Jotta tajuaisi paremmin Matti Vanhasen johtaman hallituksen umpisokeuden, täytyy katsoa ajassa taaksepäin, ensin Jäätteenmäki-Irak-skandaaliin - ja vieläkin kauemmaksi Kalevi Sorsan presidenttipyrkimyksiin ja yhä, aina sodanjälkeiseen, valvontakomission kontrolloimaan Suomeen saakka.
Historian oksa, jossa Matti Vanhanenkin keikkuu, haarautui tuolloin, kun ennen sotia nujerretut kommunistit ja äärivasemmisto saivat Neuvostoväkivallan uhan voimalla oikeuden vallata merkittävässä määrin yhteiskuntajärjestelmäämme. Tuolloin alkoi esimerkiksi Yleisradion alamäki ja mätäneminen, kun mm. elinikäisen kuritushuonetuomion saanut kommunisti Hella Wuolijoki nostettiin Ylen johtajaksi.
Suomi ei kuitenkaan kokonaan joutunut äärivasemmiston ja kommunistien käsiin, mikä olisi tiennyt vallankaappausta ja ajautumista Neuvostoliiton alaisuuteen. Äärivasemmisto kuitenkin sai jatkaa olemassa oloaan ja on tuolla mainitulla väkivallan uhan oikeutuksella saanut muhia siitä lähtien.
Kreml-mieliseen äärivasemmistoon kuului myöhemmin sitten myös Kalevi Sorsa - mies, joka Yleisradion esittämän dokumentinkin mukaan oli mitä suurimmassa määrin Neuvostoliiton mies, todellinen Kremlin suorakanava Suomalaisen yhteiskunnan huipulle.
Äärivasemmiston ajamana Kalevi Sorsasta piti tulla presidentti Mauno Koiviston jälkeen. Silloin todellinen valta olisi vihdoin ajautunut äärivasemmistolle ja Suomea olisi ryhdytty viemään yhä aktiivisemmin kiinni Neuvostoliittoon.
Onneksi Martti Ahtisaari kiilasi väliin ja Sorsa joutui katkerana nielemään tappionsa.
Sorsan aika oli ohi, mutta hänen perillisensä eivät kuitenkaan luovuttaneet. Seuraavaan presidentinvaaliin mennessä oli Ahtisaari saatu savustettua ulos ja presidentiksi saatiin vuonna 2000 Sorsalle läheinen Tarja Halonen.
Presidentin paikka oli näin vallattu neuvostodemareille, mutta vielä oli esteitä radikaalien todellisen vallan tiellä. Vielä olisi saatava ote hallituksesta. Nythän hallitusta johti tovereiden näkökulmasta katsottuna aivan liian länsimielinen Paavo Lipponen.
Paavo Lipponenhan esimerkiksi puolusti Suomen maamiinoja - toisin kuin Halonen, jolla oli hinku päästä niistä eroon. Jokainen voi miettiä: Miksi?
Ratkaisevat eduskuntavaalit käytiin sitten kevättalvella 2003. Ja näin tapahtui: Kamppailun tiimellyksessä Halosen tiimistä vuodettiin Keskustan Anneli Jäätteenmäelle tietoja, joiden varmuudella tiedettiin vahingoittavan Paavo Lipposta. Ja jäätteenmäki oli kyllin typerä käyttääkseen tietoja Lipposta vastaan. Lipponen sai pahan kolhun ja hänen pelinsä oli pelattu.
Mutta mitä jäätteenmäki oikein kuvitteli? Kuinka on mahdollista, että niinkin merkittävässä asemassa ollut poliitikko, kuin Anneli Jäätteenmäki, oli niin lyhytnäköinen eikä ymmärtänyt, että hänen poliittinen uransa loppuisi, kun hänen käyttämänsä ase käännettäisiin hantä itseänsä vastaan? Tiedot, joita Jäätteenmäki oli käyttänyt, olivat julkisuudessa laittomasti. Jääteenmäki oli siis osallisena laittomassa toiminnassa.
Vaalivoitto meni Keskustalle, mikä oli Sorsan perillisten näkökulmasta epäilemättä kirvelevä tappio, joskaan ei ylipääsemätön ongelma: Pelattuaan ensin pelistä pois liian länsimielisen Lipposen he yksinkertaisesti lemppasivat höynäytetyn ja hyväksikäytetyn Anneli Jäätteenmäen hänen itsensä käyttämällä kortilla.
Ja valtaan nostettiin Matti Vanhanen - äärivasemmiston oma keskustalainen myötäjuoksija.
Vanhanen ei siis ole johtaja vaan myötäjuoksija. Hän vie meitä siis edelleen siihen suuntaan, johon hän on aina kulkenut, eli Kremliin. Hänestä ei ole suunnan muuttajaksi. Suunta on yhä sama, kuin se oli vuonna 2003.
Ei ole siis ihme, ettei hallitus reagoi maan menettämiseen. Vanhasen aikana tuskin tulemme näkemään maan myyntiä rajoittavia lakeja. Ei ihme sekään, että hallitus pyrkii ajamaan läpi yltiöliberaalia maahanmuuttolakia. Suomalaisuuden murentaminenhan on ollut äärivasemmiston tavoitteena sodista lähtien - ja ennen sitäkin.
Vanhanen hallituksineen on siis yhä matkalla samaan suuntaan, kuin vuonna 2003. Suomen kansa sensijaan on jo pitkään ilmaissut halunsa suunnanmuutokseen, mikä näkyy mm. puolueiden kannatustasapainon muuttumisena. Ja sama kehitys tulee jatkumaan yhä. Esimerkiksi perussuomalaisten kannatus tulee yhä nousemaan - heillä kun on se, mikä nykyisiltä vallankäyttäjiltä puuttuu: kuuloaisti. Kansa haluaa pitää maansa. Kansa ei halua sitä myydä eikä sijoittaa sinne kymmeniä ja taas kymmeniä tuhansia ihmisiä vieraista kulttuureista.
Lähes hirvittää, kun ajattelee, mihin tämä kaikki tulee johtamaan, jos asioiden tilaa ei pikimmiten saada korjatuksi.
Historian oksa, jossa Matti Vanhanenkin keikkuu, haarautui tuolloin, kun ennen sotia nujerretut kommunistit ja äärivasemmisto saivat Neuvostoväkivallan uhan voimalla oikeuden vallata merkittävässä määrin yhteiskuntajärjestelmäämme. Tuolloin alkoi esimerkiksi Yleisradion alamäki ja mätäneminen, kun mm. elinikäisen kuritushuonetuomion saanut kommunisti Hella Wuolijoki nostettiin Ylen johtajaksi.
Suomi ei kuitenkaan kokonaan joutunut äärivasemmiston ja kommunistien käsiin, mikä olisi tiennyt vallankaappausta ja ajautumista Neuvostoliiton alaisuuteen. Äärivasemmisto kuitenkin sai jatkaa olemassa oloaan ja on tuolla mainitulla väkivallan uhan oikeutuksella saanut muhia siitä lähtien.
Kreml-mieliseen äärivasemmistoon kuului myöhemmin sitten myös Kalevi Sorsa - mies, joka Yleisradion esittämän dokumentinkin mukaan oli mitä suurimmassa määrin Neuvostoliiton mies, todellinen Kremlin suorakanava Suomalaisen yhteiskunnan huipulle.
Äärivasemmiston ajamana Kalevi Sorsasta piti tulla presidentti Mauno Koiviston jälkeen. Silloin todellinen valta olisi vihdoin ajautunut äärivasemmistolle ja Suomea olisi ryhdytty viemään yhä aktiivisemmin kiinni Neuvostoliittoon.
Onneksi Martti Ahtisaari kiilasi väliin ja Sorsa joutui katkerana nielemään tappionsa.
Sorsan aika oli ohi, mutta hänen perillisensä eivät kuitenkaan luovuttaneet. Seuraavaan presidentinvaaliin mennessä oli Ahtisaari saatu savustettua ulos ja presidentiksi saatiin vuonna 2000 Sorsalle läheinen Tarja Halonen.
Presidentin paikka oli näin vallattu neuvostodemareille, mutta vielä oli esteitä radikaalien todellisen vallan tiellä. Vielä olisi saatava ote hallituksesta. Nythän hallitusta johti tovereiden näkökulmasta katsottuna aivan liian länsimielinen Paavo Lipponen.
Paavo Lipponenhan esimerkiksi puolusti Suomen maamiinoja - toisin kuin Halonen, jolla oli hinku päästä niistä eroon. Jokainen voi miettiä: Miksi?
Ratkaisevat eduskuntavaalit käytiin sitten kevättalvella 2003. Ja näin tapahtui: Kamppailun tiimellyksessä Halosen tiimistä vuodettiin Keskustan Anneli Jäätteenmäelle tietoja, joiden varmuudella tiedettiin vahingoittavan Paavo Lipposta. Ja jäätteenmäki oli kyllin typerä käyttääkseen tietoja Lipposta vastaan. Lipponen sai pahan kolhun ja hänen pelinsä oli pelattu.
Mutta mitä jäätteenmäki oikein kuvitteli? Kuinka on mahdollista, että niinkin merkittävässä asemassa ollut poliitikko, kuin Anneli Jäätteenmäki, oli niin lyhytnäköinen eikä ymmärtänyt, että hänen poliittinen uransa loppuisi, kun hänen käyttämänsä ase käännettäisiin hantä itseänsä vastaan? Tiedot, joita Jäätteenmäki oli käyttänyt, olivat julkisuudessa laittomasti. Jääteenmäki oli siis osallisena laittomassa toiminnassa.
Vaalivoitto meni Keskustalle, mikä oli Sorsan perillisten näkökulmasta epäilemättä kirvelevä tappio, joskaan ei ylipääsemätön ongelma: Pelattuaan ensin pelistä pois liian länsimielisen Lipposen he yksinkertaisesti lemppasivat höynäytetyn ja hyväksikäytetyn Anneli Jäätteenmäen hänen itsensä käyttämällä kortilla.
Ja valtaan nostettiin Matti Vanhanen - äärivasemmiston oma keskustalainen myötäjuoksija.
Vanhanen ei siis ole johtaja vaan myötäjuoksija. Hän vie meitä siis edelleen siihen suuntaan, johon hän on aina kulkenut, eli Kremliin. Hänestä ei ole suunnan muuttajaksi. Suunta on yhä sama, kuin se oli vuonna 2003.
Ei ole siis ihme, ettei hallitus reagoi maan menettämiseen. Vanhasen aikana tuskin tulemme näkemään maan myyntiä rajoittavia lakeja. Ei ihme sekään, että hallitus pyrkii ajamaan läpi yltiöliberaalia maahanmuuttolakia. Suomalaisuuden murentaminenhan on ollut äärivasemmiston tavoitteena sodista lähtien - ja ennen sitäkin.
Vanhanen hallituksineen on siis yhä matkalla samaan suuntaan, kuin vuonna 2003. Suomen kansa sensijaan on jo pitkään ilmaissut halunsa suunnanmuutokseen, mikä näkyy mm. puolueiden kannatustasapainon muuttumisena. Ja sama kehitys tulee jatkumaan yhä. Esimerkiksi perussuomalaisten kannatus tulee yhä nousemaan - heillä kun on se, mikä nykyisiltä vallankäyttäjiltä puuttuu: kuuloaisti. Kansa haluaa pitää maansa. Kansa ei halua sitä myydä eikä sijoittaa sinne kymmeniä ja taas kymmeniä tuhansia ihmisiä vieraista kulttuureista.
Lähes hirvittää, kun ajattelee, mihin tämä kaikki tulee johtamaan, jos asioiden tilaa ei pikimmiten saada korjatuksi.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.