Eikö ole aika lailla hdelmätöntä väitellä siitä, että kuka olisi oikea tai väärä profeetta??? Tai siitä, että mikä olisi oikea tai väärä uskonto??
Eikö ole loogista ajatella, että kaikki uskonnot ovat ihmisen kehittämiä? Näin luultavasti ajattelette ainakin kaikista muista uskonnoista, kuin omastanne.
Maailmassa on tuhansia uskontoja, joita kannattajansa ovat valmiita puollustamaan usein hengellään.
Aina löytyy joku höyrypää, jolle jumala juttelee ja josta tämä pyhä kertoo ihmisille. Näistä hengen tuotteista väsätään pyhä kirja ja luodaan palvontamenot. Uskonto on valmis.
Mitä kauempana historiassa tämä on tapahtunut, sitä uskottavampi tarina kannattajiensa mielestä on.
Moni ymmärtää, millainen vallan käytön mahdollisuus uskonto on ja etenee pappisurallaan kohti parempia tienistejä ja suurempaa valtaa.
Perusseurakuntalaiset sitten kuuntelevat pää kallellaan, mikä on syntiä mikä ei. Eikä yhdelläkään uskonnolla ole minkään sortin todistetta tai näyttöä jumalansa olemassaolosta. Silti näiden tyyppien mielestä on loogista uskoa juuri heidän jumalaansa!
Mutta kyllä se uskonto on aina ollu oiva väline ahdistella yksilöitä tai tuhota kansoja.
Katsokaa tätäkin palstaa: yksi väittää toisen uskoa naurettavaksi huijaukseksi ja päin vastoin. Ulkopuolisen tarkkailijan mielestä kaikki todistamattomat jumalolennot ovat aivan yhtä olemattomia.
Eikä niitä todisteita ole: "katsokaa ympärillenne" tai "se on totta, koska meidän kirjassamme lukee niin" -tyyppiset todistelut.
No onko niistä uskonnoista haittaa? Periaatteessa ei, mutta käytännössä usein kyllä. Keskiaikainen Eurooppa tai tämän päivänen Iran tai Saudi-Arabia ovat hyviä huonoja esimerkkejä uskontojen hirmuvallasta.
Eikö olekkin kumma, että uskonnot kehittyvät yhteiskuntien kehityksen mukana, eikä päinvastoin. Esimerkkinä vaikkapa Eurooppalaiset moraalikäsitykset ja ihmisoikeudet tänään versus keskiaika.
Looginen keskustelu kuitenkin on lähes mahdotonta uskovan ja erilailla uskovien tai uskonnottomien kesken. Usko on usein niin vahvaa, ettei ajatus uskon kyseenalaistamisesta ole mahdollista. Tällöin on avoin keskustelu, muutoin kuin opinlausein usein mahdotonta, vai onko?
Oikeat
11
390
Vastaukset
- ..oikeat?
Kirjoituksestasi saa heti sen kuvan, että itse olet ateisti. Toistat samoja fraaseja, joita täällä ahkerasti käytetään kyseenalaistamaan kristinuskoa.
Sen voit kuitenkin sinäkin myöntää, ettei yhtäkään, IHMISTEN luomaa uskontoa vastaan ole tehty niin paljon hyökkäyksiä kuin uskoa Kolmiyhteiseen Jumalaan ja Jeesukseen Kristukseen, yhteen Hänen persoonaansa.
MIKSI? Mieti sitä ja tutki Raamattua, joka on maailman eniten levinnein ja luetuin kirja. Se on kestänyt tähän päivään saakka samana kaikista sen hävittämisyrityksistä huolimatta.
Sitä on yritetty muuttaa: yritetty lisätä sellaista, mikä sinne ei kuulu tai sitten yritetty poistaa siitä siihen kuuluvia kirjoituksia, mitkä Jumala itse on sinne määrännyt, siinä kuitenkaan onnistumatta.
Ihmisten mielipiteet eivät TOTUUTTA miksikään pysty muuttamaan.
kirjoitat, että:
# Eikö ole loogista ajatella, että kaikki uskonnot ovat ihmisen kehittämiä? #
Ehkä se on sinun mielestäsi loogista, mutta se vaan ei pidä paikkaansa kristillisen uskon kohdalla. On aivan sama, jos väität vastaan. Se ei asiaa muuta.
Alussa kysyit:
## Eikö ole aika lailla hdelmätöntä väitellä siitä, että kuka olisi oikea tai väärä profeetta???##
En ole huomannut täällä siitä väiteltävän, ja uskonnoista jo mainitsinkin ja totean vielä, että VAIN usko Jeesukseen Kristukseen on tie taivaaseen.
Ihmiselle on annettu kaksi tietä kuljettavaksi ja VAIN kaksi.Jeesustie on se oikea tie, mitä tulee kulkea, saavuttaakseen iankaikkisen elämän.- uskonnoista
Kiitos kommenteistasi,
Tässä muutama lisää:
"Kirjoituksestasi saa heti sen kuvan, että itse olet ateisti. Toistat samoja fraaseja, joita täällä ahkerasti käytetään kyseenalaistamaan kristinuskoa."
Saamasi kuva on aivan oikea, olen ateisti -ainakin tällä hetkellä. Nuo fraasit sopivat kaikkiin uskontoihin. Uskontoja puoltavat fraasit tukeutuvat lähes aina henkilökohtaiseen kokemukseen tai lainaukseen pyhästä tekstistä.
"Sen voit kuitenkin sinäkin myöntää, ettei yhtäkään, IHMISTEN luomaa uskontoa vastaan ole tehty niin paljon hyökkäyksiä kuin uskoa Kolmiyhteiseen Jumalaan ja Jeesukseen Kristukseen, yhteen Hänen persoonaansa"
En voi myöntää tai kieltää, koska asiasta ei ole minulla tarkkaa kuvaa. Luonnollisesti kristinuskolla on ollut historiassa paljon hankausta, koska se on niin voimakkaasti levinnyt. Mutta, ei kai tuota voi pitää minään perusteluna, että kristinuskon takana olisi jumalolento?
Moni uskonto on niistetty kuoliaaksi, vaikkapa kristittyjen toimesta. Eikö siinä toteudu äärimmäinen vaino? Suomessa taas vainosta ei voi puhua, vaan kirkko on nostettu perusteetta erikoisasemaan muihin maailmankatsomuksiin nähden.
"MIKSI? Mieti sitä ja tutki Raamattua, joka on maailman eniten levinnein ja luetuin kirja. Se on kestänyt tähän päivään saakka samana kaikista sen hävittämisyrityksistä huolimatta."
Raamatusta on lukuisia käännöksiä ja versioita. Raamattu on ihmisten kokoama ja ihmiset ovat päättäneet aineistosta, joka raamattuun otetaan mukaan. Kristityillä on lukisia eri lahkoja, jotka painottavat tai tulkitsevat keskenään ristiriitaisesti raamattua. Usein nämä lahkot vieläpä väittävät olevansa ainoita pelastuvia.
Nuo hävitysyritykset ovat varsin tuttuja uskontojen kesken. Eiköhän kristinuskolla ole tilillään eniten hävitettyjä uskontoja/pyhiä kirjoja, koska se on levinnein. Usein nimenomaan miekalla levinnyt. Mutta sehän on onneksi historiaa?
"Sitä on yritetty muuttaa: yritetty lisätä sellaista, mikä sinne ei kuulu tai sitten yritetty poistaa siitä siihen kuuluvia kirjoituksia, mitkä Jumala itse on sinne määrännyt, siinä kuitenkaan onnistumatta."
Eikös niistä raamatun muutoksista ja yrityksistä vastaa lähinnä kristityt? Se mikä siinä on jumalan sanaa lienee yhtä vaikea todistaa kuin vaikkapa koraanissa tai päivän hesarissa. Jos sinusta koko raamattu on jumalan sanaa ja minusta ei, niin silloin taitaa vastakkain olla kaksi saman arvoista mielipidettä?
"Ihmisten mielipiteet eivät TOTUUTTA miksikään pysty muuttamaan."
Tästä olemme samaa mieltä: ei minun eikä sinun mielipiteesi muuta totuutta. Tosin se, minkä tänään uskomme/tiedämme totuudeksi, ei sitä välttämättä enää huomenna ole. Uskonnoille on tyypillistä, että totuuden muuttaminen on erittäin tuskallista ja hidasta, koska usein järki on sivuutettu. Mutta kun luet kirkkohistoriaa, niin totuus on muuttunut aika tiuhaan sielläkin.
"kirjoitat, että:
# Eikö ole loogista ajatella, että kaikki uskonnot ovat ihmisen kehittämiä? #
Ehkä se on sinun mielestäsi loogista, mutta se vaan ei pidä paikkaansa kristillisen uskon kohdalla. On aivan sama, jos väität vastaan. Se ei asiaa muuta. "
Näin on, ei minun tai sinun mielipide mitään tietenkään muuta. Jokainen uskontokunnan edustaja sanoon samoin kuin sinä omasta uskostaan ja taitavat olla kaikki yhtä oikeassa tai väärässä. Useilla ihmisillä on selvästi sisään rakennettu tarve uskoa, eli rakentaa se turvallinen jumala. Yleensä jumalaksi kelpaa se, jonka elinympäristö tarjoaa. Se ei kai kuitenkaan kerro, että mitään jumalaa olisi?
Olisi todella mielenkiintoista nähdä miltä maailman uskonnot näyttävät taas 1000 vuoden päästä, eikö totta? Jos muutosta olisi havaittavissa, onko muutoksen tehneet ihmiset vai jumalat? - Heikki Kovalainen
uskonnoista kirjoitti:

Olisi todella mielenkiintoista nähdä miltä maailman uskonnot näyttävät taas 1000 vuoden päästä, eikö totta? Jos muutosta olisi havaittavissa, onko muutoksen tehneet ihmiset vai jumalat?>>>>Sen voit kuitenkin sinäkin myöntää, ettei yhtäkään, IHMISTEN luomaa uskontoa vastaan ole tehty niin paljon hyökkäyksiä kuin uskoa Kolmiyhteiseen Jumalaan ja Jeesukseen Kristukseen, yhteen Hänen persoonaansa"
- ateistille
uskonnoista kirjoitti:
Kiitos kommenteistasi,
Tässä muutama lisää:
"Kirjoituksestasi saa heti sen kuvan, että itse olet ateisti. Toistat samoja fraaseja, joita täällä ahkerasti käytetään kyseenalaistamaan kristinuskoa."
Saamasi kuva on aivan oikea, olen ateisti -ainakin tällä hetkellä. Nuo fraasit sopivat kaikkiin uskontoihin. Uskontoja puoltavat fraasit tukeutuvat lähes aina henkilökohtaiseen kokemukseen tai lainaukseen pyhästä tekstistä.
"Sen voit kuitenkin sinäkin myöntää, ettei yhtäkään, IHMISTEN luomaa uskontoa vastaan ole tehty niin paljon hyökkäyksiä kuin uskoa Kolmiyhteiseen Jumalaan ja Jeesukseen Kristukseen, yhteen Hänen persoonaansa"
En voi myöntää tai kieltää, koska asiasta ei ole minulla tarkkaa kuvaa. Luonnollisesti kristinuskolla on ollut historiassa paljon hankausta, koska se on niin voimakkaasti levinnyt. Mutta, ei kai tuota voi pitää minään perusteluna, että kristinuskon takana olisi jumalolento?
Moni uskonto on niistetty kuoliaaksi, vaikkapa kristittyjen toimesta. Eikö siinä toteudu äärimmäinen vaino? Suomessa taas vainosta ei voi puhua, vaan kirkko on nostettu perusteetta erikoisasemaan muihin maailmankatsomuksiin nähden.
"MIKSI? Mieti sitä ja tutki Raamattua, joka on maailman eniten levinnein ja luetuin kirja. Se on kestänyt tähän päivään saakka samana kaikista sen hävittämisyrityksistä huolimatta."
Raamatusta on lukuisia käännöksiä ja versioita. Raamattu on ihmisten kokoama ja ihmiset ovat päättäneet aineistosta, joka raamattuun otetaan mukaan. Kristityillä on lukisia eri lahkoja, jotka painottavat tai tulkitsevat keskenään ristiriitaisesti raamattua. Usein nämä lahkot vieläpä väittävät olevansa ainoita pelastuvia.
Nuo hävitysyritykset ovat varsin tuttuja uskontojen kesken. Eiköhän kristinuskolla ole tilillään eniten hävitettyjä uskontoja/pyhiä kirjoja, koska se on levinnein. Usein nimenomaan miekalla levinnyt. Mutta sehän on onneksi historiaa?
"Sitä on yritetty muuttaa: yritetty lisätä sellaista, mikä sinne ei kuulu tai sitten yritetty poistaa siitä siihen kuuluvia kirjoituksia, mitkä Jumala itse on sinne määrännyt, siinä kuitenkaan onnistumatta."
Eikös niistä raamatun muutoksista ja yrityksistä vastaa lähinnä kristityt? Se mikä siinä on jumalan sanaa lienee yhtä vaikea todistaa kuin vaikkapa koraanissa tai päivän hesarissa. Jos sinusta koko raamattu on jumalan sanaa ja minusta ei, niin silloin taitaa vastakkain olla kaksi saman arvoista mielipidettä?
"Ihmisten mielipiteet eivät TOTUUTTA miksikään pysty muuttamaan."
Tästä olemme samaa mieltä: ei minun eikä sinun mielipiteesi muuta totuutta. Tosin se, minkä tänään uskomme/tiedämme totuudeksi, ei sitä välttämättä enää huomenna ole. Uskonnoille on tyypillistä, että totuuden muuttaminen on erittäin tuskallista ja hidasta, koska usein järki on sivuutettu. Mutta kun luet kirkkohistoriaa, niin totuus on muuttunut aika tiuhaan sielläkin.
"kirjoitat, että:
# Eikö ole loogista ajatella, että kaikki uskonnot ovat ihmisen kehittämiä? #
Ehkä se on sinun mielestäsi loogista, mutta se vaan ei pidä paikkaansa kristillisen uskon kohdalla. On aivan sama, jos väität vastaan. Se ei asiaa muuta. "
Näin on, ei minun tai sinun mielipide mitään tietenkään muuta. Jokainen uskontokunnan edustaja sanoon samoin kuin sinä omasta uskostaan ja taitavat olla kaikki yhtä oikeassa tai väärässä. Useilla ihmisillä on selvästi sisään rakennettu tarve uskoa, eli rakentaa se turvallinen jumala. Yleensä jumalaksi kelpaa se, jonka elinympäristö tarjoaa. Se ei kai kuitenkaan kerro, että mitään jumalaa olisi?
Olisi todella mielenkiintoista nähdä miltä maailman uskonnot näyttävät taas 1000 vuoden päästä, eikö totta? Jos muutosta olisi havaittavissa, onko muutoksen tehneet ihmiset vai jumalat?Väität:
# Moni uskonto on niistetty kuoliaaksi, vaikkapa kristittyjen toimesta.#
Mainitse yksi.
Loppupuolella kirjoitustasi toteat:
## Yleensä jumalaksi kelpaa se, jonka elinympäristö tarjoaa. Se ei kai kuitenkaan kerro, että mitään jumalaa olisi? ##
Sinullekaan ei kelvannut Herramme Jeesus Kristus, 'ainakaan vielä', vaikka kuuluu elinympäristöösi.
Siitä huolimatta HÄN rakastaa Sinua, ja odottaa, ettei Hänen uhrinsa ollut turha Sinun kohdallasi. - uskonnoista
ateistille kirjoitti:
Väität:
# Moni uskonto on niistetty kuoliaaksi, vaikkapa kristittyjen toimesta.#
Mainitse yksi.
Loppupuolella kirjoitustasi toteat:
## Yleensä jumalaksi kelpaa se, jonka elinympäristö tarjoaa. Se ei kai kuitenkaan kerro, että mitään jumalaa olisi? ##
Sinullekaan ei kelvannut Herramme Jeesus Kristus, 'ainakaan vielä', vaikka kuuluu elinympäristöösi.
Siitä huolimatta HÄN rakastaa Sinua, ja odottaa, ettei Hänen uhrinsa ollut turha Sinun kohdallasi."Väität:
# Moni uskonto on niistetty kuoliaaksi, vaikkapa kristittyjen toimesta.#
Mainitse yksi. "
Näitähän riittää: Euroopan pakanauskonnot, noitavainot, intiaanit Etelä ja Pohjois-Amerikassa, siirtomaiden pakkokäännytykset....
## Yleensä jumalaksi kelpaa se, jonka elinympäristö tarjoaa. Se ei kai kuitenkaan kerro, että mitään jumalaa olisi? ##
"Sinullekaan ei kelvannut Herramme Jeesus Kristus, 'ainakaan vielä', vaikka kuuluu elinympäristöösi. "
Niin, jos Suomessa minulle olisi kelvannut Jeesus, olisi Iranissa kohtaloni ollut Allah ja Intiassa Shiva. Onneksi Suomessa uskonnon vapaus on sillä mallilla, että valinnan voi tehdä oman ajattelunsa mukaan ilman pelkoa. - ..vapaus..
uskonnoista kirjoitti:
"Väität:
# Moni uskonto on niistetty kuoliaaksi, vaikkapa kristittyjen toimesta.#
Mainitse yksi. "
Näitähän riittää: Euroopan pakanauskonnot, noitavainot, intiaanit Etelä ja Pohjois-Amerikassa, siirtomaiden pakkokäännytykset....
## Yleensä jumalaksi kelpaa se, jonka elinympäristö tarjoaa. Se ei kai kuitenkaan kerro, että mitään jumalaa olisi? ##
"Sinullekaan ei kelvannut Herramme Jeesus Kristus, 'ainakaan vielä', vaikka kuuluu elinympäristöösi. "
Niin, jos Suomessa minulle olisi kelvannut Jeesus, olisi Iranissa kohtaloni ollut Allah ja Intiassa Shiva. Onneksi Suomessa uskonnon vapaus on sillä mallilla, että valinnan voi tehdä oman ajattelunsa mukaan ilman pelkoa.# Näitähän riittää: Euroopan pakanauskonnot, noitavainot, intiaanit Etelä ja Pohjois-Amerikassa, siirtomaiden pakkokäännytykset..#
Niinpä niin, mutta SE ei ollut Jumalan tahdon mukaista, ja tuskin uskovat oli siinä hommassa mukana, siis oikeasti USKOVAT.
Mitä tulee vapauteen valita, niin olisikohan täällä sitä todellista uskonnonvapautta, ellei oltaisi kristityssä maassa. Kristityt eivät kenenkään henkeä uhkaa uskon takia.
Eikä ihmiset uskon takia usko. Uskolla Jeesukseen Kristukseen on vissi merkitys, jonka varsin hyvin tiedät, suomalaisena ja Suomessa asuvana.. - uskovaisiako
..vapaus.. kirjoitti:
# Näitähän riittää: Euroopan pakanauskonnot, noitavainot, intiaanit Etelä ja Pohjois-Amerikassa, siirtomaiden pakkokäännytykset..#
Niinpä niin, mutta SE ei ollut Jumalan tahdon mukaista, ja tuskin uskovat oli siinä hommassa mukana, siis oikeasti USKOVAT.
Mitä tulee vapauteen valita, niin olisikohan täällä sitä todellista uskonnonvapautta, ellei oltaisi kristityssä maassa. Kristityt eivät kenenkään henkeä uhkaa uskon takia.
Eikä ihmiset uskon takia usko. Uskolla Jeesukseen Kristukseen on vissi merkitys, jonka varsin hyvin tiedät, suomalaisena ja Suomessa asuvana.."# Näitähän riittää: Euroopan pakanauskonnot, noitavainot, intiaanit Etelä ja Pohjois-Amerikassa, siirtomaiden pakkokäännytykset..#
Niinpä niin, mutta SE ei ollut Jumalan tahdon mukaista, ja tuskin uskovat oli siinä hommassa mukana, siis oikeasti USKOVAT."
Nii-in en minäkään väitä, että kristinuskon sanoma kehottaisi väkivaltaan - eikä yleensä mikään muukaan uskonto.
Kuitenkin edelleen monen maan johtaja saa oikeituksen sotatoimeen sanojensa mukaan jumalalta ja näin "ostaa" uskonnollisten tahojen tuen. Ei silti, sota saadaan aikaiseksi uskonnoittakin, mutta vähempi parempi.
Tämä vallankäyttö uskonnoissa on se isoin ongelma. Pyhää kirjaa tulkitaan, niin että punatukkainen on syntinen, koska pyhä kirja sanoo niin. Asiaa ei tarvitse sen kummemmin perustella, koska se on jumalan sanaa. Piste.
Ongelma on tietenkin siinä, että jos sallitaan epäily, kritisointi ja todisteiden vaatiminen, putoaa helposti koko uskonnolta pohja.
"Mitä tulee vapauteen valita, niin olisikohan täällä sitä todellista uskonnonvapautta, ellei oltaisi kristityssä maassa. Kristityt eivät kenenkään henkeä uhkaa uskon takia."
Totta, vaikka ei siitä kauan ole, kun kristityt Irlannissa toisiaan uskonnon perusteella teloittivat.
Suomessa uskonnon vapautta ei ole ollut vielä edes 90 vuotta. Ja vielä on tehtävää Suomessakin, että eri uskonnot (ja uskonnottomat) ovat tasavertaisessa asemassa. Tätä kirkko tulee varmasti vastustamaan.
Suvaitsevaisuus ei aina ole ollut kirkon vahvimpia ominaisuuksia. Eikä sen sitä tarvitse ollakkaan, mutta yhteiskunnan pitää turvata vähemmistöjen ja yksilön oikeudet.
"Eikä ihmiset uskon takia usko. Uskolla Jeesukseen Kristukseen on vissi merkitys, jonka varsin hyvin tiedät, suomalaisena ja Suomessa asuvana.. "
Uskontoja on aina ollut ja varmasti tulee aina olemaan. Kirkko on ollut merkittävä tekijä Suomen historiassa ja saanut myös paljon hyvää aikaan. Maailma kuitenkin muuttuu ja on mielestäni luontevaa, että asenteet uskontoihin muuttuvat.
Ehkä ymmärrät minun asenteeni, kun katselet kaikkia muita uskontoja, kuin kristinuskoa: ei todistettavaa jumalaa nähtävissä.
Näen samoin kuin sinä, mutta näkemäni ei muutu kristinuskon kohdalla.
Lapsilleni en näkemyksiäni tuputa: käyvät halutessaan rippikoulun ja tekevät omat valintansa. Ihmiseen pitää luottaa itseensä, muiden kautta ei voi elää.
- WeijoLindroos
Tässä linkissä kirjoittamani uskonnonvastainen traktaatti:
http://www.Jeesus-on-Herra.com/uskontoko.htm - uskontoja
Kiitos hyvästä kirjoituksestasi.
Oikeaa uskontoa ei ole eikä tule.
Olet myös oikeassa, että uskovaisen ihmisen kanssa ei voi keskustella, koska hän on sulkenut itsensä ja uskoo jotakin oppia, jonka uskonnon perustaja ja hänen seuraajansa ovat luoneet ja kehittäneet. Omalle ajattelulle ja avoimelle loogiselle havainnoinnille ei ole sijaa.
Kirjoitat *No onko niistä uskonnoista haittaa*.
Minä ole tämän suhteen kriittisempi. Minusta uskonnot ovat ihmiskunnan vitsaus. On tietysti vähemmän haitallisia uskontoja kuten Buddhalaisuus, joka on tietyllä tavalla itsensä tuntemisen uskonto ja sitten vahingollisempia kuten Juutalaisuus ja sen lahkot Islam ja Kristinusko ja niiden tuhannet lahkot.
Jotkut sanovat, että tekeehän kirkko paljon hyvääkin. Näin onkin näennäisesti, mutta samaa hyvää voi tehdä ilman kirkkoakin kuten tehdäänkin. Hyvän varjolla kirkko pitää yllä kavalasti "hyväntekijän" viittaa ja samalla ujuttaa lasten päihin oppeja ja ajatuksia, joista vapautuminen on vaikeaa ja joillekin erittäin vaikeaa silloin jos on rakentanut kaikki ihmissuhteensa ja elämänsä uskonnon varaan.- monasti
kuten tuosta traktaattilinkistä tulee esille, että ulkopuoliset pohtijat näkevät uskonnolliset yhteisöt, kun taas uudelleensyntyneet kristityt tuntevat vain seuraavansa Jeesusta, riippumatta mistään uskonnollisista yhteisöistä tai uskonnoista.
Usko ei ole yhtä kuin uskonto. Uskonnot ovat ihmisten rakentamia oppeja, ihmisen synneillä korruptoituneita järjestelmiä.
Monet, jotka vastaavat ateistien kysymyksiin täällä eivät edusta uskonnollisia yhteisöjä, vaan ainoastaan tunnustavat omaa elävää uskoaan. monasti kirjoitti:
kuten tuosta traktaattilinkistä tulee esille, että ulkopuoliset pohtijat näkevät uskonnolliset yhteisöt, kun taas uudelleensyntyneet kristityt tuntevat vain seuraavansa Jeesusta, riippumatta mistään uskonnollisista yhteisöistä tai uskonnoista.
Usko ei ole yhtä kuin uskonto. Uskonnot ovat ihmisten rakentamia oppeja, ihmisen synneillä korruptoituneita järjestelmiä.
Monet, jotka vastaavat ateistien kysymyksiin täällä eivät edusta uskonnollisia yhteisöjä, vaan ainoastaan tunnustavat omaa elävää uskoaan.Olen rukoillut montaa jumalaa, niin nais kuin miespuolista. saanut vastuksen. Kiittänyt ja jatkanut elämääni.
Ainuttakaan jumalaa en ole palvonut, sillä se on sairautta.
Kerran oli lähellä palvoa ihmistä. Mutta paranin.
Sitä paranemista toivon koko sydämestäni myös niille jotka ripustautuvat uskossaan sokeaan luottamukseen. Sanotaanhan sanassakin: Joka itseään auttaa sitä Jumalakin auttaa.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik123680MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar721934Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun5421588Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin811224Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja661042Yksi syy nainen miksi sinusta pidän
on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s33988Hyödyt Suomelle???
Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt214888Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o60853- 171844
Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!
Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill3778