Sydämestään löytänyt

Hei,
Suomalaiseen mielenlaatuun kuuluu miettiä kaikki läpi itse - päätyen venäläisen kanssa yhtä kauniisiin tai vielä kauniimpiin (omakohtaisuus, asioiden henki, tekemisten sielu, yleismaailmallinen moraali, elämänmyönteisyys!,...) lopputuloksiin. Mutta venäläinen lienee oppinsa koulussa ulkoa lukenut, silti uskoo siihen siinä määrin, että usko rinnastuu ortodoksikirkon vakavamielisyyteen. Suomalainen vierastaa ulkoa päpättämistä, siksi uskontoakaan ei pitäisi ulkoa opetella vaan omasta sydämestään itse löytää. Suomeen tarvittaisiin vielä ortodoksikirkkoakin vakavamielisemmin kunkin omasta sydämestä lähtevä kirkko, jolla ei olisi ulkoista dogmia lainkaan, ei ainakaan mitään suomalaisen moraalin vastaista kuten esim. naispappeuden kieltämistä, eikä välttämättä vetoamista Kristukseen ja käsittämättömiin hänelle tehtyihin vääryyksiin vaan uskoa suoraan Jumalaan ja luomistyöhön, kauniisiin yleismaailmallisiin arvoihin, terveisiin vapaamielisiin elämäntapoihin ja -asenteisiin, koko elämänlaajuiseen omistautumiseen (elämäntyö) itse omassa sydämessä kaikista tärkeimmiksi koettujen asioiden käytännön ja hengen tason tukemiseen yhteisössä, sosiaalisissa suhteissa, omassa elämässä ja maailmassa laajemmalti, elämänmyönteisyyteen, tunteisiin, ikiaikaiseen (Jumalan luomaan) ihmisluontoon, sen mukaiseen elämään käytännössä, tinkimättömän moraalisesti ja realistisesti koko maailman terveyttä vaalien, hyvän tulevaisuuden eteen työnsä tehden, jne. Ei tarvittaisi sanoin lausuttua uskoa Jumalaan vaan sydämestä nouseva vakaumus joidenkin asioiden tärkeydestä elämässä, elintapoja hyvään päin ohjaava voima - usko kaikkeen siihen, mitä Jumala loi ja mikä vielä on maailmassa kaunista ja hyvää - ilman, että yritetään tieteellistää Jumalan olemassaoloa: se on elämäntapakysymys, ei maailmankuvakysymys. Ja elämäntavoissa on hyvä noudattaa ihmisen luontoa! Uskonnon kuuluisi olla ainakin yhtä kaunis kuin paikallinen perinteinen kulttuuri. Siksi tarvitaan puhtaasti suomalaisille sovitettu Kristinuskon muoto!