Tämä on vain totuutta etsiville, pintaliitäjät
älkööt vaivaututuko.
Kaikki tiedämme Jeesuksen kuvauksen tuonelasta ja
kahdesta osasta siellä ja puolta ei enää siellä
voi vaihtaa. Valehteleeko Jeesuksen vertaus?
Kyllä; jos alexia ja muita adventtitotuuden
puolustamia on uskominen.
Vaan eipä ole toistaiseksi kukaan väittänyt, että
Jumalan ilmoitus samaisesta asiasta Danielille
- olisi harhaoppia, paavin lisäystä tms.
Joten sen rohkenen laittaa tähän:
IKUINEN HÄPEÄ
- alexille huomautus: älä väitä sitä piinaksi,
sillä jos se on piinaa, niin sitten vain itsepiinaa
Dan. 12:2
Monet maan tomussa nukkuvista heräävät,
toiset ikuiseen elämään, toiset häpeään
ja ikuiseen kauhuun.
[2. Makk. 7:9; Matt. 25:46]
Daavid myös pitäytyy Danielin todistukseen
iankaikkisesta häpeästä ja iankaikkisesta
autuudesta:
Ps. 34:5
(34:6) Jotka häneen katsovat, ne säteilevät
iloa, heidän kasvonsa eivät häpeästä punastu.
Apostoli ja profeetta Johannes muistuttaa
Danielin sanomasta:
1. Joh. 2:28
Ja nyt, lapsukaiset, pysykää hänessä, että
meillä hänen ilmestyessään olisi turva eikä
meitä häpeällä karkoitettaisi pois hänen
tyköänsä hänen tulemuksessaan.
ELÄMÄN TARKOITUS
Ihmisen tulee etsiä Herraa ja löytää hänet,
muistaen iankaikkista vaaraa. Kun joku pelastetaan,
niin ensimmäiseksi tulee mieleen, mistä.
Jos alex taas alkaa maalaamaan helvetin
kauhuja mieliimme ja väittämään Jumalaa
rakkaudettomaksi, niin muistakaamme, että
ei Jumala tahdo ketään siihen paikkaan, joka
on valmistettu vain perkelettä ja hänen
enkeleitään varten.
Miksi Hän olisi uhrannut kaikkensa, jos ei
tahtoisi pelastaa? Kyllä Jumala tahtoo ihmisen
takaisin kotiin:
Jaak. 4:5
Vai luuletteko, että Raamattu turhaan sanoo:
"Kateuteen asti hän halajaa henkeä,
jonka hän on pannut meihin asumaan"?
Saarn. 12:7
Ja tomu palajaa maahan, niinkuin on ollutkin,
ja henki palajaa Jumalan tykö, joka sen on antanutkin.
Uskovalla ei ole mitään hätää sen suhteen,
sillä perkeleellä ei ole VALTAA uskovaan.
Väärälle puolelle Jeesuksen mainitsemaa
"juopaa" ei tietämättäsi joudu!
Mutta kaikille ei kelpaa Jumalan tunteminen,
Hänen yhteydessään vaeltaminen:
Room. 1:28
Ja niinkuin heille ei kelvannut pitää kiinni
Jumalan tuntemisesta, niin Jumala hylkäsi heidät
heidän kelvottoman mielensä valtaan, tekemään
sopimattomia.
Noille uskottomille on tärkeää jankuttaa, ettei
olisikaan tärkeää pelastua jostakin kauheasta.
Se lienee lähinnä itselleen uskottelua.
Kannattaisi rukoilla, että tulisi ns. "Jumalannälkä".
Siunausta ja varjelusta!
Antti
Älä usko - se on VAIN vertaus ?!
32
370
Vastaukset
- IDENEB
LUUKAS 16. OPPI LÄHIMMÄISENRAKKAUDESTA
JA SEN PUUTTUMISESTA
19 "Oli rikas mies. Hänen vaatteensa olivat purppuraa ja hienointa pellavaa, ja päivästä päivään hänen elämänsä oli pelkkää ylellisyyttä ja juhlaa.
20 Mutta hänen porttinsa pielessä virui köyhä Lasarus, täynnä paiseita.
21 Köyhä olisi nälkäänsä halunnut syödä niitä ruokapaloja, joita rikkaan pöydältä putoili. Koiratkin tulivat siihen ja nuolivat hänen paiseitaan.
22 "Sitten köyhä kuoli, ja enkelit veivät hänet Abrahamin huomaan. Rikaskin kuoli, ja hänet haudattiin.
23 Kun hän tuonelan tuskissa kohotti katseensa, hän näki kaukana Abrahamin ja Lasaruksen hänen rintaansa vasten.
24 Silloin hän huusi: 'Isä Abraham, armahda minua! Lähetä Lasarus tänne, että hän kastaisi sormenpäänsä veteen ja vilvoittaisi kieltäni. Näissä liekeissä on kauhea olla.'
[Jes. 66:24; Judit 16:17; Mark. 9:48]
25 Mutta Abraham sanoi: 'Muista, poikani, että sinä sait eläessäsi hyvän osan, Lasarus huonon. Nyt hän saa täällä vaivoihinsa lohdun, mutta sinä saat kärsiä tuskaa. [Job 21:13; Ps. 17:14; Luuk. 6:24]
26 Sitä paitsi meidän välillämme on syvä, ylipääsemätön kuilu, niin ettei täältä kukaan voi tulla teidän luoksenne, vaikka tahtoisikin, eikä sieltä pääse kukaan kuilun yli meidän puolellemme.'
27 Rikas mies sanoi: 'Isä, minä pyydän, lähetä hänet sitten vanhempieni taloon.
28 Minulla on viisi veljeä -- hänen pitäisi varoittaa heitä, etteivät hekin joutuisi tähän kärsimyksen paikkaan.'
29 Abraham vastasi: 'Heillä on Mooses ja profeetat. Kuulkoot heitä.' [Jes. 8:20]
30 'Ei, isä Abraham', mies sanoi, 'mutta jos joku kuolleiden joukosta menisi heidän luokseen, he kääntyisivät.'
31 Mutta Abraham sanoi: 'Jos he eivät kuuntele Moosesta ja profeettoja, ei heitä saada uskomaan, vaikka joku nousisi kuolleista.'"
Kiitos Jumalalle, että Abraham puhui, vaikka
oli kuin kuollut kivi tai mädännyt liha tai
tiedoton henki!
Rakas Abrahan!
Ideneb- Veli Herrassa
Väärä ja todellinen rikkaus - Luukas 16.
10 "Joka on vähimmässä luotettava, se on
luotettava paljossakin, ja joka on vähimmässä
vilpillinen, se on vilpillinen myös paljossa.
[Matt. 24:47, 25:21,23; Luuk. 19:17]
11 Jos te ette luotettavasti hoida väärää
rikkautta, kuka uskoo teille todellista?
12 Ja jos te ette luotettavasti hoida toisen
omaisuutta, kuka teille kerran antaa sen,
mikä on teidän omaanne?
13 Yksikään palvelija ei voi palvella kahta
herraa. Jos hän toista rakastaa, hän vihaa
toista; jos hän on liittynyt toiseen, hän
halveksii toista. Te ette voi palvella sekä
Jumalaa että mammonaa." [Matt. 6:24 ]
14 Fariseukset kuulivat kaiken tämän. He olivat
rahanahneita, ja niinpä he ivailivat Jeesusta.
15 Jeesus sanoi heille: "Ihmisten edessä te
olette olevinanne hurskaita, mutta Jumala tuntee
teidän sydämenne.
[Matt. 23:28; Luuk. 18:11; Ap. t. 1:24; 2. Kor. 5:11]
"Se, mikä on ihmisten silmissä
arvokasta, on Jumalalle iljetys."
Miksi sitten jotkut arvostavat oppititteleitä,
kuten teol.tri tai vaurauden suomaa valtaa tai
seurakunnan aseman takaamaa auktoriteettia?
Sillä Jumalan edessä sellainen asenne on ILJETYS.
Kun tutkii Jeesuksen puhetta osien vaihtumisesta
"Abrahamin helmassa", tulee aralle tunnolle.
En kai v ain minä kerää pelkkää kissankultaa?
Herrassa
- WeijoLindroos
Kiitos Antti, että toit esille selvän Sanan!
Näin se on tarkalleen.
Olen itsekin kirjoittanut aiheesta. Tässä se:
Raamatun oppi ”iankaikkisesta tuomiosta”.
Se on yksi Kristuksen opin alkeista. Hebr. 6:2.
Tässä kirjoituksessa olevien Raamatun kohtien edessä jokainen voi tarkistaa joutuuko helvettiin vai pääseekö Taivaaseen.
Näin suuren asian edessä pyydän jokaista ottamaan esille oman Raamatun ja tutkimaan kaikki seuraavat Raamatun kohdat.
- Mitä merkitsevät muutamat minuutit ikuisuuden edessä ??? Jos käytät muutamat elämäsi minuutit seuraavien Raamatun kohtien tutkimiseen, merkitsevät ne suunnattomasti enemmän kuin mikään muu ajankäyttösi. -
HELVETTI ELI KADOTETTUJEN IKUINEN TULIJÄRVI ON TODELLISUUTTA samassa määrin kuin Taivaskin on todellisuutta ja ikuisesti kestävää.
Matteus 5:22,29,30; 7:13; 10:28; 13:42; 18:8,9; 23:15,33; 24:48-51; 25:46.
Markus 9:43-48; 16:16.
Luukas 12:15; 16:19-31.
Johannes 5:24,29; 15:6;
Apostolien teot: 24:15.
Filip. 3:18-21. 2. Tessal. 1:8,9. 2. Piet. 2:4. Jaakob 3:6. Juuda /4,6,7,13,15.
Joh. Ilm. 14:9-12; 20:10-15; 21:8.
Luettuasi ed. m. kohdat tee niistä yhteenveto. Anna Pyhän Hengen näin muodostaa itsellesi omakohtainen, selittelemätön ja vain Raamattuun perustuva käsitys aiheesta. Raamatussa on Jumalan ”mielipide” asiasta. Tästä tulkoon sinunkin mielipiteesi. Ei selitellä, vaan uskotaan se niin kuin se on.
Onko tietoista tilaa kuoleman jälkeen?
1 Samuel 28; 1 Kun. 17:17-24; Matt. 17:1-9; Luuk. 16:19-31; 2 Kor. 5:1-10; 12:1-4; Filip. 1:21-24; 1 Piet. 3:18-22 ja 4:6 ym., ym..
Huomaa, ettei esim. Luuk.16:19-31 esitä vertausta, vaan todellisen tapahtuman: ”oli”.
Jumala siis loi meidät ikuisuusolennoiksi.
Kuolema (esim. 1 Moos. 2:17) ei tarkoita tyhjäksi raukeamista, vaan joutumista eroon Jumalasta, Elämän Lähteestä. 1 Moos. 3:22-. Efes. 2:1-6 ym.
Kuoleman hetkellä ihminen siirtyy pois ruumiista. Job 19:25-26. Luuk. 16:19-31. 2 Kor. 5:10. ym.
Vakuutus uskoon tulleille, Jeesuksen vastaan ottaneille:
”Niin ei nyt siis ole mitään kadotustuomiota niille, jotka Kristuksessa Jeesuksessa ovat. Sillä elämän hengen laki Kristuksessa Jeesuksessa on vapauttanut sinut synnin ja kuoleman laista” (Room.8:1-2).
Varoitus
”Jos joku muuta oppia opettaa eikä pitäydy meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen terveisiin sanoihin eikä siihen oppiin, joka on jumalisuuden mukainen, niin hän on paisunut eikä ymmärrä mitään, vaan on riitakysymyksien ja sanakiistojen kipeä, joista syntyy kateutta, riitaa, herjauksia, pahoja epäluuloja, alituisia kinastuksia niiden ihmisten kesken, jotka ovat turmeltuneet mieleltään ja totuuden menettäneet ja jotka pitävät jumalisuutta keinona voiton saamiseen” ( 1 Timot. 6:3-5 ).
”Minä todistan jokaiselle, joka tämän kirjan profetian sanat kuulee: Jos joku panee niihin jotakin lisää, niin Jumala on paneva hänen päällensä ne vitsaukset, jotka ovat kirjoitetut tähän kirjaan; ja jos joku ottaa pois jotakin tämän profetian kirjan sanoista, niin Jumala on ottava pois sen osan, mikä hänellä on elämän puuhun ja pyhään kaupunkiin, joista tässä kirjassa on kirjoitettu” ( Ilm.22.18-19 ).Eipä olla tavattu aikoihin. Mielessä on ollut.
Laitoit seikkaperäistä faktaa suoraan Sanasta.
Raamattu sanoo, että Jumalan hulluuskin (ristin
hullutus) on viisaampaa kuin ihmisten suuri viisaus.
Niinmuodoin Jeesuksen vertaukselliset kuvaukset ovat
verrattomasti enemmän kuin yhdenkään ihmisen
yksikään sanominen.
Siunausta ja varjelusta Sinulle ja työllesi toivotan!
Antti- oikeat sanat
Näinhän se on.
Mutta adventistille kuoleman uni on perusedellytys jotta tutkiva tuomio voisi olla mahdollinen. Loppuu näet tutkittavat kun pelastetut ovat Herran kanssa, kuten selkeästi osoitit. Näin ollen samalla EGW on todistettu vääräksi profeetaksi.
Advarien ainoa mahdollisuus pitää kuolon unen korttitalo pystyssä on vedota VT:n kohtiin joissa uudesta liitosta ei vielä ollut juutalaisten mielessä kuin häivähtävä ajatus.
Olin 12 vuotta tuossa eksytyksessä ja se esitetään seminaareissa niin vakuuttavasti että siihen uskoo varmasti jollei ole aikaisempaa vakaumusta adventismin ulkopuolelta. Olen kiitollinen Jeesukselle että Hän johti minut pois ja tuntemaan totuuden ja armon. - eikä raamatullista
oppia.
eikä raamatullista kirjoitti:
oppia.
""Kantolan uusi matkakohde
Kirjoittanut: benedi
26.2.2009 klo 22.50""
Helvetiaa (Sveitsi) vai mitähän se oli, kun povasit
ihan varmaksi matkakohteeksi aloituksessasi.
Kyllä on aivan muut kuin sitä leimaa ovat suosineet.
Minun kiinnostukseni kohde on ennemminkin Thaimaa.
Puketissa tosin on aika ajoin melkoista helvetiaa,
mutta jokin sinne vetää, eikä vain minua.
Ei kannata povailla tuntemattomien ihmisten
ajatuksia, kun ei kuitenkaan osaa ajatuksia
lukea - ei telepaattisesti eikä edes kirjoitettuna.
Kauttakulkumatkalla
Antti- IDENEB
oikeat sanat kirjoitti:
Näinhän se on.
Mutta adventistille kuoleman uni on perusedellytys jotta tutkiva tuomio voisi olla mahdollinen. Loppuu näet tutkittavat kun pelastetut ovat Herran kanssa, kuten selkeästi osoitit. Näin ollen samalla EGW on todistettu vääräksi profeetaksi.
Advarien ainoa mahdollisuus pitää kuolon unen korttitalo pystyssä on vedota VT:n kohtiin joissa uudesta liitosta ei vielä ollut juutalaisten mielessä kuin häivähtävä ajatus.
Olin 12 vuotta tuossa eksytyksessä ja se esitetään seminaareissa niin vakuuttavasti että siihen uskoo varmasti jollei ole aikaisempaa vakaumusta adventismin ulkopuolelta. Olen kiitollinen Jeesukselle että Hän johti minut pois ja tuntemaan totuuden ja armon.Sekin turhalta tuntuva lisäoppi, että saatana
kantaa uskovaisten ja nimenomaan uskovaisten
synnit lopussa erämaahan -- sekin höpöhöpö
tarvitaan nimenomaan TT-opin pönkittämiseksi
ja sen pöhöttämiseksi.
Oppia rakentamisesta -- Jeesus, puusepän poika ja
rakennusapulainen -- tietää mitä rakentaminen on.
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000001692&posting=22000000042040930
Siunausta Weijolle ja sinulle, joka hienosti
kiittelit Weijoa. - benedictus= siunattu
AnttiVKantola kirjoitti:
""Kantolan uusi matkakohde
Kirjoittanut: benedi
26.2.2009 klo 22.50""
Helvetiaa (Sveitsi) vai mitähän se oli, kun povasit
ihan varmaksi matkakohteeksi aloituksessasi.
Kyllä on aivan muut kuin sitä leimaa ovat suosineet.
Minun kiinnostukseni kohde on ennemminkin Thaimaa.
Puketissa tosin on aika ajoin melkoista helvetiaa,
mutta jokin sinne vetää, eikä vain minua.
Ei kannata povailla tuntemattomien ihmisten
ajatuksia, kun ei kuitenkaan osaa ajatuksia
lukea - ei telepaattisesti eikä edes kirjoitettuna.
Kauttakulkumatkalla
Anttiopetukseksi, ettet rypisi samassa , sammumattoman tulen rapakossa",
kuin muut joilla ei toivoa ole!
Älä enää leikittele jumalan luonteella, että tuli joka kerran polttaa jumalattomat, palaisikin iankaiken!
Mene, äläkä täst edes enää syntiä opeta!
Katsos kun tuli kyllä on iankaikkinen, mutta jos päädyt jumalattomaksi, näitten kirjoituksiesi takia, niin,...jumalaton ei ole ikuinen ikuisessa tulessa!
Senhän takia jumalattomat uskaltavat tehdä pahaa, ja puhua pahaa Jumalasta, koska pahan rangaistus ei tule heti,...ja kun se tulee, ei sekään pahasta loppua tekisi!
" Syntiset Siionissa peljästyvät, vavistus valtaa jumalattomat:
" Kuka meistä voi asua kuluttavassa tulessa, kuka asua iankaikkisessa hehkussa?"
Mietipä tykönäsi, ...voitko asua?...nimittäin jos päädyt jumalattomaksi,...sillä sehän se on , joka jo ovellasi kolkuttaa!
Jumalasta piutää puhua aina oikein , jos pystyy...Jos ei pysty, niin pitää ottaa yhteys benediin, joka tietää miten pystyy!!!
Onhan nimittäin mahdollista ettei Jumala vastaa " ei uurimin, eikä tummimin kautta! - IDENEB
benedictus= siunattu kirjoitti:
opetukseksi, ettet rypisi samassa , sammumattoman tulen rapakossa",
kuin muut joilla ei toivoa ole!
Älä enää leikittele jumalan luonteella, että tuli joka kerran polttaa jumalattomat, palaisikin iankaiken!
Mene, äläkä täst edes enää syntiä opeta!
Katsos kun tuli kyllä on iankaikkinen, mutta jos päädyt jumalattomaksi, näitten kirjoituksiesi takia, niin,...jumalaton ei ole ikuinen ikuisessa tulessa!
Senhän takia jumalattomat uskaltavat tehdä pahaa, ja puhua pahaa Jumalasta, koska pahan rangaistus ei tule heti,...ja kun se tulee, ei sekään pahasta loppua tekisi!
" Syntiset Siionissa peljästyvät, vavistus valtaa jumalattomat:
" Kuka meistä voi asua kuluttavassa tulessa, kuka asua iankaikkisessa hehkussa?"
Mietipä tykönäsi, ...voitko asua?...nimittäin jos päädyt jumalattomaksi,...sillä sehän se on , joka jo ovellasi kolkuttaa!
Jumalasta piutää puhua aina oikein , jos pystyy...Jos ei pysty, niin pitää ottaa yhteys benediin, joka tietää miten pystyy!!!
Onhan nimittäin mahdollista ettei Jumala vastaa " ei uurimin, eikä tummimin kautta!/// se oli vain sinulle nuhteeksi ja
Kirjoittanut: benedictus= siunattu
27.2.2009 klo 09.14
opetukseksi, ettet rypisi samassa ,
sammumattoman tulen rapakossa", \\\
Onkos muuten paavi benedictus sulle isompi ihanne
kuin Ellen G W, kun et käytä vaikkapa nelle tai
vastaavaa nikkiä?
En ole havainnut Antin muistuttelevan helvetistä,
ja itse olen kovasti taistellut sillä pelottelua
vastaan -- syystä että oleellista on lopullinen
ero Jumalasta. En voisi kuvitella kauheampaa tai
hävettävämpää osaa kellekään.
Dan. 12:2
Monet maan tomussa nukkuvista heräävät, toiset ikuiseen elämään, toiset häpeään ja ikuiseen kauhuun. [2. Makk. 7:9; Matt. 25:46]
Ps. 132:18
Kaikki hänen vihollisensa minä vaatetan häpeällä. Hänen kruununsa sädehtii ja loistaa."
1. Joh. 2:28
Ja nyt, lapsukaiset, pysykää hänessä, että meillä hänen ilmestyessään olisi turva eikä meitä häpeällä karkoitettaisi pois hänen tyköänsä hänen tulemuksessaan.
Ei-roomalaiskatolinen
Ideneb - benedictus= siunattu
IDENEB kirjoitti:
/// se oli vain sinulle nuhteeksi ja

Idenebeli papa...mutta on muistettava että hän on ryöstänyt siunauksen itselleen, sillä Jumalalla ei ole kuin yksi siunaus , ja se on Jeesukselle annettu!
Ja sitäpaitsi , benedi voi aivan hyvin suunnata benedictucselle viestin " Palatkaa takaisin te luopuneet lapset"
Hänhän on muuttanut jumalan armon irstaudekksi, kun jakaa syntejä anteeksi, vaikka ne voi anteeksi antaa vain Jumala yksin! - benedi= siunattu
Weijo Lindroos...oletko kirja vai romaani?
" Syntiset Siionissa peljästyvät,
vavistus valtaa jumalattomat:
Kuka meistä voi asua kuluttavassa tulessa,
kuka asua iankaikkisessa hehkussa" Jesaja 33: 14
Eikö Siionin kanteleet ole helluntalaiskirkkojen lauluja?
Ja eikö Weijot ja Wiljot siellä saarnaa, Lindroosit, Hagertit, ja Bolströmit?
Kiitos Herralle siitä, : " Mutta kun puhutte, niin puhukaa totta toinen toisillenne" Raamttu!
Oisko teillä jo tässä ajassa, antaa malli esitys kuinka se homma toimii!!??...siis, iankaikkisessa hehkussa istuskelu - Mutta pikku paaveista en tiiä
benedictus= siunattu kirjoitti:
eli papa...mutta on muistettava että hän on ryöstänyt siunauksen itselleen, sillä Jumalalla ei ole kuin yksi siunaus , ja se on Jeesukselle annettu!
Ja sitäpaitsi , benedi voi aivan hyvin suunnata benedictucselle viestin " Palatkaa takaisin te luopuneet lapset"
Hänhän on muuttanut jumalan armon irstaudekksi, kun jakaa syntejä anteeksi, vaikka ne voi anteeksi antaa vain Jumala yksin!Paavihan on Jumalan Pojan sijainen Maan päällä.
Mutta sinä lienet Lusiferin sijainen maassa matelija - IDENEB
benedi= siunattu kirjoitti:
Weijo Lindroos...oletko kirja vai romaani?
" Syntiset Siionissa peljästyvät,
vavistus valtaa jumalattomat:
Kuka meistä voi asua kuluttavassa tulessa,
kuka asua iankaikkisessa hehkussa" Jesaja 33: 14
Eikö Siionin kanteleet ole helluntalaiskirkkojen lauluja?
Ja eikö Weijot ja Wiljot siellä saarnaa, Lindroosit, Hagertit, ja Bolströmit?
Kiitos Herralle siitä, : " Mutta kun puhutte, niin puhukaa totta toinen toisillenne" Raamttu!
Oisko teillä jo tässä ajassa, antaa malli esitys kuinka se homma toimii!!??...siis, iankaikkisessa hehkussa istuskelu///Benedi kirjoittaa paisuneelle!
Kirjoittanut: benedi= siunattu
27.2.2009 klo 19.24\\\
Itsesiunatuilla on tapana tulla myös itsesyttyviksi!
Jaak. 3:6
Myös kieli on tuli, on vääryyden maailma;
kieli on se meidän jäsenistämme, joka tahraa
koko ruumiin, sytyttää tuleen elämän pyörän,
itse syttyen helvetistä.
Uskonasiat ei ole leikin asioita; niistä vaaditaan
tilille kerran lopussa.
Siunaavat kiitokset Weijolle Herran sanoista!!
- Valitse tästä ihan vapaasti...
MITÄ TAHDOT USKOA POISNUKKUNEIDEN TILASTA?
- "Kuolleet ovat tiedottomia" -
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000001692&posting=22000000042006659
- "Kuollut kuin kivi - puhuva kivi -
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000001692&posting=22000000042042175
Onko kuolema kuoelmantuomio vai elinkautinen?
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000001692&posting=22000000042018673 - Kristuksessa.
Kyllä raamatun Jumala itse on ehdollistanut iankaikkisen elämän Kristuksessa armolahjaksi.
Paratiisin lähteellä syntinen ei saanut syödä elämänpuusta, ettei eläisi iankaikkisesti syntisessä olomuodossa.
Sana vielä toteaa senkin, että murhaajalla ei ole iankaikkista elämää.
Eli osa on iankaikkinen kadotuksen kohdalla, ettei sieltä tulla ja elettäisi iankaikkisesti ja taas sana sanoo, että on toinen kuolema, eli se kuolema, joka Kristuksen kautta uskosta armolahjan omista ei tarvitse omistaa, vaan saa elämän.
Sana opettaa myös sen, että luodaan uusi taivas ja uusi maa, sekä siitä, että kaikki entinen on mennyt.
Eli ongelmaa ei ole iankaikkisen kadotuksen kohdalla, se on iankaikkinen, ei kidutusosaisena, toinen kuoleman merkitys astuu mukaan.
Mutta toisilla se ei ole kuolema vaan ikuisesti kituvan osan matona tuonelassa. Pääsemätön osa, ehkä sinunkin jos rakkautesi kylmettyy, tai jos vaikka Herra, Herra sydämellä vaeltaisit, ihmeet ja merkit seuraisi, mutta Jumala sanoisi siihen menkää ulos te laittomuuden tekijät.
Voihan siellä sitten olla rakkaasi, lapsesi, isäsi, äitisi eli kääntymättömän osa.
Siinä taivaastasi ei kyyneltä puutu.
Uskova 1, eli Riitta ymmärtää vielä niin, että viikkosapattisin käydään kadotuksen kidutusosaa katsomassa.
Kova on jumalanne, kova on taivaanne osa, kylmä on sydän, jos kyyneleittä sieltä käytte katselemassa.
Toiset uskovat myös Jumalan sanaan ja myös siihen että, mistä kirjoitin, uusi taiva ja maa.
Luoja Jumala siinä antaa paikan elämänpuulle, joka antaa tervehdyttävän osansa säännöllisesti.
Mutta ei siinä mitään, uskokaa te helvetin tuskaoppiin, jos se teidän uskoautuus siinä korostuu rakkaudellisen jumalanne kuvaksi, niin iskekäähän tarinaa.
Mutta minä en usko, puhun aivan eri JUMALASTA, Luoja Jumalasta ja kyllä se punainen lanka sanasta löytyy tältäosin.
Sillä joka uskoo Poikaan, on i.k.u.i.n.e.n.. elämä, mutta joka ei tottele Poikaa, se ei pääse n.ä.k.e.m.ä.ä.n.. elämää, vaan Jumalan viha pysyy hänen päällänsä.
Eli elämän näkeminen on ehdollistettu.
Totisesti, totisesti, joka kuulee minun sanani ja uskoo minun lähettäjääni, o.n... s.a.a.n.u.t... i.k.u.i.s.e.n.... e.l.ä.m.ä.n... eli hyvin ehdollistettu.
Minun Isäni tahtoo, että jokaisella, joka näkee Pojan ja uskoo häneen. o.n.. i.k.u.i.n.e.n.. e.l.ä.m.ä...Viimeisenä päivänä herätän hänet.. taas ehdollisettu.. sama luku.
Totisesti, totisesti, sillä joka uskoo, o.n... i.k.u.i.n.e.n.... e.l.ä.m.ä..
Jeesus sanoi heille. Totisesti, totisesti ellette te syö ihmisen Pojan lihaa ja jo hänen vertaan, t.e.i.l.l.ä... E.I...o.l.e.. e.l.ä.m.ä.ä... ja kaksi jaetta myöhemmin Isä, joka elää, on minut lähettänyt ja niin KUIN MINÄ SAAN ELÄMÄN ISÄLTÄ.
(ja nyt oppikaa ja kuulkaa) NIIN SAA ELÄMÄN SE, (eli kuka?), joka minua syö..
eli ehdollistettu juuri niinkuin paratiisissa Jumala sanoi.
Sitten Herra Jumala sanoi: "IHminen on nyt kuin me: hän tietää sekä hyvän että pahan.
ETTEI NYT VAIN OTA ELÄMÄNPUUSTA HEDELMÄÄ JA SYÖ JA N.I.I.N... E.L.Ä... I.K.U.I.S.E.S.T.I..
Eikös ole Jumalan suulla ehdollistettu iankaikkinen elämä, ettei ota elämänpuusta ja syö ja niin elä ikuisesti, ja te nyt elätätte ikuisesti kääntymättömän ihmisen.
Käärme kyllä paratiisissa tätä ikuista elämää tarjosi, ettei nyt kuoleisi.
Epäonnistuiko Jumala, kun näin opetatte?
Hänhän pani elämänpuulle paratiisiin kerubit leimuavin miekoin vartioimaan elämänpuulle vievää tietä!
Onko tämä teille hirveän vaikeaa nähdä*?
Siksi iankaikkinen elämä on armolahja.
Toinen kuolema ei saa otetta, kun Kristus on sijainen.
Kadotetun osa on ikuinen, mutta olomuoto, siitä on kyse. Kituva, vai toinen kuolema`?
Uusi taivas ja maa, vanhaa jää olemaan kituvan syntisen kääntymättömän osa, joka ei kuollutkaan toista kuolemaa, vai
Että JUmala luo uuden taivaan ja maan, että kaikki entinen on sittenkin mennyt.
Minä annan heille ikuisen elämän. He eivät koskaan joudu hukkaan, eikä kukaan riistä heitä minulta. Paljon lainaa oli Johanneksen evankeliumista, otan vielä siitä yhden.
Joka ei pysy minussa, on kuin irronnut oksa. s.e... heitetään pois..ja se kuivuu. Kuivat oksat kerätään ja viskataan t.u.l.e.e.n.. ja ..n.e.... p.a.l.a.v.a.t... poroksi!!??!!
Eli Jeesus puhuu, ei varmaankaan sitä, että tavallisia oksia vain poltellaan...
Tällainenkin Jeesuksen sana on tuli ja tulen suorittama loppuunsaattama asia.... eli paalaa p.o.r.o.k.s.i...
Nyt kun kesä tulee, nuotioon heitätte oksat ja ne palavat, ne palavat ja jää tuhka.
Tarviiko Jumala kidutusta? Vai tarviiko taivaallinen joukko kidutusta, että porukka pysyy ruodussa`?
Vai löytyisikö jo nyt uskollinen joukko ja käsite Jumalan rakkaus ja synti on lopullisesti V.O.I.T.E.T.T.U.. nyhtän se jää olemaan ja käärmeen pään polkeminen jää kesken eräiseksi.
Ihmisen osa 70-80 vuotta.. ja teidän näköinen osa, iankaikkisesta iankaikkiseen.
Antti ja Veijo, olisiko teidän näköisopissa inhimillisen opin haikuja, jota puolustatte?
Kun haluatte mennä katsomaan Sodoman ja Gomorran kaupunkeja, niin sana sanoo teille sen olevan esimerkki varoittava esimerkki polttamalla ne poroksi. Eli ne ovat tuhottu, vastaisen jumalattomuuden varoitus osasta, jos ei käännytä.
Tämä kirjoitti Pietari.
Tuomio tulee ajallaan, se toteutuu, mutta ylösnousemuksen jälkeen. Ylösnousemus on oikeitten ja väärien.
Ilm. kertoo, että Muut kuolleet eivät h.e.r.ä.n.n.e.e.t.. e.l.o.o.n.. "huomaa sanan eloon". ja on kyse kadotettujen osasta. on elämää ja ei ole elämää.. e.l.o.o.n...
Eli kirjoitetaan se uudelleen.
Muut kuolleet eivät heränneet eloon enne kuin tuhat vuotta oli täyttynyt......
Autuus lupaus sitten..
Autuaita ja pyhiä ovat ne, jotka pääsevät osallisiksi ensimmäisestä ylösnousemuksesta!
Miksi?
Heihin e.i....t.o.i.s.e.l.l.a... k.u.o.l.e.m.a.l.l.a.... ole VALTAA.
Kuolema ja tuonela heitettiin tuliseen järjeen. TÄMÄ on toinen kuolema...
ja sitten....... mitä sitten????
Minä näin uuden taivaan ja uuden maan.
mitä sitten????
Ensimmäinen taivas ja ensimmäinen maa olivat K.A.D.O.N.N.E.E.T,,.. !!!!!! eikä merta ollut enää...
meri? merta ollut?? Mikä oli meri?
ihmiset!!
......
Eli paratiisin elämänpuulle ei ainakaan ihminen ole päässyt, minä uskon siihen.
Minä uskon, että iankaikkinen elämä on armolahja.
Minä uskon että synnin palkka on kuolema.
Minä uskon murhaajalla ei ole iankaikkista elämää, ilman Kristusta.
Minä uskon ehdollistettuun iankaikkiseen elämään, joka uskoo Häneen, niin Hänessä se on.
Sielunvihollisella on työ kesken, se tarvitsee sanat, ette suinkaan kuole, on piritismiä, monenmuotoista uskomusta, kun kukaan ei pysäytä heitä sanomalla, ette hei ei se niin mene.
Jos teillä ei ole Raamatun Jumalaa, ei teillä ole elämääkään.
Jumalan paratiisi on yksin ja ainoastaan Kristuksessa.
Tuomio on hirvittävä, kun ja koska ymmärtää menetyksensä.
Ymmärtää, että tekemisensä hedelmänä on moni menettänyt tämän suunnattoman rakkaudellisen elämänlahjan.
Tuomion tuli tulee tekemään työnsä.
toinen kuolema.... Vertaustako?
Eisuinkaan, vaan Jumalan sanaa.
Jumala sanoi ja annetaan Hänen sanoa.### Ilm. kertoo, että Muut kuolleet eivät h.e.r.ä.n.n.e.e.t.. e.l.o.o.n.. "huomaa sanan eloon". ja on kyse kadotettujen osasta. On elämää ja ei ole elämää.. e.l.o.o.n...###
"Sanokaa sinulle ketulle", lähetti Jeesus terveiset
taannoin lihansa päivinä - ja taas lähettää.
Sillä tuossa on ketunhäntä kainalossa ja, vai mitä?
Siinä korostetaan ja alleviivataan, että
MUUT KUOLLEET EIVÄT HERÄNNEET E L O O N piste.
Vaan mitäpä jatkaa ja korostaakaan RAAMATTU?
Jos sinun korvasi ovat kuuntelemista varten ja
jos lupaat pitää tämän salaisuutena, niin kuiskaan
sulle, mitä sanoo RAAMATTU - jatkoksi tuohon
kohtaan, mistä joku jarlaulainen veti kaulan
poikki TOTUUDELTA. TÖRKEÄÄ, että tuo hävytön
mies kataisi lauseen siitä, mistä varsinainen asia vasta
alkoi!
Ilm. 20:5
(Muut kuolleet eivät vironneet eloon), ennenkuin ne tuhat vuotta olivat loppuun kuluneet.
Heräsivät siis eloon tuonelasta, iankaikkisuudessa (iankaikkiselle tuomiolle) kun tuhannen vuoden rauhanaika oli päättynyt Maan
päällä.
"Heräsivät eloon" ... tiedottomuuden unestako?
Kuoletko iltaisin tai menetätkö tajuntasi -
kun menet nukkumaan untasi? Mutta nuo herätettiin
välitilasta pois, lopullista tuomiota kuulemaan.
Siis jumalattomina kuolleet.
Uskovathan olivat sieltä poistuneet jo ns.
ensimmäisen ylösnousemuksen toteutuksessa, josta
sanotaan, että "tämä on ensimmäinen ylösnousemus".
Minun puolestani jarlau saa raamattuhotellissaan
piehtroida miten lystää, sillä en ole saanut
kehotusta sinne edes vilkaista. Mutta esim tällä
foorumilla olen Herrani kehotuksesta nyhtämässä
valhevehnää pois. Ei henkilöitä, ei - mutta
evankeliumille vierasta oppia.
Siunausta ja varjelusta!
Antti- kirjoitusta.
AnttiVKantola kirjoitti:
### Ilm. kertoo, että Muut kuolleet eivät h.e.r.ä.n.n.e.e.t.. e.l.o.o.n.. "huomaa sanan eloon". ja on kyse kadotettujen osasta. On elämää ja ei ole elämää.. e.l.o.o.n...###
"Sanokaa sinulle ketulle", lähetti Jeesus terveiset
taannoin lihansa päivinä - ja taas lähettää.
Sillä tuossa on ketunhäntä kainalossa ja, vai mitä?
Siinä korostetaan ja alleviivataan, että
MUUT KUOLLEET EIVÄT HERÄNNEET E L O O N piste.
Vaan mitäpä jatkaa ja korostaakaan RAAMATTU?
Jos sinun korvasi ovat kuuntelemista varten ja
jos lupaat pitää tämän salaisuutena, niin kuiskaan
sulle, mitä sanoo RAAMATTU - jatkoksi tuohon
kohtaan, mistä joku jarlaulainen veti kaulan
poikki TOTUUDELTA. TÖRKEÄÄ, että tuo hävytön
mies kataisi lauseen siitä, mistä varsinainen asia vasta
alkoi!
Ilm. 20:5
(Muut kuolleet eivät vironneet eloon), ennenkuin ne tuhat vuotta olivat loppuun kuluneet.
Heräsivät siis eloon tuonelasta, iankaikkisuudessa (iankaikkiselle tuomiolle) kun tuhannen vuoden rauhanaika oli päättynyt Maan
päällä.
"Heräsivät eloon" ... tiedottomuuden unestako?
Kuoletko iltaisin tai menetätkö tajuntasi -
kun menet nukkumaan untasi? Mutta nuo herätettiin
välitilasta pois, lopullista tuomiota kuulemaan.
Siis jumalattomina kuolleet.
Uskovathan olivat sieltä poistuneet jo ns.
ensimmäisen ylösnousemuksen toteutuksessa, josta
sanotaan, että "tämä on ensimmäinen ylösnousemus".
Minun puolestani jarlau saa raamattuhotellissaan
piehtroida miten lystää, sillä en ole saanut
kehotusta sinne edes vilkaista. Mutta esim tällä
foorumilla olen Herrani kehotuksesta nyhtämässä
valhevehnää pois. Ei henkilöitä, ei - mutta
evankeliumille vierasta oppia.
Siunausta ja varjelusta!
AnttiMiksi kompuroit?
Jäi paljon asiaa käsittelemättä, kun et uskalla Jumalaa vastaan puhua, mitä sana sanoi.
Kyllä sinä voit minulle "kettuilla", mutta kettuilepa sanaa vastaan, oliko lainaus totta vai väärää?
oteaan uusiksi.
Kyllä raamatun Jumala itse on ehdollistanut iankaikkisen elämän Kristuksessa armolahjaksi.
Paratiisin lähteellä syntinen ei saanut syödä elämänpuusta, ettei eläisi iankaikkisesti syntisessä olomuodossa.
Sana vielä toteaa senkin, että murhaajalla ei ole iankaikkista elämää.
Eli osa on iankaikkinen kadotuksen kohdalla, ettei sieltä tulla ja elettäisi iankaikkisesti ja taas sana sanoo, että on toinen kuolema, eli se kuolema, joka Kristuksen kautta uskosta armolahjan omista ei tarvitse omistaa, vaan saa elämän.
Sana opettaa myös sen, että luodaan uusi taivas ja uusi maa, sekä siitä, että kaikki entinen on mennyt.
Eli ongelmaa ei ole iankaikkisen kadotuksen kohdalla, se on iankaikkinen, ei kidutusosaisena, toinen kuoleman merkitys astuu mukaan.
Mutta toisilla se ei ole kuolema vaan ikuisesti kituvan osan matona tuonelassa. Pääsemätön osa, ehkä sinunkin jos rakkautesi kylmettyy, tai jos vaikka Herra, Herra sydämellä vaeltaisit, ihmeet ja merkit seuraisi, mutta Jumala sanoisi siihen menkää ulos te laittomuuden tekijät.
Voihan siellä sitten olla rakkaasi, lapsesi, isäsi, äitisi eli kääntymättömän osa.
Siinä taivaastasi ei kyyneltä puutu.
Uskova 1, eli Riitta ymmärtää vielä niin, että viikkosapattisin käydään kadotuksen kidutusosaa katsomassa.
Kova on jumalanne, kova on taivaanne osa, kylmä on sydän, jos kyyneleittä sieltä käytte katselemassa.
Toiset uskovat myös Jumalan sanaan ja myös siihen että, mistä kirjoitin, uusi taiva ja maa.
Luoja Jumala siinä antaa paikan elämänpuulle, joka antaa tervehdyttävän osansa säännöllisesti.
Mutta ei siinä mitään, uskokaa te helvetin tuskaoppiin, jos se teidän uskoautuus siinä korostuu rakkaudellisen jumalanne kuvaksi, niin iskekäähän tarinaa.
Mutta minä en usko, puhun aivan eri JUMALASTA, Luoja Jumalasta ja kyllä se punainen lanka sanasta löytyy tältäosin.
Sillä joka uskoo Poikaan, on i.k.u.i.n.e.n.. elämä, mutta joka ei tottele Poikaa, se ei pääse n.ä.k.e.m.ä.ä.n.. elämää, vaan Jumalan viha pysyy hänen päällänsä.
Eli elämän näkeminen on ehdollistettu.
Totisesti, totisesti, joka kuulee minun sanani ja uskoo minun lähettäjääni, o.n... s.a.a.n.u.t... i.k.u.i.s.e.n.... e.l.ä.m.ä.n... eli hyvin ehdollistettu.
Minun Isäni tahtoo, että jokaisella, joka näkee Pojan ja uskoo häneen. o.n.. i.k.u.i.n.e.n.. e.l.ä.m.ä...Viimeisenä päivänä herätän hänet.. taas ehdollisettu.. sama luku.
Totisesti, totisesti, sillä joka uskoo, o.n... i.k.u.i.n.e.n.... e.l.ä.m.ä..
Jeesus sanoi heille. Totisesti, totisesti ellette te syö ihmisen Pojan lihaa ja jo hänen vertaan, t.e.i.l.l.ä... E.I...o.l.e.. e.l.ä.m.ä.ä... ja kaksi jaetta myöhemmin Isä, joka elää, on minut lähettänyt ja niin KUIN MINÄ SAAN ELÄMÄN ISÄLTÄ.
(ja nyt oppikaa ja kuulkaa) NIIN SAA ELÄMÄN SE, (eli kuka?), joka minua syö..
eli ehdollistettu juuri niinkuin paratiisissa Jumala sanoi.
Sitten Herra Jumala sanoi: "IHminen on nyt kuin me: hän tietää sekä hyvän että pahan.
ETTEI NYT VAIN OTA ELÄMÄNPUUSTA HEDELMÄÄ JA SYÖ JA N.I.I.N... E.L.Ä... I.K.U.I.S.E.S.T.I..
Eikös ole Jumalan suulla ehdollistettu iankaikkinen elämä, ettei ota elämänpuusta ja syö ja niin elä ikuisesti, ja te nyt elätätte ikuisesti kääntymättömän ihmisen.
Käärme kyllä paratiisissa tätä ikuista elämää tarjosi, ettei nyt kuoleisi.
Epäonnistuiko Jumala, kun näin opetatte?
Hänhän pani elämänpuulle paratiisiin kerubit leimuavin miekoin vartioimaan elämänpuulle vievää tietä!
Onko tämä teille hirveän vaikeaa nähdä*?
Siksi iankaikkinen elämä on armolahja.
Toinen kuolema ei saa otetta, kun Kristus on sijainen.
Kadotetun osa on ikuinen, mutta olomuoto, siitä on kyse. Kituva, vai toinen kuolema`?
Uusi taivas ja maa, vanhaa jää olemaan kituvan syntisen kääntymättömän osa, joka ei kuollutkaan toista kuolemaa, vai
Että JUmala luo uuden taivaan ja maan, että kaikki entinen on sittenkin mennyt.
Minä annan heille ikuisen elämän. He eivät koskaan joudu hukkaan, eikä kukaan riistä heitä minulta. Paljon lainaa oli Johanneksen evankeliumista, otan vielä siitä yhden.
Joka ei pysy minussa, on kuin irronnut oksa. s.e... heitetään pois..ja se kuivuu. Kuivat oksat kerätään ja viskataan t.u.l.e.e.n.. ja ..n.e.... p.a.l.a.v.a.t... poroksi!!??!!
Eli Jeesus puhuu, ei varmaankaan sitä, että tavallisia oksia vain poltellaan...
Tällainenkin Jeesuksen sana on tuli ja tulen suorittama loppuunsaattama asia.... eli paalaa p.o.r.o.k.s.i...
Nyt kun kesä tulee, nuotioon heitätte oksat ja ne palavat, ne palavat ja jää tuhka.
Tarviiko Jumala kidutusta? Vai tarviiko taivaallinen joukko kidutusta, että porukka pysyy ruodussa`?
Vai löytyisikö jo nyt uskollinen joukko ja käsite Jumalan rakkaus ja synti on lopullisesti V.O.I.T.E.T.T.U.. nyhtän se jää olemaan ja käärmeen pään polkeminen jää kesken eräiseksi.
Ihmisen osa 70-80 vuotta.. ja teidän näköinen osa, iankaikkisesta iankaikkiseen.
Antti ja Veijo, olisiko teidän näköisopissa inhimillisen opin haikuja, jota puolustatte?
Kun haluatte mennä katsomaan Sodoman ja Gomorran kaupunkeja, niin sana sanoo teille sen olevan esimerkki varoittava esimerkki polttamalla ne poroksi. Eli ne ovat tuhottu, vastaisen jumalattomuuden varoitus osasta, jos ei käännytä.
Tämä kirjoitti Pietari.
Tuomio tulee ajallaan, se toteutuu, mutta ylösnousemuksen jälkeen. Ylösnousemus on oikeitten ja väärien.
Ilm. kertoo, että Muut kuolleet eivät h.e.r.ä.n.n.e.e.t.. e.l.o.o.n.. "huomaa sanan eloon". ja on kyse kadotettujen osasta. on elämää ja ei ole elämää.. e.l.o.o.n...
Eli kirjoitetaan se uudelleen.
Muut kuolleet eivät heränneet eloon enne kuin tuhat vuotta oli täyttynyt......
Autuus lupaus sitten..
Autuaita ja pyhiä ovat ne, jotka pääsevät osallisiksi ensimmäisestä ylösnousemuksesta!
Miksi?
Heihin e.i....t.o.i.s.e.l.l.a... k.u.o.l.e.m.a.l.l.a.... ole VALTAA.
Kuolema ja tuonela heitettiin tuliseen järjeen. TÄMÄ on toinen kuolema...
ja sitten....... mitä sitten????
Minä näin uuden taivaan ja uuden maan.
mitä sitten????
Ensimmäinen taivas ja ensimmäinen maa olivat K.A.D.O.N.N.E.E.T,,.. !!!!!! eikä merta ollut enää...
meri? merta ollut?? Mikä oli meri?
ihmiset!!
......
Eli paratiisin elämänpuulle ei ainakaan ihminen ole päässyt, minä uskon siihen.
Minä uskon, että iankaikkinen elämä on armolahja.
Minä uskon että synnin palkka on kuolema.
Minä uskon murhaajalla ei ole iankaikkista elämää, ilman Kristusta.
Minä uskon ehdollistettuun iankaikkiseen elämään, joka uskoo Häneen, niin Hänessä se on.
Sielunvihollisella on työ kesken, se tarvitsee sanat, ette suinkaan kuole, on piritismiä, monenmuotoista uskomusta, kun kukaan ei pysäytä heitä sanomalla, ette hei ei se niin mene.
Jos teillä ei ole Raamatun Jumalaa, ei teillä ole elämääkään.
Jumalan paratiisi on yksin ja ainoastaan Kristuksessa.
Tuomio on hirvittävä, kun ja koska ymmärtää menetyksensä.
Ymmärtää, että tekemisensä hedelmänä on moni menettänyt tämän suunnattoman rakkaudellisen elämänlahjan.
Tuomion tuli tulee tekemään työnsä.
toinen kuolema.... Vertaustako?
Eisuinkaan, vaan Jumalan sanaa.
Jumala sanoi ja annetaan Hänen sanoa.
Sä Antti oot ihmemies, töriset sanaa vastaan, kirjoitettua sanaa. kirjoitusta. kirjoitti:
Miksi kompuroit?

Sä Antti oot ihmemies, töriset sanaa vastaan, kirjoitettua sanaa.Toistamiseen Mestarini komentaa: "Sanokaa sille
ketulle ..."
Kettu mikä kettu ... aina ketunhäntä kainalossa.
Kun sait tyrmäystipan nenänpäähäsi tuosta
ketunhännästä kainalossasi
- "muut kuolleet eivät heränneet eloon", todistelit ja tahalten jätin pois tämän, että
"ENNNKUIN" ("ne tuhat vuotta olivat loppuun kuluneet") -
todistelet nyt suurinpiirtein näin, että heräsivät
olemattomaan! Täysin epäloogista adventistinen
teologiasi on.
VÄÄNNETÄÄNPÄ PAKSUMMASTA RAUTALANGASTA
ENSINNÄKIN: Ei Jumala elinkautisella rangaistuksella piinaa, vaan ihminen itse valitsee
poistua Jumalan yhteydestä:
Joh. 12:48
Joka katsoo minut ylen eikä ota vastaan minun
sanojani, hänellä on tuomitsijansa: se sana,
jonka minä olen puhunut, se on tuomitseva hänet
viimeisenä päivänä.
TOISEKSEEN: Ei tarvitse puhua helvetin piinasta,
sillä oleellista on se, että on tullut valittua
ulkopuolisen asema - ja se on helvetillsitä
piinaa, sillä sen sitten TIETÄÄ, eikä suinkaan
ole tiedoton:
Luuk. 13:28
Siellä on oleva itku ja hammasten kiristys,
kun näette Aabrahamin ja Iisakin ja Jaakobin
ja kaikkien profeettain olevan Jumalan
valtakunnassa,
mutta huomaatte itsenne heitetyiksi ulos.
K O L M A N N E K S I : Kuolema ei vapauta!
Sillä jo täällä, antikristuksen ajassa, voi
nähdä pikkusen sitä, että kuolema väistelee
elinkautisen tuomion saanutta. Kuinka paljon
enemmän siellä ikuisuuden puolella.
Ilm. 9:6
Ja niinä päivinä ihmiset etsivät kuolemaa,
eivätkä sitä löydä; he haluavat kuolla,
mutta kuolema pakenee heitä.
YKSITYISESSÄ sivustossasi saat minun puolestani
satuilla mitä lystää, sillä Herra ei ole lähettänyt
minua katsastamaan yksityishenkilöiden rustaamisia.
Niihin Hän ei kummemmin kommentoi, koska niistä
lankeaa tuomiot sitten aikanaan henkilökohtaisesti.
Siunausta ja varjelusta kaikille!
Antti- paratiisissa.
AnttiVKantola kirjoitti:
Toistamiseen Mestarini komentaa: "Sanokaa sille

AnttiJos Jumala paratiisissa sanoo, ettei ihminen vain ota elämänpuusta syö ja elä iankaikkisesti, mitä se sinulle merkitsee?
Elämää iankaikkisesti=?
Eli Kantola nyt kettuilee häntinensä, mitä lie siellä kainalossa. - Tiedottomusu on rauhaa??
paratiisissa. kirjoitti:
Jos Jumala paratiisissa sanoo, ettei ihminen vain ota elämänpuusta syö ja elä iankaikkisesti, mitä se sinulle merkitsee?
Elämää iankaikkisesti=?
Eli Kantola nyt kettuilee häntinensä, mitä lie siellä kainalossa."" Saako ihminen uskoa ikuiseen piinaan?
Kirjoittanut: alex-kasi
27.2.2009 klo 12.11
Kovaa polemiikkia siitä että saako
sitä uskoa ikuiseen piinaan - NO SAA ""
Tokkiisa alex-kasi saa uskoa ikuiseen piinaan ja näyttää siltä, että
alex-kasi saa harrastaa itsekin ikuisesti piinata, ei-adventisteja sekä
ei-kylliäisiä!
Olemme Bushmannin kanssa samaa mieltä,
että alex-kasin olisi syytä
vaihtaa piinalevynsä Jeesukseen!
"" vaihda jo levyä
Kirjoittanut: Bushmanni
27.2.2009 klo 18.38 ""
Valitut Lukijat
- IDENEB
/// Kaksi uskoa... b
Kirjoittanut: alex-kasi
26.2.2009 klo 14.10 \\\
En usko kahteen uskoon kuten uskoo alex-kasimme.
Ruumis on tiettävästi luterilaisessa ja mieli
adventismissa. Niin ja sitten tuo toinen kaksijakoisuus, semmoisenkin alex on tuonut esiin.
Että ne uskovat joutuvat kadotukseen, jotka uskovat, että
sekä taivas että kadotus on olemassa. Ja ne
uskovat, jotka uskovat, että vain Jumalan taivas
on olemassa -- ne pelastuvat sinne taivaaseen.
Mutta allaolevassa linkissä todistetaan, että
on vain yksi usko, ja se ylhäältä annetaan.
Ihmislähtöistä uskoa ei olekaan, uskomuksia ja
uskottelua sitäkin enemmän.
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000001692&posting=22000000042033796- WeijoLindroos
Rauhan tervehdys!
Pääsin hetkeksi katsomaan näitä viestejä.
Kiitos veljet kiitoksista!
Huomasin palstalla erään perustavaa laatua olevan virheajattelun. = Kuoleman määrittelyä ei ole selvitelty Raamatusta.
Raamatun mukaan Adam ja Eeva kuolivat "sinä päivänä", jona tekivät syntiä. 1 Moos. 2:17. Kuitenkin he "elivät" satoja vuosia sen jälkeen. Onko siinä ristiriitaa? Ei vähääkään.
Adam ja Eeva kuolivat eroon Elämän lähteestä, Jumalasta. He elivät kuolleessa tilassa syntiinlankeemuksensa jälkeen.
Jumala on maailmankaikkeuden Ainoa Elämän lähde. Jos joku ei ole tämän Elämän yhteydessä, on hän "kuollut rikoksiinsa ja synteihinsä". Ef. 2:1-6. Siinä tilassa Adam ja Eeva siis "elivät".
Ihmiskunta elää erossa Elämästä, ja on siis kuolleessa tilassa. Siitä voidaan tulla pois vain uudestiyntymisen eli uskoon tulemisen kautta. Jumalan Elämä tulee uskoon tulossa ihmisen sydämeen (= persoonallisuuden keskus). Pyhä Henki on Ainoa, joka voi tuoda tämän Jumalan Elämän ihmisen sisimpään, koska Hän on Jumalan Elämä. "Jolla ei ole Kristuksen Henkeä, se ei ole Hänen omansa!" Room. 8:9.
"Jos joku on Kristuksessa, niin hän on uusi luomus!" 2 Kor. 5:17.
Vain uskoon tullut ihminen on Elävä. Uskosta osaton on kuollut.
Siis,
kuoleman tila on yhtä kuin ero Jumalasta.
Elämän tila on yhtä kuin uskossa oleminen.
Elämä lihassa ja olemassaolo esim. Tuonelassa ovat kuoleman tilaa.
Vanhurskaina eli siis elävässä uskossa "kuolleet" eivät ole kuolleita samassa mielessä, kuin ovat kuolleina kuolleet.
"Jeesus sanoi hänelle: "Minä olen ylösnousemus ja elämä; joka uskoo minuun, se elää, vaikka olisi kuollut. Eikä yksikään, joka elää ja uskoo minuun, ikinä kuole. Uskotko sen?" Joh. 11:25-26.
Uskossa olevat uskovat, että elävät ajallisen kuoleman jälkeenkin Paratiisissa. He ovat "pois nukkuneita". 1 Tess. 4:13-18.
Jumalattomat ovat kuolemansa jälkeen Tuonelassa kuolleina (eli erossa Jumalasta), mutta täysin tietoisina tilanteestaan.
PS. "Toinen kuolema" on lopullinen ero Jumalasta.
En taas ehdi enempää.
Siunausta
T: Weijo Lindroos Turusta - WeijoLindroos
WeijoLindroos kirjoitti:

T: Weijo Lindroos TurustaKo. aiheesta on saatavissa raamattutunteja CD.llä. Ne eivät maksa mitään.
Tilaukset sivujemme Yhteydenoton kautta:
http://www.Jeesus-on-Herra.com - benedictus= siunattu

T: Weijo Lindroos Turustaviisaus:
" Koska he eivät ole ottaneet vastaan rakkautta totuuteen voidakseen pelastua, Jumala lähettää heille väkevän eksytyksen, niin että he uskovat valheen.
Uskovan ja uskottoman , sekä koiran, lehmän ja leijonan kuolema on samanlainen...kaikki on totumusta tullut ja palajaa tomuun!
Ihmisellä ei ole mitään etua eläimeen (sikaan nähden),.kuollut sika pannaan multiin, jos on sairas, kuten kuollut ihminenkin on synnin sairas)
" Minä Jeesus olen ylösnousemus ja elämä"...kuolut mädäntynyt sika ei nouse ylös Jeesuksen tullessa, mutta pesty ja puhtaana kuollut sika nousee ylös Jeesuksen tullessa, ja niin me saamme aina olla Herran kanssa!
Lohduttakaa siis toisianne näillä sanoilla...Jeesus herättää omansa tulemuksensa ilmestyksellä, ...saastaiset siat kuolevat Jeesuksen tullessa! WeijoLindroos kirjoitti:
Rauhan tervehdys!
Pääsin hetkeksi katsomaan näitä viestejä.
Kiitos veljet kiitoksista!
Huomasin palstalla erään perustavaa laatua olevan virheajattelun. = Kuoleman määrittelyä ei ole selvitelty Raamatusta.
Raamatun mukaan Adam ja Eeva kuolivat "sinä päivänä", jona tekivät syntiä. 1 Moos. 2:17. Kuitenkin he "elivät" satoja vuosia sen jälkeen. Onko siinä ristiriitaa? Ei vähääkään.
Adam ja Eeva kuolivat eroon Elämän lähteestä, Jumalasta. He elivät kuolleessa tilassa syntiinlankeemuksensa jälkeen.
Jumala on maailmankaikkeuden Ainoa Elämän lähde. Jos joku ei ole tämän Elämän yhteydessä, on hän "kuollut rikoksiinsa ja synteihinsä". Ef. 2:1-6. Siinä tilassa Adam ja Eeva siis "elivät".
Ihmiskunta elää erossa Elämästä, ja on siis kuolleessa tilassa. Siitä voidaan tulla pois vain uudestiyntymisen eli uskoon tulemisen kautta. Jumalan Elämä tulee uskoon tulossa ihmisen sydämeen (= persoonallisuuden keskus). Pyhä Henki on Ainoa, joka voi tuoda tämän Jumalan Elämän ihmisen sisimpään, koska Hän on Jumalan Elämä. "Jolla ei ole Kristuksen Henkeä, se ei ole Hänen omansa!" Room. 8:9.
"Jos joku on Kristuksessa, niin hän on uusi luomus!" 2 Kor. 5:17.
Vain uskoon tullut ihminen on Elävä. Uskosta osaton on kuollut.
Siis,
kuoleman tila on yhtä kuin ero Jumalasta.
Elämän tila on yhtä kuin uskossa oleminen.
Elämä lihassa ja olemassaolo esim. Tuonelassa ovat kuoleman tilaa.
Vanhurskaina eli siis elävässä uskossa "kuolleet" eivät ole kuolleita samassa mielessä, kuin ovat kuolleina kuolleet.
"Jeesus sanoi hänelle: "Minä olen ylösnousemus ja elämä; joka uskoo minuun, se elää, vaikka olisi kuollut. Eikä yksikään, joka elää ja uskoo minuun, ikinä kuole. Uskotko sen?" Joh. 11:25-26.
Uskossa olevat uskovat, että elävät ajallisen kuoleman jälkeenkin Paratiisissa. He ovat "pois nukkuneita". 1 Tess. 4:13-18.
Jumalattomat ovat kuolemansa jälkeen Tuonelassa kuolleina (eli erossa Jumalasta), mutta täysin tietoisina tilanteestaan.
PS. "Toinen kuolema" on lopullinen ero Jumalasta.
En taas ehdi enempää.
Siunausta
T: Weijo Lindroos TurustaHyvin selvitit totuuden, että kuolema on ero
Jumalasta. Ja tosiaan Raamatun alkulehdiltäkin
se jo selviää, jos tahtoo vastaan ottaa.
"Sinä päivänä" eivät Adam ja Eva kuolleet olemattomiksi, mutta pois Jumalan yhteydestä.
Eikä sen suurempaa kuolemaa voisi ollakaan.
Nuo adventsitit ja alex-kasi heitä hännystellen
paasaavat, että laki on ikuinen. Epäloogista
teo-logiaa se, sillä samaan hengenvetoon he
inttävät, että jmalattomat vapautetaan olemattomiksi.
Mikäs virka ikuisella lailla edes olisi sitten?
"Sinua siunata tahdon"
Antti- IDENEB
benedictus= siunattu kirjoitti:
viisaus:
" Koska he eivät ole ottaneet vastaan rakkautta totuuteen voidakseen pelastua, Jumala lähettää heille väkevän eksytyksen, niin että he uskovat valheen.
Uskovan ja uskottoman , sekä koiran, lehmän ja leijonan kuolema on samanlainen...kaikki on totumusta tullut ja palajaa tomuun!
Ihmisellä ei ole mitään etua eläimeen (sikaan nähden),.kuollut sika pannaan multiin, jos on sairas, kuten kuollut ihminenkin on synnin sairas)
" Minä Jeesus olen ylösnousemus ja elämä"...kuolut mädäntynyt sika ei nouse ylös Jeesuksen tullessa, mutta pesty ja puhtaana kuollut sika nousee ylös Jeesuksen tullessa, ja niin me saamme aina olla Herran kanssa!
Lohduttakaa siis toisianne näillä sanoilla...Jeesus herättää omansa tulemuksensa ilmestyksellä, ...saastaiset siat kuolevat Jeesuksen tullessa!(Benedictus = nykyinen paavi Roomassa)
/// Minua on aina ihmetyttänyt Jumalan
Kirjoittanut: benedictus= siunattu
27.2.2009 klo 14.07
viisaus:
" Koska he eivät ole ottaneet vastaan rakkautta totuuteen voidakseen pelastua, Jumala lähettää heille väkevän eksytyksen, niin että he uskovat valheen. \\\
He uskovat valheen, että jumalattomat vapautetaan
olemattomuuteen - tuomitaan ikuiseen vapauteen!
Mutta Daniel muistuttaa ..
Dan. 12:2
Monet maan tomussa nukkuvista heräävät,
toiset ikuiseen elämään,
toiset häpeään ja ikuiseen kauhuun.
[2. Makk. 7:9; Matt. 25:46]
Juu - tätä jaetta vastaan ei ole a-epätteologit
(alex ja adv:t) hyökänneet -- siinä pelossa, että
siinä tapauksessa heidät karkotettaisiin pois
Jumalan yhteydestä ikuiseen häpeään ja
itseinhoon.
Rakas totuduentorvi Daniel!
Ideneb - ideneb= siunattu
IDENEB kirjoitti:
(Benedictus = nykyinen paavi Roomassa)
/// Minua on aina ihmetyttänyt Jumalan
Kirjoittanut: benedictus= siunattu
27.2.2009 klo 14.07
viisaus:
" Koska he eivät ole ottaneet vastaan rakkautta totuuteen voidakseen pelastua, Jumala lähettää heille väkevän eksytyksen, niin että he uskovat valheen. \\\
He uskovat valheen, että jumalattomat vapautetaan
olemattomuuteen - tuomitaan ikuiseen vapauteen!
Mutta Daniel muistuttaa ..
Dan. 12:2
Monet maan tomussa nukkuvista heräävät,
toiset ikuiseen elämään,
toiset häpeään ja ikuiseen kauhuun.
[2. Makk. 7:9; Matt. 25:46]
Juu - tätä jaetta vastaan ei ole a-epätteologit
(alex ja adv:t) hyökänneet -- siinä pelossa, että
siinä tapauksessa heidät karkotettaisiin pois
Jumalan yhteydestä ikuiseen häpeään ja
itseinhoon.
Rakas totuduentorvi Daniel!
Idenebikuinen, mutta kauhistusten tekijät eivät ole ikuisia!
Rakkauden Jumala on sen niin säätänyt! - benedi= siunattu
AnttiVKantola kirjoitti:
Hyvin selvitit totuuden, että kuolema on ero
Jumalasta. Ja tosiaan Raamatun alkulehdiltäkin
se jo selviää, jos tahtoo vastaan ottaa.
"Sinä päivänä" eivät Adam ja Eva kuolleet olemattomiksi, mutta pois Jumalan yhteydestä.
Eikä sen suurempaa kuolemaa voisi ollakaan.
Nuo adventsitit ja alex-kasi heitä hännystellen
paasaavat, että laki on ikuinen. Epäloogista
teo-logiaa se, sillä samaan hengenvetoon he
inttävät, että jmalattomat vapautetaan olemattomiksi.
Mikäs virka ikuisella lailla edes olisi sitten?
"Sinua siunata tahdon"
Antti" Mutta ihminen mahtavinkaan, ei ole pysyväinen:
hän on verrattava eläimiin, jotka hukkuvat" Ps. 49:13
" Näin käy niiden, jotka itseensä luottavat,
ja heidän perässään niiden,
jotka mielistyvät heidän puheisiinsa. Sela."
" Kuin lammaslauma heidät viedään tuonelaan,
kuolema heitä kaitsee,
jo huomenna oikeamieliset astuvat heidän ylitsensä:
tuonela kalvaa heidän hahmoansa, eikä heillä ole asuntoa" Ps 49: 14.15
" Mutta minun sieluni Jumala lunastaa tuonelan vallasta,
sillä hän ottaa minut huomaansa.Sela" jae 16
Weijolle, ja Kantolalle vitsa selkään,...jos osa adventisteista (oikeamielisiä) kulkee joskus Antin ja Weijon yli,...niin kovinpa on alhaalla poikain taivas!!
Ja jos sielu pitäis lunastaa taivaasta, niin mitä varten se sielu tuomnelassa matojen syötävinä on!
Oikeamielistenkin sielut ovat tuonelassa, eikä tuonelaa tavata taivaassa, ...sillä tämä maapallo se hautausmaa on!!
Jos Kantola ja Lindroos eivät pysy Raamattutunnilla, vaan karkailevat koulun taakse tupakalle, silloin kun pitäis opiskella, niin johtokunnan on mietittävä potkaistaanko pojat oppimaan viisautta haudankaivajiksi!?
Mitä lie foorumilaiset mieltä? - Palkkansa ansainnut!
benedi= siunattu kirjoitti:
" Mutta ihminen mahtavinkaan, ei ole pysyväinen:
hän on verrattava eläimiin, jotka hukkuvat" Ps. 49:13
" Näin käy niiden, jotka itseensä luottavat,
ja heidän perässään niiden,
jotka mielistyvät heidän puheisiinsa. Sela."
" Kuin lammaslauma heidät viedään tuonelaan,
kuolema heitä kaitsee,
jo huomenna oikeamieliset astuvat heidän ylitsensä:
tuonela kalvaa heidän hahmoansa, eikä heillä ole asuntoa" Ps 49: 14.15
" Mutta minun sieluni Jumala lunastaa tuonelan vallasta,
sillä hän ottaa minut huomaansa.Sela" jae 16
Weijolle, ja Kantolalle vitsa selkään,...jos osa adventisteista (oikeamielisiä) kulkee joskus Antin ja Weijon yli,...niin kovinpa on alhaalla poikain taivas!!
Ja jos sielu pitäis lunastaa taivaasta, niin mitä varten se sielu tuomnelassa matojen syötävinä on!
Oikeamielistenkin sielut ovat tuonelassa, eikä tuonelaa tavata taivaassa, ...sillä tämä maapallo se hautausmaa on!!
Jos Kantola ja Lindroos eivät pysy Raamattutunnilla, vaan karkailevat koulun taakse tupakalle, silloin kun pitäis opiskella, niin johtokunnan on mietittävä potkaistaanko pojat oppimaan viisautta haudankaivajiksi!?
Mitä lie foorumilaiset mieltä?Eivät terveet tarvitse ...
Luuk. 18:11
Fariseus seisoi ja rukoili ITSEKSEEN näin:
'Jumala, minä kiitän sinua,
etten minä ole niinkuin muut ihmiset,
riistäjät, väärämieliset, huorintekijät,
enkä myöskään niinkuin tuo publikaani.
Itsekseen siunaantuneelle - Rakkauden Jumala
ideneb= siunattu kirjoitti:
ikuinen, mutta kauhistusten tekijät eivät ole ikuisia!
Rakkauden Jumala on sen niin säätänyt!Ota se huomioon, kun revit ja syöt uskovaisia!
Sananl. 1:26
niin minäkin nauran teidän hädällenne,
pilkkaan, kun tulee se, mitä te kauhistutte;
K.a.u.h.i.s.t.u.t.t.e.
Te benedit, benedictukset, Benedi-IDENEBit, ...
Profeetta Johanneksen edelläkävijä, prof. Daniel:
12. luku
2 Ja monet maan tomussa makaavista heräjävät,
toiset iankaikkiseen elämään, toiset häpeään
ja IANKAIKKISEEN KAUHSITUKSEEN.
3 Ja taidolliset loistavat, niinkuin
taivaanvahvuus loistaa, ja ne, jotka monta
vanhurskauteen saattavat, niinkuin tähdet,
aina ja iankaikkisesti.
Et ole ilmoittanut repineesi Raamatusta ulos
tuota sivua -- joten voi kauhistus!
Jaakobin kirje 2. luku -- Herran nimeen
12 Vapauden lain mukaan teidät tuomitaan; pitäkää se mielessänne, mitä puhutte tai teettekin. [Jaak. 1:25]
13 Joka ei toista armahda, saa itse armottoman tuomion, mutta joka armahtaa, saa tuomiosta riemuvoiton. [Matt. 5:7 ]
Huolestunut puolestasi
- TT-Tiedoton
Tästä kannattaa olla ihan
Kirjoittanut: TT-Tiedoton
27.2.2009 klo 19.58
Nimittäin Danielin kirjasta. Nimittäin jos et koe
olevasi yhtä Danielin ja Danielin kansan kanssa.
Dan. 12.
1 Siihen aikaan nousee Miikael, se suuri
enkeliruhtinas, joka seisoo sinun kansasi lasten
suojana. Ja se on oleva ahdistuksen aika, jonka
kaltaista ei ole ollut siitä saakka, kuin kansoja
on ollut, hamaan siihen aikaan asti. Mutta siihen
aikaan pelastetaan sinun kansasi, kaikki, jotka
kirjaan kirjoitetut ovat.
2 Ja monet maan tomussa makaavista heräjävät,
toiset iankaikkiseen elämään, toiset häpeään
ja iankaikkiseen kauhistukseen.
3 Ja taidolliset loistavat, niinkuin
taivaanvahvuus loistaa, ja ne, jotka monta
vanhurskauteen saattavat, niinkuin tähdet,
aina ja iankaikkisesti.
Danielin ystävä
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1791492
Kauhavan häiriköijistä
Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä431081No nytkö tuli lähtö Orpolle?
Pieniä oli Marinin aamupalasilakat joulukaloiksi vrt. Orpon 35 miljoonan euron kähmintä johonkin Vapaavuoren urheiluhall1941011Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad38755- 14690
Sama ransetti taas!
Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver21680- 37673
Miksi Lapset kiusaa yöllä
Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä30671Tehdäänkö tänään toiveista totta?
Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..46617Viimeinen lankafest
Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .17603