sosiaaliturvan jonoissa!!
Tässä sitä ollaan. Jokohan päättäjien olisi aika herätä ja lopettaa ainakin se "pakolaisten" maahan hyysääminen ja "humanitäärinen apu". Sekin raha tarvitaan nyt kotimaan apuun!
Ja jo tulleet "pakolaiset" palautettava viipymättä ilman valituslupaa kotimaihinsa. Ruotsikin totesi esim. Irakin jo turvalliseksi ja palauttaa tulijat. Paitsi, että näitä virtaakin nyt Suomeen Ruotsistakin!
Pohjois- Somaliakin on todettu moneen otteeseen jo turvalliseksi palautuskohteeksi mutta kumma kyllä kaikki Suomen somalit ovatkin ykskaks Mogadishusta tai muualta sotaakäyvältä alueelta!!!
Ja oman maan muu osa ei sitten kelpaa. "Ei asua sukua siela liika varallinen paika ei oma heimo ym. ym."
Uskoo ken tahtoo. Hyysäreihin tämä ainakin uppoaa kuin kuuma veitsi voihin.
Todellinen syyhän on tietysti se, että siellä ei rahaa jaeta luukulta vaan joutuisi jotain tekemäänkin sen eteen, ja nykyaikaiset biletyspaikatkin varmaan harvassa.
Pohjimmiltaan kuitenkin on kyse siitä, että maailman väestö kasvaa vaan hallitsematonta vauhtia.
Ja te edesautatte tätä kehitystä. Humanitääristä apua annetaan esim. Afrikkaan antamalla rahaa rekkakuormittain.
Missä tämä näkyy kysyn. Siinä, että ns. "pakolaisvirrat vain kasvavat.
Mihin nämä rahat katoavat, sotivien heimopäälliköiden, salakuljettajien ja merirosvojenko taskuinko? Ja tietysti näiden hyysäreiden ja virkakoneiston taskuihin!! (suurin osa ilmeisesti viimeiseen)
En osallistu mihinkään keräyksiin enää enempää kirkon kuin muidenkaan jos se menee rajojemme ulkopuolelle. Kirkkokin kerää rahaa Afrikkaan, josta virtaa sitten väkeä pilvin pimein mm. Suomeen.
Samalla kehotan muitakin tosisuomalaisia boikotoimaan näitä keräyksiä.
Avun tarve on kotimaassakin ihan riittävä.
Haluan vielä kysyä: Päättäjät ja hyysärit, mihin te viette meitä? Näkyykö loppua missään? Kohta meitä on taas miljardi lisää. Ei ne ongelmat sillä häviä, että koko maailman kolkat kansoitetaan yli äyräiden pursuavalla ihmismassalla!
Kulttuurit ja uskonnot sotketaan. Kaaos ja yhteentörmäys on ennen pitkää selviö!
Menkää maanpetturit sinne Afrikkaan ja Aasiaan kehitysmaihin opettamaan maanviljelyä ja ehkäisyä ja valistamaan mitä seuraa väestön hallitsemattomasta kasvusta. Sotia, nälänhätää, kaaosta....
No onhan sinne Afrikkaankin toki saatu jopa pari kaivoa tehtyä eikä mennyt ihan miljardia mutta melkein!
Astrid Thorsin kumppaneineen voisi muuten ampua kuuhun tutkimaan voisiko sinne hyysätä väkeä sitten kun elintila loppuu maapallolta!!!

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.