Jos menettäisit kaikki muut paitsi yhden aisteistasi, minkä pitäisit. (Aistit: näkö, kuulo, tunto, haju, maku).
.-.-.
.-.-.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Lähinnä voittaisi näköaistin sen vuoksi kun ihmisen näkökenttä on melko suppea, ja olisi vaikea kuvitella näkevänsä ilman että kuulee mitään. Korvat keräävät ääntä 360 asteelta ja äänimaailma on paljon monipuolisempi kuin tämä verkkokalvollamme vellova samankaltaisten objektien joukko.
Toisaalta taas jos ei ole tuntoaistia, olisi näköaisti liikkumisen kannalta lähestulkoon välttämätön. Jollei sitten kuuntelisi jokaista askeltaan ja käsien kosketusta johonkin pintään. Eikös tämä sokeiden keppikin perustu myös äänteen kun sillä nakutetaan ympäriinsä. Siltikin siis pitäytyisin kuuloaistin säilytämisessä.
Sitten vaan vituttaisi jos jossai festareilla menisi kuulo kokonan.
Tuntoaistin valinta olisi turvallisinta, mutta valitsisin silti näön.
Kuuroilla lienee eniten ongelmia mielen'terveytensä kanssa, eli sitä en voi siis jättää pois, haluan kuulla, mutta en näe,tunne,haista,maista joap,, tosi hauskaa, sehän on jo melkein kuin ilman kehoa, mutta onneksi rokki soi.
Itse pitäisi näön ja alkaisin opiskella jotain tieteenalaa. Ehkä voisin vielä antaa maailmalle jotain.
Kauhea skenaario, valitsi sitten mitä vaan... Tuntoaistin lisääminen listalle tekee siitä erityisen kauhean, koska sen puuttuminen vaikeuttaa elämää merkittävästi.
Visuaalisena ihmisenä valitsisin kuitenkin varmaan näön, vaikka sitten joutuisin jatkuvaan vaaraan satuttaa ja polttaa/paleltaa itseni, saada painehaavoja ja joutuisin käyttämään virtsakatetria.
Sillä yhden aistin puuttuessa ihmistä pidetään vammaisena tai rajaoittuneina ja raamatun mukaan tämmöinen ihminen ei saa saarnata vaan hänelle pitää saarnata!
Tunnottomilla sormilla voi kirjoittaa, ääniä kuulen päässäni, mutta ilman näköaistia en näkisi lukea tai kirjoittaa.
Itse en ole voinut tilanteeseeni vaikuttamaan. Olen syntymästäni lähtien ollut heikkonäköinen,mutta tilanteet meilläkin voi muuttua. On mahdollista kohdallani myös sokeutuminen. Noi vuoronumerot, kun ovat lähes jokaisessa virastossa ja pankissa. Ne ovat todella hankalia. Kyllä paljon on hyvääkin tullut vastaan. Ei se elämä tähän kaadu huumori kantaa.
Työnsaanti on vielä hankalampaa, kun ns.terveillä se ei ole vammaisen vika. Asenteissa olis vielä parannettavaa. Ei olla hulluja vaikka läheltä katsotaan. Toisten samassa tilanteessa elävien kanssa on hyvä pitää yhteyttä. Vertaistuki on tärkeää siksi jäsenyys alueyhdistyksessä ontärkeää ja tietysti toimiminen.
tamtadaa captain chaos;)
Koska olen visuaalinen ihminen.