Tässä taloustilanteessa Suomella ei ole enään mahdollista maksaa näitä maailman avokätisimpiä maataloustukiaisia.
Maataloustukiaisia on leikattava rajusti. On ihan perusteltua, että myös maatalouden edustajat osallistuvat lamantorjuntalkoisiin talvisodan hengessä.
Maataloustukiaisia on leikattava rajusti. On ihan perusteltua, että myös maatalouden edustajat osallistuvat lamantorjuntalkoisiin talvisodan hengessä.
Vastaukset 5
Vanhimmat
koska Suomessa syödään pian euroopan kalleinta ruokaa. Kuluttajat maksavat ruoastaan jo nyt kahteen paikkaan eli kaksinkertaisen hinnan.
Miksi tuo tieto maksajilta salataan? Ei taida kaikki olla niin, kuin meille on uskoteltu.
..toisin sanoen sitä,että maataloustuet maksetaan sen takia,että ruoka olisi halvempaa ostaa kaupasta juuri sen takia sossut keksivätkin silloin aikoinaan nuo tuet,jotta köyhempi kansakin pystyisi ostamaan välttämättömiä tarvikkeita kohtuulliseen hintaan jos nyt niitä leikattaisiin tai poistettaisiin niin sekös se olisi sinun pikkuaivojen mukaista köyhien auttamista katsos kun köyhät eivät maksa valtion verojakaan.
Pieni Kepulainen vähemmistö porskuttaa kunnon kommarien tapaan sääntelytaloudessa EU:n ja suomalaisten veronmaksajien miljarditukien varassa. Ei koske lama eikä muutkaan uhat toimintaa. Ja tästä huolimatta suomalainen makssa euroopan kalleinta hintaa ruoasta.
Kyllä se panee silloin ihmettelemään, kun pitää maksaa tukea tuottajalle ja joku kaltaisesi paukapää sanoo, sitä maksettavan siksi, että saataisiin halpaa ruokaa.
Kaupassa sen halpuuden sitten huomaa, ulkomainen on halvempaa, Suomalainen lähes Euroopan kalleinta.
Se on kuluttajalle ihan se ja sama, miksi se on kalliimpaa, ainoa merkittävä tekijä ja fakta on, että se kotimainen tuettu ruoka on kallista.
Hallitus voisi alkaa suunnitella jotain sen eteen, että se kotimainen sitten olisi myös edullista kotimaiselle kuluttajalle, joka sen tuotantoa pakotetaan tukemaan.
Kyllä se keksisi jotain, se näkyy olevan oikein saatanan hyvä keksimään vaikka mitä, jos se haluaa.