Vanhanen hakoteillä

Isänmaallinen

Vanhanen esittää arvioita, että Suomen joutuessa ottamaan velkaa 30 miljardia talouskriisistä selviämiseksi, tarvitaan jatkossa paljon pidempi työura ihmisille, jotta nämä velat voidaan maksaa. Työuraa aiotaan pidentää molemmista päistä, nopeuttamalla opintoja ja nostamalla eläkeikää.

Konsepti voisi olla toimiva, jos Suomi olisi yksin lamassa ja joutuisi elämään velaksi muilta, hyvin toimivilta talouksilta muutamia vuosia, jonka jälkeen maksaisimme velkamme eli tuottaisimme vuosien, ehkä jopa vuosikymmenien ajan enemmän kuin kuluttaisimme. Siitähän velan maksussa loppujen lopuksi on kyse.

Mutta kun koko maailma on samassa jamassa, kaikki joutuvat ottamaan velkaa selvitäkseen lamasta, yhtälö ja ajatus ei enää toimi. Asiaa ei nimittäin pidä ajatella pelkkinä rahavirtoina, vaan on kyettävä hahmottamaan koko kansan- ja tässä tapauksessa maailmantalouden toiminta. Jo pelkkä ajatus siitä, että kaikki velkaantuisivat samaan aikaan, on hassu. Kenelle kaikki velkaantuvat? Keskuspankeilleko? Muille pankeille? Mitä velkarahalla tehdään, jos laman ja työttömyyden vuoksi tuotanto on supistunut, saman aikainen rahan määrän lisääminen yhdessä pienentyneen tuotannon kanssahan merkitsee väistämättä rahan arvon heikkenemistä. Kulutusta ja talouden pyörimistä ei ratkaista pelkällä rahalla, ellei sillä saada tuotantoa pyörimään. Jos taas tuotanto pyörii ja ostovoimaa jaetaan tuotantosektoriin osallistuvien sekä sen verottamisen kautta kulutussektorille tuotantoa vastaava määrä, ei velanotto ole edes tarpeen.

Kun asiaa ajatellaan ihan puhtaasti kansan- ja maailmantalouden eli makrotalouden kannalta, käsitys siitä että ensin koko maailma, lähes kaikki valtiot mukaan luettuna ensin velkaantuvat ja sitten ryhtyvät maksamaan velkaa kasvattamalla työuran pituutta eli käytännössä tuotantoa entisestään vaikkapa 20%. Jotta kaikille, entistä pidemmän työuran tekeville olisi töitä, pitäisi antaa myös kansalle enemmän ostovoimaa, jotta lisääntynyt tuotanto voidaan kuluttaa. Jos taas iso osa lisääntyneestä työpanoksesta pitäsi kohdistaa velan maksuun, miten saadaan aikaan kulutuskysyntä, kun kaikki maailman ihmiset ovat samassa jamassa yhtäaikaa? Tietenkin voidaan ajatella, että esim. verotuksen kautta ihmisten ansioista nipistettäisiin isompi osa velkojen maksuun, mutta talouden toiminnan kannalta tämä merkitsisi sitä, että jäljelle jäävillä nettotuloilla pitäisi kyetä kuitenkin ostamaan koko se lisääntynyt tuotannon määrä, joka saadaan aikaan pidempää työuraa tekevien ihmisten toimesta. Mitä merkitystä sillä on, saako ihminen kaksi vai neljä tuhatta euroa kuussa, jos ostovoima kummassakin tilanteessa on sama?

Jos kyse olisi vain yhdestä kansantaloudesta, ajatus olisi toimiva. Silloin tämä velkaantunut kansantalous tuottaisi velkoja maksaessaan enemmän kuin kuluttaa ja lainannut taho kuluttaisi heidän tuottamastaan lisäarvosta loput. Mutta jos lähes kaikki kansat ovat samassa tilanteessa, kuka kuluttaa heidän velkojensa maksun ajan sen ylimääräisen tuotannon, johon heillä ei itsellä ole ostovoimaa velkojen lyhentämisen vuoksi. Jotkut humanoiditko? Keskuspankitko sitten ostavat tavaroita ja palveluita saamillaan lyhennyksillä, jotta puuttuva ostovoima saadaan aikaiseksi vastaamaan tuotantosektorin kasvanutta volyymiä.

Olen nyt pyöritellyt tätä asiaa aika rautalankamaisesti, jotta jokainen sen tajuaisi, nekin jotka ajattelevat asiaa liian suppeasti vain rahan liikkeinä. Olennainen kysymys on, miten saamme aikaiseksi ostovoiman sille lisääntyvälle tuotannolle, joka työuran pidentämisen vuoksi syntyisi? Mihin tarvitsemme lisääntyvää tuotantoa?

6

262

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • rauhankyyhkynen
    • RAHAA

      On se kumma kun valtion menoja tarkastellaan niin maahanmuuttajille suunntatut menoihin ei koskaan puututa. Mamujen menot ovat pohjaton säkki tai musta-aukko, josta ei saa puhua ääneen. Muutoin ole rasisti.

      • Isänmaallinen

        Erilliset, pääosin kansallisvaltiot, olivat hyvää aikaa maailmassa, myös talouden toiminnan kannalta. Ei päässyt syntymään globaalia suurlamaa. Viimeksihän maailmanlaajuinen suurlama syntyi, kun maailmankauppaa yritettiin vapauttaa 20 -luvulla, joka johti 30 -luvun lamaan. Ja silloin eivät läheskään niin monet maat olleet tässä tyhmyydessä mukana.

        Itsenäiset valtiot, joilla on oma ulko- ja turvallisuuspolitiikka, kuten myös maahanmuuttopolitiikka, pitävät homman kasassa paremmin. Itse kannatan maahanmuuttopolitiikkaa, joka perustuu lähinnä työ- ja opiskelulupiin sekä turistiviisumeihin. Eli Suomeen voisi tulla vain, jos täällä on työ- tai opiskelupaikka valmiina, tai lyhytaikaisesti turistiviisumilla lomalle, mikäli lomamatkustajan edellytykset täyttyvät (esim. riittävä matkakassa, voimassa oleva passi ja viisumi). Opiskelulupia myöntäisin ulkomaalaisille maakohtaisesti vain siinä määrin, kun kunkin maan kohdalla olisi sovittu opiskelijavaihdosta eli vastaava määrä suomalaisia kävisi opiskelemassa sopimusmaissa. Työluvissakin pitäisin aika tiukan kontrollin, perustuen lähinnä kulloiseenkin työvoiman tarpeeseen ja suomalaisten työllisyystilanteeseen samoissa tehtävissä. Jos suomalaisia kyseisiin tehtäviin soveltuvia ihmisiä olisi työttömänä, työlupia myönnettäisiin nihkeämmin. Jos joihinkin tehtäviin näyttäisi olevan jatkuvasti tarvetta ulkomaalaiselle työvoimalle, lisäisin kyseistä koulutusta Suomessa, jotta työvoiman maahantuontia ei tarvittaisi jatkossa. Ihmisten hyvinvoinnin kannalta on kuitenkin parempi, että jokainen voi mahdollisimman hyvin asua ja elää omassa maassaan, oman kulttuurinsa keskuudessa. Muunlainen ajatteluhan onkin epäisänmaallista. En kannata kansojen sekoittamista, vaan edellytysten luomista sille, että kenenkään ei tarvitse lähteä omasta maastaan muualle työn perässä.


    • haettua tuo pidentäminen.

      työpaikat ovat kadonneet pysyvästi.
      jotain muuta kautta tätä tulevaa konkurssia pitäisi alkaa tuunaamaan.

      no, vanhasen kohdalla varmaankin isä häpeää poikaansa.

      • Isänmaallinen

        Olet oikeassa. Lyheympikin työaika ja -ura riittäisi turvaamaan hyvän elintason kehittyneissä maissa, mikäli tuloerot pidettäisiin kohtuullisina ja myös muilla keinoin huolehdittaisiin siitä, että kulutussektorille (kansalle laajasti) tulisi ostovoimaa se määrä, mitä tarvitaan tuotantosektorin aikaansaaman kokonaistuotannon kuluttamiseen.

        Jos supervarakkaiden siivelläeläjien joukko lisääntyy suureksi, kuten länsimaissa, erityisesti USA:ssa on jo käynyt, tämä merkitsee sitä, että pienen ihmisjoukon kohtuuttoman luksuselämän ylläpitämiseen tarvitaan/sitoutuu yhä suurempi osa kansan työpanoksesta. Kun talon rakentamiseen tarvitaan vaikka 200 miestyövuoden työpanos ja sen ylläpitämiseen jatkuvasti muutaman miestyövuoden tulos, tämä tarkoittaa että tuo työmäärä on pois laajemman hyvinvoinnin tuottamisesta. Tämän asian ymmärtäminen on yksinkertaista, jos tajuaa makrotalouden perusperiaatteet. Ihmisten yhteenlaskettu työn määrä on rajallinen ja loppujen lopuksi tavallisen kansan hyvinvointi riippuu siitä, kuinka suuri osa heidän työpanoksestaan kuluu tavaroiden ja palveluiden tuottamiseen laajojen kansanjoukkojen käyttöön.

        Talouden toiminta pitkässä juoksussa edellyttää välttämättä sellaista tulonjakoa, ettei varallisuus ja pääomat pääse keskittymään liikaa, koska silloin kansalle ei tule tarpeeksi ostovoimaa, jolla hankkia kaikki tuotetut tavarat ja palvelut. Pääomia tarvitaan investointeihin, jotka osaltaan myös muodostavat kulutuskysyntää, mutta sen yli menevät pääomat synnyttävät makrotaloudelle haitallisen elementin ja lopulta pysäyttävät rattaat yhdessä liian vähäisen ostovoiman kanssa suhteessa tuotannon kokonaismäärään.

        Kun otetaan huomioon tekniikan ja työmenetelmien kehitys, niin edellämainittujen asioiden kunnossa ollessa länsimaisissa teollisuusmaissa riittäisi hyvinvointia kaikille helposti 20-30 tunnin työviikolla ja 30-40 vuoden työuralla.


    • Vanhasella on valta mennyt pahoin nuppiin ja samoin käsityskyky reaalitodellisuuteen, koska hän kuvittelee harhoissaan olevansa pääministerinä vielä tämäkin hallituksen jälkeenkin! Äijä saa olla todella tyytyväinen, jos saa olla puolueensa puheenjohtajana seuraavan puoluekokouksen jälkeen.
      Vanhanen on jo pelinsä pelannut ja osoittanut, ettei hänestä ole pääministeriksi. Hänen olisi parasta olisi siirtyä kokonaan pois politiikasta, johonkin vähemmän tärkeään hommaan.

      Järjetön velanotto ja kaikista leikkauksista kieltäytyminen on typerää politiikkaa.

      Miksi Suomi lainaa perseaukiselle ja yli varojensa vuosia eläneelle Islannille ja ottaa sitä varten lainaa? Kuka takaa, että Islanti pystyy velkansa edes maksamaan?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kaksi vuotta

      Sitten mä ihastuin suhun päätä pahkaa, kun meillä klikkasi heti ekasta päivästä lähtien. Et varmasti tunne samoin ja tek
      Ikävä
      18
      4381
    2. Raamatun kiroukset ja uhkaukset osoittavat sen ihmisperäisyyden

      "Se sanotaan galatalaiskirjeessä, että jos joku levittää väärää evankeliumia: "...jos joku julistaa teille evankeliumia
      Hindulaisuus
      503
      2380
    3. Onko kenellekään muulle käynyt niin

      Että menetti tilaisuutensa? Kaivattu oli kuin tarjottimella, osoitti kiinnostusta vahvasti, silmät ja olemus täynnä rakk
      Ikävä
      142
      1941
    4. Alahan tulla paikkaamaan tekojas

      Ja lopeta se piilossa oleminen. Olet vastuussa mun haavoista. Vien asian eteenpäin jos ei ala kuulumaan.
      Suhteet
      16
      1550
    5. Onko hän elämäsi rakkaus?

      Itse olen sitä mieltä että kyllä se näin taitaa nyt olla
      Ikävä
      77
      1525
    6. Tekisin mitä vaan että

      Pääsisin eroon susta.
      Ikävä
      159
      1493
    7. Ei tunnu, että välität yhtään

      Tuntuu, että et edes muista minua koko ihmistä. 😢
      Ikävä
      10
      931
    8. Tietääkö kaivattusi että

      olet häneen ihastunut? 🤠
      Ikävä
      75
      809
    9. Olisitko maailmani?

      Ajattelen sinua ja pelkään välillä, että olenko antanut sinulle liikaa kannettavaksi. Olenko vaatinut sinulta aivan liik
      Ikävä
      34
      798
    10. Nainen, vaikka olen ja asun yksin

      Saan silti seksiä aina kun tahdon. :/
      Ikävä
      106
      777
    Aihe