Wow
mikä söpöliini!
381509
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 38
Vanhimmat
ihan kuin olisi nuttura päässä.
Peten joka pieraisustakin kerrotaan viihdeuutisissa, jotta nimi pysyisi mielessä ensimmäisen levyn ilmestymiseen saakka.
ei puhuta mitään? Niitä fanejahan sä oot tyylistä päätellen?
suuremmin enää kiinnostaa muita kuin kuourallista faneja jotka spämmäämällä kaikissa äänestyksissä saa aikaan illuusioita että se olis jotain suurta vielä. Kyllä Pete ja Koop on parempia.
"joka pieraisustakin kerrotaan viihdeuutisissa, jotta nimi pysyisi mielessä ensimmäisen levyn ilmestymiseen saakka." Pätee täysin myös Arposen kohdalla!
Verrattuna noihin pierutasoisiin tässä on kyse vähän eri porukasta.
pitänyt koivusesta puhua. Ketkäs ne eivät nyt osaa oikein käyttäytyä täällä, kun taas koivuskeskustelut aloittavat, vai tekö niitä hänen fanejaan olettekin?
Joo ja onhan tuoi Pete ihan söpö.
ennen pitkää, kun jo ennen ensilevyn ilmestymistä on kaikki idolin asiat kaiveltu. Mitä kirjoittamista 18-vuotiaasta Petestäkin keksitään vielä kesällä? Aika tyhjästä saa nyhjästä tai Peten pitää ryhtyä vaihtamaan viikottain tyttöystävää.
Idolit kuitenkin pysyvät pinnalla julkisuuden ansiosta.
ja se hyvä. Jos ei juttua riitä niin so what! Pääsee vähemmällä kun ei omissa haavemaailmoissaan elävät höyrypäät ole joka askelta vahtimassa ja mössötä epäolennaisuuksia vuodesta toiseen.
vaikuttaa. sitä koivustakin ovat niin rumasti aina haukkuneet.
aika naisen näköinen. koivuskan tietä mennään.
miehekkäät Koop ja Kride ;D (kumpi ei kuulu joukkoon?;)
että se on haukkumista, jos sanotaan näyttävän naiselta. Haukkumiset tulivat ihan kirjoittajien omasta päästä tällä kertaa. Nuttura on nuorelle miehelle hassu kampaus, mutta androgyynisyys on artistille aivan sopivaa. Ei laulamiseen tarvita lihaksia tai rintakarvoja vaan ääntä ja tulkintakykyä.
Koop epäilemättä kolahtaa perinteistä maskuliinisuutta ihaileviin naisiin samoin kuin kaikkea feminiinisyyttä pelkääviin miehiin. Kride on kuin kiltti nalle tai koiranpentu.
onko taas pakko aloittaa mässytys siitä "Jonka Nimeä Ei Voi Mainita"? Nyt oli kai puhe Pete Parkkosesta?
http://www.youtube.com/watch?v=o-uNyRtwGds
Näyttää pullukalta pubilaulajalta ja kuulostaakin siltä.
Pete taas ei ole yhtään naismainen vaan komea ja karismaattinen. Vie vielä aikuisiltakin naisilta jalat alta kunhan tuosta vähän vanhenee.
Androgyynisyys on muuten ihan ok, mutta Arin kohdalla menee jo liiotteluksi:
http://s363.photobucket.com/albums/oo75/Hax17/Hyvinge 310109/?action=view¤t=KotkaHyvinge050.jpg
vienyt jalat alata jo niiltä ylexin naisilta, että eihän sen enää vanheta tarvii, voi vielä alkaa näyttääkin vanhalta.
Koop ei näytä pullukalta eikä sitä olekaan eikä lauluäänessäkään mitään vikaa ole.
ja turhaan sitä entistä kisaajaa tähän taas vedät, vai johtuuko se omasta "gyynisyydestäsi"
idolien promokuvia, siitä vain vertailemaan, kuka näyttää naiselta ja kuka mieheltä ja kuka joltain siltä väliltä :)
(Koopin promokuva löytyi vain keikkamyyjän sivuilta ja Janin kuvaa en saanut vertailuun, koska nettisivut eivät toimineet)
Koop:
http://www.popgee.fi/site/index.php?option=com_content&task=view&id=27&Itemid=94
Pete:
http://www.peteparkkonen.fi/etusivu/
Ari:
http://www.arikoivunen.fi/ak/index.php?option=com_rsgallery2&page=inline&id=590&Itemid=73
Kride:
http://www.meurman.com/fi/selaa.php?album=promo_2008&image=1
Panu:
http://www.panularnos.net/kuvagalleria/main.php?g2_itemId=283
Antti:
http://www.anttituisku.fi/antti.php
ole, vaikka oishan jännittävää poiketa massasta.
Entisiä kisaajia saa vetää näihin keskusteluihin niin paljon kuin lystää, kaikki ovat tulleet tunnetuiksi idolsista.
Noissa kuvissa Koop ja Pete näyttää miehiltä, Ari pikku Myyltä, Kride nallekarhulta ja Panu ja Antti puppelipojilta. Jokaiselle jotakin.
mitä vain, mutta eikös tuolla aikaisemmin valitettu, että puhutaan liikaa vanhoista kilpailijoista, joten ottaisitten nyt neuvosta vaarin ja puhuisitte näistä uusista. Mutta turha heidänkään ulkonäköä on ruveta haukkumaan, kas kun sen olemme kaikki "syntymälahjana" saaneet. Vai helpottaako se omaa huonoa itsetuntoa, jos saa toisia mollata.
Tuosta massasta poikkeamisesta: saattaisi sinulle tulla äitiä ikävä, jos massasta kovinkin poikkeaisit.
myös naiskilpailijoiden kuvia, niin olisi mihin verrata.
Anna Puu (useita kuvia heti etusivulla)
http://www.annapuu.fi/etusivu/
Anna A., promokuvia
http://www.anna-abreu.fi/galleria.php
Katri:
http://download.mtv3.fi/album/Katri_Ylander/Kaikki_nämä_sanat/8DA4C037-5E88-4194-B3E3-3FD2180CEA35/
Kristiina:
http://download.mtv3.fi/album/Kristiina_Brask/Silmät_sydämeeni/FF1A7A63-5D8B-4D5F-8F40-4089ABDA3A01/
Hanna:
http://hanna-pakarinen.com/site/index.php/fi/kuvat/view/1
Katrin ja Kristiinan sivut eivät toimineet, eivät myöskään Popgramin sivut, joten piti ottaa nuo levynkansikuvat.
ja hyvin hoitaa miehekkäästi poliittiset tehtävänsä. Miten takapajulla sitä ollaan vielä täällä Suomessa?
- urk urk!
kyyniseksi = elämän t asioiden arvon kieltäväksi, tunteista piittaamattomaksi, julkeaksi, mitä kaikkia määritelmiä tuolla sanala sitten onkaan.
Tuskimpa tuossa sinua androgyyniksi nimettiin, olisikohan ollut johdannainen kreikan sanasta gyne' = nainen. Kreikastahan tulee tuo käyttämäsi sivistyssanakin, vaikka tokihan sen kielitaitoisena tiesitkin.
aamupäivällä Idols-palstalle laukomaan fiksuja ja valistavia lausuntoja muinaiskreikan leksikografiasta ja morfologiasta, täysin itse asian vierestä?
Ainakin tämä palsta ja sen asukkaat ovat omiaan tekemään kenestä tahansa kyynisen.
olet itsekkin mukana.
kuin tuo "kyyninen saatan olla" komentti, jota tuossa kommentoin. Hieno asia noi sivistyssanat ja niillä snobbailu -eikö. Miksi se sinuun noin koski? Pitäisikö sinulta kysyä oikein aikatalu täällä vierailuihin? Kyllä minä edelleenkin käytän konetta silloin kun se minulle sopii.
No jos tämän palstan asukkaat tekevät sinut kyynisiksi, niin kannattaisko vaihtaa palstaa tai muuten vain parempia virikkeitä.
ei kumpikaan
tytöltä :) tekis mieli pussata.
mut Pete näyttää mummolta.
nuorelta ja kauniilta etniseltä naiselta. Kride näyttää mummolta ja Ari drag-queenilta;D
Kride on kuulemma ollut henkilöhahmona drag showssa (siis ei esiintyjänä, vaan roolihahmona). Kovin maskuliiniset tyypit eivät käy drag shown hahmoiksi.
Ari näyttää suunnilleen kymmenvuotiaalta mutrusuiselta pikkutytöltä. Mitähän näiden promokuvien ottajien päässä liikkuu?
liikku? Sitä mietin joskus itsekin. Olisiko kenties raha eli siis ajatukset suurista seteleistä. Kun kuvat puhututtavat niin kuvaajallakin saattaa olla vastaisuudessa töitä. Kun keskustelua käydään internet-sivuilla, niin mainosmarkat kilahtavat operaattoreiden pussiin etc.
Noilla kuvilla arista on pyritty muokkaamaan uniklubi/lovex-sarjan pehmohevari, mutta onneks se ei oo taipunut muottiin.
kivannäköinen
sopii Petelle hyvin ja muutenkin on niin veikeän iloinen perusolemus että tulee hyvälle tuulelle katsellessa.
,,mmmmm
mun makuun.... :/