Ehdinkö vielä eläinlääketieteelliseen?

Olen nyt toisen vuoden opiskelija lukiossa.Takana ei ole vasta kuin yksi kemian ja yksi fysiikan kurssi. Molemmista 7. Biologiassaolen kuitenkin ollu hyvä aina (10,8,8).Onko mahdollista vielä hakea eläinlääketeiteelliseen?olen opiskellu vain lyhyttä matematiikkaakin...ja siinä olen surkea.
Mitä vaatimuksia pääsykokeissa? En ehdi varmastikaan kirjoittaa biologiaa,kemiaa enkä fysiikkaa vaikka olenkin harkinnut neljän vuoden opintosuunnitelmaa. Haluiaisin kuitenkin eläinlääkäriksi.Ainut ammattimitä voisin kuvitella pitäväni.Aina olen siitä haaveillut mutta välillä tuo vaatimustaso kuulostaa liian rankalta.
Kiitos!
3702
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Hei
Totta kai ehdit. Vaikka suomessa viimeaikoina maatilatalous on pienentänyt talouksissa olevien elikoiden määrää, niin muutoin "huvin vuoksi" ihmiset hankkivat nykyisin jos jonkinlaista eläimiä itsellee. Osittain valitettavasti. Eläin ei kuitenkaan ole koskaan ole lelu, tai vain koriste esine, vaan yksilö, joka tarvitsee ihmisen huolenpitoa, silloin kun se on otettu pois sen luontaisesta elinympäristöstä ihmiselle lemmikiksi.
Yhtä kaikki uskaltaisin väittää, että ehdit hakea; vielä vaikka hakisit ensimmäistä kertaa vasta kymmenen vuoden päästä opiskelemaan eläinlääketiedettä -ja vieläpä Suomessa.
Sen sijaan jos et ole valmis tekemään (hieman) töitä, niin voi olla, että hyvin todennäköisesti sinusta ei ikinä tule eläinlääkäriä, saati eläinlääketieteen opiskelijaa. - Aika moni meistäkin, jotka olemme nähneet "hieman" vaivaa ja jopa tehneet työtä, että pääsisimme haluamaamme opiskelupaikkaan olemme joutuneet käymään pääsykokeissa useammin kuin kerran. Haasteet on tehty voitettaviksi, äläkä lannistu, jos et heti onnistu.
Onnea opiskeluihisi.

Äänestä
  • Heips wanhempi opiskelija!
    Itselläni on haaveissa eläinlääkärin ammatti. Oli jo kun olin lukion ensimmäisellä, mutta luovutin heti ensimmäiseen vastoinkäymiseen fysiikan kanssa. Ajattelin, etten minä sinne kuitenkaan pääse, vaikka ihan hyvä koulussa olinkin, ja että löydän kyllä toisen yhtä mielenkiintoisen ammatin. Nyt sitten olen jo abiturientti, ja enkä toista yhtä kiinnostavaa ammattia ole löytänyt kuin eläinlääketieteellinen. Tuntuu vain, kun olen puhunut monien abiturienttien kanssa, että jokainen hakija on saamassa kaikista yo-aineista laudaturia ja eximiaa. Itse nyt sitten olenkin vähän masentunut (vaikka tiedän ettei ne lukion yo-arvosanat vie kaikkia mahdollisuuksia) että onkohan minulla kuitenkaan mitään mahdollisuuksia, ja onko realistista että haen sinne. Kemia on 9 ja fysiikka 7, kemiaa luettuna yksi kurssi ja fysiikkaa 2, biologia on 9 ja siitä kolme kurssia, lyhyt matikka on 7 tai 8, siitä opiskeltuna melkein kaikki kurssit. Lukion kakkosella minulla laski hieman motivaatio opiskelemista kohtaan, kun olin "haudannut" eläinlääkäri haaveen, niinpä luulen että saisin korotettua kirjotustenkin arvosanoja, mutten kuitenkaan laudaturiin, ehkä eximiaan osan. Ovatko kaikki eläinlääkiksen opiskelijat juuri lukion laudatur oppilaita ja kuinka suuri merkitys onkaan nuilla yo-arvosanoilla sisäänpääsemisen kannalta?

    Äänestä

  • haluajamotivaatiotariittää kirjoitti:

    Heips wanhempi opiskelija!

    Jos oikeasti haluat eläinlääkikseen, niin nyt kannattaa siirtää fokus pois niistä yo-arvosanoista, ja ruveta miettimään mitä pääsykokeissa kaivataan. Yo-arvosanojen takia ei todellakaan kannata masentua, pääsykoe on läpäistävä oli millaiset paperit tahansa. Sinulla on hyvät mahdollisuudet päästä, ja jos et heti pääsee niin ei saa luovuttaa yhtä helposti kun teit lukion ensimmäisellä, vastoinkäymisiä tulee aina.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

mahdollisuuksia...? kirjoitti:

Olen nyt toisen vuoden opiskelija lukiossa.Takana ei ole vasta kuin yksi kemian ja yksi fysiikan kurssi. Molemmista 7. Biologiassaolen kuitenkin ollu hyvä aina (10,8,8).Onko mahdollista vielä hakea eläinlääketeiteelliseen?olen opiskellu vain lyhyttä matematiikkaakin...ja siinä olen surkea.
Mitä vaatimuksia pääsykokeissa? En ehdi varmastikaan kirjoittaa biologiaa,kemiaa enkä fysiikkaa vaikka olenkin harkinnut neljän vuoden opintosuunnitelmaa. Haluiaisin kuitenkin eläinlääkäriksi.Ainut ammattimitä voisin kuvitella pitäväni.Aina olen siitä haaveillut mutta välillä tuo vaatimustaso kuulostaa liian rankalta.
Kiitos!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu