" Katsokaa ettette hukkaa sitä, minkä me olemme työllämme saaneet kokoon, vaan saatte täyden palkan,
Jokainen joka ei pysy Kristuksen opetuksessa vaan tuo siihen jotakin lisää on vailla Jumalaa.
Jokaisella joka tässä opetuksessa pysyy on sekä isä että Poika" 2 Joh 8, 9
Seuraavaksi E. G. White:
" Pian pyritään kaikin mahdollisin keinoin vääristelemään ja tekemään tyhjäksi Jumalan Hengen todistusten totuutta.
Meillä on oltava valmiina ne selkeät, suorat sanomat, joita vuodesta 1846 lähtien on annettu Jumalan kansalle.
On oleva henkilöitä, jotka kerran olivat yhtä kanssamme uskossa, mutta jotka nyt etsivät uusia,
outoja oppeja, voidakseen esittää kansalle jotakin omalaatuista ja sensaatiomaista.
He esittävät kaikenlaisia harhoja ja väittävät niiden olevan präisin rouva Whitelta, jotta voisivat petää sieluja--
Ne, jotka ovat pitäneet Herran antamaa valoa merkityksettömänä, eivät hyödy annetuista ohjeista.
On niitä jotka tulkitsevat Jumalan antamia sanomia väärin, hengellisen sokeutensa mukaisesti.
Jotkut luopuvat uskostaan, kieltävät sanomien sisältämän totuuden ja väittävät niitä valheiksi.
Jotkut tekevät niistä pilkkaa ja vastustavat valoa, jota Jumala on antanut vuosien aikana. Näin jotkut uskossaan heikot tulevat johdetuiksi harhaan!
Mutta toiset saavat näistä sanomista suurta apua.
Vaikka sanomia ei olekaan osoitettu henkilökohtaisesti heille, he ottavat ojennuksen varteen ja välttävät mainittuja rikkomuksia--
Herran henki vaikuttaa annetuissa ohjeissa, ja monien mielessä olevat epäilykset tulevat pyyhityiksi pois.
Todistukset sisältävät itsessään avaimen, joka selittää annettujen sanojen merkityksen, niin
kuin Raamattukin selittää Raamattua!
Monet lukevat innokkaasti sanomia, joissa nuhdellaan vääryyksiä, saadakseen tietää, miten voivat pelastua--kun nämä sanomat pääsevät vaikuttamaan sydämeen, elämässä tapahtuu muutoksia.
- Selected Messages, book 1, s. 41, 42

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.