Keski-Euroopan pienet ja keskisuuret Nato-maat hahmottaa miksi he ovat edelleen Natossa? Niiden olo tai olemattomuus sitoutuu Ranskan,Saksan ja Yhdysvaltain päätöksentekoon.
Eivät edes osaa ajattele Maailmaa ilamn Natoa, kuitenkin "itsestäänselvyydet", jossain määrin voivat olla jossain tapahtumakulku skenaarioissa ikävän yllättäviä.
Venäjästä ei edelleenkään ole vastusta ja sen torjumiseen EI TARVITA USA:N SOTILASMAHTIA, koska Venäjä ei edelleenkään, enää ole Globaali SuperPower, ei asukaslukunsa, ei teollisuutensa. eikä BKT ansioista. Vanhoilla maavoimillaan, suhteellisen pienellä osalla siitä ja vain 150 tankilla se löi Gerogian, josta ei oikeastaan ollut kunnollista vastusta, edes joukkojen siirtämisen verran, kunnolla viivyttämään niitä.
Georgian sotilaspoliittiset tavoitteet jäivät hyvin vaatimattomaksi ja osoitti maan olevan epäluotettava ajatteli tätä termiä, melkein mistä ilmansuunnasta tahansa.

Vastaukset 6
Vanhimmat
Mitä kautta tie vie Venäjän sydänmaille?
Länsiliittouma luulee että on helppo mennä Venäläiselle maaperälle lietsomalla entiset satelliitit vihaan Venäjää vastaan.
Tämä on niinsanottua ujuttautumista lähipiiriin jonne sitten asettaudutaan levittämään omaa aatetta kuten on ollut tapana muidenkin suurvallaksi itseään tituleeraavien toimia.
Ei uutta eikä mielenkiintoista.
Mutta toisi vaarallista peliä.
Yhteistoiminnasta kieltäydytään, mutta laajentumispyrkimyksiä on ilmassa.
Kuka käy ja ketä vastaan.
Lahjaksi maata ja vastineeksi helyjä alkuasukkaille?
Geogiasta ei nato eikä kukaan halua
tietää enää mitään.Niitä viimesyksyisiä
ärhäköitä lausuntoja nato pyysi heti
verhojen laskeuduttua anteeksi venäläisiltä.
Maassa nähdään nälkää ja se talous apu
jota eu myöntää päätyy koruptioituneen virkakoneiston
pojattomiin taskuihin.
...omassa järjettömyydessään? Jos oli niin minkälaisia vaikuttimia USA:lla asian suhteen voisi olla ollut?
Kyllä Georgiaa koko ajan vahvistetaan Natoon.
Ei mitään ongelmaa. Ensi vaalikaudella Suomikin.
Koko maailma on yhdistymässä hävittämään rikollisen.
Nato laajenee ja sen pitää laajeta. Natoa vastaavasti on kaikkialla muutkin valmiita puolustamaan ihmisoikeuksia. Nerokas Kiinamme on myös USA:n liittolainen. USA ja Keskukuksen (suuri keksijä, joka avautuu Länteen) valtakunta Kiina toimivat yhdessä, vaikkei änkyrä näe edes kuinka korttiatalo tekee kansamurhaa ja rikollinen miliisii hyväksikäyttää satoja tuhansia lapsia joka päivä. Siellä ei ole vapaita uutisia. Olisi järjetöntä vastustaa vapautta. Vapauden kaipuu päinvastoin odottaa Natoa. Rikollinen miehittäjä marssii tyhjän päällä.
Ilman Natoa maailma joutuisi vainolaisen hävittämäksi. Äänislinna on raiskattu (sen ne osaa).
Tarton rauhan raja. Pitää muistaa, että rikolliset miehittävät koko Lännen ja Japanin välistä Stalinin murhakenttää. Mitään ei jätetä rikollisille. Kiina on USA:n liittolainen ja toimii yhdessä Japanin ja Etelä-Korean kanssa.
USA ja Urho Kekkonen eivät tunnustaneet koskaan rikollista murhaajien (roistojen ja ryöväreiden) miehitystä.
Ei mikään vainolaisen kanssa tehty sopimus ole kuin WC-paperia (veteen piirretty viiva).
Kaikki Länsi on samaa. Meillä on samat arvot Naton kanssa. Puolustamme jokaista ihmistä ja ihmisarvoa. Vain rikollinen on Naton vastainen.
Humanitaarista apua viedään vapauden kaipuuseen. (hyvä Nato yhdessä)