.

Päädymme ruuhkassa väärälle puolelle monimutkaista risteystä. Äkkiä tuttu motoristi ilmestyy paikalle ja lähtee taas saattamaan meitä vähän matkaa.

Tie vuorelle on jyrkkä ja kapea, eikä sitä jaksa pitkään ajaa. Tien varren puodeista voi ostaa hedelmiä ja vettä. Lopulta eteen tulee rinteeseen koverrettu polkupyöräparkki.

Vuorella metsä on vahva ja paksu, ja kapokki kukkii vaikka on talvi. On hiljaista. Ilma on puhdas.

Kaupunki näkyy sinertävänä rinteiden välissä. Herkuttelemme vuoren ravintolassa taskuravuilla ja yrttikaloilla.

Kiitoksia mielenkiintoisesta matkakertomuksestasi Kiinanmaalle. Itse en ole ehtinyt vielä siellä käydä, mutta entinen työkaverini kertoi tuoreet kuulumiset Kiinanmatkaltaan. Olivat käyneet myös sillä tietyllä muurilla -mikä EI näy kuusta aiemmin luullun vastaisesti- eivätkä olleet sankan sumun takia nähneet juuri kengänkärkiään pidemmälle.