Tällä kerralla kolmanneksi tulleelta, eli Peteltä odotetaan aivan ilmeisesti eniten, ja suurimmat menestyspaineet ovat kolmanneksi tulleen niskassa.
Levy ilmestyy ennen voittajan levyä, vierailee enemmän eri TV-ohjelmissa ja medioissa jne. Peten ympärillä hössötetään ikäänkuin hän olisi voittaja.
Tähän asti monet kakkoseksi ja kolmoseksi tulleet ovat sanoneet olevansa iloisia kun eivät voittaneet, koska siten saivat "tehdä levyä ja luoda uraansa kaikessa rauhassa."
Ja turha kai muistuttaa että ovat myös menestyneet voittajaa paremmin.
Ehkäpä se onkin tällä kertaa Koop joka saa luoda uraansa rauhassa, ja joka tulee menestymään sittenkin kaikista parhaiten.
Ei ehkä herätä suurta massahysteriaa missään vaiheessa, mutta jos suunta on selvillä ja homma tuntuu kaikin puolin vakaalta, sillä on tässä vaiheessa suuri merkitys...
Petelle yritetään väkisin vääntää hittikappaleita, kuten tuo "Girl in uniform", joka osoittautui jo kuulluksi...
Idolsin historia kirjoitetaan uusiksi... Mikäpä siinä, mielenkiintoinen lopetus formaatille. En todellakaan toivo että se jatkuisi Suomessa.
Voidaan sitten joskus tulevaisuudessa päivitellä että oli sekin sirkusta...

Vastaukset 2
Vanhimmat
jotakin. Teini-idoli on se, joka parhaiten menestyy ja siihen rooliin sopivalta odotetaan eniten. Ensimmäisellä kaudella Antti, kolmannella Anna ja neljännellä Pete. Toiselta kaudelta ei löytynyt ketään teinihysteriaa herättävää idolia.
Onhan tämä Pete niin pedattu ja valmennettu menestykseksi. Nostettu idolsin avulla pinnalle, veli tekee biisit ja markkinointikoneisto jauhaa. Tällaisen tuotteen on pakko myydä.
Nettipalstoilla pitää olla nykyään aika varovainen, mitä sanoo, mutta sen verran kuitenkin, että tämä kikkarapää varmaan puhuttelee pissiksiä. Musiikillisesti, eikä muutenkaan tyyppinä erottunut joukosta mitenkään muutoin, kuin ulkonäkönsä puolesta. Jos samalla äänellä varustettu kaveri olisi ollut tylsä rillipäinen tyyppi, olisi tippunut jo karsinnoissa.