Jeesus täytti lain

nyt ei kukaan voi enää esittää väitettä että ei pysty noudattamaan lakia täydellisesti. kyllä pystyy!
484
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Joo, huumoria olla pitää.

Se on merkillistä kyllä lain polkeminen, ja eihän koko maalimanhistorian 6 000 vuoden aikana ole ollutkaan muusta kyse kuin Jumalan käskyistä ja uskosta Jeesukseen.
Vanhan liiton aikana laki oli kivitauluissa, ja Jeesusta odotettiin.

Nyt uuden liiton aikana Jeesus tuli, teki lain suureksi, ja laki on uuden liiton uskovalla sydämen lihatauluissa mieluisena sydämen asiana, ja Jeesusta odotetaan taas.
Laki ja Jeesus on ihan viimeisinä päivinäkin kysymyksessä. Ilm 14:12, 12:17.

Jeesus teki lain suureksi, Hän noudatti lakia itse ja opetti lain noudammista mm. moittimalla fariseuksia sapattikäsyistä ja opetti oikeata lepopäivän viettoa.
Jeesus täytti lain olemalla itse täydellinen lain noudattamisessa.
Ristinkuolemalla Hän oli uhri lain rikkojien puolesta hamasta luomisesta asti.

Kun vanhan liiton aikana piti teurastaa viaton eläin syntiuhrina, joka sälli tajusi miten raskas asia hänen syntinsä oli ja katui ihan viattoman eläimenkin vuoksi kun joutui sen tapamaan syntinsä vuoksi.
Ajattele nyt, teurastaa viaton nuori lammas kun sorrut syntiin.

Ajattelemmeko että Jeesus kuoli julman kuoleman meidän lain rikkomuksiemme vuoksi.
Viaton ihminen.

Kyllä jokainen on syntiä tehnhyt toki, ja Jumalan kirkkautta vailla, mutta lainm rikkominen ei ole kevyt asia, ja lain polkeminen.

Raamattu opettaa että yhdenkin käskyn rikkominen merkitsee koko lain rikkomista.

Ajattelevatko ne jotka tahtovat lain kieltää asiaa että tahtovat rikkoa kaikki käskyt.

Käskyt; "älä tapa, älä varasta, älä tee huorin, rakasta lähimmäistäsi nk. itseäsi, älä himoitse,
muista pyhittää lepopäiväsi" uskokaa tai älkää maailmanhistoriassa on uskovaisia ihmisiä ollut
uudenkin liiton aikana jotka ovat surutta rokkoneet noita käskyjä käytännössä, ja olleet uskovaisia.
Jumalan nimissä on tapettukin.
Kirkoissa huorattu, himoittu, varastettu, ilman lepopäivää, vihattu, jne.

Ihan tässä parannusta taas teen minäkin.

Jumalan siunausta
jari laurila

Äänestä
  • koska vastustajamme ovat kovin huumorintajuttomia vänkääjiä. Iloinen mieli ja huumori on hyväksi terveydelle ja hyvästä terveydestä me adventistit ollaankin tunnettuja:)

    Äänestä

### Jeesus täytti lain
ja me myös
25.2.2009 klo 18.53
nyt ei kukaan voi enää esittää väitettä
että ei pysty noudattamaan lakia täydellisesti. kyllä pystyy! ###

Luulenpa että pystyisin, kuten väität minun
pystyvän, noudattamaan lakia täyteen mittaan.
Mutta mitä se hyödyttää koettaa ylittää rimaa
alimmasta kohdasta. Rakkaus on enemmän, eikä siitä
rangaista, jos siitä jää pikkasen puuttumaan ehkä.

Sitä paitsi jos tarkkailisin lainnoudattamistani,
niin olisin valmis tuomitsemaan jokaisen, joka ei
minun laillani lakia täyttäisi. Niin saisin
armottoman tuomion, vaikka olisinkin täydellinen.

Jaak 2:12-13
12 Vapauden lain mukaan teidät tuomitaan;
pitäkää se mielessänne, mitä puhutte tai
teettekin. [Jaak. 1:25]
13 Joka ei toista armahda, saa itse armottoman
tuomion, mutta joka armahtaa, saa tuomiosta
riemuvoiton. [Matt. 5:7 ]

Adv.teologit sanovat, että pitäkää se mielessänne,
että sapatin mukaan uskova tuomitaan.
Raamattu sanoo, että vapauden lain mukaan uskova
tuomitaan. Että luopuuko vapaasta tahdostaan
armottoman laillisesta asenteesta, siirtyen
verrattomalle rakkauden tielle.

Äänestä
  • 1. Kor. 4:4
    sillä ei minulla ole mitään tunnollani,
    mutta en minä silti ole vanhurskautettu,
    vaan minun tuomitsijani on Herra.

    Vaikka mitään laittomuutta ei olisi tunnolla,
    niin armopäätös rataisee. Jotenka olkootpa lain
    alla tai ilman lakia, niin armon toivon varassa
    on iankaikkinen tulevaisuutemme.
    Tottakai jo tässä elämässäkin on samalla lailla.

    Herrassa

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


ja me myös kirjoitti:

nyt ei kukaan voi enää esittää väitettä että ei pysty noudattamaan lakia täydellisesti. kyllä pystyy!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu