Jumala halajaa

Totuutta salatuinpaan saakka, joten tuokaa nyt kaikki valheenne esille te jotka sanotte ette mitään salaa.

Saatanallista on päivät pääksytysten se, että levitetään valheita muista.
17392
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

siis on, että sinä olet itserakas höppänä, jonka pitää tehdä tyhjänpäiväisä aloituksia solkenaan.

Ei kai sillekään mitään voi, teitä on joka palstalla yks' tai kaks' .
Täällä pitäisi keskustella Raamatusta, eikä sinusta.

Äänestä
  • Aloittaja

    lukihäiriöinen?

    Jumalasta nyt oli kyse. Täällähän saa nähdä
    melkein yksinomaa valhetta SEKÖ ON JUMALAN Raamatun mukaista keskustelua?

    ET sinäkään ole puuttunut valheisiin vaan Totuutta
    väität valheeksi ja käyt sen kimppuun.

    Toit siis valheesi esiin, mutta mitä sillä teet?

    Sillä valheista on tehtävä PARANNUS (EIKÖ RAAMATUSSA JUURI NIIN SANOTA?)

    Ja mitä Raamatussa sanotaan valheenpuhujista
    etsipä nyt itse Raamatustasi se jos vaikka sitten
    heräisit.

    Mitä aloituksiin tulee niin pakkoko sinun on tuijottaa aloituksen tuojan nimeä?

    Sekö on keskustelua, että keskustellaan nimestä
    ja kuinka paljon niitä nyt sattuu näkymään.

    Mikä on keskustelua Raamatusta kun sitä siis perään kuulutat?

    Itse kuitenkin menit nimeen ja aloit valehtelemaan.

    Äänestä

  • old_profile_34088 kirjoitti:

    puurokattilan hämmennystä, ei alkua ei loppua, ei päätä ei häntää, sakeaa sanatakkuilua,joka toistuu ja toistuu.
    Rasittavaa ja pitkäveteistä kätinää ja kitinää.

    Äänestä

  • tyhyjää kirjoitti:

    puurokattilan hämmennystä, ei alkua ei loppua, ei päätä ei häntää, sakeaa sanatakkuilua,joka toistuu ja toistuu.
    Rasittavaa ja pitkäveteistä kätinää ja kitinää.

    Eipäs oteta "miehisiä" keinoja avuksi,kun ei muuten pärjää.Mitenkään ketään puolustamatta.Osaa ne miehetkin "kätistä ja kitistä."(Sanojasi lainatakseni.:(

    Äänestä

  • Pikakirjoittaja kirjoitti:

    Eipäs oteta "miehisiä" keinoja avuksi,kun ei muuten pärjää.Mitenkään ketään puolustamatta.Osaa ne miehetkin "kätistä ja kitistä."(Sanojasi lainatakseni.:(

    pitää olla kerjätessäkin, samoin kuin toisten rassaamisessa.
    Jos ei ole mitään sanottavaa, pitää osata pitää suunsa kiinni.
    Paljossa puheessa kuuluu ainostaan tyhmän ääni, sanoo Raamattukin.

    Äänestä

  • Aloittaja

    sovonistipossu kirjoitti:

    pitää olla kerjätessäkin, samoin kuin toisten rassaamisessa.
    Jos ei ole mitään sanottavaa, pitää osata pitää suunsa kiinni.
    Paljossa puheessa kuuluu ainostaan tyhmän ääni, sanoo Raamattukin.

    on nähty Raamatun kohtia otetaan joka lähtöön, mutta todella vähän niitä tuodaan Jumalan Hengessä.

    Sinunkin viestisi oli valheen hengen mukaan tuotu.
    Sillä valhe voidaan sanoa lyhyesti "anna elämäsi
    "Jeesukselle" aamen" ja se on siinä pahin valhe mitä
    maa päällään voi kantaa, sillä tuolla tulee liukuhihnalla valheelle lapsia eikä suinkaan
    Jumalalle.

    välillä, se jumiutunut toistoon.

    Jeesuksen totuus ja valheen henki, valheen henki ja jeesuksen totuus, jeesuksen totuus ja valheen henki.............................................................................
    sinä olet ikävä ihminen. Loppu.

    Äänestä

koko saatanallinen menneisyytesi kaikkien tietoon, kun kerran tajuat,
että Jumalakin sitä halajaa, ei vain yksin hänen Totuuden Henkensä.

Äänestä
Aloittaja

EI ole valheiden tunnustajia vaan lisää vaan valhetta ja porskutetaan tyytyväisinä.

Mutta näin se menee silloin kun itse VALHE ihmisiä saa johdattaa, SILLOIN Jumalan Totuuskin on "ämmien
höpinää"(mihin tuossakin katsotaan EI muuta kuin ihmiseen)

Aivan samaa siis täällä näyttää ihmisillä olevan mitä JUMALA SANASSAAN SANOO.(Puhutaan RAAMATTU
keskustelusta????)
Ja mistä tällainen välinpitämättömyys EI SUINKAAN
JUMALASTA, mutta ei siitä olla moksiskaan.

Näin täällä näkyy eri tavalla karvaastikin pettyneitä kun läsähti se korkeus johon oli kivunnut, kaikki tyyni saatanan kavalaa, karmeaa
touhua.

Silloin kun Jumalan Totuuden Henki saa ihmistä hallita kaukana on kova julma valheen henki joka
todella mustaa maalaa KAIKEN sen mikä TODELLA JUMALASTA ON.

Mutta näin se on elämme julmaa saatanan riepottelemaa aikaa jossa saatana joko näyttää
karvansa ja sarvensa tai tulee hienolla lauhkealla tavalla lampaan villaan käärittynä.
MOLEMMAT tyystin kerran joutuvat tekemään tiliä
JUMALAN EDESSÄ ja mikä onkaan TUOMIO.

Ja niin kuin JUMALA SANASSAAN sanoo EI tule parempia aikoja vaan PAHEMMAT, mutta ne jotka
Jumalan YHTEYTEEN ovat päässeet Hänen huomassaan ovat HE OVAT TURVASSA.

Äänestä
  • Sinä olet niin hyvä ihminen, että olisko parempi, jos nostaisit itses pylvään nokkkaan jonnekin liikenneympyrään, niin kaikki näkis.

    Mitä täällä olet sorsimassa jokaista, sama neuvo Teuvolle kans, ei kun pylvään nokkaan, niin ei jää kynttilä vakan alle.
    Antakaa loistaa sen jokaiselle ohikulkijalle.

    Äänestä

  • Aloittaja

    lässyn lässyn kirjoitti:

    Sinä olet niin hyvä ihminen, että olisko parempi, jos nostaisit itses pylvään nokkkaan jonnekin liikenneympyrään, niin kaikki näkis.

    Mitä täällä olet sorsimassa jokaista, sama neuvo Teuvolle kans, ei kun pylvään nokkaan, niin ei jää kynttilä vakan alle.
    Antakaa loistaa sen jokaiselle ohikulkijalle.

    lässytystä sille ei mitään mahda, se on sinulle
    itsensä korotamista kun tuo Raamatun sanaa niin kuin se on ei sille mitään mahda.
    Tämäkin on Raamatussa selvästi sanottu Jeesus sanoo ninkuin he ovat minua kuulleet niin he teitäkin kuulevat ja senkaltainen kun Hän on sellaisia olette tekin tässä maailmassa, jos he ovat minua vainonneet niin he teitäkin vainoavat.
    Joten kaikki toistuu fariseuksetkin sanoivat Jeesukselle miksi ylennät itsesi, olet pahan oma
    jne.

    Huomaa siis ketkä täällä aina sanovat miksi ylennät itsesi? Se tulee juuri fariseusten "suusta".

    Jeesuksen omat tuovat vain Totuden sanomaa;
    ELLET TEE parannusta hukut.

    Sillä ei tuola sanomalla mitä sinä tuot olla vielä
    tehty ensimmäistäkään askelta Jumalan puoleen.
    TÄMÄ on Totuus jonka itsekin voisit tulla ja jonka sinun tuleekin tulla näkemään täällä ajassa
    tämän elämän jälkeen sen näkeminen on jo myöhäistä.
    Eikä tämä ole minun sanomaani vaan RAAMATUN Jumalan sanan Totuus.

    Joten niin kauan kun kuittaat Totuuden "ämmän" puheeksi niin kauan myös pysyt kaukana Jumalasta.

    ole mikään julistuspalsta.

    Äänestä

Ihmiset näyttävät olevan kovin heikkoja, eivät vastaa kysymykseen vaan tuomitsevat.

Tiedätkö, minä olen huomannut että ihmiset tunnustavat vajavaisuutensa jos itse ensin tunnustaa jotain. Voihan olla että olet niin täydellinen ettet voi tulla vastaan puolitiehen. Se on sääli, sillä silloin ihmiset pelkäävät sinua? Ihmiset pelkäävät täydellisyyttä ja täydellisyyden tuomiota.

Paras tapa aloitukselle on siis tunnustaa omat heikkoutensa ja katso, kohta joku jo tunnustaa omansa sinulle. Täydellisen on täällä vaikeaa, mutta heikolla, sairaalla ja köyhällä on aina ystäviä.

Rohkaisemalla muita hekin tunnustavat. eivät ihmiset tuomiota halua, he etsivät puolustajaa, ymmärtäjää ja lähimmäisen rakkautta.

Äänestä
  • Aloittaja

    mistä tuleekaan ihmispelko?

    Ei ole voinut kuin hämmästyä itseään uskovina pitävät pelkäävät ihmistä?

    Ei ole voinut kuin hämmästyä, kun olen tänne
    "uskovien" sivuille tuonut Totuutta joka on Jumalasta EI MINKÄÄN ihmisopin sanomaa OLENKIN
    pahista pahin.

    Ei ole voinut kuin hämmästyä, missä järki, missä
    aito, vilpitön ihminen? Täällä ei näy kuin omiin
    uskoihinsa koteloituneita "uskovia".

    Ei ole voinut kuin hämmästyä, miten toisaalla sanotaan kukaan ei sen paremmin Totuutta voi tulla vajavaisuudessaan tuntemaan ja kuitenkin sitten taas jotka näin sanovat tietävätkin sen totuuden paremmin kuin ne joille itse Jumala on
    Totuuden saanut ilmoittaa???

    Ei ole voinut kuin hämmästyä ne jotka puhuvat
    he tuomitsevat, eivätkä näe he itse tekevät juuri sitä.

    Ja mitä tulee ylentämisiin, niin mikä siinä on ylentämistä kun tuo sanomaa Jeesuksessa?

    Mutta näin se on Jeesuksen sana käy toteen:
    Niinkuin he ovat minulle tehneet, minua kuulleet niin teitäkin.

    Sanoivathan fariseukset Jeesuksellekin MIKSI YLLENNÄT ITSESI, ja sinä olet valehtelija,
    ja sinä olet itse paholaisesta, sinussa on riivaaja.

    Mutta ei tähänkään hätkähdetä vaan jatketaan samaa rataa. Jeesuksen sanomat EIVÄT TÄÄLLÄ merkkaa mitään vaan Paavali on kaikki kaikessa.

    Totuus on kuitenkin se Jeesuksessa on pelastus EI missään muussa.

    Mutta pelastus Jeesuksessa EI ole niin kuin ihmisopit sen ymmärtää, mitä ihmisopissa toitotetaan, että otetaan vaan Jeesuksen täytetty työ omalle kohdalle ja se on siinä, näin juuri jäädään Jumalan valtakunnan ulkopuolelle ihmisopin
    uskolla ei koskaan tulla kohtaamaan Jumalaa se on
    Jumalan itsensä Totuus ja sitä Totuutta Hän on lähettänyt ihmisten pelastukseksi tuomaan.

    JOten kyllä sinunkin on taivuttava Jumalan sanan alle ja jätettävä ihmisopin lihaa vaaliva usko muuta tietä EI JUMALAN LUO OLE.

    ON VAIN YKSI TIE ja mieti tosissasi mitä se tarkoittaa.

    Elämässä yleensäkään emme arvosta toisiamme vaan suhtaudumme välinpitämättömästi ja epäilevästi toisiimme koko ajan. Pelkäämme?

    Mieleeni tulee tapaus vuosien takaa. Kävelytiellä näin vanhan mummon kantavan kauppakassia. Kysyin häneltä, voinko auttaa. Mummo katsoi minuun pelokkaana ja epäillen, mutta antoi kassin minulle kannettavaksi. Kilometrin matkan jälkeen erosimme risteyksessä ja vieläkin epäilevänä mummo vilkaisi minuun, repäisi kassin kädestäni, mutta ei edes kiittänyt.
    En minä kiitosta kaipaa, päinvastoin, minua jäi harmittamaan se ettei hän luottanut minuun. Hän epäili, mutta kuitenkin hänen sisimmässään ehkä heräsi ajatus siitä että jotain hyvää on vielä olemassa. En yksinomaan kantanut hänen kassiaan, vaan annoin hänelle ehkä toivoa ja uskoa siitä että jotain hyvää on vielä olemassa. Tämä teki minut onnelliseksi ja ymmärsin että pienillä eleillä voi saada jotain aikaan.

    Olen kuullut tai lukenut jostain "että sitä uskoa ei julisteta/jaeta kaduilla …". Usko ei siis synny saarnaamalla, vaan noiden pienien tekojen kautta, jotka antavat ihmisille uskoa ja toivoa? Ihmisten täytyy siis itse löytää uskonsa ja sitä voidaan opettaa heille vertauksin ja lähimmäisen rakkauden hengessä tehdyin pienin elein?

    Raamatun oppineet (kirjanoppineet) ovat siunaus, sillä he tuntevat lain. Mutta kuka tekee hyvät työt?

    Äänestä

  • old_profile_34088 kirjoitti:

    mistä tuleekaan ihmispelko?

    Ei ole voinut kuin hämmästyä itseään uskovina pitävät pelkäävät ihmistä?

    Ei ole voinut kuin hämmästyä, kun olen tänne
    "uskovien" sivuille tuonut Totuutta joka on Jumalasta EI MINKÄÄN ihmisopin sanomaa OLENKIN
    pahista pahin.

    Ei ole voinut kuin hämmästyä, missä järki, missä
    aito, vilpitön ihminen? Täällä ei näy kuin omiin
    uskoihinsa koteloituneita "uskovia".

    Ei ole voinut kuin hämmästyä, miten toisaalla sanotaan kukaan ei sen paremmin Totuutta voi tulla vajavaisuudessaan tuntemaan ja kuitenkin sitten taas jotka näin sanovat tietävätkin sen totuuden paremmin kuin ne joille itse Jumala on
    Totuuden saanut ilmoittaa???

    Ei ole voinut kuin hämmästyä ne jotka puhuvat
    he tuomitsevat, eivätkä näe he itse tekevät juuri sitä.

    Ja mitä tulee ylentämisiin, niin mikä siinä on ylentämistä kun tuo sanomaa Jeesuksessa?

    Mutta näin se on Jeesuksen sana käy toteen:
    Niinkuin he ovat minulle tehneet, minua kuulleet niin teitäkin.

    Sanoivathan fariseukset Jeesuksellekin MIKSI YLLENNÄT ITSESI, ja sinä olet valehtelija,
    ja sinä olet itse paholaisesta, sinussa on riivaaja.

    Mutta ei tähänkään hätkähdetä vaan jatketaan samaa rataa. Jeesuksen sanomat EIVÄT TÄÄLLÄ merkkaa mitään vaan Paavali on kaikki kaikessa.

    Totuus on kuitenkin se Jeesuksessa on pelastus EI missään muussa.

    Mutta pelastus Jeesuksessa EI ole niin kuin ihmisopit sen ymmärtää, mitä ihmisopissa toitotetaan, että otetaan vaan Jeesuksen täytetty työ omalle kohdalle ja se on siinä, näin juuri jäädään Jumalan valtakunnan ulkopuolelle ihmisopin
    uskolla ei koskaan tulla kohtaamaan Jumalaa se on
    Jumalan itsensä Totuus ja sitä Totuutta Hän on lähettänyt ihmisten pelastukseksi tuomaan.

    JOten kyllä sinunkin on taivuttava Jumalan sanan alle ja jätettävä ihmisopin lihaa vaaliva usko muuta tietä EI JUMALAN LUO OLE.

    ON VAIN YKSI TIE ja mieti tosissasi mitä se tarkoittaa.

    "Täällä ei näy kuin omiin uskoihinsa koteloituneita uskovia".Armi siis näin kirjoitti.
    Se on kyllä osittain totta,paljon on ainakin sellaisia,mutta eivät kaikki.
    Kun Jeesus tulee todeksi,tuo "koteloitunut uskova-toukka"kuoriutuu,ja "lehahtaa siivilleen kaikissa sateenkaaren väreissä".Se jos mikä on armoa,ja ihanaa!:)
    P.S.Eikä haittaa tuliko sinusta vaikka vaivainen "koinperhonen",siivet kantaa!

    Äänestä

  • old_profile_34088 kirjoitti:

    mistä tuleekaan ihmispelko?

    Ei ole voinut kuin hämmästyä itseään uskovina pitävät pelkäävät ihmistä?

    Ei ole voinut kuin hämmästyä, kun olen tänne
    "uskovien" sivuille tuonut Totuutta joka on Jumalasta EI MINKÄÄN ihmisopin sanomaa OLENKIN
    pahista pahin.

    Ei ole voinut kuin hämmästyä, missä järki, missä
    aito, vilpitön ihminen? Täällä ei näy kuin omiin
    uskoihinsa koteloituneita "uskovia".

    Ei ole voinut kuin hämmästyä, miten toisaalla sanotaan kukaan ei sen paremmin Totuutta voi tulla vajavaisuudessaan tuntemaan ja kuitenkin sitten taas jotka näin sanovat tietävätkin sen totuuden paremmin kuin ne joille itse Jumala on
    Totuuden saanut ilmoittaa???

    Ei ole voinut kuin hämmästyä ne jotka puhuvat
    he tuomitsevat, eivätkä näe he itse tekevät juuri sitä.

    Ja mitä tulee ylentämisiin, niin mikä siinä on ylentämistä kun tuo sanomaa Jeesuksessa?

    Mutta näin se on Jeesuksen sana käy toteen:
    Niinkuin he ovat minulle tehneet, minua kuulleet niin teitäkin.

    Sanoivathan fariseukset Jeesuksellekin MIKSI YLLENNÄT ITSESI, ja sinä olet valehtelija,
    ja sinä olet itse paholaisesta, sinussa on riivaaja.

    Mutta ei tähänkään hätkähdetä vaan jatketaan samaa rataa. Jeesuksen sanomat EIVÄT TÄÄLLÄ merkkaa mitään vaan Paavali on kaikki kaikessa.

    Totuus on kuitenkin se Jeesuksessa on pelastus EI missään muussa.

    Mutta pelastus Jeesuksessa EI ole niin kuin ihmisopit sen ymmärtää, mitä ihmisopissa toitotetaan, että otetaan vaan Jeesuksen täytetty työ omalle kohdalle ja se on siinä, näin juuri jäädään Jumalan valtakunnan ulkopuolelle ihmisopin
    uskolla ei koskaan tulla kohtaamaan Jumalaa se on
    Jumalan itsensä Totuus ja sitä Totuutta Hän on lähettänyt ihmisten pelastukseksi tuomaan.

    JOten kyllä sinunkin on taivuttava Jumalan sanan alle ja jätettävä ihmisopin lihaa vaaliva usko muuta tietä EI JUMALAN LUO OLE.

    ON VAIN YKSI TIE ja mieti tosissasi mitä se tarkoittaa.

    että tuo on VAIN sinun henkilökohtainen mielipiteesi. Muista se aina kun kirjoitat, ja sekin, että keskustelet etkä saarnaa ja julista. Tää on KESKUSTELUPALSTA, hei!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

old_profile_34088 kirjoitti:

Totuutta salatuinpaan saakka, joten tuokaa nyt kaikki valheenne esille te jotka sanotte ette mitään salaa.

Saatanallista on päivät pääksytysten se, että levitetään valheita muista.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu