omilla sivuillaan ja muutenkin pystyvänsä kumoamaan koko kuolemanjälkeisen elämän. Sinne on liitetty lääkäreiden ja muiden kertomuksia kuinka esimerkiksi rajakokemukset voidaan ihan paikallistaa ihmisen päästä missä kaikki tapahtuu ja miksi siinä ilmenee tietyt vaiheet. Jos käy niitä lukemassa, pakosta omaankin päähän hiipii ajatus, että entä jos tämä kaikki on sitä ihmisen omaa ikuisen kuolemattomuuden tavoittelua, ei haluta luopua elämästä. Ihminen on nostanut itsensä ykköseksi älykkyydellään ja ajattelullaan luomakunnassa ja eikä pois täältä haluaisi. Ja uskonnot on luotu tukemaan tätä ajatusmaailmaa että ei me täältä niin vaan kuollakaan. Ja miksi me olisimme erilaisia kuin kukka joka nyvitään maasta juuriltaan irti? Siihen se kuolee maljakkoon ennen pitkää. Jos meidän sydän lakkaa sykkimästä ja veri virtaamasta suonissa, mekin kuolemme.
Itse edelleen silti haluan uskoa, että vain fyysinen kehomme kuolee, mutta silti...näin se on että tieto lisää tuskaa...tai ainakin pohdintaa olemassaolostamme. En kai sitten ole vielä kokenut mitään valaistumista, sellaista mikä täysin olisi tuonut varmuuden jatkopaikasta. Vaan onko teillä kellään satavarmaa tietoa siitä?
Itse edelleen silti haluan uskoa, että vain fyysinen kehomme kuolee, mutta silti...näin se on että tieto lisää tuskaa...tai ainakin pohdintaa olemassaolostamme. En kai sitten ole vielä kokenut mitään valaistumista, sellaista mikä täysin olisi tuonut varmuuden jatkopaikasta. Vaan onko teillä kellään satavarmaa tietoa siitä?
Vastaukset 12
Vanhimmat
Jos katsot luontoa, kuinka keväisin kaikki herää uudelleen eloon unesta, miksei näin olisi laita myös ihmisillä jälleensyntymän muodossa uudessa kehossa. Joku "virallinen" tutkija (en muista nimeä) on juuri teoretisoinut, että ihmisen tietoisuus ei sijaitse aivoissa vaan ikäänkuin energiakenttänä ihmisen pään ympärillä ja sisällä. Kuten maapallolla on sähkömagneettinen kenttä. Mielenkiintoinen pointti. Energian häviättömyyden laki kuollessa.
tämän asian olen itselleni selittänyt, skeptikoiden lauseista huolimatta. Aika luonnolliselta se kuulostaa, ja tekisikö ihminen poikkeuksen?
on annettu ajaksi. Lineaarisuus on ihmisjäjen tuotetta. Syklinen tapahtumajärjjestelmä todistaa luojajumalan olemassaoloa. Informaatiokoodi on älyllisen suunnitelmallisuuden tuote.
Mutta jälleensyntymä on epäloogista. Jumala todistaa, että syklinen aika on annettu vain ajaksi. Aika loppuu. Mitään jälleensyntymän mahdollisuutta ei ole. Tuomio tulee yhdestä ainoasta elämästä. En usko järjelliseen riskinottooon tässä asiassa.
kristinusko on epäloogista ja
aikaa tule koko ajan edestäpäin lisää.
Tuomion koet sitten kun olet taas palaamassa tänne maan päälle.
meille ei ikäänkuin kävisi kuinkaan. Mutta kristinuskon logiikalla sinulle kävisi huonosti. en viitsisi uhota "logiikallasi".
Ei tule takertua kristilliseen symboliikkaan kuoleman rajakokemuksissa.
Ajelin mönkkärillä lujaa puuhun ja raajat menivät palasiksi sekä verenhukka oli valtavaa.
Veren loppuessa aivoissa tunsin tunteen jota voisi kuvailla auforiseksi tunteeksi. Ulkoinen maailma ei enään vaikuttanut minuun. Aivoijen verenhukka tekee tällaista.
En nähnyt tunellia enkä valoa. Sen sijaan näin valonvälähdyksiä miten käy jos satuttaa itsensä lujaa ja näkee "kipinöitä"
Kun vereni oli lähes loppu, ennen ambulanssia, en tuntenut kaunaa, vihaa tai tuskaa kenellekkään enkä mitenkään. Normaali suojautumistoimi aivoilla. Tajunta ryhtyi hämärtymään ja lääkärit pitivätkin minua hereillä jotta aivot eivät vaurioituisi.
Siinä oli kuoleman kokemus. Kun aivoilta loppuu happi/veri, niin jo on auforinen tunne ja kuolema ei pelota. Uskoi tai ei. Kuolema on normaalia.
Jos alkaa esiintymään aivotoimintaa ja omaehtoista ajattelua, se on sen merkki, että on aika lähteä seuroihin hakemaan uskonvahvistusta.
Mutta vakavasti puhuen, olet todennäköisesti vielä nuori, jos et ole päässyt sinuksi kuoleman kanssa. Kun ikäännyt, niin se muuttuu aivan luonnolliseksi asiaksi, jopa ilman uskoa, eikä se enään pelota. Monet hakevat apua kuolemanpelkoonsa uskosta, mikä voi olla joskus ihan hyväkin asia. Uskontojen lieveilmiöt eivät ole hyvä asia.
ilmeisesti aika monilla on jotain selittämättömiltä tuntuvia kokemuksia. sellaiset pistänevät kyllä miettimään. totuus selviää aikanaan itse kullekin.
käy niin vaan, että poistumme jäljet jättämällä tänne elämään tonne takavasemmalle mullan alle, tuska, hyvä olo, suru, ilo, ikävä kaikki on pois, emme tunne, emme näe, emme tiedä, emme ole enää mitään. Mätänevä ihmisen ruumis vain.Ehkä pieni tuhkakasa. Muisto omaisten mielissä, joka sekin haalistuu ajan kuluessa, niin että jos et ole ollut merkkihenkilö, pari sukupolvea eteenpäin sinua tuskin kukaan muistaa. Mutta mitä se sitten enää silloin haittaa, uusia syntyy jatkuvasti, silläkin hetkellä kun sinä itse kuolet, joten siinä mielessä synnymme tänne aina vaan uudelleen, emme ehkä me itse, vaan koko ihmisrotu jatkaa syntymistään. Niin ja jos sinulla on lapsia, olet jättänyt geenisi heihin, heissä on sinun ulkonäköäsi, sinulta opittuja tapoja, luonteenpiirteitä jne. Joten emme me oikeastaan tosissaan kuole kokonaan, kyllä meistä jotain jää tänne maanpäälle vielä joka tapauksessa. Olet silloin suorittanut ehkä sen tärkeimmän nisäkkään elämäntehtävän, lisääntynyt.
Vaihdevuodet naisillakin kertovat siitä, että elämäntehtävä on nyt suoritettu, tai ainakin pitäs olla tietyssä iässä ja voimme alkaa elää kohti vanhuutta. Kaikki eivät tietty saa lapsia vaik haluaisivatkin, mikä on ikävää. Mut voihan sit kasvattaa toisenkin lasta halutessaan.
Miehet eivät aina huomaa, että lisääntymisaika meni jo ja kuvittelevat olevansa nuoria oria...kunnes huomaavat olevansa pienten lasten isiä vielä silloin, kun kroppa ja mieli ei enää jaksaiskaan, vaan pitäs elää jo pappa-aikoja....
No, tämä on yks skenaario, ja näitäkin ihmisiä on varmasti paljon, jotka ajattelevat näin järjellä tätä asiaa. Tuttavissani ja suvussani on lääkäreitä useita, jotka jokainen miettivät asiaa tältä kantilta. Tiede pystyy selittämään paljon, ja mikäs siinä. Enhän minä tiedä, en ole vielä kuollut. Ja tiedänkö sittenkään, en, jos mitään sen jälkeen ei ole. Saas kattoo. Sisällä jokin haluaa silti uskoa, että sitä jotain on.
niin - tai - sitten. sen aika on sitten kun on ollakseen.
kertoo noin, mutta koskaan he eivät mieti sitä että miten jotkut ovat todistettavasti käyneet jossain muualla 'kuoelemansa' aikana ja pystyneet kertomaan mitä ovat nähneet ja siellä jossain tapahtuneen, joka ei olisi mitenkään mahdollista jos tämä 'kuollut' olisi todellakin jossain olomuodossa ollut todistamassa tapahtumaa.
Skeptikoiden tehtävä on epäillä mutta he epäievät vain sitä mitä voi epäillä. Loput he jättävät huomiotta.