SUOMEN ALKOHOLIPOLITIIKASSA ON PALJON KORJATTAVAA

Suomessa on ihan hyvä päihdepolitiikka, mutta ei koskaan niin hyvä, ettekö sitä voisi parannella.

Parantamisen varaa on alkoholin veron nostaminen ja syntyvät varat käytettävä valistukseen joka on aloitettava lasten vanhemmista.
Oikean esimerkin näyttäminen nuorille on A ja O.
Alkoholin käytössä on ólemassa kohtuukäyttö jota sen sijaan ei ole kannabiksessa sen rasvaliukoisuuden takia.

Kannabiksen vähätteleminen on saatava lain avulla-- jos ei muuten--rangaistavaksi teoksi.

Poikani kaltaiset varoittavat esimerkit ovat toisaalta hyviä mutta jokainen tapaus liikaa ja aiheuttavat turhaa kärsimystä läheisille ja tulevalle sukupolvelle.

Jos yhteiskunta ei pysty tuollaista epäkohtaa korjaamaan päihdepolitiikassa nii olisi totisesti kirveellä töitä.

Ne kirjoitukset, jotka tälläkin palstalla huokuvat kannabiksen ylistämistä mielenterveyden kustannuksella, osoittavat todella sairasta mielentilaa ja pienentyneiden aivosolujen ilmapieruja.
421779
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 42

Vanhimmat

Hyvä VS.
Narkkarit kuriin.
Lisää tällaista tekstiä.

Äänestä

Minustakin on hauska lukea kylähullun tekstejä heti aamusta. Tulee niin iloinen mieli kun tajuaa, että itsellä on vielä järki tallella, eikä tarvitse tuollaista paskaa ruudulle pakosta ulostella pakkomielisyyden vimmassa.

Äänestä

Suomen päihdepolitiikka on todella hyvä, kun työväestön yleisin kuolinsyy on alkoholi, ja ongelmallisten käyttäjien määrä on jatkuvassa kasvussa? Vai mitä tarkoitat "suhteellisen hyvällä päihdepolitiikalla"?

Minusta tällainen alkoholilla suoritettava raaka kansanmurha on kaikkea muuta kuin hyvää päihdepolitiikkaa, mutta minä nyt en olekaan vuosia valheita kertoillut valistaja, ja ehkä ajattelen vähän eri tavalla.

Rasvapaskateoriasi voit tunkea ihan vaan perseeseesi, kun tällä asialla ei ole mitään merkitystä missään. Sinä vain pakkomielteisenä hulluna et sitä suostu myöntämään.

Kannabis on maailman päihteistä vähähaittaisin, eikä se siitä sen haitallisemmaksi muutu, vaikka kirjoittaisit joka päivä LSD:llä päänsä pilanneesta pojastasi.

Valehtelijoiden kanssa olisi myös kirveellä töitä, vai mitä olet mieltä?

Äänestä

Taas VS voi tulla tänne avaamaan uusia keskusteluja, kun pelottavat kysymykset on mennyt piiloon muitten tekstien alle.

"Oikean esimerkin näyttäminen nuorille on A ja O.
Alkoholin käytössä on ólemassa kohtuukäyttö jota sen sijaan ei ole kannabiksessa sen rasvaliukoisuuden takia."

Olet jättänyt tähän vastaamatta: Kuinka lääkekäyttö sitten on kohtuukäyttöä, vaikka lääkekäyttäjien käyttämät määrät ovat jopa 10 kertaisia viihdekäyttäjään nähden? Missä on koko ikänsä kannabista lääkkeenä käyttävien jälkijuna?

Jo kannabiksen yleinen lääkekäyttä (esim. Kanadassa) kumoaa sinun tyhmät junateoriasi, mutta silti jaksat paasata niistä, tämä ei osoita puolestasi kovinkaan suurta taitoa ymmärtää tekstiä.

"Kannabiksen vähätteleminen on saatava lain avulla-- jos ei muuten--rangaistavaksi teoksi."

Hahahaha, oletko tosissasi? :D Meinasit tässä sit ihmisten sanavapaudenki pistää lyttyyn agendasi edessä? Epäilen, että lakiehdotuksesi ei mene läpi :D

Tässä sinulle assosiaatiojuna:

Laki ei ole hyvä, jos se pistää yhteisön edun yksilön edun edelle, siinä tapauksessa, jos yksilön etu ei estä yhteisön etua.
Tässä tapauksessa laki on vielä huonompi jos lakia rikotaan mittavassa kaavassa.

Laki on hyvä, jos se suojelee sekä yhteisöä, että yksilöä, ja sen rikkojat estävät yhteisön etuja omien etujensa kustannuksella.

Mieti sitä.

Äänestä
  • Miten niin "pelottavat kysymykset " ?

    Ne ei ole pelottavia vaan niin helevetin tyhmiä.
    Vain joku "kusipää" voi kuvitella, että lääkäri määrää rasvaliukoisia aineita määrättömästi ja ilman ohjeita ?

    Et ole pystynyt toteennäyttämään lääkärin "määräyksiä" ja kun et pysty, niin et voi väittää nillä olevan minkäänlaista todenperäisyyttä.

    Kysy hyvä lapsi isältäsi, mikä on rasvaliukoisen ja vesiliukoisen lääkkeen ero ja eikö lääkäri anna ohjeita rasvaliukoisen aineen käyttöön ?

    Mitä tulee "sananvapauteen" niin jos jokin aine valehtelemalla ja huijaamalla saadaaan nuorison käyttöön ja seuraukset on kaverille itselleen onnettomat ja hänen vanhemmilleen vielä onnettomammat.
    Eli kaveri ei aiheuta surua ja murhettaa vain itselleen, vaan koko yhteiskunnalle joka maksaa sitten viulut.

    Eli "yhteisön" etu vaatii asioiden korjaamista.
    Vaikka kaveri olisikin "onnellinen"

    Mieti sitä...

    Äänestä

  • vierestäseurannut kirjoitti:

    Miten niin "pelottavat kysymykset " ?

    http://www.aamulehti.fi/sunnuntai/teema/ihmiset_paajutut/8516602.shtml

    Äänestä

  • vierestäseurannut kirjoitti:

    "Päihteiden alta on kuoriutunut todellinen Miika: vahva, periksi antamaton mies.

    - Kaikki on tästä eteenpäin omista valinnoistani kiinni. Olen täysraitis siten, etten ota edes särkylääkettä kuin korkeintaan kauheassa hammassäryssä."

    Tämänkaltaiset tarinat eivät saa toistua! Parikymppinen mies, ja täysraitis. Kaikkien tulisi pitäytyä tupakassa ja alkoholissa, jottei näitä ikäviä raitistumisia pääse tapahtumaan!

    Äänestä

  • vierestäseurannut kirjoitti:

    Kannabiksen kieltolaki ja hengenvaarallinen valestus irti huumeista ry:n toimesta, on syypää.
    KANNABIS HETI LAILLISEKSI, tämmöistä ei saisi tapahtua, eikä tapahtuisi jos kannabis olisi laillista. Tosin viina niittää tuhatmäärin enemmän kuin huumeet yhteensä.

    Äänestä

  • vierestäseurannut kirjoitti:

    Miten niin "pelottavat kysymykset " ?

    Ne ei ole pelottavia vaan niin helevetin tyhmiä.
    Vain joku "kusipää" voi kuvitella, että lääkäri määrää rasvaliukoisia aineita määrättömästi ja ilman ohjeita ?

    Et ole pystynyt toteennäyttämään lääkärin "määräyksiä" ja kun et pysty, niin et voi väittää nillä olevan minkäänlaista todenperäisyyttä.

    Kysy hyvä lapsi isältäsi, mikä on rasvaliukoisen ja vesiliukoisen lääkkeen ero ja eikö lääkäri anna ohjeita rasvaliukoisen aineen käyttöön ?

    Mitä tulee "sananvapauteen" niin jos jokin aine valehtelemalla ja huijaamalla saadaaan nuorison käyttöön ja seuraukset on kaverille itselleen onnettomat ja hänen vanhemmilleen vielä onnettomammat.
    Eli kaveri ei aiheuta surua ja murhettaa vain itselleen, vaan koko yhteiskunnalle joka maksaa sitten viulut.

    Eli "yhteisön" etu vaatii asioiden korjaamista.
    Vaikka kaveri olisikin "onnellinen"

    Mieti sitä...

    Onhan se voikin jumankekka rasvaliukoista. Mitä ihmeen töräytyksiä täällä taas ilmoille pierrään ?

    "Kysy hyvä lapsi isältäsi, mikä on rasvaliukoisen ja vesiliukoisen lääkkeen ero ja eikö lääkäri anna ohjeita rasvaliukoisen aineen käyttöön ? "

    Kerros kun olet olevinasi tietävinäsi, lyönpä vetoa ettet edes vastaat vaan luikahdat seuraavan valheen taakse piiloon. Kerropas tämä rasvaliukoisuuden pahuus nyt ihan juurta jaksain, jooko ? Viina on teollisuusliuotin jonka vaikutus perustuu myrkytystilaan ja aivosolujen sulamiseen, kannabiksessa ei ole MITÄÄN myrkyllistä.

    Minun mielestä se, ettet vastaa kysymyksiini vaan todistaa sen, ettet osaa vastata niihin.

    Siis: Annoin lähteiden kera sinulle monen eri lääkärin lausunnot lääkekannabiksen käytöstä ja käyttömääristä, joka oli keskiarvoltaan muistaakseni siinä ~8 grammaa päivässä(gramman heitolla). Luuletko siis, että nämä lääkärit tietoisesti tai tietämättään(uskon tosin, että he tietävät aiheesta enemmän kun sinä tai minä) _aiheuttaavat_ potilaalle mielenterveydellistä haittaa? Itse epäilen vahvasti.

    Joten, jos viihdekäyttäjä polttaa gramman viikonlopussa ja lääkekäyttäjä syö/polttaa/höyrystää ~56 grammaa viikossa, niin miten tämä sama kannabis voi olla viihdekäyttäjälle paljon vaarallisempaa?!

    "Kysy hyvä lapsi isältäsi, mikä on rasvaliukoisen ja vesiliukoisen lääkkeen ero ja eikö lääkäri anna ohjeita rasvaliukoisen aineen käyttöön ?"

    En usko, että isäni tietää tästä asiasta minua paremmin. En ymmärrä tosin kysymystäsi täysin. Lääkärtihän antavat ohjeita lääkkeitten käyttöön oli kyse rasvaliukoisesta tahi vesiliukoisesta lääkkeestä. Mitäs väliä sillä nyt on?

    Kannabiksen rasvaliukoiset ns. hajoamistuotteet eivät ole psykoaktiivisia (eivätkä siis vaikuta kannabisreseptoreihin -> eivät aiheuta fysiologisia muutoksia) ja ne häviävät ihmisen kehosta tasaista tahtia.

    "Mitä tulee "sananvapauteen" niin jos jokin aine valehtelemalla ja huijaamalla saadaaan nuorison käyttöön ja seuraukset on kaverille itselleen onnettomat ja hänen vanhemmilleen vielä onnettomammat.
    Eli kaveri ei aiheuta surua ja murhettaa vain itselleen, vaan koko yhteiskunnalle joka maksaa sitten viulut."

    Tässä huomaa miten laitat itsesi esimerkiksi poikasi yläpuolelle. Että hän muka käyttäytymisellään olisi aiheuttanut enemmän haittaa sinulle kuin itselleen? Huhhuijaa..

    En usko, että täällä kenelläkään kannabiksen dekriminalisointia puoltavilla tai varsinkaan minulla, on tarkoituksenaan saada mitään ainetta nuorison käyttöön. Kukaan ei täällä kannabista täysin vaarattomaksi väitä, mutta pitää pysyä faktoissa, eikä demonisoida turhaan.

    Pidän kannabiksen kohtuukäyttöä yhtä harmittomana kuin vaikka viinin kohtuukäyttöä. En tiedä mitä fysiologisia eroavaisuuksia noilla tavoilla on, mutta tuo väite on mielestäni kuitenkin suhteutettu lähes oikeaan mittakaavaan.

    Et nyt kyllä kertonut mitä haittaa, esim kannabista kotonaan omaan käyttöön kasvattava työssä käyvä nuorukainen aiheuttaa yhteisölleen.

    Tai miten laillisesti itselleen lääkkeeksi kannabista kasvattava MS-potilas haittaisi sinun tai kenenkään muun elämää?

    Ja olisivatko uudet markkinat ja työpaikat laman edessä valtiolle pahasta? saatika verotulot?

    Äänestä

  • Muutosta kirjoitti:

    Vielä vähän jatkaisin, kun yöllä kirjoittaessani tuli vedettyä "kohtuullisesti" taas jointit ja tiedättehän sen tosiasian, että pilvitilan loputtua huomaakin kirjoittaneen aivan höpöjä.
    Niin on tapahtunut nytkin.

    Kun kirjoitin----
    "Et nyt kyllä kertonut mitä haittaa, esim kannabista kotonaan omaan käyttöön kasvattava työssä käyvä nuorukainen aiheuttaa yhteisölleen."

    Tietysti tarkoitin, että aluksi siitä ei ole mitään haittaa, eihän siitä ollut VS:n pojallakaan alussa haittaa, mutta ne haitat tietysti muotoutuu myöhemmin rasvojen kerääntyessä kasaan aivosolukkoihin.
    Alussa on kaikki niin kivaa.

    Kun taas kirjoitin pilvessä ollessani, että---

    "Tai miten laillisesti itselleen lääkkeeksi kannabista kasvattava MS-potilas haittaisi sinun tai kenenkään muun elämää?"

    En siinä pilvessä ollessani muistanut, että eihän MS-potilaan tarvitse kasvattaa itse, vaan hän saa aineensa apteekista laillisesti.

    Mutta näin sitä pilvessä ollessaan joskus erehtyy.

    Äänestä

  • vierestäseurannut kirjoitti:

    Mitä tämän lehtijutun pitäisi todistaa? Sitä, että osa ihmisistä juo vaikka venelakkaa, jos se menee päähän. Jutussa vanhemmat kantavat keskikaljaa alaikäisille, ja sitten ihmetellään, kun päihdeongelma kasvaa.

    "Miika" itse kertoi ihailleensa rikollista elämäntapaa, joten eipä kai se kannabiksen vika ole, jos "Miika" halusi elää kuin narkomaani. Elikin.

    Mikä tämän tarinan lähettämisen tarkoitus oli? Voisitko kertoa?

    Tällaisia päihdeongelmaisia "Miikoja" kasvaa tässä maassa tuhansia joka vuosi kun ajatellaan, että noin 200 000 lasta kasvaa alkoholi- ja väkivaltaongelmaisissa perheissä, ja monilla lapsuuden traumat ajavat heitä päihteiden ongelmakäyttöön. "Miikassa" ei ole mitään ihmeellistä, yksi sadoista, joka halusi leikkiä narkomaania, ja teki niin myös.

    Voisitko osoittaa millä tavalla "Miikan" ongelmat olivat kannabiksen vika, kun vanhempien ostamalla keskikaljalla narkkarin uraa aloitettiin, ja halu käyttää kaikkea mahdollista päätä sekoittavaa oli suuri ja todellinen?

    Äänestä

  • Mikke kirjoitti:

    Olet moneen otteeseen luonnehtinut kannabista ”vähähaittaiseksi” päihteeksi.

    Olet kertonut omasta kannabiksenkäytöstäsi ja todennut, että sinulla on ollut yli kuusi kannabispsykoosia. Mielisairaalassakin olet ollut kannabiksen vuoksi kaksi kertaa ja sinulle on diagnosoitu skitsoferia.

    Voisitko hieman valottaa, että miksi koet kannabiksen niin ”vähähaittaiseksi”? Olet sentään ollut työkyvyttömänäkin sen vuoksi pitkiä aikoja.

    Äänestä

  • substanssi-anssi kirjoitti:

    Kuolemaan tai vaikkapa alkoholin aiheuttamiin vakaviin aivovaurioihin verrattuna psykoosi tai pari on aika pieni juttu. Se olisi pienempikin vielä, jos länsimainen psykiatria eli pilleriuskonto osaisi sitä hoitaa.

    Ehkä et tätä käsitä, jos et itse ole psykoosia koskaan kokenut. Se ei kuitenkaan anna sinulle minkäänlaista oikeutta yrittää luoda psykoosista jotain käsittämättömän dramaattista kuvaa. Se on sairaus, joka on hoidettavissa, mutta onko hoito nykyjärjestelmässä asiallista, on olennainen kysymys. Minusta nykyinen psykiatria on vain keskentekoisten pillereiden tyrkyttämistä, jotka eivät koskaan paranna, vaan pitävät vain oireet kurissa. Sama asia kuin katkenneeseen jalkaan ja sen kipuihin annettaisiin vain koko loppuelämä vahvoja kipulääkkeitä. Ne eivät murtumaa paranna, mutta voihan sitten klenkata eteenpäin jollain tavalla. Sama tilanne on näiden lääkkeiden kanssa.

    Kuolemaan verrattuna muutama psykoosi on aika pieni juttu. Vanhemman lapseni isoisä kuoli alkoholiin, 30 vuoden juomisen jälkeen. Ensin meni perhe, työ, firma, asunto - kaikki. Lopulta meni henki, kun maksasolut lakkasivat toimimasta.

    Työkaverini kuoli viinaan 25 vuoden juomisen jälkeen.

    Eräs tuttuni taas ajautui psykoosiin liiallisen alkoholinkäytön ja liiallisen työnteon johdosta. Istui lopulta monta päivää firmassaan valot päällä, ovet lukossa, kunnes ambulanssi haki sairaalaan. Jatkaa nykyään firman pitämistä kuten ennenkin, mutta on vähentänyt alkoholinkäyttönsä aika vähäiseksi.

    Kuuluin yksinkertaisesti siihen marginaaliseen vähemmistöön, jolle päihteet saattavat laukaista psykoottista oireilua, mikäli kaikki asiat niiden kokemiseen ovat kunnossa. Asiat, kuten vaikkapa geenit ja psyyken epästabiili rakenne. Ei siinä ole mitään ihmeellistä, ja kun nyt ajattelen kaikkea mennyttä, olen kiitollinen siitä, että olen saavuttanut stabiilin mielenterveyden. Mieleni on kuitenkin skitsofreeninen, enemmän tai vähemmän, mutta siihen sinun on turha puuttua, koska et koskaan kykene sitä tajuamaan. Skitsofreeninen mieli joko hallitsee sinua, tai sitten sinä hallitset sen. Juuri tämän hallitsemisen suhteen olen VS:lle suositellut niitä samoja kirjoja, jotka minua auttoivat, kun lääketiede tyrkytti tuhansia euroja kuukaudessa maksavia pillereitään. Hän ei näitä kuitenkaan koskaan lue, koska ei häntä kiinnosta.

    Ehkä olisin ollut sairas koko loppuelämäni, jos en olisi kulkenut tätä tietä loppuun.

    Psykoosi on vain luonnon oma tapa purkaa huonosti rakentunut psyyke ja sen jälkeen luonnolle on annettava riittävästi aikaa sen korjaamiseen. Ilman, että prosessia keskeytetään keinotekoisesti. Tällöin se vain siirtyy eteenpäin ja tauti kroonistuu. Minä vedin tien loppuun asti, ja nyt olen ollut stabiili mieleni suhteen jo useita vuosia. Minä voin vain olla kiitollinen siitä, että kuljin sen tien, enkä jäänyt sellaiseksi mielisairaaksi, joita kaupunkien kadut ovat täynnä, mutta jotka eivät edes tajua olevansa mielisairaita, kun vierellä kulkee satoja samanlaisia hulluja.

    Olen kiitollinen siitä, että olen saanut otteen ihmisyydestä ja tunteista, joita en ollut koskaan aiemmin tuntenut, koska tunne-elämäni vammautui alkoholi- ja väkivaltaongelmaisessa lapsuudessa, kuten se vammautuu tuhansilta lapsilta tässä maassa vuosittain.

    Tässä kirjoituksessa käsittelen asiaa hieman:

    http://www.tiede.fi/keskustelut/laaketiede-ja-terveys-f11/onko-kannabiksella-mielenterveydellisia-haittavaikutuksia-t31722-540.html

    Minun psykooseistanikin huolimatta kannabis on vähähaittainen päihde. Eikä se ole ainoa aine, joka aiheuttaa psykoottista oireilua. Niitä kun ovat kaikki päihteet. Jopa kofeiini esiintyy Googlessa psykooseihin yhdistettynä, ja onpa uusimmat tutkimukset osoittaneet, että kofeiini voi aiheuttaa (kovan riippuvuuden lisäksi) jopa hallusinaatioita. Eräässä tutkimuksessa kahvin vaihtaminen kofeiinittomaan vähensi tuntuvasti mielisairaalassa tapahtuneita järjestyshäiriöitä.

    Jos olisi halua vähentää psykoosiongelmia, kannattaisi puuttua niiden perheiden elämään, joissa alkoholinkäyttö aiheuttaa perhedynamiikkaan ja kasvavan lapsen mieleen pahoja säröjä, koska siitä pohjasta ongelmakenttä ponnistaa. Mutta on ihan turha syyttää niitä ihmisiä, jotka tuon lapsuuden jälkeen eivät halua muuta kuin tulla terveiksi ja oppia tuntemaan tunteita, joita ihmisyyteen kuuluu. Feelings, almost human nature...

    Äänestä

  • Muutosta kirjoitti:

    Vielä vähän jatkaisin, kun yöllä kirjoittaessani tuli vedettyä "kohtuullisesti" taas jointit ja tiedättehän sen tosiasian, että pilvitilan loputtua huomaakin kirjoittaneen aivan höpöjä.
    Niin on tapahtunut nytkin.

    Kun kirjoitin----
    "Et nyt kyllä kertonut mitä haittaa, esim kannabista kotonaan omaan käyttöön kasvattava työssä käyvä nuorukainen aiheuttaa yhteisölleen."

    Tietysti tarkoitin, että aluksi siitä ei ole mitään haittaa, eihän siitä ollut VS:n pojallakaan alussa haittaa, mutta ne haitat tietysti muotoutuu myöhemmin rasvojen kerääntyessä kasaan aivosolukkoihin.
    Alussa on kaikki niin kivaa.

    Kun taas kirjoitin pilvessä ollessani, että---

    "Tai miten laillisesti itselleen lääkkeeksi kannabista kasvattava MS-potilas haittaisi sinun tai kenenkään muun elämää?"

    En siinä pilvessä ollessani muistanut, että eihän MS-potilaan tarvitse kasvattaa itse, vaan hän saa aineensa apteekista laillisesti.

    Mutta näin sitä pilvessä ollessaan joskus erehtyy.

    Mukava nähdä, että ilmeisesti tämä mikenkin nickillä trollaileva epätoivoinen kaveri on ruennut minuakin feikkaamaan :) Ilmeisesti pentua siis vituttaa.

    Taitaapa olla itse VS kun trollailee, kerta rasvaliukoisuuksista paasaa. (en ole kenenkään muun järkevän ihmisen suusta kuullut samaa paskaa)

    Jos olet lukenut tämänhetkisestä lääkekäytöstä suomessa, niin uskoisit että itse kasvattaminen olisi lääkekäyttäjillekkin ennenkaikkea helppoa. (ja halpaa)

    kasvattaminen on ihan jokaiselle (kuten MS-potilaalle) halpaa, mutta kallista meille kaikille, kun jää kasvattelustaan kiinni; se syö uskottavuutta viralliselta menettelysysteemiltä.

    Mutta miksikös esim. MS-potilas sitten alkoi kasvattelemaan? Olisikohan nimenomaan sen ihmisyyttä syrjivän, ei_Kela-korvattavan lääkkeen hintalapun syytä, puhumattakaan sen mielettömän byrokratian ankeudesta, jonka ansiosta neuropaattisista kivuistaan kärsivä MS-potilas ehtii rasvata köyden, ennenkuin lääke tulee apteekkiin noudettavaksi? Hiljaista eutanasiaa moinen...

    Äänestä

  • Dow Bones kirjoitti:

    Joo käsittääkseni byrokratian rattaat käy mahdollisimman hitaasti lääkekannabis-tapauksissa.

    Prosessi kestää vuoden, ensimmäisestä pyynnöstä, siihen, että lääke on apteekissa. Ja tämäkin vain silloin, jos kaikki menee hyvin. Yleensä luvan saaminen kestää monta vuotta.

    Pitää löytyää oikea lääkäri, oikea apteekki etc.

    Toinen vaihtoehto on kasvattaa itse omat lääkkeensä paljon halvemmalla ja paljon nopeammin.

    Sitten mietitään, että miksi kannabiksen kotikasvatus on yleistymässä.

    Äänestä

  • enpäs kirjoitti:

    Onhan se voikin jumankekka rasvaliukoista. Mitä ihmeen töräytyksiä täällä taas ilmoille pierrään ?

    "Kysy hyvä lapsi isältäsi, mikä on rasvaliukoisen ja vesiliukoisen lääkkeen ero ja eikö lääkäri anna ohjeita rasvaliukoisen aineen käyttöön ? "

    Kerros kun olet olevinasi tietävinäsi, lyönpä vetoa ettet edes vastaat vaan luikahdat seuraavan valheen taakse piiloon. Kerropas tämä rasvaliukoisuuden pahuus nyt ihan juurta jaksain, jooko ? Viina on teollisuusliuotin jonka vaikutus perustuu myrkytystilaan ja aivosolujen sulamiseen, kannabiksessa ei ole MITÄÄN myrkyllistä.

    "Onhan se voikin jumankekka rasvaliukoista."

    Niin, mutta voi ei ole ennen rasvakudokseesi varastoitumista joskus ollut päihdyttävää.

    Kai tuo sitä jännittää, että kun THC:n hajoamisessa jäävät jämät kerääntyy, niin se jotenkin maagisesti yhdistyy rasvoissa taas THC:ksi ja yhtäkkiä poksahtaa pilvi päälle.

    Voi, kunpa olisikin. Säästyisi paljon rahaa.

    Tai jos VS tietää mistä sitä semmosta hamppua saa, jonka THC:n hajoamistuotteet jotenkin muuttuu taas päihdyttäviksi kun ne on tuolla rasvakudoksessa hetken lilluneet, niin kerro ihmeessä. Haluan juuri sellaista - säästäisin polttamisissani.

    Ja myös jos löytyy sitä semmosta hamppua mistä tulee hallusinaatioita, niin sitäkään en ole mistään ikinä löytänyt. Paljon on joutunut polttamaan ja monta huhua kuullut kun ihmiset niistä kertoo, mutta ei vaan ole osunut omalle kohdalleni.

    Äänestä

"Poikani kaltaiset varoittavat esimerkit ovat toisaalta hyviä mutta jokainen tapaus liikaa ja aiheuttavat turhaa kärsimystä läheisille ja tulevalle sukupolvelle."

Jos poikasi tekstejä on uskominen, sinä olet ollut kaikkea muuta kuin ihanneisä. Olet suurelta osin hänen kärsimystensä takana. Ovela veto tietysti tuo, että pyrit tämän takia syyttämään kaikesta kannabista. Se on vieläpä sopivan tuntematon isolle osalle ihmisistä, jotta tuo onnistuu. Hyvin demonisoitu, keep up the good work!

Äänestä

"Jos yhteiskunta ei pysty tuollaista epäkohtaa korjaamaan päihdepolitiikassa nii olisi totisesti kirveellä töitä. "

Sähän puhut ihan ristiin itsesi kanssa.

"Suomessa on ihan hyvä päihdepolitiikka, mutta ei koskaan niin hyvä, ettekö sitä voisi parannella. "

Huomaatko itse ? Ei se poikasi ole hullu. SINÄ olet.

Äänestä

Tätä kauraa alkoholipolitiikalla. Muiden on pakko tehdä enemmän töitä, että maa pyörii, kun alkoholi tappaa parhaassa työiässä olevan populaation, jota tarvitaan jotta maa toimisi. Hallelujaa!

http://www.iltalehti.fi/uutiset/200902239136631_uu.shtml

kannabis kannabis kannabis kannabiskannabis kannabis kannabis kannabiskannabis kannabis kannabis kannabiskannabis kannabis kannabis kannabiskannabis kannabis kannabis kannabiskannabis kannabis kannabis kannabiskannabis kannabis kannabis kannabiskannabis kannabis kannabis kannabiskannabis kannabis kannabis kannabiskannabis kannabis kannabis kannabiskannabis kannabis kannabis kannabiskannabis kannabis kannabis kannabiskannabis kannabis kannabis kannabiskannabis kannabis kannabis kannabiskannabis kannabis kannabis kannabiskannabis kannabis kannabis kannabiskannabis kannabis kannabis kannabiskannabis kannabis kannabis kannabiskannabis kannabis kannabis kannabiskannabis kannabis kannabis kannabiskannabis kannabis kannabis kannabiskannabis kannabis kannabis kannabiskannabis kannabis kannabis kannabiskannabis kannabis kannabis kannabiskannabis kannabis kannabis kannabiskannabis kannabis kannabis kannabiskannabis kannabis kannabis kannabiskannabis kannabis kannabis kannabiskannabis kannabis kannabis kannabiskannabis kannabis kannabis kannabiskannabis kannabis kannabis kannabiskannabis kannabis kannabis kannabiskannabis kannabis kannabis kannabiskannabis kannabis kannabis kannabiskannabis kannabis kannabis kannabiskannabis kannabis kannabis kannabiskannabis kannabis kannabis kannabiskannabis kannabis kannabis kannabiskannabis kannabis kannabis kannabiskannabis kannabis kannabis kannabiskannabis kannabis kannabis kannabiskannabis kannabis kannabis kannabiskannabis kannabis kannabis kannabiskannabis kannabis kannabis kannabiskannabis kannabis kannabis kannabiskannabis kannabis kannabis kannabiskannabis kannabis kannabis kannabiskannabis kannabis kannabis kannabiskannabis kannabis kannabis kannabiskannabis kannabis kannabis kannabiskannabis kannabis kannabis kannabiskannabis kannabis kannabis kannabiskannabis kannabis kannabis kannabiskannabis kannabis kannabis kannabis

hän öyhki...

Äänestä

>>Kannabiksen vähätteleminen on saatava lain avulla-- jos ei muuten--rangaistavaksi teoksi.

Äänestä
  • Demokratiassakaan ei saa valehdellen ja huijaamalla (vaikka tekijä ei tiedä valehtelevansa, koska uskoo itsekkin valheisiinsa ) houkutella ketään sellaiseen asiaan joka mahdollistaa hänen mielenterveyssairautensa.
    Silloin sananvapautta ja mielipidettä on säännösteltävä.

    Jos ja kun yhteiskunta ei puutu ko. karkeaan virheeseen, vaan sallii kannabiksen vähättelyn monien nuorten mielenterveyden kustannuksella, niin vähin mitä sen pitäisi tehdä, olisi hoitaa tähän mieleterveyssairauteen kannabiksen takia tulleet edes terveiksi.
    Eli tahdonvastainen hoito pitää sallia niiden kohdalla, jotka ei itse tiedosta olevansa sairas, näin käy juuri kannabistien kohdalla.

    Toiset on sairaita enemmän toiset taas vähemmän.

    Mutta sitä ei yhteiskunta tee, hoitoon ei pääse koska potilas ei vielä ole ketään tappanut eikä tehnyt itselleenkään mitään.

    Riehuu vai kylähulluna keskuudessamme rienaten tuttujaan ja lähimmäisiään.
    Tällainen on laki tänä päivänä, täysin susi.

    Palaan vielä vertaukseen "heikoille jäille menemisestä" Jos yhteiskunta ei varoita tarpeeksi selvästi "heikoista jäistä" niin vähin velvollisuus on nostaa edes jäihin pudonnut ylös ja saada mies kuntoon, mutta sitä yhteiskunta ei tee, vaan kantaa evästä jäihin pudonneille ja jopa lämpöhaalarin ja sanoo, että "sielläpähän pullikoit avannossa" kun olit niin tyhmä että putosit.

    Eli, paljon olisi asiassa korjattavaa.

    Äänestä

  • vierestäseurannut kirjoitti:

    Demokratiassakaan ei saa valehdellen ja huijaamalla (vaikka tekijä ei tiedä valehtelevansa, koska uskoo itsekkin valheisiinsa ) houkutella ketään sellaiseen asiaan joka mahdollistaa hänen mielenterveyssairautensa.

    Miksi kukaan niistä mainitsemasi Korkealan tutkimuksen 108:sta koehenkilöstä, jotka käyttivät kannabista runsaasti 20 vuoden ajan, ei kokenut mielenterveysongelmia? Johtuuko se siitä, että kannabis ei niitä pahemmin aiheuta ihmisille, joilla ei ole sellaista alitajuntaa, joka olisi altis mielenterveysongelmille? Eli sellaista, joka sinun pojallasi on ja oli. Siihen vielä vähän LSD:tä päälle, niin ei ole ihme, että liiterinkatto lentää avantoon.

    Korkealan raportti mielestäni todistaa konkreettisesti sen, että kannabis on melko vähähaittainen päihde. Ei haitaton, mutta sen haitat ovat jopa runsaassa päivittäiskäytössä melko vähäiset, eikä niitä todellakaan voi verrata sinulle rakkaaseen viinaan.

    Mitäpä jos perustaisit ihan uuden ja oman natsisaksan, niin voisit siellä sitten päättää, mistä saa puhua ja mistä ei. Mitä muuta muuten demokratia on kuin valehtelua valehtelun päälle? Et taida oikeasti tietää mitä kirjoitat.

    Koetko, että oma henkilökohtainen kannabiksenkäyttösi on ollut sinulle "vähähaittaista"?

    Äänestä

  • vierestäseurannut kirjoitti:

    Demokratiassakaan ei saa valehdellen ja huijaamalla (vaikka tekijä ei tiedä valehtelevansa, koska uskoo itsekkin valheisiinsa ) houkutella ketään sellaiseen asiaan joka mahdollistaa hänen mielenterveyssairautensa.
    Silloin sananvapautta ja mielipidettä on säännösteltävä.

    Jos ja kun yhteiskunta ei puutu ko. karkeaan virheeseen, vaan sallii kannabiksen vähättelyn monien nuorten mielenterveyden kustannuksella, niin vähin mitä sen pitäisi tehdä, olisi hoitaa tähän mieleterveyssairauteen kannabiksen takia tulleet edes terveiksi.
    Eli tahdonvastainen hoito pitää sallia niiden kohdalla, jotka ei itse tiedosta olevansa sairas, näin käy juuri kannabistien kohdalla.

    Toiset on sairaita enemmän toiset taas vähemmän.

    Mutta sitä ei yhteiskunta tee, hoitoon ei pääse koska potilas ei vielä ole ketään tappanut eikä tehnyt itselleenkään mitään.

    Riehuu vai kylähulluna keskuudessamme rienaten tuttujaan ja lähimmäisiään.
    Tällainen on laki tänä päivänä, täysin susi.

    Palaan vielä vertaukseen "heikoille jäille menemisestä" Jos yhteiskunta ei varoita tarpeeksi selvästi "heikoista jäistä" niin vähin velvollisuus on nostaa edes jäihin pudonnut ylös ja saada mies kuntoon, mutta sitä yhteiskunta ei tee, vaan kantaa evästä jäihin pudonneille ja jopa lämpöhaalarin ja sanoo, että "sielläpähän pullikoit avannossa" kun olit niin tyhmä että putosit.

    Eli, paljon olisi asiassa korjattavaa.

    >>(vaikka tekijä ei tiedä valehtelevansa, koska uskoo itsekkin valheisiinsa)>Eli tahdonvastainen hoito pitää sallia niiden kohdalla, jotka ei itse tiedosta olevansa sairas, näin käy juuri kannabistien kohdalla.

    Äänestä

  • asdsdsaf kirjoitti:

    Koetko, että oma henkilökohtainen kannabiksenkäyttösi on ollut sinulle "vähähaittaista"?

    No, mitä luulet - miltä vaikuttaa?

    Jos valistus olisi ollut jotain muuta kuin epämääräistä höpötystä, ensimmäinen psykoosini olisi myös ollut vältettävissä.

    Äänestä

  • Mikke kirjoitti:

    No, mitä luulet - miltä vaikuttaa?

    Jos valistus olisi ollut jotain muuta kuin epämääräistä höpötystä, ensimmäinen psykoosini olisi myös ollut vältettävissä.

    Se jos Mikke on sairastanut psykoosin ei velvoita häntä väittämään, että kaikille käy niin. Se ei myöskään velvoita väittämään, että edes kovin monelle käy niin.

    Sairastetusta psykoosistaan huolimatta Mikke on aivan ylivoimaisesti tämän palstan älykkäimpiä henkilöitä, joka myös osaa perustella asioita. Sitä taitoa olisi syytä harrastaa hieman enemmän, kun väitetään kannabiksen johtavan mielisairauksiin.

    Kannabiksen ja mielenterveysongelmien suhde on kiistanalainen, mutta joka tapauksessa ei olla voitu osoittaa kannabiksen itsessään aiheuttavan skitsofreniaa. Ja sekä tutkimusten, omien havaintojen ja kokemusten perusteella on mielestäni käsittämättömän paksusti liioiteltu kannabiksen aiheuttamia mielenterveyshaittoja.

    kiitos Mikelle rehellisyydestä, älykkäästä otteesta ja mielenkiinoisista jutuista.

    T: Ilman mielenterveysongelmia ja käyttöhistoriaa takana lähes 20v (ei joka päivä, vaan kohtuudella)

    vai etkö uskalla?

    Äänestä

  • vastaamaan kirjoitti:

    vai etkö uskalla?

    Jos olen yli kuusi vuotta täällä kirjoittanut kannabiksen puolesta, kaiken kokemani jälkeenkin, niin eikö vastaus ole yllättävän selvä?

    Jos olen jaksanut kaiken sen paskan, jota niskaan on yritetty kaataa, eikö vastaus ole yllättävän selvä?

    Jos tuo olen minä, eikö vastaus ole yllättävän selvä:

    http://www.youtube.com/watch?v=iMd0ehndvus&fmt=6

    Kannabiskysymyksessä on kysymyksessä niin suuret kysymykset, että monen käsityskyky ei riitä käsittämään näiden kysymysten käsittämätöntä suuruutta.

    Miksi sitten hakeuduit hoitoon, jos kyse oli vain "vähähaittaisesta" päihteestä?

    Miksi siis vaivasit terveyshuoltoa ja käytit niiden palveluita "vähähaittaisen" päihteen "vähähaittaisista" seurauksista?

    Äänestä

  • "vähähaittaista" ? kirjoitti:

    ...olisiko syy että semmoinen asia, kuin terveydenhuolto, nyt sattuu olemaan tarjolla?
    Kukapa ei apua ottaisi vastaan?

    Niinniin..."there's no such thing as a free lunch" - argumenttivirhe pahimmasta päästä.

    , kun haittaa ei ole tai se on vähäinen? Miksi silloin olisi tarvetta avulle?

    "..argumenttivirhe pahimmasta päästä."
    Älä muuta sano.

    Äänestä

  • "vähähaittaista" ? kirjoitti:

    Miksi sitten hakeuduit hoitoon, jos kyse oli vain "vähähaittaisesta" päihteestä?

    Miksi siis vaivasit terveyshuoltoa ja käytit niiden palveluita "vähähaittaisen" päihteen "vähähaittaisista" seurauksista?

    "Pii pii, piipeti pii", piipitti pikkuinen trolliainen vartijanlakissaan ja kipitti takaisin peräkammariin, jonne äitivartija toi pullon keppanaa ja eilisen pitsan jämät. "Nyt jo netti kiinni ja nukkumaan", äiti sanoi. Poika söi pitsan, joi oluen ja nukahti ajatellessaan kuinka suuren ihmismäärän hän kaasuttaisi, jos pääsisi valtaan. Sitten oli vielä käytävä pisulla. Aamulla oli aikainen nousu, kun piti alkaa häiriköidä netissä ja keksiä valhetarinoita, joiden keksimisessä poika olikin kunnostautunut, jopa siinä määrin, että paskaa tuli kehon joka aukosta. Ihmeenä pidettiin kylällä.

    Jos kiipeän kuivurin katolle ja räjäytän kuivurin altani tynamentilla ja kuvaan koko paskan, saan hoidattaa mahdolliset vammani lääkärissä.

    Jos ajan moottoripyörällä kahtasataa lepikkoon, saan hoidattaa vammani lääkärissä. Sikäli jos on tarpeen.

    Jos juon pääni ja ruumiini hajalle viinalla, saan hoidattaa tai yrittää hoidattaa aivojani lääkärissä. Näinhän tekevät sadat tuhannet ihmiset tässä maassa. Juovat itsensä lääkärikuntoon.

    Voisitko sanoa, miksi kannabis on päihteenä se aine, jonka aiheuttamia haittoja ei saa minimoida, vaan ne pitää päinvastoin maksimoida? Siksikö, että kolikonheitto päätti, että kannabis on Suomessa laitonta? Hallelujaa!

    Äänestä

  • apua kirjoitti:

    , kun haittaa ei ole tai se on vähäinen? Miksi silloin olisi tarvetta avulle?

    "..argumenttivirhe pahimmasta päästä."
    Älä muuta sano.

    Et ole ilmeisestikään seurannut palstaa ja ko. Mikke_Orig -nimimerkin kertomaa henk. koht. kertomusta syistä, mikä miehelle psykoosin aiheutti.
    Mikke tietenkin osaa parhaiten asiasta kertoa, mutta trolliollin ansiosta debatti voi olla aika tiukassa; anonymiteetin huonoja puolia. Siltikin parempi näin, kuin että natsisika tulisi oven taakse kolkuttelemaan saatuaan selville jonkun nettikirjoittelijan henkilöllisyyden ja kotiosoitteen.

    Mitä viestiisi tulee, niin kannabis on vähähaittainen - ongelma on enemmänkin suomalaisen yhteiskunnan yleisen mentaliteetin tulosta; ei tunneta suomalaisuuden juuria tarpeeksi hyvin. Varmaankin semmoinen käsite tuttu kuin isolationismi? Pakotettu kaksoiselämä? Nämä vallankäytön työkalut AIHEUTTAVAT mielenterveysongelmia juurikin niille, jotka eivät ole ns. samasta muotista valettuja eli eivät ole samaa mieltä jostakin asiasta.

    Ongelmia aiheuttaa eritoten juurikin agressiivisimmat kansalaiset (äärioikeisto kannabiksen ollessa kyseessä, koska "NE" käyttävät sitä), koska arvomaailmat eivät kohtaa eivätkä tule koskaan kohtaamaan - kyse on siitä samasta paskasta, mitä ala-asteen välitunnilla ollaan totuttu näkemään. Kyse on wanhasta kunnon rasismista, joka siis ihan määritelmällisestikin kattaa myöskin jopa nämä äärioikeistolaisetkin...tosin sillä erotuksella, että Ääri.O.Ilari ei ole jotakin selkkausta aloittanut.

    Loppukiteytys: ongelman syy on leiriytyminen erilaisten käsitteiden, kuten "suosikkipäihde", alle. Heimosota, ilmeisestikin.

    Äänestä

  • Vai uskoa tutkimuksia? kirjoitti:

    Se jos Mikke on sairastanut psykoosin ei velvoita häntä väittämään, että kaikille käy niin. Se ei myöskään velvoita väittämään, että edes kovin monelle käy niin.

    Sairastetusta psykoosistaan huolimatta Mikke on aivan ylivoimaisesti tämän palstan älykkäimpiä henkilöitä, joka myös osaa perustella asioita. Sitä taitoa olisi syytä harrastaa hieman enemmän, kun väitetään kannabiksen johtavan mielisairauksiin.

    Kannabiksen ja mielenterveysongelmien suhde on kiistanalainen, mutta joka tapauksessa ei olla voitu osoittaa kannabiksen itsessään aiheuttavan skitsofreniaa. Ja sekä tutkimusten, omien havaintojen ja kokemusten perusteella on mielestäni käsittämättömän paksusti liioiteltu kannabiksen aiheuttamia mielenterveyshaittoja.

    kiitos Mikelle rehellisyydestä, älykkäästä otteesta ja mielenkiinoisista jutuista.

    T: Ilman mielenterveysongelmia ja käyttöhistoriaa takana lähes 20v (ei joka päivä, vaan kohtuudella)

    Olen aivan samaa mieltä. Mikke_orig on näiden palstojen yksi älykkäimmistä henkilöistä, mielenterveydellisistä ongelmista huolimatta (joita muuten uskon että hänellä ei edes ole, vaan yhteiskunta on ne hänelle "tehnyt", edes pienen älykkyysosamäärän omaavat henkilöt tämän tajuavat. Sori VS. Sä et tähän ryhmään kuulu)

    Äänestä

Alkoholi on itsessään liuotin, joka liuottaa kaiken, myös herkän aivokudoksen todella tehokkaasti. Hajottaa maksan ja muun elimistön.

Kannabis vastaavasti ei ole toksinen.

Mutta olet oikeassa molemmat ovat rasvaliukoisia aineita.

Alkoholi 100 kertaa tehokkaampana liuotin aineena tulisikin laittaa kiellettyjen erittäin vaarallisten huumeiden listalle. Koska kohtuukäyttökin aiheuttaa alkoholiperäisiä sairauksia.

Kannabiksenkin on syytä olla edelleen laiton. Sille varmaan olisi kohtuukäyttäjiä, eikä se heille tuottaisi ongelmia, mutta poikasi kaltaisiakin varmaan olisi ja muita jotka sekoavat kannabiksesta siksi emme tarvitse sitäkään.

Mutta lakoholin suhteen olet väärässä. Se pitäisi kieltää myös. Vaarallisuutensa takia

Äänestä
  • alkoholi on rasvaliuotin.

    kannabis on rasvaliukoinen, ei liuotin.

    meneekö koteloon ?

    Äänestä

  • Alkoholi on vesiliukoinen, ei rasvaliukoinen aine.

    Äänestä

  • Leary- kirjoitti:

    Alkoholi on vesiliukoinen, ei rasvaliukoinen aine.

    alkoholi liukenee molempiin

    Äänestä

  • Leary- kirjoitti:

    Alkoholi on vesiliukoinen, ei rasvaliukoinen aine.

    rasvaan oikeen hyvin ja liuottaa herkkää aivokudosta. Tosi tehokkaasti, kuten katukuvassamme näkyy

    Äänestä

Alkaa tämän naurettavan epäonnistujan poraaminen saavuttaa jo legendaariset mittasuhteet :D

Hae sitä ammattiapua, suosittelen aivan aidosti huolestuneena.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

vierestäseurannut kirjoitti:

Suomessa on ihan hyvä päihdepolitiikka, mutta ei koskaan niin hyvä, ettekö sitä voisi parannella.

Parantamisen varaa on alkoholin veron nostaminen ja syntyvät varat käytettävä valistukseen joka on aloitettava lasten vanhemmista.
Oikean esimerkin näyttäminen nuorille on A ja O.
Alkoholin käytössä on ólemassa kohtuukäyttö jota sen sijaan ei ole kannabiksessa sen rasvaliukoisuuden takia.

Kannabiksen vähätteleminen on saatava lain avulla-- jos ei muuten--rangaistavaksi teoksi.

Poikani kaltaiset varoittavat esimerkit ovat toisaalta hyviä mutta jokainen tapaus liikaa ja aiheuttavat turhaa kärsimystä läheisille ja tulevalle sukupolvelle.

Jos yhteiskunta ei pysty tuollaista epäkohtaa korjaamaan päihdepolitiikassa nii olisi totisesti kirveellä töitä.

Ne kirjoitukset, jotka tälläkin palstalla huokuvat kannabiksen ylistämistä mielenterveyden kustannuksella, osoittavat todella sairasta mielentilaa ja pienentyneiden aivosolujen ilmapieruja.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu