Adventismin pyhäkköoppia

23. Kristuksen palvelus taivaallisessa pyhäkössä

Taivaassa on pyhäkkö, todellinen pyhäkköteltta, jota ei ole pystyttänyt ihminen vaan Herra itse. Siinä Kristus suorittaa palvelusta meidän hyväksemme; hän tekee uskoville mahdolliseksi saada hyväkseen hänen sovitusuhrinsa, jonka hän uhrasi ristillä ainutkertaisesti kaikkien puolesta. Hänet asetettiin virkaansa meidän suureksi ylipapiksemme taivaaseenastumisensa yhteydessä, jolloin hän myös aloitti välitystyönsä. Profeetallisen 2300 päivää käsittävän ajanjakson lopussa vuonna 1844 hän ryhtyi suorittamaan sovittavan palvelutyönsä toista ja viimeistä vaihetta.

Tämä työ liittyy taivaalliseen oikeudenkäyntiin, tutkivaan tuomioon, joka on osa kaiken synnin lopullisesta hävittämisestä, mistä muinaisen heprealaisen pyhäkön puhdistaminen suurena sovituspäivänä oli vertauskuva. Tuossa vertauskuvallisessa toimituksessa pyhäkkö puhdistettiin eläinuhrien verellä, mutta taivaalliset puhdistetaan Jeesuksen veren täydellisellä uhrilla. Tutkiva tuomio paljastaa taivaallisille olennoille, ketkä kuolleista ovat kuolleet Kristukseen uskovina ja sen vuoksi on hänessä katsottava arvollisiksi saamaan osan ensimmäisessä ylösnousemuksessa. Se myös osoittaa, ketkä elävistä pysyvät Kristuksessa, noudattavat Jumalan käskyjä ja uskovat Jeesukseen uskon ja ovat sen vuoksi hänessä valmiit muutettaviksi hänen iankaikkiseen valtakuntaansa.
13266
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

siten että maallinen pyhäkkö on taivaallisen kuva ja että Jeesus Kristus on meidän ylimmäinen pappimme.

Äänestä
  • Raamattu kertoo, että Jeesus meni Kaikkein Pyhimpään noustuaan kuolleista, eikä vasta vuonna 1844.

    Äänestä

"Kristus, meitä odottavan hyvän ylipappi, on kuitenkin jo tullut. Hän on kulkenut suuremman ja täydellisemmän teltan kautta, jota ei ole tehty ihmiskäsin ja joka siis ei kuulu tähän luomakuntaan".
Hepr. 9:11

"Hän ei ole tuonut uhrina pukkien eikä sonnien verta, hän on uhrannut oman verensä. Näin hän on KERTAKAIKKISESTI täyttänyt tehtävänsä, ASTUNUT SISÄÄN KAIKKEINPYHIMPÄÄN ja hankkinut meille IKIAJOIKSI LUNASTUKSEN".
Hepr. 9:12

= Jeesus ei astunut taivaassa Kaikkein Pyhimpään vasta vuonna 1844, kuten tutkiva tuomio oppi väittää vaan noustuaan kuolleista.

"Hänen tarkoituksenaan ei myöskään ole antaa uhriaan toistuvasti, niin kuin tavallinen ylipappi kerran vuodessa vie kaikkeinpyhimpään verta, joka ei ole hänen omaansa. Muutoinhan Kristuksen olisi pitänyt kärsiä kuolema monet kerrat maailman luomisesta lähtien. Hän on kuitenkin tullut tähän maailmaan vain kerran, NYT AIKOJEN LOPULLA, hävittääkseen synnin uhrillaan".
Hepr. 9:25-26

Äänestä
  • On niin paljon keskusteltu ta hagiasta unohtaen kokonaan sen todistuksen jonka tuon sanan ympäristökin jo meille antaa. Esim: (Hepr 8:1) "Tulemme nyt asian ytimeen: Meillä on ylipappi, joka on asettunut taivaissa istuimelleen Majesteetin valtaistuimen oikealle puolelle." (vanha käännös sanooo "Istuu").

    Jos olet sitä mieltä että Jeesus olisi ollut Pyhässä eikä Kaikkeinpyhimmässä, oletko laskenut istuinten lukumäärän noilla kahdella puolella ?

    Millainen on pyhäkkö ? Kaikkeinpyhimmässä on Armonistuin, joka on TAKUULLA Jeesukselle sopiva istumapaikka kun hän alati rukoilee meidän puolestamme. Pyhän puolella ei ole penkin penkkiä jossa istua joten Jeesus ei ole jäänyt sinne...

    Lisäksi, paikka "Majesteetin valtaistuimen oikealla puolella" on varmastikin Taivaan "kaikkein pyhin" paikka.

    Äänestä

  • istuskelee ? kirjoitti:

    On niin paljon keskusteltu ta hagiasta unohtaen kokonaan sen todistuksen jonka tuon sanan ympäristökin jo meille antaa. Esim: (Hepr 8:1) "Tulemme nyt asian ytimeen: Meillä on ylipappi, joka on asettunut taivaissa istuimelleen Majesteetin valtaistuimen oikealle puolelle." (vanha käännös sanooo "Istuu").

    Ihan turha lähteä arvailemaan. Silloin eksyy

    "paikka "Majesteetin valtaistuimen oikealla puolella" on varmastikin Taivaan "kaikkein pyhin" paikka".

    Ja sinne Jeesus sai istuutua kun Jumala herätti hänet kolmanetena päivänä kuolleista ja kun Jeesus nousi taivaaseen.

    Äänestä

>>"Profeetallisen 2300 päivää käsittävän ajanjakson lopussa vuonna 1844 hän ryhtyi suorittamaan sovittavan palvelutyönsä toista ja viimeistä vaihetta. "

Äänestä
  • No niinpä...

    Kun kerran ihan selvästi sanotaan raamatussa että työ on täytetty, saatettu loppuun, Jeesus on ollut kaikkeinpyhimmässä heti, yms...

    Eikä MISSÄÄN sanota että hänen työnsä olisi jotenkin vajavainen ennenkuin 1844 jälkeen...

    Vedän johtopäätöksen joka on ainoa mahdollinen: Ainoa ihminen jota tämä 1844 rakentaa on EGW joka ei uskaltanut pyytää erehdystään anteeksi kuten esim. Miller vaan hänen piti sorvata joku stoori osoittaakseen että Jumala oli väärässä eikä hän... ja kun sen joku hänelle kertoi niin hupsista se tulikin näyssä vahvistettua.

    On ihan sairasta miten a-kirkko jaksaa yrittää kierrellä ja kaarrella asian vierestä vaikka heidän omat johtajansa ja komiteansa jo 1900-luvun puolessavälissä ei pystynyt mitenkään perustelemaan Dan 8:14 tulkintaansa. Kriisin, itsetutkistelun ja katumuksen sijaan he valitsivat syntiensä peittämisen. Näin tuntuvat adventistit tekevän tänäänkin.

    Äänestä

  • istuskelee ? kirjoitti:

    No niinpä...

    "Vedän johtopäätöksen joka on ainoa mahdollinen: Ainoa ihminen jota tämä 1844 rakentaa on EGW joka ei uskaltanut pyytää erehdystään anteeksi kuten esim. Miller vaan hänen piti sorvata joku stoori osoittaakseen että Jumala oli väärässä eikä hän... ja kun sen joku hänelle kertoi niin hupsista se tulikin näyssä vahvistettua.

    On ihan sairasta miten a-kirkko jaksaa yrittää kierrellä ja kaarrella asian vierestä vaikka heidän omat johtajansa ja komiteansa jo 1900-luvun puolessavälissä ei pystynyt mitenkään perustelemaan Dan 8:14 tulkintaansa. Kriisin, itsetutkistelun ja katumuksen sijaan he valitsivat syntiensä peittämisen".

    -väite, että Jeesus olisi vasta vuonna 1844 mennyt Kaikkein Pyhimpään ja aloittaa ns. tutkivan tuomion, johtaa toisenlaiseen evankeliumiin kuin mitä raamattu sanoo.

    Mutta ei ole mitään toista evankeliumia!

    Äänestä

No palataanpa tosiasioiden pariin.

Pyhäkköoppia EI löydy Raamatusta.

Pyhäkköoppi on koulujakäymättömän, itse opiskelleen maallikkosaarnajan William Millerin ja hänen maanviljelijätovereittensä tulkinta Jeesuksen toisen tulemisen ajankohdasta, jonka he tekivät Danielin kirjan pohjalta ja sen tulemisen piti tapahtua 22.10.1844.

Ja heidän laskelmiaan ei ohjannut Raamattu, vaan heidän palava uskonsa siihen, että Jeesus palaa 1843-1844 maan päälle. Meidän täytyy myös muistaa aika jota he elivät. Euroopassa oli alkanut teollinen vallankumous jo aiemmin ja se oli levinnyt myös Pohjois-amerikkaan ja ihmiset eivät koskaan olleet kokeneet sellaista myllerrystä, kuin he silloin kokivat.

Se pelotti heitä paljon ja kaikki tapahtumat olivat kuin maailmanlopun kuvauksista, joita ihmiset herkästi kuvittelevat, kun eivät kykene ymmärtämään ympärillään tapahtuvia asioita.

Tuli sähkövalo, tuli lennätin, tuli rautatie...kaikkea mahdollista, joka ylitti kaiken ihmisen käsityskyvyn moninkertaisesti.

Ihmiset olivat varmoja, että elettiin maailmanlopun kynnyksellä ja Jeesus on tulossa hetkellä millä hyvänsä.

Mutta kun Jeesus ei silloin saapunutkaan, kuten historiasta hyvin tiedämme, heidän teoriansa vaihtui nk. "pyhäkköopiksi".

William Miller ei itse edes uskonut mihinkään päivämäärään, vaan luuli sen olevan joskus lokakuussa 1844.

Miller itsekin horjui käsityksissään ja alkoi antaa periksi milleristisessä liikkeessä vallinneelle innostukselle ja alkoi uskoa, että Kristus tulee takaisin hyvin pian, mikä ilmenee Millerin kirjeistä selvästi.

Hänellä oli useampia erilaisia aika-arvioita, mutta päivämäärään 22.10 hän ei uskonut.

Kirjeessään 12.10.1844 Miller sanoi olevansa pettynyt, jos Kristus ei tulisi takaisin 20-25 päivän kuluessa, joten hän katsoi Kristuksen toisen tulemisen tapahtuvan 26-31.10.1844 välisenä aikana. Muita mahdollisia toisen tulemisen päiviä olivat Millerin mukaan 23, 27, 28 ja 31. päivät lokakuussa 1844.

Nuo kaikki päivät ovat Millerin samassa kirjeessä lokakuun 6. päivältä 1844. Tämän lisäksi Miller väitti edelleen, että ne Danielin 8. luvun 2300 päivää olivat täyttyneet JO keväällä 1843.

Joten tämä pyhäkköoppi on tosiasioiden valossa hyvin huteralla pohjalla.

Ja miksi se on adventisteille juuri 22.10.1844?

Edes Miller itse ei siis uskonut tuohon päivämäärään. No hänen ystävänsä tekivät laskelmia karaiittien (pieni juutalaislahko) kalenterin pohjalta, että Juutalaisten suuri sovituspäivä, Jom Kippur, olisi ollut tuona päivänä, eli 22.10.1844.

No sekin meni pieleen. Jom Kippur ei ollut tuolloin, vaan jo syyskuun 23. 1884.

Eiväthän adventistit tietenkään voineet virallisessa opissaan sanoa, että Jeesus meni kaikkeipyhimpään jonain päivänä lokakuussa 1844, niin he pistivät sitten tuon aluksi keksityn päivämäärän 22.10.1844.

Tuliko tämä nyt asiallisesti ja ketään loukkaamatta sanotuksi.

Kuten aiemminkin jo sanoin, niin tässä pyhäkköopissa olisi edes jotain järkeä, jos Jeesus olisi mennyt kaikkeinpyhimpään suurena sovituspäivänä, Jom Kippurina, mutta kun Hän meni sinne adventtiopin mukaan täysin tavallisena lokakuisena tiistaipäivänä.

Miksi ihmeessä?

Äänestä
  • Selvää tekstiä sinulta, vailla asiattomuuksia.
    Kiitoksia bushmanille asian valottamisesta.

    Äänestä

  • Ajatteleepa sitten järkiperäisesti tai sydämellä,
    niin ei voi kaikessa vilpittömyydessä käsittää,
    että Jeesus, puolustajamme taivaassa, tutkisi
    uskovien syntejä jossain perähuoneessa.
    Sillä olemmehan kaiken aikaa aivan alastomat
    Hänen edessään ja keskusteluyhteyteen on kaiken
    aikaa täysi mahdollisuus. Voimme kysyä, mitä on
    kontollamme ja pitääki nkysyä, jos siltä tuntuu.

    Hepr. 4:13
    eikä mikään luotu ole hänelle näkymätön,
    vaan kaikki on alastonta ja paljastettua hänen
    silmäinsä edessä, jolle meidän on tehtävä tili.

    Jeesus tietää tulevatkin lankeemuksemme ja silti
    on jo lyönyt leimansa pääsylippuumme!

    Tili on tehtävä tässä aj nyt, ehdottomasti!

    Psalmi 139.
    23 Tutki minua, Jumala, ja tunne minun sydämeni, koettele minua ja tunne minun ajatukseni.
    24 Ja katso: jos minun tieni on vaivaan vievä, niin johdata minut iankaikkiselle tielle

    Äänestä

  • antti_kantola kirjoitti:

    Ajatteleepa sitten järkiperäisesti tai sydämellä,

    >>> Ajatteleepa sitten järkiperäisesti tai sydämellä,
    niin ei voi kaikessa vilpittömyydessä käsittää,
    että Jeesus, puolustajamme taivaassa, tutkisi
    uskovien syntejä jossain perähuoneessa. >>>

    No jos ajattelee niin, että siellä taivaassa ei olekaan Kaikkivaltias, vaan hänet on kauppaopiston pohjalta nimetty toimitusjohtajaksi bisnekseen, jota ei oikein itsekään ymmärrä, niin sitten pyhäkköoppiin tulee järkeä.

    Jos Kristus on kuin kuka tahansa tomppeli toimitusjohtaja, joka ei tunne alaisiaan (eli laumaansa), niin näin ajatellen ok. Sitten Hän siellä tihrustaa otsalamppu päässä elämän kirjaa ja yrittää pähkäillä, että mitähän tämänkin Hra Jurvaisen kanssa nyt pitäisi tehdä.

    Mutta käsi ylös kuka luulee, että näin asiat ovat oikeasti?

    Onko Kristus tomppeli toimitusjohtaja?

    VAI

    Onko Hän Kaikkivaltias, joka tuntee omansa?

    Oikeasta vastauksesta iankaikkinen elämä ja väärän vastauksen antajan kohtalo selviää myöhemmin.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

merkit kirjoitti:

23. Kristuksen palvelus taivaallisessa pyhäkössä

Taivaassa on pyhäkkö, todellinen pyhäkköteltta, jota ei ole pystyttänyt ihminen vaan Herra itse. Siinä Kristus suorittaa palvelusta meidän hyväksemme; hän tekee uskoville mahdolliseksi saada hyväkseen hänen sovitusuhrinsa, jonka hän uhrasi ristillä ainutkertaisesti kaikkien puolesta. Hänet asetettiin virkaansa meidän suureksi ylipapiksemme taivaaseenastumisensa yhteydessä, jolloin hän myös aloitti välitystyönsä. Profeetallisen 2300 päivää käsittävän ajanjakson lopussa vuonna 1844 hän ryhtyi suorittamaan sovittavan palvelutyönsä toista ja viimeistä vaihetta.

Tämä työ liittyy taivaalliseen oikeudenkäyntiin, tutkivaan tuomioon, joka on osa kaiken synnin lopullisesta hävittämisestä, mistä muinaisen heprealaisen pyhäkön puhdistaminen suurena sovituspäivänä oli vertauskuva. Tuossa vertauskuvallisessa toimituksessa pyhäkkö puhdistettiin eläinuhrien verellä, mutta taivaalliset puhdistetaan Jeesuksen veren täydellisellä uhrilla. Tutkiva tuomio paljastaa taivaallisille olennoille, ketkä kuolleista ovat kuolleet Kristukseen uskovina ja sen vuoksi on hänessä katsottava arvollisiksi saamaan osan ensimmäisessä ylösnousemuksessa. Se myös osoittaa, ketkä elävistä pysyvät Kristuksessa, noudattavat Jumalan käskyjä ja uskovat Jeesukseen uskon ja ovat sen vuoksi hänessä valmiit muutettaviksi hänen iankaikkiseen valtakuntaansa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu