Vanhanen jyrähti
Tuliko selväksi
12479
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 12
Vanhimmat
EIHÄN TOI ONNETON PYSTY EDES HENKILÖKOHTAISTA ELÄMÄÄNSÄ HALLITSEEN.MITEN KUVITTELEE VOIVANSA OHJATA IHMISTEN ÄÄNESTYS KÄYTTÄYTYMISTÄ.HAASTAAKO KOKO KANSAN OIKEUTEEN TOTTELEMATTOMUUDESTA.
siis nyt ei ymmärrä yhtään miks pitäs yleensäkää puhua mistään suvaitsevaisuudesta varsinki ku osa näistä ihmisistä joita pitäs suvaita. ryöstävät raiskaavat ja pahimmassa tapauksessa saattavat jopa tappavat jonkun.
"Rasismilla ei ole kerta kaikkiaan pienintäkään jalansijaa Suomessa, hän korosti."
...joskin positiivisella syrjinnällä, tiettyjen uskonnollisten ryhmien etuoikeuksilla, ja epätasa-arvolla kyllä on...
Mutta siis rasismilla (joka siis tarkoittaa sitä että myös afrikkalaisilta ja muslimeilta edellytettäisiin yhteiskuntaan sopeutumista ja toisten ihmisten suvaitsemista -suom. huom.) ei kyllä ole pienentäkään jalansijaa Suomessa, se on ihan totta.
Vanhanen ei jyrähdä, koska hän kykenee ainoastaan piipittämään ja änkyttämään. Vanhasella on super ego, joka lähinnä naurattaa ja säälittää mutta ei herätä minkäänlaista kunnioitusta. Turhin ja ammattitaidottomin pääministeri kautta aikojen. Iso mies ainoastaan itselleen. Huutaa luultavasti orgasmin hetkellä omaa nimeään. Matti,,,Matti,,,Matti,,,
Vanhanen ei myöskään ole mikään sanomaan, että mitä Suomessa suvaitaan. Siitä päätämme me kansalaiset. Jos joku katsoo rasismin osaksi identiteettiään, niin se on hänen asiansa, mutta ei koskaan Vanhasen tai hallituksen tai edyskunnan tai presidentin, ainoastaan yksilön itsensä. Vanhanhasella on puurot ja vellit sekaisin. Hän ei kykene tajuamaan nokkimisjärjestystä. Vanhanen on niin reppana, ettei kykene tajuamaan sitä, että hän ei ole meidän esimiehemme vaan ainoastaan palvelijamme. Hän on meillä duunissa mutta ei meidän pomo. Firmassa voi olla pomo, jolla on alaisia, joita hän voi käskyttää. Diktatuurissa (esim, Pohjois Korea) on pomo, joka voi käskyttää kansaa mielensä mukaan, mutta näin ei koskaan toimita demokratiassa. Suomessa ylin valtaa käyttävä elin on kansa, sen jälkeen eduskunta ja vasta sitten hallitus. Joten Vanhanen ei päätä siitä mitä tässä maassa suvaitaan. Sen päättä Suomen kansa. Voisiko joku ystävällisesti kertoa tämän sille taliaivolle, jos sattuu näkemään.
Laita sille sähköpostia tai kirje.Muuten menee pointti hukkaan.
sä et ole päättämässä yhtään mistään :-)
siis vanhasta ei ainakaa kannattais ennää seuraavissa eduskunta vaaleissa äänestää jatkoon. ja äännestää kannattais ihan mielellään perusuomalaisia koska kyseinen puoluehan oli sentää ainut joka äänesti sitä uutta maahanmuutto/pakolaislakia vastaan josta ois pitänny periaatteiden syistä järjestää kansanäänestys. koska tuskinpa ne kuiteskaa sinne eduskuntaa ovat menossa vaan tulossa iha meidän joukkoomme.
Kukin saa ajatella, mitä ajattelee, mutta lain pitkä koura tarttuu sellaiseen, joka tekee rasistisia tekoja. Laki on kansan valitseman eduskunnan säätämä. Lait saisivat olla vielä tiukempia - kaikenlaisten rikosten suhteen.
Ei suvaita rasismia tai rasisteja, mutta annetaan käytännössä turvapaikka afrikan pahimpiin kuuluvalle rasistille.
Jotenkin alan tuntea itseni toisen luokan kansalaiseksi. Rasismin suvaitsemattomuus koskee vain juuriltaan suomalaisia. Hyvinvointikin koskee nykyään vain pakolaisia. Suomalainen sairaseläkkeellä oleva syö melkein jotain sertiä ja asuu roskapöntössä ja pakolainen asuu keskustan hotellissa jossa on ilmainen ruoka.
Sillä joukkomurhaajalla oli vain vaikea lapsuus savannilla. Siksi hänen piti jotenkin purkaa pahaa oloaan. Ei se hänen syynsä ollut. Onneksi suomalaiset päättäjät ovat tämän ymmärtäneet ja päättäneet ottaa tämän elämän poluilla kolhiintuneen paran suomeen täysihoitoon.
Onnelsi pääministeri menee vaihtoon viimeistään parin vuoden kuluttua.