Mitä minä sanoin!

Sanoin täällä äskettäin, että kohtapuoleen saa taas uusi maa siipeensä Irakissa. Nyt oli Espanjaja vuorossa. Ainakin kuusi kuolutta !!
Jos Suomi olisi Natossa, niin aivan samaa olisi odotettavissa.
7367
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Kun jo YK ja Punainen Risti/Puolikuu ovat saaneet siipeensä, jatkavat Saddamin sankarilliset sotilaat iskujaan kohdettaan miettimättä.

Jos välillä menee omiakin kansalaisia, ei sillä niin väliä taida olla, kunhan päästään iskemään noita vääräuskoisia kristittyjä vastaan.

Mitä tuovat hämäräperäisiä länsimaisia avustusjärjestöjään muka auttamaan apua tarvitsevia irakilaisia!

Toista se oli Saddamin aikoina. Silloin sai rauhassa kiduttaa ja surmata omia kansalaisiaan ilman, että joku länsimainen valtio uskalsi puuttua leikkiin, EU:sta nyt puhumattakaan.

Jos vain se USA olisi pysynyt poissa, olisi kaikkien irakilaisten isähahmo ja hänen kaksi kilttiä poikaansa saaneet hallita hamaan Israelin tuhoamiseen asti, ja sen jälkeen vaikka ikuisesti---jossakin...

Mikähän joukko olisi seuraavana sankareiden iskun
kohteena?

Äänestä
  • Seuraavana olivat jo japanilaiset. Usan olisi todellakin kannattanut pysyä pois Irakista, sillä mitään sen parempaa ei Usan taholta pystytä antamaan kuitenkaan, sehän nähdään jo nyt, kun sotaan viattomia tapetaan yhä kiihtyvässä tempossa.

    Saddamkin kuolee aikanaan ja uudet vallanpitäjät eivät välttämättä olisi Saddamin kaltaisia.

    Uutistietojen mukaan on myös ilmennyt, että CIA:n antamat raportit Bushin hallinnolle joukkotuhoaseiden ym uhkakuvien tiimoilta, EIVÄT olisi lainkaan oikeuttaneet hyökkäykseen Irakiin. Kun vielä YK oli jyrkästi hyökkäystä vastaan, niin on lapsellista väittää, että Bush teki oikein hyökätessään valheellisten tekosyiden perusteella Irakiin.

    Maailmassa on PALJON pahempia hallintoja kuin Irakin vallasta suistettu, mutta niissä maissa ei ole öljyä, joten Usa ei korviin lotkauta niiden hallinnon kukistamiseksi.

    Yhdysvallat on tälläkin hetkellä suurin roistovatio maailmassa. Se ei pysy poissa muiden maiden asioista millään ja hakee aina omaa etuaan hinnalla millä hyvällä ja vallanhimon jäljet ovat varsin usein sodan, väkivallan ja ruumiiden peittämät.

    Äänestä

  • Iron Mike kirjoitti:

    Seuraavana olivat jo japanilaiset. Usan olisi todellakin kannattanut pysyä pois Irakista, sillä mitään sen parempaa ei Usan taholta pystytä antamaan kuitenkaan, sehän nähdään jo nyt, kun sotaan viattomia tapetaan yhä kiihtyvässä tempossa.

    Saddamkin kuolee aikanaan ja uudet vallanpitäjät eivät välttämättä olisi Saddamin kaltaisia.

    Uutistietojen mukaan on myös ilmennyt, että CIA:n antamat raportit Bushin hallinnolle joukkotuhoaseiden ym uhkakuvien tiimoilta, EIVÄT olisi lainkaan oikeuttaneet hyökkäykseen Irakiin. Kun vielä YK oli jyrkästi hyökkäystä vastaan, niin on lapsellista väittää, että Bush teki oikein hyökätessään valheellisten tekosyiden perusteella Irakiin.

    Maailmassa on PALJON pahempia hallintoja kuin Irakin vallasta suistettu, mutta niissä maissa ei ole öljyä, joten Usa ei korviin lotkauta niiden hallinnon kukistamiseksi.

    Yhdysvallat on tälläkin hetkellä suurin roistovatio maailmassa. Se ei pysy poissa muiden maiden asioista millään ja hakee aina omaa etuaan hinnalla millä hyvällä ja vallanhimon jäljet ovat varsin usein sodan, väkivallan ja ruumiiden peittämät.

    ...Ahtisaarenkaan mielestä niitä joukkotuhoaseita olis edes tarvittu.

    Äänestä

Eihän hyökkäys Irakiin ollut Nato-operaatio.

Äänestä

Mitä tekemistä tällä on Japanin kanssa?

Äänestä
  • Kyl ironinen mike oli tuolloin aika lailla sekasin jo kun puhui jostain japanin osallisuudesta irakin sotaan

    Äänestä

Kylläpä on uusia viestejä taas..

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Iron Mike kirjoitti:

Sanoin täällä äskettäin, että kohtapuoleen saa taas uusi maa siipeensä Irakissa. Nyt oli Espanjaja vuorossa. Ainakin kuusi kuolutta !!
Jos Suomi olisi Natossa, niin aivan samaa olisi odotettavissa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu