Sillä kävi tässä eräänä pahaa-aavistamattomana myöhäisiltana niin, että olin ollut katsomassa kymppiuutisia, näin kymppiuutisten yhteydessä Kataisen hymyn ja lähdin pahaa-aavistamatta nukkumaan. En siis tänä yönä mutta kerran aikaisemmin, noin muutama viikko sitten. Kävi lisäksi niin tuona iltana, että kompastuin Kataisen hymyn kareen vielä kajastaessa silmissäni makuuhuoneen mattoon. Löin otsani sängyn laitaan.
Kataisen hymy katosi yhdellä moukarin iskulla silmistäni. Sen sijaan silmissäni musteni kokonaan. Hetken luulin, että musta on uusi trendiväri. Trendivärin yhtenäisyyttä sotkivat vain päässäni pyörivät tähdet. Hetken kirkasääninen pikkulintu visersi reviirilauluaan omassa päässäni.
Ajattelin hetken, että luultavasti jossain luonnon keskellä pitkälläni linnun laulupuun alla. Silmäni ympärystät sen sijaan muuttuivat tummanpuhuviksi. Peukalo murtui vasemmasta kädestä ensimmäisen ja toisen nivelen välistä. Se turposi pyöreämmäksi kuin tennispallo. Oikean käteni ranne jäi kyljen alle ja murtui kahdesta kohtaa. Kohdasta, johon ranne jäi kyljen alle kaatuessani, murtui vain kaksi kylkiluuta.
Herätessäni jossain vaiheessa sängyn vierestä en hetkeen tiennyt, missä mennään. Linnun viserryskin oli lakannut. Olin vieläkin täysin pimeässä. Jotenkin kuitenkin tuntui, että kaikki ei ollut oikein reilassa. Muistin kyllä pahaenteisen Kataisen hymyn vielä kaiken surkeuden keskelläkin ikään kuin ennustaen pahan onneni jatkuvan.
Mutta nopeasti selvisi peukaloni, ranteeni ja kylkiluiden tila huumaavasta särystä ja liikkumattomasta jäykkyydestä, joka johtui kipua kihelmöivastä turvotuksesta. Menin kylpyhuoneeseen ja peili totesi ruumiini ramman tilan turvoksissa olevien. Kaikki alkoi seljetä. Soitin nopeasti hälytyskeskukseen saadakseni ambulanssin painamalla numerot vasemman käden etusormella, sillä oikeaa kättä särki vielä enemmän kuin vasenta. Oikea käsi ei liikkunut juuri ollenkaan sillä oikeaa kylkeä vihloi pienestäkin kädenheilautuksesta.
Soitin siis hälytyskeskukseen. Odottelin vastausta kymmeniä minuutteja ja mitään tapahtunut. Ihmettelin asiaa. Yritin saada muuta kuljetusta. Toisella yrittämällä sain sitten sairasauton. Matka oli mieltäkohottava ainakin negatiivisessa mielessä. Valoristeyksessä siviiliauto iskeytyi sairasauton kylkeen. Tällä kertaa vasen sääriluu murtui 15 senttiä polven alapuolelta.
Toinen sairasauto sai lopulta luukasani päivystysasemalle saakka. Tarinan jatkoon kuului ehdottomasti, että mikään ei ole onnistunut tähän päivään asti. Asemalla odottelin lääkäriä kymmenen tuntia. No sitten kyseinen lääkäri ei voinutkaan tutkia, sillä oli kiireisempi tapaus.
Kunnassa on huutava pula lääkäreistä ja tällä kertaa kaikki lääkärit olivat yksissä tuumin A-viruksen kourissa. Lisäksi huoneessa oli useita muita saman viruksen kantajia odottamassa vastaanottoa parilta kunnassa käynnillä olevalta keikkalääkäriltä.
Toiminta oli äärimmäisen hidasta ja tuskaista. Vieressäni istui nuorehko nainen, pärski A-virusta päälleni. Lisäksi hän puhui läpikotaisin elämänsä ongelmista, joita perheellisellisellä riittää nykyisessä Suomessa. Toinen hänen omista lapsistaan joutuu olemaan koulussa, jossa lapsi on joutunut koulukiusauksen kohteeksi. Lisäksi lapsen opettaja pitää pahasti koulukiusauksen kohteena olevaa syypäänä kiusaukseen... kuuntelin järkyttävää tarinaa oman lähes kaiken ajattelun keskeyttävän puuduttavan särkyni keskellä. Lisäksi nainen pelkäsi viedä lastansa kouluun, koska siellä oli uhkailtu pommilla.
Hämärästi kaikenkattavan tuskan keskellä muistan, että naisella oli toinenkin lapsi, joka joutui olemaan päiväkodissa järkyttävissä olosuhteissa ylisuuressa päiväkotiryhmässä.
Tämän kaiken jouduin oikein lyhyesti sanottuna kokemaan Kataisen hymyn jälkeen 20 tunnin aikana päivystysasemalla.
Apu tuli oikeaan aikaan, kai. Tai ainakin se tuli. Odotusta siihen asti oli kertynyt puhelimessa 50 minuuttia, kahdessa ambulanssissa neljän kilometrin matkalla tunti kaksikymmentä minuuttia ja päivystysasemalla 20 tuntia aivan järisyttävän tuskaisissa olosuhteissa. Siis yhteensä 22 tuntia ja kymmenisen minuuttia.
Mutta tuliko apu sittenkään oikeaan aikaan, sillä joudun menemään vielä uudestaan korjausleikkaukseen. Sillä kaikki sääriluuhun, vasemman käden etusormeen ja oikean käden ranteeseen tehdyt kolme leikkausta epäonnistuivat. Lisäksi oikean silmän silmäpohjassa oli vaurio, jota operoitiin ja se ei vielä ole täysin kunnossa. Kaikki tämä oli totta Nyky-Suomessa. Nykyään kun tiedän näkeväni Kataisen hymyineen lehdessä, televisiossa tai elävänä, suljen silmäni ja käännyn totaalisesti poispäin, jotta vältyn näkemästä tuota pahaa onnea surkealla tavalla tuottavaa Kataisen hymyä. Kymppiuutisetkin jäävät katsomatta, sillä Katainen on niissä useinkin päähenkilö.
Tähän asti Kataisen hymyn näkemisen jälkeen, josta on kulunut toista kuukautta, ainoat valonpilkahdukset ovat olleet, kun kaatumisen jälkeen näin tähtiä silmissäni ja korvissani soi linnun viserrys. Kaiken kaikkiaankin vallitsevana trendivärinä elämässäni loukkaantumisen tuloksena on ollut musta ja tumman harmaa.
Yhteiskunta ei ole todella kohdellut tai hoitanut vaikeuksiin eli Kataisen hymyn kohteeksi joutunutta ihmistä silkkihansikkaalla. Näyttää, että yhteiskunnan resurssit ovat kaikkiaankin putsattu vahvempien ja pitkäkätisempien taskuun. Edunvalvontajärjestelmä tässä yhteisunnassa eli Suomessa ei ole toiminut alkuunkaan tavallisen ihmisen hyväksi.
Kataisen hymy katosi yhdellä moukarin iskulla silmistäni. Sen sijaan silmissäni musteni kokonaan. Hetken luulin, että musta on uusi trendiväri. Trendivärin yhtenäisyyttä sotkivat vain päässäni pyörivät tähdet. Hetken kirkasääninen pikkulintu visersi reviirilauluaan omassa päässäni.
Ajattelin hetken, että luultavasti jossain luonnon keskellä pitkälläni linnun laulupuun alla. Silmäni ympärystät sen sijaan muuttuivat tummanpuhuviksi. Peukalo murtui vasemmasta kädestä ensimmäisen ja toisen nivelen välistä. Se turposi pyöreämmäksi kuin tennispallo. Oikean käteni ranne jäi kyljen alle ja murtui kahdesta kohtaa. Kohdasta, johon ranne jäi kyljen alle kaatuessani, murtui vain kaksi kylkiluuta.
Herätessäni jossain vaiheessa sängyn vierestä en hetkeen tiennyt, missä mennään. Linnun viserryskin oli lakannut. Olin vieläkin täysin pimeässä. Jotenkin kuitenkin tuntui, että kaikki ei ollut oikein reilassa. Muistin kyllä pahaenteisen Kataisen hymyn vielä kaiken surkeuden keskelläkin ikään kuin ennustaen pahan onneni jatkuvan.
Mutta nopeasti selvisi peukaloni, ranteeni ja kylkiluiden tila huumaavasta särystä ja liikkumattomasta jäykkyydestä, joka johtui kipua kihelmöivastä turvotuksesta. Menin kylpyhuoneeseen ja peili totesi ruumiini ramman tilan turvoksissa olevien. Kaikki alkoi seljetä. Soitin nopeasti hälytyskeskukseen saadakseni ambulanssin painamalla numerot vasemman käden etusormella, sillä oikeaa kättä särki vielä enemmän kuin vasenta. Oikea käsi ei liikkunut juuri ollenkaan sillä oikeaa kylkeä vihloi pienestäkin kädenheilautuksesta.
Soitin siis hälytyskeskukseen. Odottelin vastausta kymmeniä minuutteja ja mitään tapahtunut. Ihmettelin asiaa. Yritin saada muuta kuljetusta. Toisella yrittämällä sain sitten sairasauton. Matka oli mieltäkohottava ainakin negatiivisessa mielessä. Valoristeyksessä siviiliauto iskeytyi sairasauton kylkeen. Tällä kertaa vasen sääriluu murtui 15 senttiä polven alapuolelta.
Toinen sairasauto sai lopulta luukasani päivystysasemalle saakka. Tarinan jatkoon kuului ehdottomasti, että mikään ei ole onnistunut tähän päivään asti. Asemalla odottelin lääkäriä kymmenen tuntia. No sitten kyseinen lääkäri ei voinutkaan tutkia, sillä oli kiireisempi tapaus.
Kunnassa on huutava pula lääkäreistä ja tällä kertaa kaikki lääkärit olivat yksissä tuumin A-viruksen kourissa. Lisäksi huoneessa oli useita muita saman viruksen kantajia odottamassa vastaanottoa parilta kunnassa käynnillä olevalta keikkalääkäriltä.
Toiminta oli äärimmäisen hidasta ja tuskaista. Vieressäni istui nuorehko nainen, pärski A-virusta päälleni. Lisäksi hän puhui läpikotaisin elämänsä ongelmista, joita perheellisellisellä riittää nykyisessä Suomessa. Toinen hänen omista lapsistaan joutuu olemaan koulussa, jossa lapsi on joutunut koulukiusauksen kohteeksi. Lisäksi lapsen opettaja pitää pahasti koulukiusauksen kohteena olevaa syypäänä kiusaukseen... kuuntelin järkyttävää tarinaa oman lähes kaiken ajattelun keskeyttävän puuduttavan särkyni keskellä. Lisäksi nainen pelkäsi viedä lastansa kouluun, koska siellä oli uhkailtu pommilla.
Hämärästi kaikenkattavan tuskan keskellä muistan, että naisella oli toinenkin lapsi, joka joutui olemaan päiväkodissa järkyttävissä olosuhteissa ylisuuressa päiväkotiryhmässä.
Tämän kaiken jouduin oikein lyhyesti sanottuna kokemaan Kataisen hymyn jälkeen 20 tunnin aikana päivystysasemalla.
Apu tuli oikeaan aikaan, kai. Tai ainakin se tuli. Odotusta siihen asti oli kertynyt puhelimessa 50 minuuttia, kahdessa ambulanssissa neljän kilometrin matkalla tunti kaksikymmentä minuuttia ja päivystysasemalla 20 tuntia aivan järisyttävän tuskaisissa olosuhteissa. Siis yhteensä 22 tuntia ja kymmenisen minuuttia.
Mutta tuliko apu sittenkään oikeaan aikaan, sillä joudun menemään vielä uudestaan korjausleikkaukseen. Sillä kaikki sääriluuhun, vasemman käden etusormeen ja oikean käden ranteeseen tehdyt kolme leikkausta epäonnistuivat. Lisäksi oikean silmän silmäpohjassa oli vaurio, jota operoitiin ja se ei vielä ole täysin kunnossa. Kaikki tämä oli totta Nyky-Suomessa. Nykyään kun tiedän näkeväni Kataisen hymyineen lehdessä, televisiossa tai elävänä, suljen silmäni ja käännyn totaalisesti poispäin, jotta vältyn näkemästä tuota pahaa onnea surkealla tavalla tuottavaa Kataisen hymyä. Kymppiuutisetkin jäävät katsomatta, sillä Katainen on niissä useinkin päähenkilö.
Tähän asti Kataisen hymyn näkemisen jälkeen, josta on kulunut toista kuukautta, ainoat valonpilkahdukset ovat olleet, kun kaatumisen jälkeen näin tähtiä silmissäni ja korvissani soi linnun viserrys. Kaiken kaikkiaankin vallitsevana trendivärinä elämässäni loukkaantumisen tuloksena on ollut musta ja tumman harmaa.
Yhteiskunta ei ole todella kohdellut tai hoitanut vaikeuksiin eli Kataisen hymyn kohteeksi joutunutta ihmistä silkkihansikkaalla. Näyttää, että yhteiskunnan resurssit ovat kaikkiaankin putsattu vahvempien ja pitkäkätisempien taskuun. Edunvalvontajärjestelmä tässä yhteisunnassa eli Suomessa ei ole toiminut alkuunkaan tavallisen ihmisen hyväksi.
Vastaukset 4
Vanhimmat
mitä kerrot sydäntäsarkevästi vai kerroitko vain eräänlaisen pienoisnovellin. Novelliksi aika hieno, sillä löysin siitä jopa kerroksellisuutta parin kolmen kerroksen verran. Pari kirjoitusvirhettä jäi.
minulle mutta tarinana kokonaisuudessaan ei. Se on todella pikanovelli, vaikka en sitä siksi aikonut vaan jonkinlaiseksi kertomukseksi siitä mitä koko ajan tapahtuu. Noita asioita tapahtuu tuhansille ja jopa sadoille tuhansille suomalaisille todellisuudessakin.
kertomuksessasi.
oikeasti, mutta jotta sain siitä kokonaisen tarinan, piti tehdä kokonainen kertomus, jotta se olisi edes hieman kiinnostava. Kaikki tosiaan alkoi Kataisen hymystä ja päätyi luumurskajaisiin. Ranne murtui, kylkiluita murtui leuka lensi lattiaan, otsa osui sängyn laitaan, hetken aikaa näkyi tähtiä ja niin edelleen. Kolaria ei sattunut.