Vanhoillis uskovaisten ja ei_niin_vanhoillis_uskovaistenkin suusta löytyy tämä uusi ja virkistävä ilmaus uus_ateismista.
Tämä ilmaus, uusateismi, on muuttunut eräänlaiseksi trendi ilmaukseksi joka voidaan aina ujuttaa keskusteluun mukaan kun omat perustelut eivät näytä riittävän. Se on ilmaus jota käytetään keskustelussa silloin kun halutaan pois-sulkea taikka olla vastaamatta kysymykseen joka koetaan joko henkilökohtaisesti loukkaavaksi taikka siihen ei vain osata vastata, kummallista on se että nämä kaksi vaihoehtoa ilmenevät usein saman aikaisesti.
Merkillistä on myös se että uskonnolliset ihmiset ovat ainoita jotka ottavat koko ilmaisun todesta ja joille se ylipäätään merkitsee jotakin. Onhan se helpompaa kun saa itse valiti nimikkeet jokaiselle osapuolelle, mutta rehelliseltä taikka reilulta ei tuonkaltainen toiminta kuitenkaan vaikuta.
Puhutaan uusateistmista ja militantista ateismista mutta jostain ihmeellisestä syystä mitään voimakasta reaktiota ei ole nähtävissä, ei ainankaan sellaisia joista uskonnolliset järjestöt puhuvat.
Missä ovat ne uskontojen lakkauttamista vaativat mielenosoitukset taikka uskontoja hävittämiseen kiihkomielisesti yllyttävät ateistit? Missä ovat ne ateistit jotka pyrkivät hävittämään uskonnot väkipakolla ja kieltämään uskonnon harjoittamisen?
Nämä ateistit loistavat poissaolollaan mutta silti uskonnolliset järjestöt puhuvat uusateismin noususta ja militanttiateismista.
Minusta näyttääkin siltä että uskonnolliset järjestöt pyrkivät pelottelemaan jäseniään kauhukuvilla jotka ovat tempaistu heidän omista ennakkoluuloisista peloistaan ja tietämättömyydestään. Tämä johtuu osin virheellisestä informaatiosta jota ateismista on saatavilla, josta suurinosa on uskovaisten kirjoittamaa. Toinen syy on haluttomuus edes ottaa selvää mitä ateismi oikeastaan on ja piittaamattomuus siihen mitä ateisteilla on omasta puolestaan sanottavana.
Mikä sitten on saanut kirkkolaitoksen myös Suomessa mukaan tähän mustamaalaamiskamppaniaan ja harhaanjohtavan tiedon levittämiseen?
Kirkoista ympäri maailmaa eroaa ihmisiä ennätysmäärin ja kaikkein nopeiten kasvava ryhmä kysyttäessä uskonnollista vakaumusta on: Ei mikään edellisistä.
Uskontokuntiin kuulumattomista on tullut niin iso vähemmistö että sen sanalla alkaa olemaan todellista painoarvoa eikä sitä voida enään olla huomioimatta. Tämä tarkoittaa sitä että uskontokuntiin kuulumattomilla on riittävästi ääniä takanaan ja mikäli me yhdistäytyisimme jonkin yhden asian taakse ajamaan samoja päämääriä me voisimme vaikuttaa myös poliittiseen päätöksentekoon.
Tämä uusateismi leima jota levitetään poliittisesti ja yhteiskunnallisesti aktiivisista ateisteista on ainoastaan yritys hajaannuttaa ateistien rivejä entisestään, ateistit kun eivät yleisesti ottaenkaan ole kovinkaan yhtenäinen joukko, eikä tämä ole jäänyt edes yrityksen tasolle.
Tämä näkyy mm: siinä että ateisteiksi itsensä ilmaisevia henkilöitä ei mielellään kuunnella edes sellaisissa järjestöissä jotka selvästi ovat ateistisia.
Ihmiset sanovat itseään agnostikoiksi, uskonnottomiksi, seukulaari humanisteiksi,,,, jne. kaikki nämä nimikkeet voidaan myös kääntää seuraavaksi lauseeksi.
-Minä en usko jumalien olemassaoloon.
Kuitenkin monia tälläisiä nimikkeitä käytetään ateismin sijasta ikäänkuin nimen vaihtamisella olisi jotakin merkitystä.
Ateismi kun ei kerro ainuttakaan asiaa johon joku uskoo ainoastaan jonkin asian johon kyseinen henkilö ei usko.
Tämä ainainen vähättely ja eriarvoistaminen jota uskonnolliset ihmiset esim: minun kohdallani harjoittavat vain siitä syystä etten satu uskomaan samoin kuin he alkaa jokseenkin kyllästyttämään.
Minä en ole vaatimassa että teistien täytyisi luopua kaikista oikeuksistaan vaan sitä että kaikilla aatteesta ja ideologiasta katsomatta olisi yhtäläiset oikeudet ja valmieudet toimia yhteiskunnassa.
Jos se etten minä ole valmis luopumaan omista oikeuksistani ja että minä vaadin yhtäläistä kohtelua ja oikeuksia Suomen kansalaisena jotakuta teistiä miellytä ja hän nimittää minua uusateistiksi niin se ei minua haittaa.

Vastaukset 23
Vanhimmat
Sanalla selvästi pyritään luomaan epäilyttävä kuva ateisteista. Vähän uusnatseihin verrattavaa mielikuvaa yrittävät uskikset rakentaa. Ja kunhan tarpeeksi kauan tuota jankuttavat, niin kyllä se ihmisiin uppoaakin.
Kaikkihan me osataan nimetä vanohja asioita uudelleen! :)
ollut sellainenkin vaihe, jota kutsuttiin neorealismiksi. Vittorio de Sican Polkupyörävaras taisi olla sitä koulukuntaa. Hyvä leffa olikin. Mutta se on taidetta se.
Ateismi on ateismia eikä se siitä etuliitteillä muuksi muutu.
miten tyhjän maailmankuvan omaavat ihmiset luulevat muiden ajattelevan heitä epäillen. Ei teihin saa minkäänlaista "otetta", saippuakuplia olette, valitettavasti.
Minkäänlaisia uhkakuvia teitä kohtaan ei kristitty ihminen voi tuntea, korkeintaan ihmettelee, miten jaksatte elää noin pimeästi.
OldAgeAbrahamismia ei oikeastaan löydy mistään tai no islamistiset valtiot voidaan kai vielä laskea mukaan.
Kaikille muille näyttää kelpaavan hieman taikka hieman enemmän liberaalimpi NewAgeAbraham jonka perus sanomana näyttää olevan.
- Uskonto on juuri sellainen millaiseksi sen itse haluat tulkita.
että sinä kirkkosanomiasi lue? Piispat parkuvat kovaan ääneen, kun uusateismi nousee ja kristilliset arvot katoavat. Ja sekin vielä on niin kamalata teidän uususkistien mielestä, kun kirkosta eroaa porukkaa. Jää katsos se kirkollisvero kirkolta saamatta ja sinun perseesi kirkonpenkkiin hinkkaaminen voi maksaa sinulle tulevaisuudessa jotain.
Vaikka tätä ei olekkaan osoitettu minulle haluaisin kysyä että mistä syystä tälläisen uusateismi ja militanttiateismin leiman muodostaminen on kirkolle sitten niin tärkeää?
Jos ateismi ei kirkon mielestä ole uhkakuva uskonnolle niin mistä syystä kiinnittää näinkin suurta huomiota koko asiaan?
>> Ei teihin saa minkäänlaista "otetta", saippuakuplia olette, valitettavasti. > Minkäänlaisia uhkakuvia teitä kohtaan ei kristitty ihminen voi tuntea, korkeintaan ihmettelee, miten jaksatte elää noin pimeästi.
joka on jo saanut tappavan miekanpiston. Nyt se vain teutaroi monta vuotta kuolinkamppailussaan, koska iso eläin kuolee hitaasti.
Huvittavaa on, että kirkonmiehet itse nopeuttavat prosessia toimillaan. Tämän vuotinen yhteisvastuukeräys nyt yhtenä, Puolimatka ja uusateismi-puheet toisena esimerkkinä:D
vai miksi taas tuollainen todella typerä, lialle haiseva ajatus kaikesta, mikä viittaa rahaan.
Ihmisiä pitää auttaa. Suomalaisessa kansanluonteessa on onneksi sellainen viritys, että vaikeina aikoina haluamme antaa vähästämmekin.
Konna, sinusta en ole koskaan täällä pitänyt, et ole keskustelutaitoinen, koska liikut vain rumia ajatellen. Putsaa suusi ja leiki omilla dinosauruksillasi.
Minua paljon kiinnostaa jonkun puskajantusen mielipiteet.
Kyllä ihmisiä on kovasti alkanut kiinnostamaan kirkon halu auttaa enemmän tänne tulevia kuin täällä jo olevia köyhiä.
Ja moni myös tietää, että kirkko on voittoa tekevä instituutio, joka ei omista varoistaan hevillä luovu.
mielestäni tätä: kun ateistit ovat pitkään olleet lapsipuolen asemassa pienenä vähemmistönä yhteiskunnassa, he eivät ole tottuneet julkisesti puolustamaan näkemyksiään. On jätetty pelikenttä suosiolla jumalharhaisille ja heidän tolkuttomille selittelyilleen. Viime aikoina on tullut julkisateisteja kuten Richard Dawkins, jotka eivät pelkää lausua mielipiteitään. Jos heistä uskonnot ovat haitallinen ilmiö, he eivät epäröi sanoa sitä. Tämä on sitten saanut uskikset, jotka ovat tottuneet elämään kaiken asiallisenkin kritiikin yläpuolella raivon valtaan. Kuinka ne kehtaavatkin puhua meidän pyhästä totuudesta! Eivätkö he tiedä, että uskonnolle on annettu erityisasema yhteiskunnassa kaiken kritiikin yläpuolella? Jos Dawkinsia tai muita "militantteja" uusateisteja tutkii, niin itse asiassa heidän kritiikkinsä on ihan asiallista. Siihen ei olla vain totuttu.
joidenkin väitteet siitä, että Dawkins olisi hyökkäävä. Hän on mielestäni erittäin rauhallinen puhuja. Ja myös kirjoittaja. Hitchensillä on hieman räväkämpi tyyli, mutta so what.
Mutta tähän on tultu, eivätkä pannumyssyäijät sulata sitä, että asiat eivät ole enää kuten kultaisella 1980-luvulla, jolloin uskonnoista ei julkisuudessa sanottu poikkipuolista sanaa.
Sketsejä toki tehtiin, mutta ei asiaohjelmissa mitään uskontokritiikkiä ollut. Niitä vituttaa nyt se, että niitä ei enää kunnioiteta, eikä kylänraitilla niiata tai kumarrella, kun pappi menee kieseillä keskellä tietä.
ateismin ja uusateismin ero?
Samaa, epätoivoista ajatusmaailmaa, jossa ihminen itse pyrkii Jumalalaksi.
Entäpä, mikä on jumalharha?
Kun sanot julkisateistien tulleen pelottomasti esiin, saanen muistuttaa, että itse Darwinin sanotaan kasvattaneen ison parran, että häntä ei tunnistettaisi mieheksi, joka "surmasi Jumalan". Hän itse sanoi asiasta:"Kuin tunnustaisi murhan".
Hänen elämänsä ei ollut helppoa, hän tuskaili evolutioteoriansa kanssa vuosia, Hän ei osallistunut keskusteluihin ja koko elämänsä ajan hän mietti, miksi hänen piti luovuttaa kuolemalle oma rakas Anne-tyttärensä.
Tässä kohdassa jokainen isä ja äiti ovat samoissa tuntemuksissa ja kysymme "miksi, miksi Jumala, auta!" Tässä viimeistään syntyy epäilys, onko Jumalaa olemassakaan, miksi hän ei vastaa, eikä kuule. Varmaan Darwininkin oli lopulta hylättävä
ajatus siitä, että Jumala olisi kuuro ja todettava: Herra antoi, Herra otti.
Ateismilla ja uusateismilla ei ole mitään eroa.
Ainut ero on se että uskovat ovat muodostaneet käsitteen uusateismi siitä syystä että ateistit ovat alkaneet julkisesti kritisoimaan kirkkoa ja sen dogmaattista oppia.
Ateistit ovat siis alkaneet puolustamaan omia oikeuksiaan yhdenvertaisina yhteiskunnan jäseninä sekä ilmaisemaan omia mielipiteitään niin julkisesti kun poliittisestikkin.
>> Samaa, epätoivoista ajatusmaailmaa, jossa ihminen itse pyrkii Jumalalaksi.
tämä on myös alkanut. Täytyy pysyä trendikkäänä :D
20 kg vähemmän kuin vanhanudismi?
Eikös sulla jotain sellaisia tavotteita ollut?:))
että kaukana ei olla :)
Laihduttaminen ei ole niitä maailman yksinkertaisempia juttuja. Tiedän, koska en ole koskaan edes uskaltanut yrittää:))
syö vaan vähemmän kuin kuluttaa. Ei siinä sen kummallisempaa ole.
"Helpommin sanottu kuin tehty".
Uudet tutkimuksethan osoittavat, että äijillä yli 40v testostereoidin määrä laskee prossan per vuosi, joka alkaa näkymään mm. keskivartalolihavuutena.
Kunnon Wagnerina haluan siis mieluummin piikin kankkuuni kuin paastolle;D
heidän käpyrauhasensa. Koetan harjoittaa röntgenkatsetta, tai käpyrauhastutkan omiin tarkoituksiini :)
sepustusta ei kukaan, tai en ainakaan minä viitsi/jaksa lukea. Liian selittäväää tekstiä. Lopetetaan tällainen!
Kirjoittaa jotakin joka herätää kiinnostusta ja sitä väitetään solvaamiseksi ja lapselliseksi kiukutteluksi.
Toisaalta kun kirjoittaa ihan asiallisesti ja rauhallisesti niin välitetaan siitä että nukahtaa ennenkun ehtii loppuun asti.
Kokeilisitte jo päättää.