Amerikoissa ovat evot ajaneet oikein oikeuslaitoksen voimin asiat jo niin pitkälle, että kouluissa ja koulukirjoissa on kiellettyä esitellä evoteorian vaikeuksia sekä epäselviä kohtia. Se tuleekin esitellä ongelmattomana, 100 %:sti tai vähän ylikin todistettuna totuutena.
Voitaneen sanoa, että oikean tieteen tekijöillä ei pitäisi olla eikä kyllä olekaan mitään tarvetta ajaa tämänkaltaisia suojamuureja ympärilleen. Tämä jos mikä osoittaa, että evo-opissa on kysesssä uskonnollis-poliittinen asia eikä tiede.
Oikealle tieteelle olisikin suureksi häpeäksi hakea oikeuslaitosta suojakseen eikä oikeuslaitos siihen mukaan lähtisikään. Tuskinpa yksikään oikesuistuin yhdessäkään maailman maassa ottaisi kantaa jos alettaisiin opettaa suhteellisuusteorian vastaisuuksia kieltämällä tällaisen opetuksen.
Voitaneen sanoa, että oikean tieteen tekijöillä ei pitäisi olla eikä kyllä olekaan mitään tarvetta ajaa tämänkaltaisia suojamuureja ympärilleen. Tämä jos mikä osoittaa, että evo-opissa on kysesssä uskonnollis-poliittinen asia eikä tiede.
Oikealle tieteelle olisikin suureksi häpeäksi hakea oikeuslaitosta suojakseen eikä oikeuslaitos siihen mukaan lähtisikään. Tuskinpa yksikään oikesuistuin yhdessäkään maailman maassa ottaisi kantaa jos alettaisiin opettaa suhteellisuusteorian vastaisuuksia kieltämällä tällaisen opetuksen.
Vastaukset 78
Vanhimmat
ovat vain sielläkin todenneet, ettei uskontoa tule opettaa tieteen varjolla. Hyvä niin, kyllä täälläkin metakkka nousisi, jos evoluutioteorian sijaan biologian tunneilla yritettäisiin koululaisille opettaa uskonnollisia näkemyksiä. Tai fysiikan tunneilla aiottaisiin opettaa suhteellisuusteorian sijaan älykkään putoamisen teoriaa.
älykkäästi pudota tieteen rattailta jo aikaa sitten ja hurahtanut evouskoon.
Siinä se juju on koska avoin keskustelu ja väittely paljastaisivat evouskon todistelun onttouden sekä sen uskonnollisen luonteen. Parasta on silloin estää keskustelu ja vastatiedon levittäminen, kuten yhden mielipiteen autoritaarisissa valtioissa pruukataan tehdä.
Jos et ymmärrä tieteen avoimmuudesta, kriittisyydestä ja edistyvyydestä yhtään mitään, niin älä viitsi selittää jotain avoimen keskustelun kieltämisestä.
Jos taas sinulla on edes hämärä käsitys siitä, miten tiede toimii, niin älä valehtele!
toimia niin, että naulaa kiinni tietyt teesit ja hakee sitten oikeuden päätöksen, että niitä ei saa vastustaa.
Tuohan on teillä evoilla jo samaa kuin oli keskiajalla kun Galileita vastustettiin. Yhteiskunnan voimakeinot avuksi kun múu ei tunnu riittävän.
Osaan pitää uskoni Jumalaan ja luottamukseni tieteen todisteisiin erillään. En siis kannata tuota evouskoa, enkä muuten ole kuullut kenenkään muunkaan niin tekevän.
tiedeyhteisön piirissä harjoitetaan avointa keskustelua ja siitä rippeitä riittää tällekin palstalle, mutta koululaiset anasaitsevat parhaan tietämyksemme mukaista opetusta, eivät uskonnollisia käsityksiä asioista, jotka tieteen piirissä on jo selvitetty.
"ei tiede saa...toimia niin, että naulaa kiinni tietyt teesit ja hakee sitten oikeuden päätöksen, että niitä ei saa vastustaa."
Ei saa eikä näin kukaan ole toiminutkaan.
Tiede ei "naulaa kiinni teesejä". Tällainen toiminta on tyypillistä teille fundamentalisteille, jotka kilvoittelette siitä kuka on eniten samaa mieltä oppi-isienne kanssa.
Tiede perustuu kolleegoiden ja edeltäjien tieteellisten hypoteesien ja teorioiden kritiikille. Ei Einstein saanut kuolematonta mainetta todistamalla, että Newton oli oikeassa, vaan sillä että todisti Newtonin fysiikasta selviä puutteita.
Tuo oikeuden päätös tarkoittaa sitä, että uskontoa ei saa väittää perusteettomasti tieteeksi. Sellainen on valehtelua ja ainakin minun oikeudentajuuni sopii hyvin se, että luonnontieteenopetuksessa ei saa tahallaan valehdella. Ehkä fundamentalistimoraali on tässä suhteessa joustavampi?
>>toimia niin, että naulaa kiinni tietyt teesit ja hakee sitten oikeuden päätöksen, että niitä ei saa vastustaa.
ihmisille esitetään riitelevät versiot ja siitä saa kukin itse valita sen joka tuntuu enemmän todelta. Mitä te evot siinä niin kauheasti pelkäätte, sitäkö että jäätte tien sivuun?
Mitä kriittisyyttä ja avvoimmuutta se on kun kiljutaan yhteiskuntaa ja sen voimakeinoja vaientamaan toisinajattelijat.
Kyllä evo-opissakin saa krittinen olla kunhan vain hyväksyy evo-opin itsensä. Krittinen saa olla vain siinä mielessä, että miten evo on tämän ja tämän asian ratkaissut. Joten älä yritä yhtään, kyllä kömpelöt yrityksesi huomataan.
----"ei tiede saa...toimia niin, että naulaa kiinni tietyt teesit ja hakee sitten oikeuden päätöksen, että niitä ei saa vastustaa."
Ei saa eikä näin kukaan ole toiminutkaan. -------
Vai ei olekaan toiminut. Mitäs nämä amerikkalaiset oikeuden päätökset sitten mielestäsi ovat muuta kuin juuri sellaista toimintaa.
Onko historia tiede? Kuinka paljoon siinä valehdellaan ja johdatellaan ihmisiä? Et ole sattunut huuomaamaan.
Vai onko kaikki mitä kouluissa opetetaan käynyt vertaisarvioinnin läpi? Älä naurata.
Missä muuten on se vertaisarvioitu tutkimus, joka osoittaa että Jumalaa ei ole. Tutustuisin siihen ihan mielelläni.
"Mitä pelkäämistä siinä on jos ihmisille esitetään riitelevät versiot ja siitä saa kukin itse valita sen joka tuntuu enemmän todelta."
Riitelevät versiot? Jos olisikin niin, että nämä "versiot" olisivat samasta sarjasta, niin eihän siinä olisikaan mitään ongelmaa.
Asia on kuitenkin niin, että kreationistien "versio" perustuu uskoon ja uskontoon, eikä se ole tieteen alaan kuuluvaa.
"Mitä te evot siinä niin kauheasti pelkäätte, sitäkö että jäätte tien sivuun? "
Uskonto uskontona, tieto tietona ja tiede on tiedon alaa. Eihän tässä ole mistään muusta kyse kuin siitä, että uskontoa pitää opettaa uskonnon yhteydessä (jenkeissä ei siis saa julkisissa kouluissa opettaa uskontoa) ja luonnontieteisiin liittyvät asiat luonnontieteisiin perustuen.
Vastakysymys: miksi te kreationistit haluatte sotkea tieteeseen uskontoa?
"Vai onko kaikki mitä kouluissa opetetaan käynyt vertaisarvioinnin läpi? Älä naurata."
Luonnontieteiden opetus perustuu vertaisarvioituun tieteelliseen tietoon. Se, että koulukirjoissa voi esiintyä virheitä, ei ole tieteen vika. Samoin, koulukirjoissa asioita ei aina, pedagogisista syistä, voida esittää juurta jaksain, ei ole tieteen eikä oikeastaan koulunkaan vika.
"Missä muuten on se vertaisarvioitu tutkimus, joka osoittaa että Jumalaa ei ole. Tutustuisin siihen ihan mielelläni. "
Missän (julkiessa) koulussa opetetaan, ettei jumalia ole? Tutustuisin ko. opetussuunnitelmaan ja opetusmateriaaliin ihan mielelläni.
Tulikohan taas huitaistua olkiukkoa, tulikohan?
"Vai ei olekaan toiminut. Mitäs nämä amerikkalaiset oikeuden päätökset sitten mielestäsi ovat muuta kuin juuri sellaista toimintaa."
Väännetään rautalangasta:
- USA:n perustuslaki takaa sen, että uskontoa saa harjoittaa vapaasti
- USA:n lait määräävät, että julkisissa kouluissa ei saa opettaa uskontoa
- USA:n oikeuslaitos on todennut, että tietyissä koulupiireissä on yritetty ujuttaa uskontoa luonnontieteiden opetukseen
Missäs tässä on sitten muka tiede naulannut kiinni teesinsä ja hakenut oikeuden päätöksen ettei niitä saa vastustaa?
Taidat olla niitä kavereita, jotka yrtittävät sotkea kavereiden marjapussi-korttipeliin pasianssin säännöillä?
"Onko historia tiede? Kuinka paljoon siinä valehdellaan ja johdatellaan ihmisiä? Et ole sattunut huuomaamaan."
Historia on tiedettä: siellä nojataan havaintoihin (aikalaismateriaali), perustellaan johtopäätökset julkisesti ja käydään kriittinen (julkinen) keskustelu. Toki sielläkin on joskus kyse mielipiteistä ja näkökulmista, jotka eivät aina ole objektiivisia, mutta kritiikin läpi nekin joutuvat käymään.
Evoluutio ei muuten ole historiaa, vaan evoluutio on prosessi joka on käynnissä tälläkin hetkellä. Menneisyydessä tapahtunut evoluutio on toki historiassa tapahtunutta ja siksi usein puhutaankin evoluutiohistoriasta. Mutta siinäkään ei ole kyse mistää mielivaltaisesta toiminnasta - pidäpä se mielessäsi.
muistaa valehdella evoluution hyväksi. Kuten nekin kuuluista Haeckelin sikiökuvaväärennökset. Eiptä vaan ole oikeusistuimet niihin puuttuneet kun niitä näkee edelleenkin oppikirjoissa.
Minkähän takia?
-----Tai fysiikan tunneilla aiottaisiin opettaa suhteellisuusteorian sijaan älykkään putoamisen teoriaa. --------
Evot koettaa opettaa älykkään valehtelun teoriaa.
-----Kritiikinkin pitää läpäistä vertaisarvioinnit yms. ennen kuin niitä voidaan opetukseen hyväksyä. Ilman tätä suodatinta kouluissa saisi opettaa mitä puppua tahansa. -------
Haeckelin väärennöskuvat ovatkin totta. Minkäläaisen vertaisarvioinnin ne ovat läpäisseet, sinun itsesikö tekemän?
----Se, että koulukirjoissa voi esiintyä virheitä, ei ole tieteen vika.------
kirjoissa on edelleen ne Haeckelin sikiöväärennökset. Ilmeisesti ei kenenkään, ei ainakaan evojen. He kun ovat viattomia aina vaikka tulisi kuinka paksua valetta.
Kyse on laittomuudesta ja sen torjumisesta.
Koska kretupellet ovat aina olleet täydellisen kyvyttömiä toimimaan tieteen foorumeilla, he ovat koettaneet epärehellisin ja lain vastaisin keinoin levittää aivotonta roskaansa kouluissa.
....Missäs tässä on sitten muka tiede naulannut kiinni teesinsä ja hakenut oikeuden päätöksen ettei niitä saa vastustaa?.......
Siinä se on naulannut kun opettaa saa vain natuiralistista evo-oppia mutta edes sen heikkouksistakaan ei saa mainita. Aika jyrkkää, vai mitä?
Historiassakin on virheitä, totta kai. Mutta puhuin tahallisista johdatteluista, joita kaikissa maissa vallanpitäjien mieliksi on aina harrastettu.
Esimerkkinä vaikka tulkinnat kevään 1918 tapahtumista maassamme. Olen seurannut Suomi24 historiapalstaa ja paljon on menneestä valtavirrasta poikkeavia näkemyksiä ollut. Joita ei voi kovin helposti kiistää.
"kirjoissa on edelleen ne Haeckelin sikiöväärennökset."
Missäs biologian koulukirjoissa on niitä sikiöväärennöksiä?
Otapa nyt myöskin huomioon se, että kaavakuvat ovat yksinkertaistetuja ja havainnollisuuteen pyrkiviä piirroksia tarkasteltavista asioista eikä suinkaan mikään valokuvantarkka kuvaus.
Valokuvista voi muuten aivan yhtä hyvin nähdä ne samankaltaisuudet ja erikaisuudet eri lajien alkoiden välillä, mitä noissa yksinkertaistetuissa piirroksissakin on tuotu esiin.
Vai oletko muuten sitä mieltä, että fysiikassakin pitäisi mekaniikan opettamisessa ottaa heti alkujaan huomioon Einsteinin relativistiset yksityiskohdat?
"Ilmeisesti ei kenenkään, ei ainakaan evojen. He kun ovat viattomia aina vaikka tulisi kuinka paksua valetta."
Ihan hyvin voitkin sitten näyttää ja perustella, mitä valetta on tullut sitten esiin?
Kun maailmalla löytyy yli 700 tohtoristasoisen tutkijan julkinen vastalause evo-opille niin tuskin sinun tiedoillasi noita 700 vastaan voi pelkästä uskonnosta puhua.
Tuo uskonnosta jauhaminen on vain teidän evojen yksi monista keinoista yrittää välttyä joutumasta perustelemaan miten kreationistinen tiede olisi väärässä.
Kuten joskus vuosia sitten eräs poliitikko oli esittänyt varsin asiallista kritiikkiä muuatta ryhmää kohtaan. Telkassa kysyttiin tämän kritisoidun ryhmä puh.johtajalta miten tämä vastaa kritiikkiin.
Vastaus oli kaikessa typeryydessään suunnilleen näin, että "koska tämä kritiikki on pahansuopaista niin minä en siihen vastaa". Omat jjoukot varmaan uskoivat ja se riitti.
Teillä evoilla tuo uskonnosta hokeminen ajaa saman asian. Mutta ette te voi estää toisenlaistakin tietoa tulemasta esille ja tuolla ylimieliselläa asenteellanne vain joudutatte omaa tuhoanne. Mikä ei tietenkään ole huono asia. Kiihkoevot tietysti höpötyksenne uskoo mutta ei kukaan ajatteleva ihminen. Näin se vain menee.
700 tiedemiestä, joista valtaosa on farmaseutteja, metsänvartioita, saarnaajia jne. mahtaa muodostaa peräti n. 0.001 % maailman tutkijoista.
Aika säälittävää nillitystä hihulta...
Mites muuten nämä 11866 pappia, jotka hyväksyvät evoluutioteorian? Ovatko he pakanoita? Kuinka monta pappia vastaa yhtä hihhulitiedemiestä?
http://www.butler.edu/clergyproject/rel_evol_sun.htm
"Haeckelin väärennöskuvat ovatkin totta."
Piirroksissa on joitain asioita pelkistetty ja mittasuhteita muutettu. Osaatko muuten sanoa, mitä niissä kuvissa on väärennöstä ja mikä ei?
Mihin lähteeseen muuten nojaat?
Olisin valmis väittämään, että tuo hihu ei edes tiedä, mistä "Haeckelin väärennyskuvista" on edes kysymys. Kressuressu on vain oppinut jostain tuon peruskretiinien mantran.
"Siinä se on naulannut kun opettaa saa vain natuiralistista evo-oppia mutta edes sen heikkouksistakaan ei saa mainita. Aika jyrkkää, vai mitä? "
Hetkinen? Puhutko nyt Suomen tilanteesta vaiko USA:n?
Ilman muuta luonnontieteitten tunneilla saa puhua kilpailevista tieteellisistä teorioista, teorioiden heikkouksista jne. - aina se vain ei ole oikein pedagogisesti järkevää. Hienouksiin jne. voi mennä silloin, kun perusasiat ovat hallussa. Eipä ne perusasiat näytä olevan monella täällä esiintyvällä kreationistillakaan hallussa ...
Ensinnäkin, tieteessä sovelletaan naturalistista metodologiaa: luonnollisiin ilmiöihin etsitään syitä luonnollisista tekijöistä. Luonnollista on se kaikki, mikä on havaittavissa.
Mistä siis puhut, kun puhut "naturalistisesta evo-opista"? Fysiikkakin perustuu naturalistiseen metodologiaan, oletko sitäkin kritisoimassa? Jos et, niin miksi kritisoit ainoastaa evoluutioteoriaa?
"Historiassakin on virheitä, totta kai. Mutta puhuin tahallisista johdatteluista, joita kaikissa maissa vallanpitäjien mieliksi on aina harrastettu. "
Totta mooses, sotien ja konfliktien historia on usein voittajien historiaa.
Mutta mitä tekemistä tällä on evoluution kanssa?
...Fysiikkakin perustuu naturalistiseen metodologiaan, oletko sitäkin kritisoimassa?......
Joo, mutta se perustuukin havaintoihin eikä oletuksiin kuten evo-oppi. Kuten oletukseen että "vaikka välimuotoja ei olekaan löydetty niin uskokaa, että ne ovat kerran olleet". Fysiikassa naurettaisiin suohon semmonen joka alkaisi tuolla tavoin teorioitaan todistella.
Suhteellisuusteoriassakaan ei ole mitään mitä ei olisi KOKEELLISESTI todennettu. EVo-opissa sensijaan on paljonkin, sanoisin tuollaiset 99 %.
......700 tiedemiestä, joista valtaosa on farmaseutteja, metsänvartioita, saarnaajia .....
valehtelijoita kuin arvon apomme on. Olisiko lähimmät esimerkit Göbbels, Hitler, Stalin tai jotain sinne päin.
Kyseessä on yli 700 tohtoristason tiedemiestä, huolimatta apon patologisista valeista.
sitäkö että Haeckelin sikiökuvat ovatkin totta. Tosiaan, mitä nyt vähän muuteltu todellisesta että saatu sopeutumaan evoluutioon. Eikös tuollainen muuttelu tietyn päämäärän saavuttamiseksi yleensä olekin huijausta. Onko sille evo-opissa annettu eri nimi?
"Joo, mutta se perustuukin havaintoihin eikä oletuksiin kuten evo-oppi. "
Mitä tarkoitat "evo-opilla"? Jos tarkoitat evoluutioteoriaa, niin tiedätkö mitä se evoluutioteoria oikeastaan on ja mitä se pitää sisällään?
Ole hyvä, tutustu vaikka kirjaan Ernst Mayr: Evoluutio. Jos senkin jälkeen on epäselvää, niin voit aina rohkeasti kysyä.
"Kuten oletukseen että "vaikka välimuotoja ei olekaan löydetty niin uskokaa, että ne ovat kerran olleet"."
Mitä välimuotoja ei ole löydetty? Mikä sinulle sitten kelpaisi välimuodoksi?
Käykö välimuodosta esim. sellainen nisäkäsmäinen matelija, jonka kuuloluut ovat vain yhden luun päässä nisäkkään kuuloluista?
Itseasiassa tuo mainitsemasi välimuodot ovat sekä havainto että johtopäätös. Ei oletus.
"Fysiikassa naurettaisiin suohon semmonen joka alkaisi tuolla tavoin teorioitaan todistella."
Ja mitä sinä tiedät fysiikasta? Mm. tämä pimeä aine on havaittu epäsuorasti, joka olisi sinun mielestäsi sitten oletus.
"Suhteellisuusteoriassakaan ei ole mitään mitä ei olisi KOKEELLISESTI todennettu. "
Hah, onko avaruuden geometrian kaareutuminen oikeasti kokeellisesti todennettu, vaiko päätelty jotain muuta kautta? Osaatko sanoa?
Entäpä evoluutioon liittyen yhteisen kantalajin kautta polveutuminen yhteisten geenien ja genomin osien perusteella? Simpanssilla ja ihmisellä on samalla tavalla rikki oleva C-vitamiinin tuottamiseen liittyvä geeni? Sattumaltako vain rikki samalla tapaa (marsulla eri tavalla) vai olisiko syy siinä, että se rikkinäinen geeni periytyy samalta kantavanhemmalta, jolla se oli jo rikki?
"Mitä itse yrität sanoa, sitäkö että Haeckelin sikiökuvat ovatkin totta. "
En tuota, vaan sitä, oletko itse tietoinen mihin nuo Haeckelin sikiökuvat liittyvät ja mitä niissä on vääristelty ja mitä ei?
"Tosiaan, mitä nyt vähän muuteltu todellisesta että saatu sopeutumaan evoluutioon."
Tuo osoittaa, ettet tiedä Haeckelin kuvien taustasta. Haeckelilla oli nimittäin oma hypoteesinsa, ns. rekapitulaatioteoria, puolustettavana.
http://en.wikipedia.org/wiki/Recapitulation_theory
http://www.millerandlevine.com/km/evol/embryos/Haeckel.html
http://www.talkorigins.org/faqs/wells/haeckel.html
"Eikös tuollainen muuttelu tietyn päämäärän saavuttamiseksi yleensä olekin huijausta."
On huijausta on, mutta jos yrität hyökätä evoluutioteorian kimppuun Haeckelin kautta, huidot olkiukkoa.
Ja jos meinaat jatkaa pitkäänkin tällä saralla, luiskahdat kohta valehtelemaan evoluutioteoriasta.
""KYLLÄ VALEHDELLA SAA KUN VAIN muistaa valehdella evoluution hyväksi. Kuten nekin kuuluista Haeckelin sikiökuvaväärennökset. Eiptä vaan ole oikeusistuimet niihin puuttuneet kun niitä näkee edelleenkin oppikirjoissa.
Minkähän takia?""
Se johtuu sinusta. Sinä et ole nostanut oikeusjuttua sellaisten biologian kirjojen tekijöitä vastaan, jotka käyttävät Haeckelin kuvia. Muita niiden mahdollinen käyttö (vieläkö niitä oikeasti käytetään?) ei häiritse, koska tiedämme, että vaikka niissä on virheitä joissakin mittasuhteissa ja yksityiskohdissa, ne kuitenkin kuvaavat tuota tosiasiaa, alkioiden samankaltaisuuksia. Ja tuomioistuimet eivät voi itsenäisesti ottaa asioita käsiteltäväkseen, joten jonkun täytyy nostaa syyte. Koska asia sinua häiritsee, niin mikset itse tee rikosilmoitusta? Itsekin ole toki sitä mieltä, että oppikirjoissa tulisi nykyisin käyttää valokuvia, joissa nuo yhtäläisyydet myös näkyvät.
""Evot koettaa opettaa älykkään valehtelun teoriaa.""
Et sitten pystynyt ottamaan kantaa siihen, miksi älykkään putoamisen teoriaa ei tulisi opettaa kouluissa, jos siellä saisi opettaa luonnontieteen tunneilla muutakin uskontoa.
käyt puolustelemaan? Huijaustra mikä huijausta, ei siinä ole mitään epäselvää.
Haeckeli muutteli kuvia saadakseen lisätodisteita evoteoirian puolesta. Ei siinä ole mitään puolustelemista eikä selittelmistä.
""Mitä pelkäämistä siinä on jos ihmisille esitetään riitelevät versiot ja siitä saa kukin itse valita sen joka tuntuu enemmän todelta. Mitä te evot siinä niin kauheasti pelkäätte, sitäkö että jäätte tien sivuun?""
Kolulaitoksella on rajoitetut resurssit opettaa aineita ja oppilailla rajoitetut mahdollisuudet oppia asioita, kaikkea ei voida opettaa ja tässä nimenomaisessa tapauksessa ei edes ole riiteleviä versioita, tiedeyhteisö on muutamaa uskonnollisista syistä epäilevää tuomasta, jotka kieltävät todellisuuden, lukuunottamatta yksimielinen siitä, että elämä maapallolla on kehittynyt yhteisestä kantamuodosta evoluution avulla miljardien vuosien aikana. Se on tieteellinen fakta ja oppilaille tulee opettaa tieteellisiä faktoja, parasta saatavilla olevaa tietoa.
....Mitä välimuotoja ei ole löydetty? ......
Meinaako tuo kysymys että kaikkien mahdollisten ikänään eläneitten elämänmuotojen kaikki välimuodot on löydetty. Niinkun vaikka punaisen kärpässienen. Vaikeaa on nimetä löytämätöntä välimuotoa syystä siitä kun sitä ei ole koskaan ollutkaan. Miten voi nimetä olemattoman?
.........Mm. tämä pimeä aine on havaittu epäsuorasti, joka olisi sinun mielestäsi sitten oletus............
Onko sinusta painovoima epäsuora todiste? Minun mielestäni se on suora todiste.
........Hah, onko avaruuden geometrian kaareutuminen oikeasti kokeellisesti todennettu, vaiko päätelty jotain muuta kautta? Osaatko sanoa?......
Suomlaiinen tutkijaryhmä on aivan hiljattain todistanut, että painovoimassa on kyse nimenomaan avaruuden kaarevuudesta eikä mistään muusta.
.......Simpanssilla ja ihmisellä on samalla tavalla rikki oleva C-vitamiinin tuottamiseen liittyvä geeni? Sattumaltako vain rikki samalla tapaa (marsulla eri tavalla) vai olisiko syy siinä, että se rikkinäinen geeni periytyy samalta kantavanhemmalta, jolla se oli jo rikki? ........
Outo juttu evon kannalta. Miksi evo ei ole hävittänyt tällaista huonoa ominaisuutta? Niinhän DArwinkin sanoo, että kaikki epäedsulliset ominaisuudet häviävät täysin varmasti. Eikös evolla olisi ollut aikaa jo 5 milj. vuotta korjata moinen pikkujuttu. C-vitamiini lienee kaikkiaan aika tärkeä asia.
Joten, hopi hopi, keksimään selittelyä miksi evo ei ole noin pahaa geenivirhettä hävittänyt vaan on antanut sen rikastua vallitsevaksi. Ja on sensijaan hävittänytkin, yllätys yllätys, ne, joilla kyseinen geeni ei ole rikki. Heh hee, loppuikos viisastelusi?
""Kun maailmalla löytyy yli 700 tohtoristasoisen tutkijan julkinen vastalause evo-opille niin tuskin sinun tiedoillasi noita 700 vastaan voi pelkästä uskonnosta puhua.""
lausunnosta on kysymys? Se ei kiellä elämän kehittymisestä miljardien vuosien aikana yhteisestä kantamuodosta. Se ottaa kantaa ainoastaan mekanismeihin, joilla tuo on tapahtunut, mutta silloinkin se on sopusoinnussa nykyisen evoluutioteorian kanssa, kun se kertoo, että muuntelu ja luonnonvalinta eivät riitä, niin kertoo myös nykyinen evoluutioteoria, jonka mukaan suuri osa muutoksista on mm. satunnaisia, geneettistä ajautumista esim. pullonkaulailmiöistä johtuen. Voisin itsekin allekirjoittaa tuon lausunnon, varsinkin kun se kehottaa tarkastelemaan kriittisesti evoluution mekanismeja:
"We are skeptical of claims for the ability of random mutation and natural selection to account for the complexity of life. Careful examination of the evidence for Darwinian theory should be encouraged."
evoluutioteorian perusteisiin, et nimittäin näytä vieläkään tietävän siitä mitään.
Aloita siitä Meyrin kirjasta. Palaa sitten estradille. (Voisit tietysti aloittaa peruskoulun biologiankirjasta ottaen huomioon tietosi heikon tason).
Osoitapa, missä kohden Haeckelin sikiökuvat ovat väärennöksiä? Jos väittää jotakin, se on myös oltava valmis todistamaan. Siis faktoja peliin.
Tässä Romanesin piirros, jota usein väitetään Haeckelin tekemäksi. Osoita virheet ja perustele ne:
http://en.wikipedia.org/wiki/Embryo_drawings
Et uskaltanut vastata kysymykseen noiden pappien lukumäärästä tai kommentoida tuon 700 "tiedemiehen" mitättömästä lukumäärästä kaikkien tiedemiesten määrään suhteutettuna.
Miksiköhän? Pelkääköhän hihuvajakki jotain?
Haeckelilla oli ikioma teoria, rekapitulaatioteoria. Hän yritti puolustaa sitä, mutta se on todettu vääräksi.
http://www.geocities.com/evonkeliumi/rekapitulaatio.html
Voisit vilkaista sikiöiden valokuvia ja kertoa sitten, mistä oikeastaan riitelet:
http://www.pbs.org/wgbh/nova/odyssey/clips/
on jo useasti tällä palstalla käsitelty ja tutkittu. Et uskaltanut panna listaa kehiin arvioitavaksi, vai onko niin, ettet tunne tapausta, esität vain kuulopuhetta?
mitään kukaan muukaan. Kaikista vähiten taitavat tajuta evouskiksest itse. Vaikeaa onkin tajuta teoriaa joka on sisäisiä ristiriitoja täynnään ja jossa 99 % perustuu uskoon, että niin on kuin sanotaan äläkä ala itse ajatteleen.
Nytkö alat väittää että he ovat antaneet nimenstä siinä mielessä että he nimenomaan hyväksyvät evoteorian ja ovat sen kanssa samaa mieltä? Miksi kaikki evoilijat eivät sitten liity samaan listaan? Outoa käytöstä.
Taidatpa sekoilla kun tietääkseni ne 700 ovat tulleet esille juuri sen takia, että kiistävät evoteorian.
.......varsinkin kun se kehottaa tarkastelemaan kriittisesti evoluution mekanismeja..........
Nimenomaan tuo kriittisyys on nyt sitten USA:n kouluissa kielletty. Evossa ei saa sanoa olevan mitään epäselvää tai -varmaa vaan kaikki on niin mukavan auvoista.
monen evon toimesta tälläkin palstalla sekä evokirjoissa. Jos sinä alat väittää niitä oikeiksi niin ikävä kyllä, olet n. 100 v jäljellä kehityksestä. Hauskaa iloa sinne 1800-luvulle vaan, koeta jaksella.
Mene vaikka lueskelemaan sitä raamattuasi. Lue Genesiksestä kuinka jumala leipoi ihmisen maantomusta ja puhalsi siihen hengen, Voit siinä lueskellessasi pähkäillä onnistuisiko ihmisen luominen suomalaisesta savesta tai turpeesta.
"Meinaako tuo kysymys että kaikkien mahdollisten ikänään eläneitten elämänmuotojen kaikki välimuodot on löydetty."
No ei meinaa. Tässä on käynyt useasti niin, että kun välimuoto löytyy, niin siinä on heti kaksi uutta aukkoa ko. välimuodon ympärillä - koska kreationisteille ei meinaa mikään välimuoto riittää osoitukseksi välimuodosta!
Siksi kysyinkin, että mikä kelpaisi välimuodoksi, mutta et sitten siihen halunnut/kyennyt vastaamaan?
"Vaikeaa on nimetä löytämätöntä välimuotoa syystä siitä kun sitä ei ole koskaan ollutkaan."
Ei pystykään. Mutta ajattelepa, Tiktaalik - fossiili löydettiin nimenomaan siitä syystä, että sitä osattiin etsiä! Evoluutioteorian pohjalta ja geologisen tiedon perusteella tutkijat lähtivät alueille, joissa moisen välimuodon oletettiin löytyvän. Ja se löytyi.
".........Mm. tämä pimeä aine on havaittu epäsuorasti, joka olisi sinun mielestäsi sitten oletus............
Onko sinusta painovoima epäsuora todiste? Minun mielestäni se on suora todiste."
Tiedätkö miten se pimeä aine sitten löydettiin? Toki painovoimalla oli siinä osuutensa, mutta miten pimeän aineen olemassaoolo sitten pääteltiin? Ei muuten mitattu suoraan ...
"Suomlaiinen tutkijaryhmä on aivan hiljattain todistanut, että painovoimassa on kyse nimenomaan avaruuden kaarevuudesta eikä mistään muusta."
Tarkoitat varmaan tätä:
http://www.ursa.fi/blogit/ta/index.php?title=einsteinin_suhteellisuusteoria_sai_lisav&more=1&c=1&tb=1&pb=1
Sieltä voitkin sitten lukea, mistä pääteltiin avaruuden geometrian olevan kaareutunut ...
".......Simpanssilla ja ihmisellä on samalla tavalla rikki oleva C-vitamiinin tuottamiseen liittyvä geeni? Sattumaltako vain rikki samalla tapaa (marsulla eri tavalla) vai olisiko syy siinä, että se rikkinäinen geeni periytyy samalta kantavanhemmalta, jolla se oli jo rikki? ........
Outo juttu evon kannalta. Miksi evo ei ole hävittänyt tällaista huonoa ominaisuutta? "
Et siis ymmärrä evoluutioteoriaa. Niin kauan, kun C-vitamiinia saa ympäristöstä, ei tuo rikkinäinen geeni ole tosiaankaan mikään ongelma. Ja mistäs sitä C-vitamiinia saakaan, annapa kun arvaan: ruoasta? Kasveista/hedelmistä?
"Joten, hopi hopi, keksimään selittelyä miksi evo ei ole noin pahaa geenivirhettä hävittänyt vaan on antanut sen rikastua vallitsevaksi. Ja on sensijaan hävittänytkin, yllätys yllätys, ne, joilla kyseinen geeni ei ole rikki. Heh hee, loppuikos viisastelusi? "
Sinulla on kuule pahasti asioita oppimatta. Mutta eipä näytä tiedon puute tai evoluutioteorian tuntemattomuus estävän evoluutioteorian kritisoimista ja samalla itsesi nolaamista.
""Nytkö alat väittää että he ovat antaneet nimenstä siinä mielessä että he nimenomaan hyväksyvät evoteorian ja ovat sen kanssa samaa mieltä? Miksi kaikki evoilijat eivät sitten liity samaan listaan? Outoa käytöstä.""
Lue itse, mihin he ovat nimensä laittaneet, ei siinä kiistetä evoluutiota tai yhteistä kantamuotoa kaikelle elämälle, ei edes evoluutioteoriaa. Yrität itse antaa tuolle lausunnolle, jonka minäkin voisin allekirjoittaa, merkityksiä, joita sen allekirjoittaneet eivät hyväksyisi. Esim. Michael Behe, joka on tuon listan allekirjoittajia pitää selvänä, todistettuna kaiken järkevän epäilyksen yli, että kaikella elämällä on yhteinen kantamuoto ja että ihmisillä jan simpansselilla on yhteinen kantamuoto.
""Taidatpa sekoilla kun tietääkseni ne 700 ovat tulleet esille juuri sen takia, että kiistävät evoteorian.""
Lue itse, mitä he väittävät:
"We are skeptical of claims for the ability of random mutation and natural selection to account for the complexity of life. Careful examination of the evidence for Darwinian theory should be encouraged."
Minäkin olen skeptinen väitteille, joiden mukaan mut aatiot ja luonnonvalinta voisivat selittää elämän kompleksisuuden. Suuri osa kompleksisuudesta on peräisin satunnaisesta geneettisestä ajautumisesta ja esim. horisontaalisista geeninsiirroista, ei luonnonvalinnasta. Huolellista evoluutioteorian todisteiden tutkimusta pitää rohkaista minunkin mielestäni.
"MItä ihmettä sinä huijaria käyt puolustelemaan?"
En minä hänen huijauksiaan puolustelekaan, vaan yritän saada sinut ymmärtämään mistä on ollut kyse silloin, kun Haeckel piirroksissaan sekä liioitteli joissakin osin, että myös jätti jotain piirtämättä.
Sinä sanot, että huijasi (niinkuin minäkin myönnän) mutta millä tavalla ja miksi, se on sinulta jäänyt oivaltamatta.
"Haeckeli muutteli kuvia saadakseen lisätodisteita evoteoirian puolesta. "
Ei tehnyt siitä motiivista. Siinä sinä hakkaat olkiukkoa. Hänellä oli muut motiivit, mutta sinä et sitä näytä tunnustavan.
Vaikka Haeckel ei piirtänytkään kaikkea totuudenmukaisesti, se ei edelleenkään poista sitä seikkaa, että alkiot muistuttavat tiettyinä kehityksen aikoina hämmästyttävästi toisiaan. Ja tätä jälkimmäistä varten ne piirrokset kirjoissa ovat olleet havainnollistamassa, perustuivat ne sitten Haeckelin piirroksiin tai johonkin muuhun lähteeseen.
Ja vielä kerran, vaikka embryologiaa käytetäänkin evoluutiteorian todisteina, niin Haeckelin piirroksia _ei_käytetä_ evoluutioteorian todisteina. Joko menisi perille?
""Nimenomaan tuo kriittisyys on nyt sitten USA:n kouluissa kielletty. Evossa ei saa sanoa olevan mitään epäselvää tai -varmaa vaan kaikki on niin mukavan auvoista.""
Ei kouluissa ole kielletty olemaan kriittisiä, siellä on kielletty opettamasta uskontoa luonnontieteiden tunneilla. Koulut eivät muuten ole paikkoja, joissa tehdään tiedettä, niissä opetetaan se mitä tiedämme. Ja tiedämme, että elämä on kehittynyt nykyiselleen evoluution avulla miljardien vuosien aikana.
Lisäksi evoluutioteoria on ollut kriittisesti tiedeyhteisön arvioimana jo 150 vuotta ja se on selvinnyt tuosta testistä, koska se kuvaa todellisuutta, sekä nykyisin havaittavaa evoluutiota että selittää evoluutiohistorian.
.................
Minä puhun tästä listasta:
http://209.85.129.132/search?q=cache:f17c-P3IXwgJ:www.discovery.org/scripts/viewDB/filesDB-download.php?id=660 Discovery institute doctors list&hl=fi&ct=clnk&cd=3&gl=fi&client=firefox-a
....Ei kouluissa ole kielletty olemaan kriittisiä, siellä on kielletty opettamasta uskontoa luonnontieteiden tunneilla.......
kriittinen saa olla kun väitellään miten evoluujtio on tuonkin asian tehnyht. Mutta heti jos ollaan kriittisiä itseään evo-óppia kohtaan niin se onkin jo uskontóa ja jyrkästi kiellettyä. Eli pelkkää kieroiluahan tuo tuommoinen on.
Tyhjäpäinen käsien heiluttelu, olkiukkojen rakentelu ja kuolaaminen ei ole kritiikkiä evoluutioteoriaa kohtaan, vaikka se kuinka olisi ainoa mihin te hihhulit pystytte.
"Vai ei olekaan toiminut. Mitäs nämä amerikkalaiset oikeuden päätökset sitten mielestäsi ovat muuta kuin juuri sellaista toimintaa."
Oikeuden päätös on yksinkertaistettuna, että uskontoa ei saa opettaa biologiana. Biologia on luonnontiede ja luonntieteellisten tulosten pitää täyttää tieteen kriteerit. Uskonnollinen julistus ei täytä tieteen kriteereitä.
Tieteessä saa ja pitää kritisoida kaikkea, minkä kritisointiin suinkin löytää argumentteja. Tieteessä argumentti on eri asia kuin villi arvaus tai pronssikautinen taru.
Pyysin vain sinua kertomaan, mitkä kohdat ja miten tiedät ne väärennöksiksi? Niin että voin olla varma, että ymmärrät, mitä kirjoitat, etkä vain toistele jostakin kuulemaasi "sokeria kaijalle" -tyyliin.
Jos muuten tulit vilkaisseeksi linkkiä ja hyväksyit siinä olevan kuvan, niin sen piirtäjä oli Romanes ja kuva on piirretty sukupolven verran "Lajien synnyn" jälkeen.
Mitä itse asiaan, eli sikiöiden samankaltaiseen kehitykseen tulee, niin 1800-luvulla ei ollut mahdollista valokuvata, mutta nykyään on:
http://www.pbs.org/wgbh/nova/odyssey/clips/
..jauhot suuhun ;D)
heheh
t. MrKAT
että olen huomannut jonkin toisenkin kerran ;)
"avaruuden geometrian olevan kaareutunut"
Selitäpä mikä kaareutuu kun avaruuden geometria kaareutuu. Kaikille ei ole selvää mikä silloin kaareutuu kun avaruuden geometria kaareutuu (minä mukaan lukien). Vai voitaisiinko sanoa, että avaruus kaareutuu ja jos voidaan, niin mikä silloin kaareutuu kun avaruus kaareutuu? Vaikea asia, mutta toivottavasti tiedät vastauksen.
maa_tiainen kirjoitti:
"Selitäpä mikä kaareutuu kun avaruuden geometria kaareutuu."
Hmm, nyt mennään sitten syvälle matematiikkaan ja fysiikkaan (jopa filosofiaan). Mennään niinkin syvälle, että minun kompetenssini ei siihen riitä.
Joudun käsittelemään asiaa mielikuvien kautta.
Kyse on avaruuden olemuksesta, siitä, millä tavalla avaruuden rakenteen käsitetään olevan. Meille on tuttua kolmiulotteisuus, eli jonkun pisteen paikka tietyssä koordinaatistossa voidaan ilmaista etäisyytenä jostain pisteestä kolmen eri akseliston suuntaisina etäisyyksinä. Meille tutuin avaruuden geometria on euklidinen geometria. Taso on kahden suoran määrittämä pinta, suora on pisteiden jono jotka ovat yksikäsitteisellä linjalla, kaksi yhdensuuntaista suoraa ei koskaan leikkaa toisiaan jne. jne.
Mutta noita geometrioita voi olla muitakin, ja silloin ihmisen kyky mieltää nuo geometriat joutuvat koetukselle, koska ne eivät noudata arjen kokemuksia.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Euklidinen_geometria
http://en.wikipedia.org/wiki/Euclidean_space
http://fi.wikipedia.org/wiki/Avaruus_(matematiikka)
http://wapedia.mobi/fi/Metrinen_tensori
Einsteinin suhteellisuusteoria siis otti ja määritti aika-tila - avaruuden kaareutuvaksi. Painovoima kaareuttaa avaruuden geometriaa massan mukaan. Asiaa voi kuvitella seuraavan ajatuksen kautta: kumikalvona (taso euklidisessa geometriassa) johon pistetään rautakuula. Ko. rautakuula aiheuttaa kumikalvoon painauman, sitä syvemmän mitä painavampi kuula on. Painovoima siis kaareuttaa tuota tasoa.
Valo kulkee tuossa tasossa suoraan, niinkuin euklidinen geometrian kohdalla suoraan voi edetä. Mutta koska taso kaareutuu, valon kulkema suora eroaa euklidisesta geometriasta tutusta "suorasta", valo nähdään taipuvan painovoiman vaikutuksesta.
Samoin suurimassaisten kappaleiden liikkeet voivat aiheuttaa tuohon avaruuden geometriaan poimuttumista, aaltoja.
Vaan etpä voi mitata tuota suoraan, koska mittanauhasi on avaruuden geometriaan niitattu. Niinpä sitä täytyy mitata välillisesti!
http://www.verkkouutiset.fi/arkistojuttu.php?id=25483&hakusanat=Geometria
http://www.verkkouutiset.fi/arkistojuttu.php?id=24311&hakusanat=Geometria
Tiedä nyt sitten onnistuinko yhtään havainnollistamaan, mitä avaruuden geometrialla tarkoitetaan ja miten avaruuden geometrian kaareutumisella tarkoitetaan. Avaruus on se mikä on, ja avaruuden geometrialla me yritämme kuvata avaruuden rakennetta.
tehnyt, jonkunlainen evoluutioko sekin on ollut?
Ja mihinkäs oikeusistuimet perustivat päätöksensä siitä, että kreationismin väitteitä ei saa esittää biologian tunnilla?
Peruste oli Yhdysvaltojen perustuslain kohta, jonka perusteella valtion kustantamissa kouluissa ei saa opettaa uskontoa. kreationismi kun on uskontoa eikä tiedettä.
saksalaistohtorin kirja, nimeä en nyt muista. Sano sitten mikä siinä kirjassa on uskontoa. Kaikki on tiukkaa biologiaa, jonka tasoisesta sinä tuskin yhtään mitään ymmärtäisitkään.
tuota mainiota uskonnollista opusta, joka lanseeraa sisäisesti ristiriitaisen ja käyttökelvottaman käsitteen "perusrymä", Evoluutio-kriittinen analyysi
Ethän sinä osaa edes oikeinkirjoitusta. Oletko lukenut alkuperäiskielisen kirjan, mitä sanaa siinä käytetään tai tunnetko saksankielisen maailman biologian termistön täydellisesti? Voihan kyseessä olla kääntäjänkin haksahdus.
Mutta aika hyvä kirjan täyttyy olla jos kiihkoevo ei löydä koko kirjasta mitään muuta vikaa kuin yhden ainoan väärän sanan. Tai sitten asia on niin syvällistä, että kykysi riittää ainoastaan yhden sanan saivarteluun. Luulen, että et pärjäisi neljälle tohtorille tietomäärässä vaikka kuinka yrität esittää kaikkitietävää.
Lisäksi, kyseessä ei suinkaan ollut "neljän saksalaisprofessorin" tiimi, vaan kahden henkilön kirjallinen aivopieru. Toinen heistä on uskonnollisen kustantamon kustannustoimittaja ja toinen "uudelleenherännyt" entinen fyysikko.
Roskakirjalla ei ole tietenkään mitään tekemistä minkään sortin tieteen kanssa.
valehtelulla mitään rajaa, eipä ole. JMutta tee sinä suuressa viisaudessasi kirja jolla kumoat kyseisen saksalaiskirjan. Katsos kun on evojen kannalta huono tilanne että moni sitä kirjaa kuitenkin lukee ja uskoo siihen.
Evopuolella olisi näin ollen sosiaalinen tilaus kumota moinen "roskakirja". Mutta olisiko niin, että Suomen evoilla tietämys loppuu ikävästi kesken? On suuri suu ja mahtailevat puheet mutta eipä juuri muuta.
Mistäs lähtien kaksi saksalaista hihhulia, S. Scherer ja R. Junker ovat silmukoituneet "neljäksi huipputohtoriksi"?
Hieman analyysia arvon roskakirjasta:
http://www.evoluutio-kreationismi.argumentti.fi/evoluutio_kriittinen_analyysi_kirjan_arvostelu.php?id=13
""Sinä ja sinun "perusrymäsi" Ethän sinä osaa edes oikeinkirjoitusta.""
että sinäkin pystyt edes joskus kritisoimaan asiaa perustellusti. Tein tosiaankin tässä virheen. Kirjoitin perusrymä, kun tietysti tarkoitin sanaa perusryhmä. Kirjoittelen paljon tälle palstalle eikä minulla ole vieläkään toimivaa oikolukuohjelmaa erinäisistä syistä, joten minulle sattuu kohtalaisen paljon kirjoitusvirheitä, josta tässäkin oli kysymys, lähinnä näppivirheestä. En siis luullut, että tuo kirja kertoisi perusrymistä, vaan tiesin toki, että se yrittää lanseerata käsitteen perusryhmä. Toivottavasti tämä selitys riittää vastaukseksi asialliseen kritiikkiisi, josta lupaan yrittää ottaa opikseni tarkistamalla kirjoituksiani paremmin.
""Oletko lukenut alkuperäiskielisen kirjan, mitä sanaa siinä käytetään tai tunnetko saksankielisen maailman biologian termistön täydellisesti? Voihan kyseessä olla kääntäjänkin haksahdus.""
Kysymyksessä on toki sekä tekijöiden että kääntäjän ja toimittajan haksahdus.
""Mutta aika hyvä kirjan täyttyy olla jos kiihkoevo ei löydä koko kirjasta mitään muuta vikaa kuin yhden ainoan väärän sanan.""
Et taida tietää lainkaan mistä tässä asiassa puhutaan?
""Tai sitten asia on niin syvällistä, että kykysi riittää ainoastaan yhden sanan saivarteluun. Luulen, että et pärjäisi neljälle tohtorille tietomäärässä vaikka kuinka yrität esittää kaikkitietävää.""
Kirja kumoaa oman perusryhmämäärittelynsä, jonka mukaan eri yksilöt jotka joko suoraan tai epäsuoraan ovat risteytyksen kautta yhteydessä toisiinsa kuuluvat samaan perusryhmään kertomalla että uusien perusryhmien synty on mahdollista vanhoista perusryhmistä. Alkeellinen looginen virhe, johon ei tuon tason tiedemies voisi syyllistyä, jollei hänellä olisi uskonnollista agendaa, joka saa hänet keksimään mitä kummallisimpia selityksiä.
Katsotaan nyt mistä on kysymys. Uskonnolliset fundamentalistit ovat Yhdysvalloissa monin paikoin saaneet koululautakunnat valtaansa, ja sitten halunneet pakottaa koulut opettamaan asioita, jotka tiedeyhteisö on ajat sitten hylännyt. Ja koska valtion kouluissa ei saa olla tunnustuksellista uskonnonopetusta, he ovat keksineet erilaisia valepukuja opeilleen. Oikeuskäsittelyissä on sitten todettu näiden todellinen luonne.
että oikeuskäsittelyissä. Mutta miksi oikeuteen, miksi ei ihmisten itsensä anneta valita. Olette te evot kuin keskiajan kirkko, turpa tukkoon vaan jokaiselta joka on eri mieltä.
Koska koulussa pitää opettaa parhaan tiedon mukaan, ei sen mukaan mitä miellyttää paikallista seurakuntaa.
sivistymättömyydestä. Sitä ruokkii typeryys ja välinpitämättömyys.
Kreationismi on uskonto-käsitteeseen löyhästi pohjautuva taikausko, jotka on todellista vain outsider-maailmassa.
"Amerikoissa ovat evot ajaneet oikein oikeuslaitoksen voimin asiat jo niin pitkälle, että kouluissa ja koulukirjoissa on kiellettyä esitellä evoteorian vaikeuksia sekä epäselviä kohtia...
Voitaneen sanoa, että oikean tieteen tekijöillä ei pitäisi olla eikä kyllä olekaan mitään tarvetta ajaa tämänkaltaisia suojamuureja ympärilleen."
Et nyt ymmärrä asian varsinaista pointtia. Kouluissa ei tehdä tiedettä, vaan esitellään tieteen tuloksia. Täten suojamuuri ei suojaa tieteentekijöitä, vaan oppilaita, jotta heille ei opetettaisi pseudotieteitä.
Mikäli kreationistit haluaisivat tehdä tiedettä, he saavat vapaasti tehdä sitä. Nuo lait ei sitä estä. Mutta kreationistien vertaisarvioitua julkaisua on tässä odoteltu jo noin 150 vuotta, joten kiirettä ei ole pitänyt. Herääkin tietenkin kysymys siitä, että miksi kreationistit mieluummin opettavat oppiaan (eli esittelevät evoluutioteorian ongelmia) kuin julkaisevat niitä tieteellisissä julkaisuissa. Ettei vain mentäisi perä edellä puuhun...
....Mutta kreationistien vertaisarvioitua julkaisua on tässä odoteltu jo noin 150 vuotta, .....
Oletko todellakin mennyt läpi kaiken aineiston mitä evokriittiset tiedemiehet ovat maailmassa tähän saakka julkaisseet?
Todella mahtava suoritus yhdeltä ihmiseltä.
Jep....
Vertaisarvioitu "kreationistinen" tiede on tuottanut täsmälleen *nolla* kappaletta kirjallista tieteellistä tulosta.
"Veli todistaa väkevästi" ei vieläkään ole vertaisarviointia, eikä kreationistisen "tieteen" "saavutuksia" ole vieläkään julkaistu muualla kuin hihhuleiden pamflettisivustoilla.
Voit tietenkin osoittaa väitteeni virheelliseksi osoittamalla *yhteen ainoaankaan* kreationistisen "tieteen" saavutukseen *millään* tieteen alalla.
Paperinukeilla leikkiminen ei ole vieläkään tiedettä, vaikka siinä kuinka koetettaisiin pukea joku mielikuvitushahmo erilaisiin pelleasuihin.
Täässä evoille pieni varoituksen sana:
Raivo voi tutkitusti riistää hengen:
http://keskustelu.suomi24.fi/terveys_show.fcgi?category=97&conference=1500000000000112&posting=22000000041974883