Jeesus sanoi, että valtakunta on nyt kirjanoppineiden hallussa ja sanoi että se otetaan
niiltä pois ja annetaan kansalle. Evankelista
toteaa, että fariseukset ymmärsivät Jeesuksen
tarkoittavan heitä. Ja he alkoivat hautoa murhaa.
Fariseusten lahko, josta Paavali erosi kohdattuaan
Kristuksen, jota fariseuksena oli vainonnut, vaati
maksamaan kymmenykset jopa ikkunalaudalla kasvavista
mintuista ja tilleistä. Muutoin joutuisi kadotukseen. Fariseukset noudattivat lakia.
Siksi he vainosivat kristittyjä, armon lapsia.
Fil. 3:6
intoon nähden seurakunnan vainooja, lain vanhurskauteen nähden nuhteeton.
Päivän Sana
Sillä armosta te olette pelastetut uskon kautta, ette itsenne kautta-se on Jumalan lahja - ette tekojen kautta, ettei kukaan kerskaisi.
Ef. 2:8-9 (KR33/38)
Uskonkirjat.net
UUDEN LIITON PAPPEUS
Jumalan näkökulmasta siis pappeus siirtyyi
jokaiseen kristittyyn. Mutta yhteisöillä on
tietysti systeemiensä mukaiset virkatoimet.
Niihin kuulumista ei vaadi Jumala, tosin
suosittelee seurakuntaa, jossa jokaisella
olisi mahdollisuus jotakin antaa yhteiseksi
hyväksi.
On myös veljeskuntia. Sisarkuntiakin on ja mikäs
siinä, sillä jokaista uskovaa voidaan pitää
jopa ylipappina. Sillä vai ylimmäinen pappi
sai vanhaan aikaan mennä kaikkeinpyhimpään ja
meidän jokaisen suorastaan täytyy astua sinne
kaikkein pyhimpään itse anomaan armoa, jos
mielimme pelastua.
Hepr. 10:10
Tämän tahdon mukaisesti meidät on pyhitetty
ainutkertaisella uhrilla, kun Jeesus Kristus
uhrasi oman ruumiinsa.
[Hepr. 9:12,28]
Hepr. 10:20
ja näin avannut meille uuden, elämään vievän
tien, joka kulkee väliverhon -- hänen ruumiinsa
-- kautta.
Mutta tämä ei koske ylifariseus_1:stä, vaan
meitä, jotka hairahdumme ja on siksi tarvetta
mennä sinne kaikkeinpyhimpään ...
Jaak. 3:2
Kaikkihan me hairahdumme monin tavoin.
Täydellinen on se, joka ei hairahdu puheissaan:
hän kykenee hallitsemaan koko ruumiinsa.
[Ps. 34:14; Sir. 19:16; Jaak. 1:26; 1. Piet. 3:10]
Antti
Ei yhtäkään ylifariseusta taivaaseen
9
117
Vastaukset
- välttämätön
"Niihin kuulumista ei vaadi Jumala, tosin
suosittelee seurakuntaa, jossa jokaisella
olisi mahdollisuus jotakin antaa yhteiseksi
hyväksi."
No, joo, ei Jumala vaadi sitä mutta hän on luonut seurakuntaa paikaksi johon voi halutessaan liittyä vaan tarkoitti sen paikaksi jossa uskovat kasvavat. Siellä kivi hioo toistaan ja rakennumme yhdessä... Siellä ei yksi jäsen voi sanoa toiselle: "en tarvitse sinua".
Älkääkä muuten sitten jättäkö omaa seurakunnankokoustanne...
Katson Sanan selkeästi ilmoittavan että seurakuntaan kuuluminen ja nimenomaan siellä käyminen (niin usein kuin on kohtuullista) on jokaisen kristityn etuoikeus. En käytä sanaa velvollisuus koska Jumala ei meille sellaisia astea - vapauteen hän vapautti meidät. Kaikki vain ei ole meille hyödyksi...- Ei pidä jättää
Siksi jokainen pyrkii väsäämään oman erikoisen
seurakunnan. Miepäs otin selville, mihin
seurakuntaan kuulun. Kävin papinvirastossa ja
asia selvisi. Vaikka kirkkoja on joka puolella
kaupunkia, alan olla uskollisempi kotikirkolleni.
Moni kyllä kalastelee vieraisiin ...
Gal. 4:17
Heillä on intoa teidän hyväksenne,
mutta ei oikeata; vaan he tahtovat
eristää teidät, että teillä olisi
intoa heidän hyväksensä.
Lutkulainen Turha pelko!
Älä luulekaan että jättäisin oman seurakunnan
jumalanpalveluksen seurakuntayhtymässä, vaikka
joskus tulee poiketuksi (onneksi lauantaina)
Betelissä. Ja paljon olen mukana vapiksessa ja
vaikka missä. Lakimiesten kokouksissa harvoin käyn.
En toki kansankirkkoa jätä, sillä Jeesushan antoi
Valtakunnan kansalle!
Matt. 21:43
Sentähden minä sanon teille: Jumalan valtakunta
otetaan teiltä pois ja annetaan kansalle, joka
tekee sen hedelmiä.
Matt 21:45
Kun ylipapit ja fariseukset kuulivat nämä hänen
vertauksensa, ymmärsivät he, että hän puhui
heistä.
Kansan ystävä; kirjaviisaitten vihollinen ...
Matt. 23:1
Silloin Jeesus puhui kansalle ja opetuslapsilleen.
2 sanoen: "Mooseksen istuimella istuvat
kirjanoppineet ja fariseukset."
Luther ja uskonpuhdistus kunniaan
Antti
- alex-kasi
näit vain saadaksesi yhden palstalaisen huonoon valoon ... ja jotkut jotka eivät asioita tunne voivat jopa tuohon ylifariseus_1 satuusi uskoakin.
- uteljas
Ethän vain hylkää oman seurakuntasi jumalanpalveluksia (Lut.)?
Oliskohan aika siirtyä
sinne, minkä puolesta (Adv) paljon vaivaa näet?
Että ruumis olisi siellä missä sydän.
uteljas vaan - Fariseuksia vastaan!
Gal. 1:14
ja että edistyin juutalaisuudessa pitemmälle kuin
monet samanikäiset heimossani ja ylen innokkaasti
kiivailin isieni perinnäissääntöjen puolesta.
Fil. 3:6
intoon nähden seurakunnan vainooja, lain vanhurskauteen nähden nuhteeton.
Petturi Paavali jätti omat seurakunannkokoukset ja
siirtyi armon ruhtinaan seurakuntaan.
Niin ei enää tarvinnut jättää omia. Aina ei ollut
kattoa pään päällä, mutta oikeiden omiensa parissa
alkoi viihtyä ...
Ap. t. 16:13
Ja sapatinpäivänä me menimme kaupungin portin
ulkopuolelle, joen rannalle, jossa arvelimme
olevan rukouspaikan, ja istuimme sinne ja
puhuimme kokoontuneille naisille.
Ei, ei ole kysymys jarlausta, vaan Paavalista,
joka jätti fariseuksen takin ja siirtyi uskovien
leiriin. - Keskustellaan SYÖMISESTÄ va...
Syömishäiriöistä ...
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000001692&posting=22000000041969525 Antin taivaaseen pääsee Seutulasta ylimääräisellä lentovuorolla tuuliin ja pilviin, ennen Jeesuksen toista tulemista.
ylifariseus ja uskon marttyyrit odottavat Jeesuksen tulemista vainojen keskellä, mutta Herra tietää pelastaa omansa kun marttyyrien luku on tullut täyteen määrään. Silloin Jeesus noutaa omansa taivaaseen.
Vihonviimeisellä tempauksella 1000-vuoden jälkeen lusifer nousee kannattajiensa kanssa yli maan avaruuden ja piirittävät pyhien leirin, mutta tuli lankeaa alas taivaasta ja kuluttaa heidät. Tämä on toinen kuolema tulinen järvi.
Antti on valinnut väärän lähtövuoron, eikä pääse perille koskaan ellei osaa valita oikeaa lentokenttää ylösnousuun tuuliin ja pilviin.- Uskovan kohdalla?
Hyvän kilvoituksen kilvoittelin
(Kirjoittanut: AnttiVKantola
21.2.2009 klo 18.51)
Päivän Sana
Minä olen hyvän kilvoituksen kilvoitellut, juoksun päättänyt, uskon säilyttänyt.
2. Tim. 4:7 (KR33/38)
Uskonkirjat.net
Paavali joka sanoi uskovaisena olevansa syntisistä
suurin, sanoi myös, että hän on hyvän kilvoituksen
kilvoitellut.
Sillä kilvoittelu ei ole sapattipaatosta tahi
kymmenyskisaa bruttotuloja vastaan. Vaan on se
olemista Kristuksen kirjeenä maailmassa.
Meidän ei pidä jotain tutkivaa tuomaria odottaa,
vaan on tässä ja nyt tuomittava itsemme Herran
täydellsien uhrin varaan.
Sitä on hyväö kilvoitus.
Se edellyttää, että sallimme Jumalan valtakunnan
saada tilaa, ei puvun rintataskussa - vaan omassa
sisimmässämme ...
Ef. 4:31
Hylätkää kaikki katkeruus, kiukku, viha,
riitely ja herjaaminen, kaikkinainen pahuus.
Kun näin on, pois pantu sydämen kovuus, voin
ilolla yhtyä Paavalin uskonvanhurskaustunnustukseen!
1. Kor. 4:4
sillä ei minulla ole mitään tunnollani,
mutta en minä silti ole vanhurskautettu,
vaan minun tuomitsijani on Herra.
Rauhaa Herrassa!
(Antti)
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1911330
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän138893- 85842
- 51748
Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?51730Martinan tarve valehdella.
Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t252622Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla
Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä311597Olisitko oikeasti valmis rikkomaan
Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk55579- 53574
Tumman vihreä mercedes
Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,7570
