Sivarin valinta?

Ihmisyhteisöillä ja kaikilla elävillä organismeilla on tapana puolustautua kun niitä vastaan hyökätään, tämän on elämää ylläpitävä vietti tai vaisto, muuten elämää ei voisi olla. Ristiriidat ratkeavat, mutta eivät kaikkien osapuolien hyväksi. Tämä ei suinkaan tarkoita että väkivalta olisi ainoa tapa selvitä, mutta tietyissä tilanteissa ei ole muita vaihtoehtoja. Täydellinen puolustautumattomuus voi johtaa organismin kuolemaan.

Sivari kieltäytyy puolustamasta omaa maatansa, joka voi joutua sellaisen hyökkäyksen kohteeksi, jossa hyökkääjä haluaa tuhota kaikki maamme kansalaiset. Tätä ei voida ennustaa etukäteen, mutta siihen voidaan varautua etukäteen maanpuolustuksella. Sivarin valinta on täydellinen tietämättömyys ja turvattomuus tulevaisuuden suhteen, sivari ottaa riskin ja uhraa oman maansa kohtalon sattuman varaan.

Jos sivarien ajatukset puolustuksen tarpeettomuudesta leviävät, on mahdollista että sosiaaliset rakenteet hajoavat, jolloin kansamme sielu ajautuu itsetuhoon, jos se ei kykene erottamaan terveellistä siitä mikä on epäterveellistä. Yksinkertaisesti, ei ole organismille terveellistä ruhjoa itseään teräviin esineisiin, kuin ei ole myöskään olla puolustautumatta kun joudutaan hyökkäyksen kohteeksi.
171161
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

oot kyllä ihan oikeassa,mut jokaisella tietysti oikeus valita.

Äänestä

Pakeneminen on keksitty. Annetaan tää maa viholliselle ilmaseks. Voidaan itse olla turvassa ympäri maailmaa eri maissa. Minä olen vaikka Australiassa tai kiertelen ympäri maailmaa muutaman vuoden kunnes löydän itselleni uuden kodin, uuden työn, ja uuden kaveripiirin. No voihan sitä vähän kaivata vanhoja maisemia mutta hei, positiivisella asenteella siitä selviää! Kyllä uudet maisemat muuttuu pian rakkaiksi kun ajattelee positiivisesti ja unohtaa koko Suomen.

ORGANISMI? Hahaha! FIKSU ORGANISMI PAKENEE. Hyökkää linnun pesään niin lintu lentää karkuun. Sinä saat pesän, mutta lintu on jo jossain kaukana tekemässä uutta pesää. Lintu on fiksumpi kuin suomalainen juntti.

Ajattele sinä vaan putkiaivoillas ja jää Suomeen sotimaan juntti, kun maailma on täynnä mukavia maita joissa on vieraanvaraisia ihmisiä ja ei minkäänlaisia sotia. Johonkin niistä maista voi muuttaa hyvissä ajoin ennen sodan syttymistä.

Tietenkin jos joku hyökkää kadulla mun kimppuun, niin vedän kunnolla turpaan. Nyrkkiä, kyynärpäätä, polvea.... jos häviän tappelun (epätodennäköistä), niin sittenpähän häviän. Mutta kyllä hyökkääjältä muutama hammas lähtee ennen kun se saa mut katuun.

Mutta jos Suomea uhkaa sota niin good bye Suomi. Suomessa ei ole mitään hyvää tai mielenkiintoista. Luonto? Pah, Suomessa on maailman tylsin luonto. Paljon kauniimpia maisemia löytää vaikkapa Alaskasta. Ihmiset? Älä naurata, mitenkäs suomalaisia yleensä kuvaillaan? Hiljaisia, masentuneita, varautuneita, sisäänpäinsuuntautuneita, huumorintajuttomia, tylsiä jne jne jne.... muualla maailmassa ei nyrpistellä nenää jos alkaa vaikka jutteleen tuntemattomalle.

Äänestä
  • Tässä näimme suomalaisen siviilipalvelusmiehen perustelut "eettiselle" vakaumukselleen.

    Paskasakkia, taitaako sitä paremmin sanoa.

    Äänestä

  • Tulosta ihmeessä tekstisi ja näytä ne sitten aikanaan lapsillesi, jotteivat he syyllistyisi samanlaiseen naiviuteen ja MINÄkeskeisyyteen mitä sinä teet. Sinusta paistaa läpi, ettet todellisuudessa ole edes koskaan käynyt kehäkolmosen ulkopuolella. Alaskan olet nähnyt tv:sta äidin ja isin välissä istuen. Äiti taisi myös lukea ääneen sinulle hesarin yleisönosastolta, miten maailmalla kaikki on paremmin ja miten ihmiset ovat siellä avoimia ja vilpittömiä.

    Mutta haaveile vielä hetki pakenemisesta ja linnunpesistä, kyllä elämä vielä sinua opettaa. =)

    Äänestä

"Sivarin valinta on täydellinen tietämättömyys ja turvattomuus tulevaisuuden suhteen, sivari ottaa riskin ja uhraa oman maansa kohtalon sattuman varaan"
Sivareita on varmasti monenlaisia niinkuin ihmisiä ja intin käyneitä yleensäkin.
Mutta että tietämättömyys ja turvattomuus.
Haluatko tietää kuinka paljon nauroin lapsukaiseni?
Tietämättömyys..turvattomuus..mitä minä en tiedä elämästä en tiedä mutta sen minä tunnen ja tiedän että elämä on vain matka ja jonainpäivänä meidän kaikkien on herättävä siihen.
Kun elämä on vain matka, ei se sisällä mitään mihin tietoisuuden tulisi kiintyä ja jäädä koukkuun..siis kuolemaa odotan ja tarkkailen maailmaa..ja tunnen itseni turvalliseksi ja tiedostavaksi koska mikään ei ole ikuista ja mikään ei ole addiktoitumisen arvoista.

Äänestä
  • kyseessä kuitenkaan ollut yleistys. Kyse oli peittävästä mallista, eli peitin vain seurauksia, joita tällä valinnalla on minun mielestä. Voi tietysti olla niinkin että olen ajatellut erheellisesti, mutta mikäli jaamme samanlaisen logiikan, niin asia voitaisiin ainakin tällä logiikan tasolla selvittää ja sitten erotella päämäärät ja keinot totaalisesti toisistaan, joten ei ne paljon sen enempää voi ihmisiä vahingoitaa kuin koulun opettajatkaan.

    Kyllähän yhteisö on osa sinua ja sinä olet osa yhteisöä, ei kai se ole addiktoitumista, jos ajattelee että armeija on ihan järkevä vaihtoehto näinä aikoina, jolloin reservin armeija ei ole vielä täydellisesti menettänyt merkitystään. On totta että on aseita, jotka ovat ylivoimaisia reservin armeijoita vastaan, mutta kaikilla ei näitä aseita suinkaan ole. Eikä armeijasta ole suurta haittaa ihmisille, vai voitko osoittaa mitä suurta haittaa siitä on ihmisille? Suurin osa kantahenkilökunnasta on kuitenkin ihan tyypillisiä suomalaisia.

    Äänestä

  • Pohtija kirjoitti:

    kyseessä kuitenkaan ollut yleistys. Kyse oli peittävästä mallista, eli peitin vain seurauksia, joita tällä valinnalla on minun mielestä. Voi tietysti olla niinkin että olen ajatellut erheellisesti, mutta mikäli jaamme samanlaisen logiikan, niin asia voitaisiin ainakin tällä logiikan tasolla selvittää ja sitten erotella päämäärät ja keinot totaalisesti toisistaan, joten ei ne paljon sen enempää voi ihmisiä vahingoitaa kuin koulun opettajatkaan.

    Kyllähän yhteisö on osa sinua ja sinä olet osa yhteisöä, ei kai se ole addiktoitumista, jos ajattelee että armeija on ihan järkevä vaihtoehto näinä aikoina, jolloin reservin armeija ei ole vielä täydellisesti menettänyt merkitystään. On totta että on aseita, jotka ovat ylivoimaisia reservin armeijoita vastaan, mutta kaikilla ei näitä aseita suinkaan ole. Eikä armeijasta ole suurta haittaa ihmisille, vai voitko osoittaa mitä suurta haittaa siitä on ihmisille? Suurin osa kantahenkilökunnasta on kuitenkin ihan tyypillisiä suomalaisia.

    oliko missään mitään pointtia?
    Varmasti voisit meidän yhteisesti ymmärrettävällä logiikalla kertoa minulle kuinka järjetöntä kansakuntamme kannalta on että osa meistä nuorista miehistä ei opettele puolustamaan maataan.
    Epäilemättä.Kysymys oli siitä miten ketään kiinnostaa uhrata tätä elämänkokemustaan moiseen dualistiseen ajattelumalliin joka meitä rotuna vaivaa.
    Jos joku haluaa minut tappaa..
    puolustaudun kehollani ja jos häviän, se tapahtuu.
    Jos joku haluaa läheiseni tappaa..
    puolustan heitä minkä pystyn.
    Jos toisen kuvitteellisen maan eliitti päättää mobilisoida maansa ihmiset (tässä on jotain outoa)
    liikkeelle ja tappamaan toisia ihmisiä..
    voin vaikka kuollakin.
    tämä on vain matka ja kuolemaa ei ole.
    Ei ole mitään pelättävää,
    elämässä on kyse valinnasta.
    Rakkaus tai pelko.
    Pelko saa meidät lukitsemaan ovemme ja kyräilemään toisiamme, tarttumaan aseeseen oman säälittävän edun turvaamiseksi.
    Rakkaus..sen puolesta voi vaikka kuollakin.
    Poittini oli siis että minua ei kiinnosta miten ajattelet ja miten todistat meille kuinka olemme ihan mitä negatiivista vain ikinä keksitkin.
    Ei sillä ole väliä.
    Elämä on tässä ja nyt, elä siitä ja nauti siitä.
    Jos sitä ei jonain päivänä ole, et sitä kaipaakaan.

    Äänestä

Sivari on vaihtoehto. Voi sitä maalleen sodan tullen olla hyödyksi kotirintamallakin, jossain hyödyllisissä tehtävissä...vaikka sairaalassa. Tosin aika suuri osa sivareista pannaan nopealla koulutuksella muiden joukkojen perään rintamalle, mutta kuitenkin. Mitä siitäkin tulisi jos kaikki pakotettaisiin armeijaan...ei mitään hyvää ainakaan.

Äänestä
  • en suinkaan ole pohtinut sitä että kaikkien tulisi olla armeijan käyneitä, vaan olen pohtinut sivarin valinnan seurauksia minun omasta näkökulmastani.

    Äänestä

"Sivari kieltäytyy puolustamasta omaa maatansa, joka voi joutua sellaisen hyökkäyksen kohteeksi, jossa hyökkääjä haluaa tuhota kaikki maamme kansalaiset."

Jos kerrot, miksi ihmeessä joku hyökkäisi tänne vain tappaakseen meidät, niin voisin viitsiä vastaamaan ala-arvoiseen viestiisi.

Äänestä
  • luuletko että kaikki voidaan tietää etukäteen?

    Äänestä

Yhtenä aamuna heräät kun ovellesi jyskytetään. Hohoi! Liikekannallepano! Oraganismeja vastaan hyökätään! Puolustautumattomuus johtaa organismin kuolemaan! Huhuu!

Sinähän et kieltäydy puolustamasta omaa maatasi. Sinä olet organismi jolle ei ole terveellistä ruhjoa itseään teräviin esineisiin? Yksinkertaisesti? Nythän on tietty tilanne?

Hmm. Ja vielä kerran hmmm.

Ja sinä sanot, että "sivarin valinta on täydellinen tietämättömyys ja turvattomuus tulevaisuuden suhteen..."?

Minä taas luulen että sinulla on aika sumeat näkemykset todellisuudesta. "Ihmisyhteisöillä ja kaikilla elävillä organismeilla on tapana puolustautua..." Voihan organismi.

Äänestä
  • maailma selkeämpi silmälasien takaa vai ilman? Sinulla varmaankin on aina selkeät käsitykset todellisuudesta. Mikä se todellisuus sitten onkaan.

    "Sinähän et kieltäydy puolustamasta omaa maatasi. Sinä olet organismi jolle ei ole terveellistä ruhjoa itseään teräviin esineisiin? Yksinkertaisesti? Nythän on tietty tilanne?"

    Niin rauhanaikana ei ole terveellistä ruhjoa itseään veitsellä, mutta sota-aikana täytyy puolustaa itseänsä ja maatansa, jotta se ei ruhjoituisi tahattomasti.

    Puolustautumattomuus ei vain vaikuta kovin realistiselta vaihtoehdolta, mutta näköjään sinulla on toisenlainen realismi, ei voi mitään. Joka tapauksessa kansa ja valtio ovat sinua pysyvämpiä asioita...

    Äänestä

  • Pohtija kirjoitti:

    maailma selkeämpi silmälasien takaa vai ilman? Sinulla varmaankin on aina selkeät käsitykset todellisuudesta. Mikä se todellisuus sitten onkaan.

    "Sinähän et kieltäydy puolustamasta omaa maatasi. Sinä olet organismi jolle ei ole terveellistä ruhjoa itseään teräviin esineisiin? Yksinkertaisesti? Nythän on tietty tilanne?"

    Niin rauhanaikana ei ole terveellistä ruhjoa itseään veitsellä, mutta sota-aikana täytyy puolustaa itseänsä ja maatansa, jotta se ei ruhjoituisi tahattomasti.

    Puolustautumattomuus ei vain vaikuta kovin realistiselta vaihtoehdolta, mutta näköjään sinulla on toisenlainen realismi, ei voi mitään. Joka tapauksessa kansa ja valtio ovat sinua pysyvämpiä asioita...

    ovat tätänykyä jo niin huonossa hapessa, että en enää menisi lyömään vetoa siitä että ne kestävät pitempään kuin minä.

    Mutta puolustele sinä kun puolustella haluat. Aina sille jonkin nimen keksii mitä puolustaa. On ainakin historiassa aina ennen keksitty. Valinnanvaraa on melkoisesti, organismin puolustamisesta alkaen.

    Äänestä

  • valtio kirjoitti:

    politiikasta, omista käsityksistä vai mistä? Voit sanoa jotain poliittisesti ja se on silloin aika rajoittunutta ajattelua, kun ajatellaan että jokin realiteetti määrittäisi toimintaa jollain tavala. Sitten voit ilmaista jotain omia tuntojasi, jotka taas ovat kaikesta yleisestä merkityksestä ehkä kaukana.

    Joka tapauksessa jotain tulee aina tapahtumaan, minusta taas sen tulevan pohtiminen voi olla ihan viisasta. Jos ei sitten osaa perustella toiselle ihmiselle omia käsityksiään, niin silloin ei kannata keskustella, jos ei yritäkään niitä toisille selkeästi esittää. Ilman jonkinlaista yhteisymmärrystä ei voi mitään keskustelua käydä.

    ... ihan niinkuin sanoinkin puhuvani. Kansalla on merkitystä jos se voi muodostaa kokonaisuuden ja päättää omista asioistaan. Me emme voi. Valtiovarainministeriömme ja keskuspankkimme raportoivat tiuhaan taloustilanteestamme IMF:lle ja Maailmanpankille, jotka vahtivat että meille pakko-otollaa sälytetyt lainat tulevat hoidetuiksi. Tämänhän katsotaan tällä hetkellä esim. edellyttävät valtion burdjetilta ehdotonta menokattoa. Kansa ei siis enää voi päättää omista asioistaan. Kansainväliset toimijat tulevat pitämään huolen siitä että maamme pysyy velkahaarussa, ja itseasiassa "itsenäisyytemme" ainoa reaalinen arvo tästä hamaan ikuisuuteen tulee olemaan se, että olemme muodollisesti "itsenäisiä" niin kauan kun jaksamme maksaa tuotostamme kerman päältä kansainvälisille mafiosoille.

    Päätä sinä onko tämä politiikkaa vai jonkun yksityisen mielipide.

    Valtiota taas ei enää ole olemassa, koska koko maa on a)myyty globaalikeinottelijoille, b) liitetty valtioliittoon. Yli puolet pörssissä noteeratusta suomalaisyritysten omistuksesta on ulkomaalaisilla. Yli 80% kaikesta lainsäädännöstä tehdään muualla kuin omasa kansanedustuslaitoksessamme. Tämä tilanne ei koskaan enää tule muuttumaan takaisin kansallisen omistuksen suuntaan, päinvastoin, paitsi rahavirtoja myös käytännön tuotantotoimintaa tullaan yhä enenevästi siirtämään maasta muualle.

    Voit itse päättää ovatko nämä asiat politiikkaa vai jonkun yksityinen mielipide.

    >>>>Jos ei sitten osaa perustella toiselle ihmiselle omia käsityksiään, niin silloin ei kannata keskustella, jos ei yritäkään niitä toisille selkeästi esittää.

    Ai jaa? Tarkoitatko tällä kenties sitä että sentään yritit vilpittömästi perustella täysin käsittämättömät ja epämääräiset haahuilusi?

    Äänestä

  • Pohtija kirjoitti:

    politiikasta, omista käsityksistä vai mistä? Voit sanoa jotain poliittisesti ja se on silloin aika rajoittunutta ajattelua, kun ajatellaan että jokin realiteetti määrittäisi toimintaa jollain tavala. Sitten voit ilmaista jotain omia tuntojasi, jotka taas ovat kaikesta yleisestä merkityksestä ehkä kaukana.

    Joka tapauksessa jotain tulee aina tapahtumaan, minusta taas sen tulevan pohtiminen voi olla ihan viisasta. Jos ei sitten osaa perustella toiselle ihmiselle omia käsityksiään, niin silloin ei kannata keskustella, jos ei yritäkään niitä toisille selkeästi esittää. Ilman jonkinlaista yhteisymmärrystä ei voi mitään keskustelua käydä.

    Pohtija taitaa olla kunnon psykedeelisen kokemuksen tarpeessa, sen verran eksynyt on
    viisauden ja todellisuuden alkulähteiltä.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 9 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Pohtija kirjoitti:

Ihmisyhteisöillä ja kaikilla elävillä organismeilla on tapana puolustautua kun niitä vastaan hyökätään, tämän on elämää ylläpitävä vietti tai vaisto, muuten elämää ei voisi olla. Ristiriidat ratkeavat, mutta eivät kaikkien osapuolien hyväksi. Tämä ei suinkaan tarkoita että väkivalta olisi ainoa tapa selvitä, mutta tietyissä tilanteissa ei ole muita vaihtoehtoja. Täydellinen puolustautumattomuus voi johtaa organismin kuolemaan.

Sivari kieltäytyy puolustamasta omaa maatansa, joka voi joutua sellaisen hyökkäyksen kohteeksi, jossa hyökkääjä haluaa tuhota kaikki maamme kansalaiset. Tätä ei voida ennustaa etukäteen, mutta siihen voidaan varautua etukäteen maanpuolustuksella. Sivarin valinta on täydellinen tietämättömyys ja turvattomuus tulevaisuuden suhteen, sivari ottaa riskin ja uhraa oman maansa kohtalon sattuman varaan.

Jos sivarien ajatukset puolustuksen tarpeettomuudesta leviävät, on mahdollista että sosiaaliset rakenteet hajoavat, jolloin kansamme sielu ajautuu itsetuhoon, jos se ei kykene erottamaan terveellistä siitä mikä on epäterveellistä. Yksinkertaisesti, ei ole organismille terveellistä ruhjoa itseään teräviin esineisiin, kuin ei ole myöskään olla puolustautumatta kun joudutaan hyökkäyksen kohteeksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu