Puheloinen

Tuleva puolustusvoimain komentaja Puheloinen onkin osoittautunut isänmaalliseksi ja järkeväksi maavoimien mieheksi (päin vastoin kuin Natomies Kaskeala). Hänhän totesi pari päivää sitten Aamulehden haastattelussa, että Suomea ei laajana maana voida puolustaa millään 40000 miehen palkka-armeijalla, jota Natokiimaiset ajavat. Tämäkin määrä palkkasotilaita edellyttäisi Puheloisen mukaan 100% nostoa nykyisiin kustannuksiimme.

Kun Suomi joutuu puolustamaan maa-aluettaan aina yksin, ei Nato-jäsenyys onneksi tule koskaan realisoitumaan. Ainoastaan, jos maanpetturihallitukselle annettaisiin vapaat kädet, se voisi yrittää poistaa armeijalta Suomen puolustamisen velvoitteen.

Nato ja yleinen asevelvollisuushan ei toimi - ei Yhdysvaltain intressien eikä moninkertaisten kustannuksen vuoksi. Suomelle sopii hyvin kenraali Puheloisenkin kristallinkirkkaasti näkemä aluepuolustusdoktriini, jota vaalikaamme.

Aamulehdestä sen verran, että nauratti oikein kun Puheloisen haastattelu löytyi sisäsivuilta jostain alareunasta. Ei tainnut haastattelun sisältö olla pt. Matti Apusen intressien mukainen - päinvastaisessa tilanteessa otsikko olisi huutanut kissankokoisilla kirjaimilla etusivulla. On koomista nähdä kuinka prof. Osmo Apusen poika käy loputonta isäkapinaansa.

Joku hourupää totesi tällä palstalla, että kuinka ne 3000€:n miehet saadaan sieltä sorvien ääristä asepalvelukseen. Eikähän ne koodaushommat jätetä kiireen vilkkaa, kun lähdemme torjumaan vihollista. Näiltä pikkupojilta on kokoomuksen propagandan kautta unohtunut se tärkein prinsiippi: yleinen etu käy yksityisen edun edellä.
11243
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Komentaja toimii johdonmukaisesti yhdessä koko vapaan maailman kanssa. (kohti osoitettua päämäärää)

Äänestä
  • Taitaisivat ne kaikenmaailman natot ja puolustusytimet laskea Suomen vain mukavaksi hidasteeksi, jos vihollinen tulee idästä. Naton esikunnissa ei kukaan täysipäinen johtaja harkitse tosissaan Suomen auttamista, vaan Suomi auttaa Natoa. Voittamaan aikaa. Suomesta länteen ja etelään on vettä ja sen yli ei kannata apuja lähetellä.

    Suomi siis joutuisi mukaan Naton kiistoihin, mutta apua ei saisi Suomi, vaan Nato.

    Äänestä

  • viimeiseen suomalaiseen! kirjoitti:

    Taitaisivat ne kaikenmaailman natot ja puolustusytimet laskea Suomen vain mukavaksi hidasteeksi, jos vihollinen tulee idästä. Naton esikunnissa ei kukaan täysipäinen johtaja harkitse tosissaan Suomen auttamista, vaan Suomi auttaa Natoa. Voittamaan aikaa. Suomesta länteen ja etelään on vettä ja sen yli ei kannata apuja lähetellä.

    Suomi siis joutuisi mukaan Naton kiistoihin, mutta apua ei saisi Suomi, vaan Nato.

    tarvitsevan, kuten aina ennenkin. Suomi on ainoa läntinen demokratia Venäjän rajalla, joka ei ole hakenut Naton jäsenyyttä. Parin vuoden päästä Georgia ja Ukraina ovat täysjäseniä, Suomi n. 5v päästä. Sen jälkeen Venäjän valloitussodat ovat historiaa.

    Äänestä

  • 'Iivan kirjoitti:

    Suomen kansa on viisasta kuten tuleva komentajakin: 40000 miehen Nato-armeijalla ei Suomen aluetta pystytä puolustamaan. Isänmaalliset voimat onneksi pystyvät torjumaan kokoomuksen myyräntyöt.

    Kylmän sodan aikaiset nöyristelijät ja historianväärentäjät ovat näköjään nollanneet muistista sen ainoan hyvän, mikä suomettumisen aikana opittiin. Erossa pysymisen.

    Sota ei ole mitään tietokonepeliä. Sodassa sattuu oikeasti. Meidän ei tarvitse kehitellä mitään pleikkarin karttaa kauniiksi liittolaiskerhoksi, jolla vastustetaan inhaa itää. Kyllä se itä tunnetaan. Erossa pysyminen tarkoittaa, että pysytään erossa idän puuhista ja samoin määrätynlaisista lännen puuhista ja pidetään oma puolustus sellaisena, että sitä sattuu, joka tänne tulee.

    Äänestä

  • alueensa kirjoitti:

    Suomen kansa on viisasta kuten tuleva komentajakin: 40000 miehen Nato-armeijalla ei Suomen aluetta pystytä puolustamaan. Isänmaalliset voimat onneksi pystyvät torjumaan kokoomuksen myyräntyöt.

    40 000 miehen armeija ei riitä muuhun kuin miehittäjän apuun miliisiksi. Katsokaa karttaa. Suomen koko ja liikenneyhteydet tarkoittavat, että järkevä reserviarmeija on ainoa vaihtoehto, jonka joku vihamielinen ulkovalta viitsii ottaa huomioon. Reserviarmeijaa pelätään sekä sotatoimissa että niiden jälkeen! Katsokaa taaskin Suomen karttaa!

    Äänestä

  • 'Iivan kirjoitti:

    tarvitsevan, kuten aina ennenkin. Suomi on ainoa läntinen demokratia Venäjän rajalla, joka ei ole hakenut Naton jäsenyyttä. Parin vuoden päästä Georgia ja Ukraina ovat täysjäseniä, Suomi n. 5v päästä. Sen jälkeen Venäjän valloitussodat ovat historiaa.

    Saahan sitä natouskovaiset uneksia mitä tahansa.Mutta
    se on faktaa että viidenvuoden kuluttua tämä
    maa on niin korviaan myöten velkaantunut
    että natojäsenyydestä ja sen tähtitieteelisistä
    kustannuksista yksikään veromaksaja ei halua
    tietää yhtään mitään.

    Äänestä

  • Ruuneperkit lukuun kirjoitti:

    40 000 miehen armeija ei riitä muuhun kuin miehittäjän apuun miliisiksi. Katsokaa karttaa. Suomen koko ja liikenneyhteydet tarkoittavat, että järkevä reserviarmeija on ainoa vaihtoehto, jonka joku vihamielinen ulkovalta viitsii ottaa huomioon. Reserviarmeijaa pelätään sekä sotatoimissa että niiden jälkeen! Katsokaa taaskin Suomen karttaa!

    Kukaan ei pelkää mitään reserviarmeijaa, jolla on 40 - 50 vuotta vanhat varusteet. Modernia sotavarustusta on Suomessa alle 20000 sotilaalle, ei edes 40000:lle!!

    Historiasta:
    - pelkäsikö Hitler Puolan 1800-luvulle jäänyttä armeijaa 1939 (sama 40 v ero...)
    - pelkäsikö Nato Kosovossa Voiska Jugoslaviaa (vain 20 v jäljessä ajasta...)
    - pelkäsikö USA Irakissa yli miljoonan miehen reserviarmeijaa?

    Vastaus: eivät pelänneet, koska ei tarvinnut. Sama juttu modernisoitujen Venäjän asevoimien kohdalla. Eivät pelkää yhtään Suomen reserviarmeijaa, ei.

    Ainoa tapa saada pelotetta on liittyä NATO:on, sitä pelätään kyllä. Ja sitten se määrärahojen merkittävä korottaminen, jolla edes noin 140 000 - 150 000 miestä varustetaan edes tyydyttävästi 2020-luvun tasolle. Se on 10 vuoden projekti ja maksaa 40 - 50 MRD €.

    Siinä lääkkeet ja muu kaikki on ihan paskanjauhantaa.

    Mutta huoli pois punikit, kyllä kommaripetturit pitävät huolta, että em jää kyllä haveeksi. Ja siten Suomen kohtalo on edelleen Moskovan kädessä, niinkuin 50 - 70-luvuillakin...

    Äänestä

löytyy vielä järkeviäkin Suomen etujen ajajia.

VR

Äänestä

Toivottavasti jokainen ala tajuta miksi venäjä ostaa täältä suomesta suuria alueita,asuntoja,hotellejä ja asentaa jo sinne tänne teknisia laitteita..surullista on se että sinisilmäyden takia suomea viedään kuin kissa rotan.. venäjä kun ei anna suomelle anteeksi sitä-etteivät saaneet Helsinkiä haltuunsa 4:päivässä,mitä oli heidän tavoite,kun sen sodan aloittivat...nyt on surullista huomata kuin samat sanat kuulee kansanedustajista ja monilta"""EI KUKAAN SUOMEEN HYÖKKÄÄ"""EIKÄ ME TARVITA MITÄÄN ASEITA JNE..Itse olen varma että tänne tullaan taas,silloin jos pitäisi pärjäillä naisarmeijalla niin huonosti käy..miehiä kun ei armeijaa kiinnosta enään..Ja miksi kiinnostaisi,koska ovat heikommassa asemassa kuin naiset sielä..--NATO ON AINOA MEIDÄN PUOLUSTAJA,KUN PAHUUS TULEE--Jumala meitä armahtakaa!!!

Äänestä
  • ja muutaman muun paikan.

    Mutta sehän on tietysti eri asia?

    Vai oletko peräti työtön?

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

järkimiehiä! kirjoitti:

Tuleva puolustusvoimain komentaja Puheloinen onkin osoittautunut isänmaalliseksi ja järkeväksi maavoimien mieheksi (päin vastoin kuin Natomies Kaskeala). Hänhän totesi pari päivää sitten Aamulehden haastattelussa, että Suomea ei laajana maana voida puolustaa millään 40000 miehen palkka-armeijalla, jota Natokiimaiset ajavat. Tämäkin määrä palkkasotilaita edellyttäisi Puheloisen mukaan 100% nostoa nykyisiin kustannuksiimme.

Kun Suomi joutuu puolustamaan maa-aluettaan aina yksin, ei Nato-jäsenyys onneksi tule koskaan realisoitumaan. Ainoastaan, jos maanpetturihallitukselle annettaisiin vapaat kädet, se voisi yrittää poistaa armeijalta Suomen puolustamisen velvoitteen.

Nato ja yleinen asevelvollisuushan ei toimi - ei Yhdysvaltain intressien eikä moninkertaisten kustannuksen vuoksi. Suomelle sopii hyvin kenraali Puheloisenkin kristallinkirkkaasti näkemä aluepuolustusdoktriini, jota vaalikaamme.

Aamulehdestä sen verran, että nauratti oikein kun Puheloisen haastattelu löytyi sisäsivuilta jostain alareunasta. Ei tainnut haastattelun sisältö olla pt. Matti Apusen intressien mukainen - päinvastaisessa tilanteessa otsikko olisi huutanut kissankokoisilla kirjaimilla etusivulla. On koomista nähdä kuinka prof. Osmo Apusen poika käy loputonta isäkapinaansa.

Joku hourupää totesi tällä palstalla, että kuinka ne 3000€:n miehet saadaan sieltä sorvien ääristä asepalvelukseen. Eikähän ne koodaushommat jätetä kiireen vilkkaa, kun lähdemme torjumaan vihollista. Näiltä pikkupojilta on kokoomuksen propagandan kautta unohtunut se tärkein prinsiippi: yleinen etu käy yksityisen edun edellä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu