Jumala antoi Poikansa välityksellä ihmiskunnalle sen evankeliumin, johon uskomalla ihminen saa toivon iankaikkisesta elämästä.
Aikain saatossa ihminen on järjellään tulkinnut Jumalan tahtoa, tehnyt omia käsityksiään tukevia raamatunkäännöksiä sekä ottanut oppinsa perustaksi piispojen ja paavien hyväksymiä harhaoppeja. Niistä ylivoimaisesti suurin hapatus on kolminaisuusoppi.
Ihmisen pitää pelastuakseen etsiä sitä totuutta, minkä Jeesus opetti. Erityisesti 1800-luvulla perustetut uskonliikkeet ovat harhaopin innokkaimpia levittäjiä. Kun ihminen uskoo vain Jeesuksen sanaa ja opetusta, hän pelastuu, mutta uskomalla lahkojen oppeja, joudut kadotukseen. Raamattu antaa vakavan varoituksen juuri sellaisista eksyttäjistä näin:
2. Joh. 1:9
Kuka ikinä menee edemmäksi eikä pysy Kristuksen opissa, hänellä ei ole Jumalaa; joka siinä opissa pysyy, hänellä on sekä Isä että Poika.
Näistä uskonnollisista puolueista Suomessa vaikuttavat helluntailaiset, jehovat, adventisti, mormoonit ja tietysti instituutio nimeltään kirkko. Niillä on oppinaan keksimänsä harhaopit.
Näitä kaikkia on syytä varoa, sillä ne tuputtavat innokkaasti omaa keksimäänsä hapatustaan, joka ei ole Jumalasta. Myös tällä palstalla on niitä, jotka yrittävät saada ihmisiä mukaan tukemaan "uskonliikettään", ja uskomaan kolminaisuusoppia ym.
Aikain saatossa ihminen on järjellään tulkinnut Jumalan tahtoa, tehnyt omia käsityksiään tukevia raamatunkäännöksiä sekä ottanut oppinsa perustaksi piispojen ja paavien hyväksymiä harhaoppeja. Niistä ylivoimaisesti suurin hapatus on kolminaisuusoppi.
Ihmisen pitää pelastuakseen etsiä sitä totuutta, minkä Jeesus opetti. Erityisesti 1800-luvulla perustetut uskonliikkeet ovat harhaopin innokkaimpia levittäjiä. Kun ihminen uskoo vain Jeesuksen sanaa ja opetusta, hän pelastuu, mutta uskomalla lahkojen oppeja, joudut kadotukseen. Raamattu antaa vakavan varoituksen juuri sellaisista eksyttäjistä näin:
2. Joh. 1:9
Kuka ikinä menee edemmäksi eikä pysy Kristuksen opissa, hänellä ei ole Jumalaa; joka siinä opissa pysyy, hänellä on sekä Isä että Poika.
Näistä uskonnollisista puolueista Suomessa vaikuttavat helluntailaiset, jehovat, adventisti, mormoonit ja tietysti instituutio nimeltään kirkko. Niillä on oppinaan keksimänsä harhaopit.
Näitä kaikkia on syytä varoa, sillä ne tuputtavat innokkaasti omaa keksimäänsä hapatustaan, joka ei ole Jumalasta. Myös tällä palstalla on niitä, jotka yrittävät saada ihmisiä mukaan tukemaan "uskonliikettään", ja uskomaan kolminaisuusoppia ym.
Vastaukset 18
Vanhimmat
Jesaja:
7:14 Sentähden Herra itse antaa teille merkin: Katso, neitsyt tulee raskaaksi ja synnyttää pojan ja antaa hänelle nimen Immanuel.
harhaoppeja, mutta kun tuosta hirvaksesta ei pääse
millään eroon!
Hän paasaa noita harhaisia käsityksiään joka aloi-
tukseen. Taitaa olla yksinäinen ja huomionkipeä
kaveri.
Liekö jehovatodistaja?
Luotetaan me vain Raamattuun, 2. Kor 13:13
Herran Jeesuksen Kristuksen armo,Jumalan rakkaus
ja Pyhän-Hengen osallisuus olkoon kaikkien teidän
kansanne".
eroon totuudesta, joka on Jumalan sana.
Joh.8:31-32
31 Niin Jeesus sanoi niille juutalaisille, jotka uskoivat häneen: "Jos te pysytte minun sanassani, niin te totisesti olette minun opetuslapsiani;
32 ja te tulette tuntemaan totuuden, ja totuus on tekevä teidät vapaiksi".
En ole minkään amerikkalaisen lahkon orja. Niitä alistettuja palstalla näyttäisi olevan melkoisen paljon.
mutta miksi siitä huolimatta olet hylännyt Jumalan sanan ja kelaat noita harhaoppeja?
tuollainen jauhaminen, tiedät että minä perustelen mielipiteeni Jeesuksen opilla. Se saattaa olla harhaoppisille liian terävä kaksiteräinen miekka...
sinun miekkaasi kovinkaan teräväksi, pikemmin päinvastoin.
Teillä harhaoppisilla kun tuo Raamatuntuntemuskin
on aika heikkoa!
Ei se, että on kova into olla äänessä, ole mikään
todiste oikeasta opista!
mitä kaksiteräinen miekka todistaa?
1.Kor.8:5-6
5 Sillä vaikka olisikin niin sanottuja jumalia, olipa heitä sitten taivaassa tai maassa, ja niitä on paljon semmoisia jumalia ja herroja,
6 niin on meillä kuitenkin ainoastaan yksi Jumala, Isä, josta kaikki on ja johon me olemme luodut, ja yksi Herra, Jeesus Kristus, jonka kautta kaikki on, niin myös me hänen kauttansa
Siinä on Jumalan pyhää sanaa, uskotoko siihen?
Joh 10:30
""Minä ja Isä olemme yhtä."
"Joka on nähnyt minut, on nähnyt Isän."
Sinulla taitaa olla vain yksiteräinen miekka!
Tuo yksi Jumala on Isä, Poika ja Pyhä-Henki!
että myös me olemme TÄYDELLISESTI YHTÄ Isän ja pojan kanssa samalla tavalla NIIN KUIN Isä ja poika ovat yhtä; [Joh. 17:21-23 | Ef.1:10]?
Vastaa, uskotko sinä nämä kohdat Jumalan sanaksi?
sinut, on nähnyt myös Isän?????
Tuo Joh 17:21-23 puhuu hengen yhteydestä uskovien ja Jumalan kanssa, jotta maailma näkisi heissä
Jumalan kuvan!
Se ei tarkoita fyysistä yhteyttä!
Jeesus kertoo itsestään, Joh 17:5
"Ja nyt, Isä, kirkasta sinä minut sillä kirkkaudella, joka minulla oli sinun tykönäsi,
ENNENKUIN MAAILMA OLIKAAN."
Jes 9:5
"Sillä lapsi on meille syntynyt. Poika on meille annettu,
jonka hartioilla on herraus, ja hänen nimensä on:
Ihmeellinen neuvonantaja, Väkevä Jumala,
Iankaikkinen Isä, Rauhanruhtinas."
samaa apostolit opettivat kaikista Jumalan valituista. Sillä olemme olleet ja nimetyt Kristuksen jäseniksi jo ennen maailman perustamista:
Ef. 1:4
"niin kuin hän ennen maailman perustamista oli hänessä valinnut meidät olemaan pyhät ja nuhteettomat hänen edessään, rakkaudessa",
Ilm. 17:8
"Peto, jonka sinä näit, on ollut, eikä sitä enää ole, mutta se on nouseva syvyydestä ja menevä kadotukseen; ja ne maan päällä asuvaiset, joiden nimet eivät ole kirjoitetut elämän kirjaan, hamasta maailman perustamisesta, ihmettelevät, kun he näkevät pedon, että se on ollut eikä sitä enää ole, mutta se on tuleva."
Kaikki näkyväinen se siinä vain ihmettelee näkyväisten muuttumista näkymättömäksi!
"meille, jotka emme katso näkyväisiä, vaan näkymättömiä; sillä näkyväiset ovat ajallisia, mutta näkymättömät iankaikkisia," — meille näkymättömien katseleminen ymmärryksellä on luonnollista, [2.Kor. 4:18].
olla parhaita puoliasi!
"Ef. 1:4
"niin kuin hän ennen maailman perustamista oli hänessä valinnut meidät olemaan pyhät ja nuhteettomat hänen edessään, rakkaudessa".
Ei tuossa puhuta mitään siitä, että me olisimme
olleet olemassa ennen maailman perustamista, KUTEN
JEESSUS OLI!!!!!
helluntailaisuus on täysin eksyksissä, sillä olemme olleet Kristuksessa alusta alkaen jo ennen maailman perustamista ja olemme siitä SAMASTA YHDESTÄ kuin Kristuskin;
Hepr. 2:11
"Sillä sekä hän, joka pyhittää, että ne, jotka pyhitetään, ovat kaikki alkuisin yhdestä. Sen tähden hän ei häpeä kutsua heitä veljiksi",
Syntiinlankeemuksessa kaikki hajosi ja levisi synnintekijöiden käsiin, ja nyt on menossa kaiken ennalleen asettaminen;
Apostolien teot 3
20 että virvoituksen ajat tulisivat Herran kasvoista ja hän lähettäisi hänet, joka on teille edeltä määrätty, Kristuksen Jeesuksen.
21 Taivaan piti omistaman hänet niihin aikoihin asti, jolloin kaikki jälleen kohdallensa asetetaan*, mistä Jumala on ikiajoista saakka puhunut pyhäin profeettojensa suun kautta."
20 And he shall send Jesus Christ, which before was preached unto you:
21 Whom the heaven must receive until the times of restitution* of all things, which God hath spoken by the mouth of all his holy prophets since the world began.
[*restitution of all things = "kaikkien asioiden ennalleen palauttaminen].
???????????????????????????????????????????
muutamia esimerkkejä. Mutta tutki kaikki, etenkin Paavalin selitykset, minkä esikuvaa hapatus on:
2. Moos. 12:19
"Seitsemään päivään älköön hapanta taikinaa olko teidän taloissanne; sillä jokainen, joka hapanta leipää syö, hävitettäköön Israelin kansasta, olipa hän muukalainen tai maassa syntynyt."
2. Moos. 12:20
"Älkää syökö mitään hapanta, vaan syökää happamatonta leipää, missä asuttekin."
2. Moos. 13:3
"Ja Mooses sanoi kansalle: "Muistakaa tämä päivä, jona te lähditte Egyptistä, orjuuden pesästä; sillä Herra vei teidät sieltä pois väkevällä kädellä. Sen tähden älköön mitään hapanta syötäkö."
1. Kor. 5:6
"Ei ole hyvä, että kerskaatte. Ettekö tiedä, että vähäinen hapatus hapattaa koko taikinan?"
1. Kor. 5:7
"Peratkaa pois vanha hapatus, että teistä tulisi uusi taikina, niin kuin te olettekin happamattomat; sillä onhan meidän pääsiäislampaamme, Kristus, teurastettu."
Gal. 5:9
"Vähäinen hapatus hapattaa koko taikinan."
syödä mitään hapanta, esim: ruisleipää, piimää, jukurttia ja kaljaakin sanotaan happamaksi. Niin ja viiliä ym. sellaista ei saa syödä. No itse en kylläkään noudata tuota, mutta sentakia taidan vatsaani sitten joutuu sairastamaankin, vai johtuisko liiasta kahvin juonnista?
esikuvallisia hengellisestä elämästä. Raamattu tarkoittaa hapatuksella esim. kateutta, katkeruutta, vihaa, ahneutta jne.
Room. 7:14
"Sillä me tiedämme, että laki on hengellinen, mutta minä olen lihallinen, myyty synnin alaisuuteen."
1. Kor. 5:8
"Viettäkäämme siis juhlaa, ei vanhassa hapatuksessa eikä ilkeyden ja pahuuden hapatuksessa, vaan puhtauden ja totuuden happamattomuudessa."
Ef. 6:12
"Sillä meillä ei ole taistelu verta ja lihaa vastaan, vaan hallituksia vastaan, valtoja vastaan, tässä pimeydessä hallitsevia maailmanvaltiaita vastaan, pahuuden henkiolentoja vastaan taivaan avaruuksissa."
1. Piet. 2:1
"Pankaa siis pois kaikki pahuus ja kaikki vilppi ja ulkokultaisuus ja kateus ja kaikki panettelu",
sanoa, että varokaa hirvas-merkkisen nikin hapatusta, koska hän ei puhu Raamatun evankeliumia, vaan omaansa.