Pystyikö joukko-osastoa

omin päin Jatkosodan aikana ? siis esim. Äänislinnasta Uhtuansuunnalle. Laguksen joukoista tietääkseni sai helposti kenkää ja pakkosiirron muualle.?
15832
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

ja saada esimiehet siihen uskomaan. Usein haavoittumisen seurauksena tuli joukko-osaston vaihto. Vuosina 1942-44 tapahtui laaja uudelleen organisoiminen, jossa rykmenttejä lakkautettiin, supistettiin, laajennettiin takaisin, muutettiin prikaateiksi ja takaisin, nuorennettiin ja vanhennettiin. Tässä touhussa joukko-osastot vaihtuivat ja saattoihan siellä joku saada siirtotoiveensa toteutettua.Ei se muuten helppoa ollut.

Koulutus upseeriksi tai erikoistehtävään toi usein yksikön vaihdon samoin jokin erikoisosaaminen.

Äänestä
  • hyppääminen tuttujen miesten mukaan toiselle rintamalle ei siis ollut mahdollista ? Paperit varmaankin tarkistettiin monilla porteilla.

    Äänestä

  • mielijohteesta kirjoitti:

    hyppääminen tuttujen miesten mukaan toiselle rintamalle ei siis ollut mahdollista ? Paperit varmaankin tarkistettiin monilla porteilla.

    Tiedän eräänkin soturin, joak tapasi tuttujaan ja lähti heidän mukaansa, vaikka aselajikin vaihtui. Herrat hoitivat aikanaan paperisodan. OLi nimittäin vaara joutua karkurin kirjoihin.Yksikön vaihto omasta aloitteesta oli kyllä yleensä hankalaa, muttei siis mahdotonta.Nimenomaan henkilösuhteet, erikoistaidot, haavoittumiset, uudelleenorganisoinnit jne auttoivat. Toinen juttu on, että moni halusi nimenomaan pysyä tutussa porukassa ja palata siihen esim. haavoittumisen jälkeen.

    Äänestä

Yksi esimerkki:

Kaukopartiotoimintaa harjoittavasta Erillinen pataljoona 4:stä pääsi heti pyydettäessä tavalliseen joukko-osastoon, koska sissitoiminta perustui vapaaehtoisuuteen.

No - tämä oli varmaan poikkeus.

Roope

Äänestä
  • Er.P 4:sä sai helposti siirron joko omasta tahdosta tai sitten käskettiin siirtymään toiseen joukkoosastoon testit oli kovia ja ensimmäinen reissu ratkasi joko sai jäädä vai lähteä. Kaikki liittyi vapaehtoisuuteen.

    Äänestä

  • Koska saamme suomenkielisen tutkimuksen Uumajan soutusta kesällä 1944?

    Antti Juutilaisen Juutilaisen Rinta rinnan -kirjassa sanotaan kuinka suomenkielisille suomalaisille täytyy kertoa ERI tavalla ruotsinkielisten sodasta. Pelkät käännökset esim. Lars Stenströmin Krigsvägar -kirjasta ei tule kysymykseenkään.

    Miksiköhän EI?

    Roope-Setä voisi oululaisena hurrina kirjoittaa suomen kielisen kirjan Munsalan soutumiehistä!

    Äänestä

Miehiä karkasi suurin joukoin Suomen metsiin tai loikkasi vihollisen puolelle.

Äänestä

"Pystyikö joukko-osastoa vaihtamaan omin päin Jatkosodan aikana"

Aika helposti. Jopa puoltakin vaihdettiin.

Pärmihän ilmoitti kenttäpostiosoitteen muuttuneen aika monen osalta.

Äänestä

siirtyi lukemattomia suomenkielisiä - mutta ei YHTÄÄN HURRIA!

Äänestä
  • >siirtyi lukemattomia suomenkielisiä - mutta ei YHTÄÄN HURRIA! <

    Ne soutikin Uumajan lohkolle!

    Koska saamme suomenkielisen tutkimuksen Uumajan soutusta kesällä 1944? Antti Juutilaisen Juutilaisen Rinta rinnan -kirjassa sanotaan kuinka suomenkielisille suomalaisille täytyy kertoa ERI tavalla ruotsinkielisten sodasta. Pelkät käännökset esim. Lars Stenströmin Krigsvägar -kirjasta ei tule kysymykseenkään. Miksiköhän EI?

    Munsalan Triathlon alkoi tosissaan kesällä 1944 Talissa ja jatkui aina Uumajan lohkolle saakka. Lajeina oli Juoksu, Suunnistus ja Soutu. Nämä miehet ei jääneet tyhmästi pienten vesien äärelle!

    Soutumiehiä Uumajan lohkolta kutsuttiin 1945 keväällä takaisin lehti-ilmoituksin! Paavo Talvelakin oli henkisesti Munsalan soutukerholaisia, laittoi perheen turvaan Ruotsiin! Teki siis vähän niin kuin Erkot Talvisodan aikana. Se Erkon Pravda, HS, ei vaan mahtunut matkalaukkuihin... Aika monet tunnetutkin poliitikot ja upseerit toimi "esimerkkinä" rahvaalle: pelastukoon ken voi! http://agricola.utu.fi/cgi-bin/lehtikats.cgi?ty=2&txt=194503 7.3. 4000-5000 suomalaista saa kehotuksen palata Ruotsista kotimaahansa. Niihin kuuluvat sotilaskarkurit, metsätyöläiset ja rouvat. http://fi.wikipedia.org/wiki/Paavo_Talvela "Sodan jälkeen Talvela järjesti vaimonsa Karinin ja molemmat tyttärensä Tukholmaan. Paavo ja vetäytymisvaiheessa rintamalla haavoittunut Martti-poika jäivät Helsinkiin, mutta pitivät "selkäreput pakattuina ja pistoolit ladattuina" pikaisen lähdön varalta. Mannerheim, Heinrichs ja Talvela välttyivät kuitenkin sotasyyllisyysoikeudenkäynneiltä." Lauri Jäntti kertoo kirjassaan Kannaksen suurtaisteluissa kesällä 1944, sivulla 239-241 Pari sanaa rintamakarkureista, kuinka "Vaasan satamassa poksuttivat moottoriveneet keskikesällä 1944 yötä päivää kokka länttä kohti."

    Antti Juutilainen on tuotakin asiaa käsitellyt Rinta rinnan -kirjassaan.Kertooko hän läheskään totta vai kikkaileeko vain kielirajoilla esimerkiksi teloitettujen karkureiden suhteen? 17.D:ssa samalla kertaa teloitetuista neljästä sotilaasta on kolmen äidinkieleksi ilmoitettu ruotsi ja neljättä ei ole mainittu. Kuitenkin Juutilaisen Rinta rinnan -kirjassa sanotaan teloitusten kohdistuneen vain kahteen ruotsinkieliseen. Kirjassa on astian makua aika lailla sen esipuheesta alkaen. Kukas muuten rahoittikaan kirjan kirjoittamisen? Siinähän sanotaan kuin suomenkielisille suomalaisille täytyy kertoa eri tavalla ruotsinkielisten sodasta. Pelkät käännökset esim. Lars Stenströmin Krigsvägar -kirjasta ei tule kysymykseenkään. Miksiköhän EI? Hanketta näyttää kirjan johdannon mukaan rahoittaneen veteraanit. Veikkaisinpa heidän olleen suomenruotsalaisia veteraaneja... Sivulla 15 sanotaan näin: "Haluan ilmaista myös kiitollisuuteni niille veteraaneille, jotka ovat tukeneet hankkeen taloutta." Neuvotkin teokseen näyttää tulleen samalta taholta. Stenströmin tutkimus ja teos on ollut materiaalina ja Bror-Erik Sahlsted yhtenä monista on ollut "vaalimassa taimea", kuten Rinta rinnan -kirjan johdannossakin sanotaan. Professori Göran Stjernschantz näyttäisi antaneen "teoksen rakenteeseen puuttuvia arvokkaita ohjeita" Sen lauluja laulat, jonka leipää syöt. Se on vanha viisaus! Krigsvägar Lars Stenström Sidottu. Söderström 2006. ISBN 9515224306 / 951-52-2430-6 EAN 9789515224309

    Äänestä

  • Rådinfo kirjoitti:

    >siirtyi lukemattomia suomenkielisiä - mutta ei YHTÄÄN HURRIA! <

    kun me saamme nauttia noiden mölöpoikien seurasta. Välillä oikealta ja välillä vasemmalta.

    Äänestä

  • ollessa kirjoitti:

    kun me saamme nauttia noiden mölöpoikien seurasta. Välillä oikealta ja välillä vasemmalta.

    kaikki meistä kykenisi hahmottamaan sitä mitä maaseudun "mölöpoika" käytännössä tarkoittaa , niin halusin tuoda tuohon yhden käytännön esimerkin.

    Ne soutikin Uumajan lohkolle!
    Kirjoittanut: Rådinfo / Eilen / klo 23:07
    >siirtyi lukemattomia suomenkielisiä - mutta ei YHTÄÄN HURRIA! <

    Ne soutikin Uumajan lohkolle!

    Koska saamme suomenkielisen tutkimuksen Uumajan soutusta kesällä 1944? Antti Juutilaisen Juutilaisen Rinta rinnan -kirjassa sanotaan kuinka suomenkielisille suomalaisille täytyy kertoa ERI tavalla ruotsinkielisten sodasta. Pelkät käännökset esim. Lars Stenströmin Krigsvägar -kirjasta ei tule kysymykseenkään. Miksiköhän EI?

    Munsalan Triathlon alkoi tosissaan kesällä 1944 Talissa ja jatkui aina Uumajan lohkolle saakka. Lajeina oli Juoksu, Suunnistus ja Soutu. Nämä miehet ei jääneet tyhmästi pienten vesien äärelle!

    Soutumiehiä Uumajan lohkolta kutsuttiin 1945 keväällä takaisin lehti-ilmoituksin! Paavo Talvelakin oli henkisesti Munsalan soutukerholaisia, laittoi perheen turvaan Ruotsiin! Teki siis vähän niin kuin Erkot Talvisodan aikana. Se Erkon Pravda, HS, ei vaan mahtunut matkalaukkuihin... Aika monet tunnetutkin poliitikot ja upseerit toimi "esimerkkinä" rahvaalle: pelastukoon ken voi! http://agricola.utu.fi/cgi-bin/lehtikats.cgi?ty=2&txt=194503 7.3. 4000-5000 suomalaista saa kehotuksen palata Ruotsista kotimaahansa. Niihin kuuluvat sotilaskarkurit, metsätyöläiset ja rouvat. http://fi.wikipedia.org/wiki/Paavo_Talvela "Sodan jälkeen Talvela järjesti vaimonsa Karinin ja molemmat tyttärensä Tukholmaan. Paavo ja vetäytymisvaiheessa rintamalla haavoittunut Martti-poika jäivät Helsinkiin, mutta pitivät "selkäreput pakattuina ja pistoolit ladattuina" pikaisen lähdön varalta. Mannerheim, Heinrichs ja Talvela välttyivät kuitenkin sotasyyllisyysoikeudenkäynneiltä." Lauri Jäntti kertoo kirjassaan Kannaksen suurtaisteluissa kesällä 1944, sivulla 239-241 Pari sanaa rintamakarkureista, kuinka "Vaasan satamassa poksuttivat moottoriveneet keskikesällä 1944 yötä päivää kokka länttä kohti."

    Antti Juutilainen on tuotakin asiaa käsitellyt Rinta rinnan -kirjassaan.Kertooko hän läheskään totta vai kikkaileeko vain kielirajoilla esimerkiksi teloitettujen karkureiden suhteen? 17.D:ssa samalla kertaa teloitetuista neljästä sotilaasta on kolmen äidinkieleksi ilmoitettu ruotsi ja neljättä ei ole mainittu. Kuitenkin Juutilaisen Rinta rinnan -kirjassa sanotaan teloitusten kohdistuneen vain kahteen ruotsinkieliseen. Kirjassa on astian makua aika lailla sen esipuheesta alkaen. Kukas muuten rahoittikaan kirjan kirjoittamisen? Siinähän sanotaan kuin suomenkielisille suomalaisille täytyy kertoa eri tavalla ruotsinkielisten sodasta. Pelkät käännökset esim. Lars Stenströmin Krigsvägar -kirjasta ei tule kysymykseenkään. Miksiköhän EI? Hanketta näyttää kirjan johdannon mukaan rahoittaneen veteraanit. Veikkaisinpa heidän olleen suomenruotsalaisia veteraaneja... Sivulla 15 sanotaan näin: "Haluan ilmaista myös kiitollisuuteni niille veteraaneille, jotka ovat tukeneet hankkeen taloutta." Neuvotkin teokseen näyttää tulleen samalta taholta. Stenströmin tutkimus ja teos on ollut materiaalina ja Bror-Erik Sahlsted yhtenä monista on ollut "vaalimassa taimea", kuten Rinta rinnan -kirjan johdannossakin sanotaan. Professori Göran Stjernschantz näyttäisi antaneen "teoksen rakenteeseen puuttuvia arvokkaita ohjeita" Sen lauluja laulat, jonka leipää syöt. Se on vanha viisaus! Krigsvägar Lars Stenström Sidottu. Söderström 2006. ISBN 9515224306 / 951-52-2430-6 EAN 9789515224309

    Äänestä

  • "puna-armeijan puolelle siirtyi lukemattomia suomenkielisiä"

    Ei sentään lukemattomia. Pitäisi antaa asiatietoihin perustuvia numerotietoja, muuten syntyy huhukierteitä niinkuin joistakin viime sotiimme liittyvistä oletuksista ja väitteistä on luettu ja kuultu.

    Oikeita lukuja löytyy virallisista arkistoasiakirjoista sekä niihin perustuvista kirjoista ja artikkeleista.

    Tännepäin tulijoita oli paljon enemmän, Talvisodan aikana 8 ja Jatkosodan aikana 17 kertainen määrä.

    Äänestä

  • TRnen kirjoitti:

    "puna-armeijan puolelle siirtyi lukemattomia suomenkielisiä"

    Ei sentään lukemattomia. Pitäisi antaa asiatietoihin perustuvia numerotietoja, muuten syntyy huhukierteitä niinkuin joistakin viime sotiimme liittyvistä oletuksista ja väitteistä on luettu ja kuultu.

    Oikeita lukuja löytyy virallisista arkistoasiakirjoista sekä niihin perustuvista kirjoista ja artikkeleista.

    Tännepäin tulijoita oli paljon enemmän, Talvisodan aikana 8 ja Jatkosodan aikana 17 kertainen määrä.

    NL:n puolelle loikkasi puolimiljoonaisesta Armeijasta vain vajaa 300 miestä. Heistäkin puolet oli vakaumuksellisia kommunisteja. Näistä noin 80 oli Pärmin ErP 21:stä.

    Loikkaaminen oli sii todella vähäistä. Puna-armeijasta tuli moninkertainen määrä. Heitä tuli jopa vielä Ihantalan taistelussa.

    Äänestä

  • Marsares kirjoitti:

    koko jatkosodan aikana oli noin 120 miestä ja kuten tuossa sanoit, niin noin puolet eli 60 heistä oli ErP21:n turvasäiliöläisiä. Pärmiläisistä valtaenemmistö myös saapui desantteina takaisin Suomeen ja jäi kiinni siitä seuraavine kuolemantuomioineen.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

vaihtamaan kirjoitti:

omin päin Jatkosodan aikana ? siis esim. Äänislinnasta Uhtuansuunnalle. Laguksen joukoista tietääkseni sai helposti kenkää ja pakkosiirron muualle.?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu