Jumala on

Minä pidän itsestään selvyytenä sitä, että jumala on. Kolme neljästä maailman ihmisistä uskoo siihen, jumalalle on rakennettu kirkkoja, temppeleitä, moskeijoita, rukoushuoneita, luostareita, ties mitä palvontapaikkoja, jonne ihmiset voivat mennä ylistämään jumalaa. Jumalaa ylistetään kuvataiteissa, musiikissa, kirjallisuudessa, jumalasta käydään keskustelua internetin keskustelupalstoilla. Sellainen väite, että mitään jumalaa ei ole, on jo lähtökohtaisesti järjetön.

Jumala on, mutta mikä tai mitä jumala on?

Tiedän jotakin kristittyjen jumalasta tai islamilaisten jumalasta, mutta nämä ovat nykyisen ”jumal-evoluution” dinosauruksia, minua kiinnostaa pikemminkin se ensimmäinen jumala, se mistä kaikki alkoi. Alkujumalat olivat historiankäsitykseni mukaan lähempänä ihmistä, asustelivat lähimetsissä, meressä tai vuorilla. Ihmisten uteliaisuus ja tiedon lisääntyminen karkoittivat jumalat ensin taivaalle ja myöhemmin kattamaan koko kaikkeuden, varmuuden vuoksi näkymättömänä.

Mikä synnytti tämän alkujumalan?

Milloin ihmisen päässä naksahti, ja se konkreettinen maailma, johon kuului ravinnon hankkimista, hengissä pysyttelemistä ja lisääntymistä, sai vierelleen abstraktin, kuvitteellisen maailman, joka edellytti ihmiseltä mielikuvitusta. Kyky hahmottaa mielessään jotakin, jota ei pysty aistein havaitsemaan, on tarpeen jumalan luomiseksi, siihen uskomiseksi ja sen ymmärtämiseksi. Oliko kotoluolassa illalla sienimuhennosta vai puraisiko käärme metsästysretkellä?

Oliko ”jumal-evoluutio” tarpeellinen?

Oliko jumala muinoin se ratkaiseva salainen ase, joka teki perheestä, suvusta, heimosta vahvemman kuin muut, sai muut liittymään siihen, palvomaan samaa jumalaa, synnytti yhteisöjä? Näin kulttuurievoluutio sai jalansijaa ja vei kehitystä eteenpäin, vahvistaen omalta osaltaan jumalan asemaa.

Tässä muutamia omia mietelmiä, aiheeseen liittyvää kirjallisuutta tai mielenkiintoisia nettisivustoja, tutkimuksia ynm. olisi kiinnostavaa lukea.
5164
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Tässä pieni vinkki: ensimmäinen jumala josta tiedetään on aurinko. Se tuottaa elämää ja valoa, joten se oli kivikautisille ihmisille palvonnan kohde. Esihistoriassa meillä on ollut paljon ns. luonnon jumalia. Kun ihminen ei pystynyt selittämään, jotain ilmiötä luonnossa, "jumalat tekivät sen". Näitä luonnon jumalia on ollut tuhansia vuosia ennen kristinuskoa. Egyptin historia ja kulttuuri yltää ainakin 10 000 ea. Heidänkin pääjumalansa oli auringon jumala (samoin kuin azteekeilla). Muita palvonnan kohteita ovat olleet mm. sade, meri, salamat, tornaadot, tuli, maa, taivas, kuolema jne.

Äänestä
  • että henget puhuvat, kun jotain tapahtuu. Ja ainahan jotain tapahtuu.

    Jotenkin harmittaa, että ei ole tällä palstalla kinaamassa samoista asioista enää 50 vuoden päästä. Tuskin nämä jutut niin kovin paljon muuttuvat tästä juupas-eipäs-kinasta. Tai mistä sen tietää.

    Äänestä

  • Kössönöm kirjoitti:

    että henget puhuvat, kun jotain tapahtuu. Ja ainahan jotain tapahtuu.

    Jotenkin harmittaa, että ei ole tällä palstalla kinaamassa samoista asioista enää 50 vuoden päästä. Tuskin nämä jutut niin kovin paljon muuttuvat tästä juupas-eipäs-kinasta. Tai mistä sen tietää.

    osa jää lukematta, melko typerää jankkaamista, aihe kyllä olisi mitä mielenkiintoisin fiksumpaankin keskusteluun.

    Äänestä

  • GonstaB kirjoitti:

    osa jää lukematta, melko typerää jankkaamista, aihe kyllä olisi mitä mielenkiintoisin fiksumpaankin keskusteluun.

    miten uskonnot vaikuttavat ihmisten elämään kaikkialla maailmassa, kuin väittely siitä, että onko jumalia olemassa ja millaisia ne mahdollisesti olisivat.

    Uskonnot vaikuttavat niin monella tapaa ihmisten elämään kaikkialla ja hyvin usein negatiivisesti.

    sikäli, kun ne käsitykseni mukaan ovat ihmisen luomia, ovat sinällään varsin harmittomia veijareita, olkoot kuinka sotaisia tahansa.

    Uskonnot ovatkin sitten asia erikseen, kuten Juice Leskinen lauloi: -Ketkä kaapanneet on äänen profeetan...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

GonstaB kirjoitti:

Minä pidän itsestään selvyytenä sitä, että jumala on. Kolme neljästä maailman ihmisistä uskoo siihen, jumalalle on rakennettu kirkkoja, temppeleitä, moskeijoita, rukoushuoneita, luostareita, ties mitä palvontapaikkoja, jonne ihmiset voivat mennä ylistämään jumalaa. Jumalaa ylistetään kuvataiteissa, musiikissa, kirjallisuudessa, jumalasta käydään keskustelua internetin keskustelupalstoilla. Sellainen väite, että mitään jumalaa ei ole, on jo lähtökohtaisesti järjetön.

Jumala on, mutta mikä tai mitä jumala on?

Tiedän jotakin kristittyjen jumalasta tai islamilaisten jumalasta, mutta nämä ovat nykyisen ”jumal-evoluution” dinosauruksia, minua kiinnostaa pikemminkin se ensimmäinen jumala, se mistä kaikki alkoi. Alkujumalat olivat historiankäsitykseni mukaan lähempänä ihmistä, asustelivat lähimetsissä, meressä tai vuorilla. Ihmisten uteliaisuus ja tiedon lisääntyminen karkoittivat jumalat ensin taivaalle ja myöhemmin kattamaan koko kaikkeuden, varmuuden vuoksi näkymättömänä.

Mikä synnytti tämän alkujumalan?

Milloin ihmisen päässä naksahti, ja se konkreettinen maailma, johon kuului ravinnon hankkimista, hengissä pysyttelemistä ja lisääntymistä, sai vierelleen abstraktin, kuvitteellisen maailman, joka edellytti ihmiseltä mielikuvitusta. Kyky hahmottaa mielessään jotakin, jota ei pysty aistein havaitsemaan, on tarpeen jumalan luomiseksi, siihen uskomiseksi ja sen ymmärtämiseksi. Oliko kotoluolassa illalla sienimuhennosta vai puraisiko käärme metsästysretkellä?

Oliko ”jumal-evoluutio” tarpeellinen?

Oliko jumala muinoin se ratkaiseva salainen ase, joka teki perheestä, suvusta, heimosta vahvemman kuin muut, sai muut liittymään siihen, palvomaan samaa jumalaa, synnytti yhteisöjä? Näin kulttuurievoluutio sai jalansijaa ja vei kehitystä eteenpäin, vahvistaen omalta osaltaan jumalan asemaa.

Tässä muutamia omia mietelmiä, aiheeseen liittyvää kirjallisuutta tai mielenkiintoisia nettisivustoja, tutkimuksia ynm. olisi kiinnostavaa lukea.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu