Täytyyhän tätä Star Wars saagan viimeistä osaa episodi 6. Jedin Paluu(Return of the Jedi,1983) muistaa jotenkin neljännes vuosisadan jälkeen ensi-illastaan.Ohjaaja Richard Marquand sai kunnian saada päätökseen viimeisen luvun kolmiosaiseen trilogiaan.George Lucasilla oli vaikeuksia saada elokuvalleen Amerikkalaista Hollywood ohjaajaa,koska ohjaajaliitto antoi Lucasille sakot tekijätietojen pimittämisestä elokuvasarjan alkuteksteissä,joten Lucas palkkasi Hollywoodin ulkopuolelta Brittiläisen Richard Marquandin.
Star Wars saaga siis päättyi 16:ta vuodeksi tähän elokuvaan,vaikka vielä ennen Jedin Paluun kuvauksia v.1982. Lucas oli puhunut jopa yhdeksän osaisesta saagasta.Jotain draamaattista tapahtui Jedin Paluun kuvausten alkaessa,sillä käsikirjoitusta jouduttiin uusimaan esituotannon jo ollessa käynnissä.Tarinan lopullinen tiivistäminen tähän yhteen elokuvaan karsi melkoisesti joitakin oleellisia juoni-ideoita.Noista juoni-ideoista kuuluisin on varmasti Wookierodun pleneetta Kashyykin korvaaminen Endor nimisellä planeetalla.
George Lucas halusi viimeiseen Star Wars episodiinsa musiikkikohtauksen,tuosta musiikkikohtauksesta Jabba the Huttin majapaikassa tuli torso.Muppet tyylisten nukkien väkinäinen vääntäminen ja kääntäminen ei onnistunut odotusten kaltaisesti,joten 14.vuotta myöhemmin julkaistiin Star Wars special edition trilogia paranneltuine kohtauksineen,jossa on Jedin Paluussa digitaalinen musiikkiesitys laajennettuna kohtauksena.Endor planeetan Ewokkirotu esittäytyy primitiivisenä kansana,hassun näköiset karvapörröt joilla on aikomus hotkaista grillaamalla tarinan sankarit Luken,Hanin ja Wookien suihinsa.Ewokeistakin tuli tavallaan Muppetnukkien kaltaisia temmeltäjiä,joita pidettiin lapsellisina ja ärsyttävinä pelleinä Jar Jar Binksin tapaan.
Jedin Paluu on elokuvana tramaattisin ja viihteellisin Star Wars trilogian elokuvasta.Kokonaisuutena se on katsojia kahtiajakava elokuvakokemus,joko pidettiin elokuvan itsestäänselvästä visuaalisesta ilmeestä, tai sitten ei pidetty joistakin elokuvan yksittäisistä kohtauksista kuten olioiden liiallisista nukkemaisista olemuksista.Mutta minkäs teet sen digitaalisesti 80.luvulla?
Mielestäni tärkein puute tarinassa oli tuo Kashyyk planeetan vaihtuminen Endoriksi,olisi ollut hienoa nähdä Wookierodun vapautuminen orjuudesta elokuvasarjan viimeisessä jaksossa.Mutta olisimmeko sitten nähneet Ewokkirotua sitten laisinkaan? Meikäläinen ainakin piti näistä hauskoista käppänistä,jotka pistivät isommilleen kampoihin.
Harmitti tuolloin Jedin Paluun ensi-illan aikoihin tullut ilmoitus saagan viimeisestä osasta,jotkin asiat elokuvamaailmassa ovat itsestäänselvyyksiä,muttei se asia että tehdäänkö Jedin Paluun jälkeen enään uutta trilogiaa? George Lucas päätti tuon asian jo vuonna 1982.Expended universe tarinat ovat jatkaneet Jedin Paluun jälkeistä elämää monissa kirjoissa ja sarjakuvissa jo 25.vuoden ajan,olisi ehkä Lucasilta jonkinmoinen oikeusmurha kirjoja lukeneille faneille päätös jatkaa saagaa uudella elokuvatrilogialla.Tuskinpa sellaista koskaan nähdäänkään,ei ainakaan Lucasin elinaikana.
Ewokit oli parhait, mut lopputaistelussa kun Palpatine sähkötti Lukee ni traumatisoiduin vuosiksi enkä oo kattonu sen jälkeen
Evokit oli parhaita
13
1538
Vastaukset
- elämää?
Ja sulla näköjään paljon mielikuvitusta D: Mitäs leffoja sitä katsellaan. Vai oletko niin turhamainen, ettet ymmärrä mistään mitään?
- qew 123456
NO EI TIETENKÄÄN OO OMAA ELÄMÄÄ!!!!
- sw-fan
qew 123456 kirjoitti:
NO EI TIETENKÄÄN OO OMAA ELÄMÄÄ!!!!
Ahterillanikin on enemmän elämää kuin qew:llä.
Jos tällä palstalla on sheriffi, voisi poistaa nuo häirikköviestit.
Täytyykin varmaan etsiä netistä joku fanipalsta, jossa
1) on rekisteröityminen
2) on valvojia tarpeeksi poistamaan häirikköviestit
- Veteranfan
Kannattaa tsekata tv elokuviksi työstetyt leffat Ewokien Taistelu(Caravan of courage,1984) ja Taistelu Endorista(Battle of Endor,1985),joissa Ewokit ovat pelastamassa Endor planeetalle haaksirikkoutunutta perhettä.Tosin leffoja ei ole toistaiseksi saatavana DVD:nä muutenkuin brittijulkaisuna ilman suomitekstiä.
- .
.
- KyleKatarn1987
muuten löytyy nuo molemmat Ewok-elokuvat. Loistavia kumpainenkin.
Nämä leffat siis kuvaavat Endoriin haaksirikkoutuneen Towani-perheen edesottamuksia vuotta tai muutamaa ennen Imperiumin ja kapinallisten taistelua Jedin Paluussa. Elokuvat ovat tunnelmassaan oikeastaan toistensa vastakohtia, sillä ensimmäisen osan ollessa jopa hieman ylihilpeä on toinen osa järkyttävän surullinen suorastaan. Silti nämä molemmat tukevat toisiaan ja ovat mielenkiintoinen lisä Star Warsin maailmaan. Suosittelen jos Tähtien Sota on lähellä sydäntä.
ps. Se syy muuten, miksi Ewokit eivät osanneet kommunikoida Luken ja kumppaneitten kanssa, vaikka tapasivatkin Towanit, on yksinkertaisesti se että Towanit puhuivat galaktisen yleiskielen harvinaista murretta, joka poikkeaa hyvin suuresti sen yleisimmin käytetystä muodosta. - Veteranfan
KyleKatarn1987 kirjoitti:
muuten löytyy nuo molemmat Ewok-elokuvat. Loistavia kumpainenkin.
Nämä leffat siis kuvaavat Endoriin haaksirikkoutuneen Towani-perheen edesottamuksia vuotta tai muutamaa ennen Imperiumin ja kapinallisten taistelua Jedin Paluussa. Elokuvat ovat tunnelmassaan oikeastaan toistensa vastakohtia, sillä ensimmäisen osan ollessa jopa hieman ylihilpeä on toinen osa järkyttävän surullinen suorastaan. Silti nämä molemmat tukevat toisiaan ja ovat mielenkiintoinen lisä Star Warsin maailmaan. Suosittelen jos Tähtien Sota on lähellä sydäntä.
ps. Se syy muuten, miksi Ewokit eivät osanneet kommunikoida Luken ja kumppaneitten kanssa, vaikka tapasivatkin Towanit, on yksinkertaisesti se että Towanit puhuivat galaktisen yleiskielen harvinaista murretta, joka poikkeaa hyvin suuresti sen yleisimmin käytetystä muodosta....sen verran vielä,että nämä kaksi Ewok filmatisointiahan tehtiin alunperin TV:lle ja videojulkaisuun.Pientä eroavaisuutta löytyy Ewokkien ulkonäöstä,nimittäin Ewokki hahmoilla on silmäpupillit,joita ei ollut vielä Jedin Paluu elokuvassa.Jedin Paluun Ewokkien silmät olivat aivan tummat verrattuna kahden Ewokkiseikkailun Wicket hahmon kirkkaisiin silmiin.Endor planeetan eläimistö on myös paremmin esillä kuin Jedin Paluun jaksoissa.Mutta tämä "Sankareiden Karavaani" elokuva on enemmän perinteisempi satuseikkailu,joka on suunnattu n.10.vuotiaille.
Ewokit ovat mitä ilmeisemmin lihansyöjäkansaa.Minua onkin askaruttanut Jedin Paluun lopun Ewokkien grillijuhlat.Mitä Ewokit grillasivat rovioillaan???
Luulen että siellä syötiin salaa imperiumin kuolleita sotilaita,nimittäin tuossa Jedin Paluun finaalissa,jossa on suuret juhlat sodan päättyessä Ewokkikylässä,nähdään erään Ewokin pimputtelevan kukistuneiden imperiumin joukkojen kypäriä.
Tiesivätkö kapinaliiton joukot mitä he illallisella saavat suuhunsa???
Ilmeisesti voiton huumassa mikä tahansa maistuu hyvälle???
Tämmöinen seikka pistää miettimään,etteivät ne Ewokit sittenkään ole niin ihania ja söpöjä karvaturreja.Meinasivathan he pistää paistinvarrelle Luken,Hanin ja Chewien Jedin Paluussa. - KyleKatarn1987
Veteranfan kirjoitti:
...sen verran vielä,että nämä kaksi Ewok filmatisointiahan tehtiin alunperin TV:lle ja videojulkaisuun.Pientä eroavaisuutta löytyy Ewokkien ulkonäöstä,nimittäin Ewokki hahmoilla on silmäpupillit,joita ei ollut vielä Jedin Paluu elokuvassa.Jedin Paluun Ewokkien silmät olivat aivan tummat verrattuna kahden Ewokkiseikkailun Wicket hahmon kirkkaisiin silmiin.Endor planeetan eläimistö on myös paremmin esillä kuin Jedin Paluun jaksoissa.Mutta tämä "Sankareiden Karavaani" elokuva on enemmän perinteisempi satuseikkailu,joka on suunnattu n.10.vuotiaille.
Ewokit ovat mitä ilmeisemmin lihansyöjäkansaa.Minua onkin askaruttanut Jedin Paluun lopun Ewokkien grillijuhlat.Mitä Ewokit grillasivat rovioillaan???
Luulen että siellä syötiin salaa imperiumin kuolleita sotilaita,nimittäin tuossa Jedin Paluun finaalissa,jossa on suuret juhlat sodan päättyessä Ewokkikylässä,nähdään erään Ewokin pimputtelevan kukistuneiden imperiumin joukkojen kypäriä.
Tiesivätkö kapinaliiton joukot mitä he illallisella saavat suuhunsa???
Ilmeisesti voiton huumassa mikä tahansa maistuu hyvälle???
Tämmöinen seikka pistää miettimään,etteivät ne Ewokit sittenkään ole niin ihania ja söpöjä karvaturreja.Meinasivathan he pistää paistinvarrelle Luken,Hanin ja Chewien Jedin Paluussa.Ehkä lienee parempi olla pohtimatta tätä asiaa liian syvällisesti ettei mene maku koko jutusta. Ilmiselvästi Ewokit ovat aika kaikkiruokaisia ja ihmisliha maistuu näille pörröisille veikoille siinä missä muukin, mutta emmehän me nyt varsinaisesti näe elokuvan sankareita jyystämässä BBQ:ta grillitulten loimussa.
Tuo kohtaus, jossa eräs Ewokki rummuttelee sotilaiden kypäröitä on kyllä jäänyt aika lähtemättömästi mieleen siitä kun ensimmäisen kerran tämän elokuvan näin, sillä silloin nuo kuolleitten kypärät toivat varsin karmaisevasti mieleen irtopäät tai pääkallot.
Elokuvan lopussa on kuitenkin kerrassaan pirteä meno ja väki tuntuu olevan enemmän keskittynyt tanssiin ja varsinaiseen juhlintaan kuin aterioimiseen, että ei tuosta järin kauheuksia löydä muuten kuin kuvittelemalla kaikenlaista. Se mitä ei näkynyt, sen voi jokainen tietty omassa päässään miettiä, jos nyt välttämättä tahtoo..
- KyleKatarn1987
että qew on näköjään kirjoittanut aikoinaan näinkin asiallisen viestin tänne palstalle.
Se on ihan totta että Expanded Universe on varsin kattavasti ja aukottomasti täyttänyt Jedin Paluun jälkeistä aikaa jopa monen sadan vuoden ajalta, tosin ilman Lucasin osallistumista näiden tapahtumien laatimiseen, minkä vuoksi monet tarinat saattavatkin olla virallisen Star Wars kaanonin vastaisia mikäli George niin päättää. Itse asiassa minunkaan hahmoni Kyle ei ehkä ole virallisesti edes olemassa Star Wars-universumissa, vaikka hän on aika olennainen osa elokuvien jälkeistä jatkumoa, mutta siltikin, George ei häntä luonut vaan joku muu. Toki hänen suostumuksellaan. Lucas on tavallaan jättänyt Star Warsin maailman tapahtumat kokonaan muitten ihmisten mielikuvituksen varaan mitä elokuvien jälkeisiin aikoihin tulee, tosin sillä varauksella että voi vapaasti tehdä niihin muutoksia sikäli kuin ja jos hänen suunnitelmansa niin vaatii.
EU on oikeastaan revennyt jo niin laajaksi, että kaikkien noiden tarinoitten joukosta olisi lähes mahdotonta löytää yhtä ylitse muiden, josta työstää elokuva taikka kokonainen trilogia (tosin Thrawn-trilogia on aika mahtava, mutta niin on moni muukin kertomus) eikä joka ikisestä kirjasta parinsadan olemassaolevan joukossa ole järkevää tehdä elokuvaa muutenkaan.
Siksi minusta olisikin hyvä idea katsoa mieluummin taaksepäin, muinaisiin aikoihin ja kertoa kenties enemmän Star Wars-galaksin historiasta kuin tulevaisuudesta, sillä menneet tapahtumat eivät ole koskaan olleet kovin laajasti käsitelty aihe muissa kuin KotOR-sarjan peleissä. Voitaisiin vaikka kertoa miten Tasavalta aikoinaan syntyi ja mistä Jedit sekä Sithit aikoinaan ilmestyivät sekä Sith Imperiumia vastaan käydystä tuhoisasta sodasta, jossa Tasavalta lähes tuhoutui noin 3500 vuotta ennen alkuperäisten elokuvien kuvaamaa aikaa. Tämä ei myöskään nojaisi pelkästään mihinkään yksittäiseen ideaan vaan olemassa olisi todella vahva perusta uudelle trilogialle, sillä Vanhan Tasavallan perustaminen on Star Warsissa kuin Taivaan perustaminen raamatussa ja Jedien ja Sithien välinen konflikti kuin enkelten ja paholaisten sota sekä langenneiden enkelten karkotus taivaasta.
Voitaisiin mennä jopa niin pitkälle että esitettäisiin, että raamatulliset myytit ovat itse asiassa saaneet alunperin alkunsa Star Wars-galaksista, jota ei tosin enää ole olemassa sellaisenaan, mutta oli joskus kauan sitten.. tapahtuihan Star Wars kauan kauan sitten, ennen meidän aikaamme. Joskin hihhulit saattaisivat vetää tällaisesta isommankin herneen nenäänsä kukatietää, mutta tuo aikakausi tarjoaisi rajattomasti kiehtovia mahdollisuuksia elokuvien perustaksi.- MasterGormo
Täällä ovat näemmä edelleenkin vanhat tutut, mestari Katarn ja Veteranfan. Qewkin näyttää olevan edelleen kuvioissa.
- KyleKatarn(1987)
MasterGormo kirjoitti:
Täällä ovat näemmä edelleenkin vanhat tutut, mestari Katarn ja Veteranfan. Qewkin näyttää olevan edelleen kuvioissa.
Viime kerrasta onkin varsin pitkä aika, liekö ollut peräti viime vuoden puolella. No me kaksi olemme täällä lähinnä yrittäneet vastailla kysymyksiin viime aikoina, mutta sitä lukuunottamatta palsta on ollut hyvin kuollut ja hiljaisuutta on todella riittänyt. Joskus saattanut mennä kuukaudenkin päivät ilman yhtäkään viestiä. Eivät edes trollit ole jaksaneet vaivautua...
Ja jos huomasit katsoa päivämäärän, niin tuosta Qewinkin viestistä on kulunut jo puolitoista vuotta :) - Veteranfan
KyleKatarn(1987) kirjoitti:
Viime kerrasta onkin varsin pitkä aika, liekö ollut peräti viime vuoden puolella. No me kaksi olemme täällä lähinnä yrittäneet vastailla kysymyksiin viime aikoina, mutta sitä lukuunottamatta palsta on ollut hyvin kuollut ja hiljaisuutta on todella riittänyt. Joskus saattanut mennä kuukaudenkin päivät ilman yhtäkään viestiä. Eivät edes trollit ole jaksaneet vaivautua...
Ja jos huomasit katsoa päivämäärän, niin tuosta Qewinkin viestistä on kulunut jo puolitoista vuotta :)...qew on tehnyt Anakinit ja palannut pimeältä puolelta valoon???
Tuosta Jedin Paluun ensivuoden Blu-ray julkaisusta ei ilmeisesti tule 3D versiota videolle?
Koska Lucas ilmoitti Star Warsin 3D versioitten julkaisuja vasta vuodelle 2012.
Sitä jää pohtimaan kannattaako hankkia ensivuoden Blu-ray julkaisua ilman 3D formaattia,jos kerran sellaiset julkaistaan vuotta myöhemmin?
Jotkut faneista eivät välttämättä halua nähdä Star Warsia kolmiulotteisena,kun eivät halunneet nähdä erikoisversioitakaan elokuvista,tai eivät pitäneet uudelleen muokkauksesta.Meikäläiselle se on aivan sama,mulle kelpaa kaikki versiot Star Warsista.Ehkäpä nämä uudet episodit tuntuvat paremmilta 3D:nä nähtynä?
Varsinkin niille jotka eivät pitäneet uusista osista kaksiulotteisena. - KyleKatarn(1987)
Veteranfan kirjoitti:
...qew on tehnyt Anakinit ja palannut pimeältä puolelta valoon???
Tuosta Jedin Paluun ensivuoden Blu-ray julkaisusta ei ilmeisesti tule 3D versiota videolle?
Koska Lucas ilmoitti Star Warsin 3D versioitten julkaisuja vasta vuodelle 2012.
Sitä jää pohtimaan kannattaako hankkia ensivuoden Blu-ray julkaisua ilman 3D formaattia,jos kerran sellaiset julkaistaan vuotta myöhemmin?
Jotkut faneista eivät välttämättä halua nähdä Star Warsia kolmiulotteisena,kun eivät halunneet nähdä erikoisversioitakaan elokuvista,tai eivät pitäneet uudelleen muokkauksesta.Meikäläiselle se on aivan sama,mulle kelpaa kaikki versiot Star Warsista.Ehkäpä nämä uudet episodit tuntuvat paremmilta 3D:nä nähtynä?
Varsinkin niille jotka eivät pitäneet uusista osista kaksiulotteisena.Olen itse jokseenkin epäileväinen sen suhteen, tuoko kolmiuloitteisuus elokuviin todella mitään uutta kokemisen arvoista. Mielestäni koko formaatti on täysin ylimarkkinoitu. Olen nähnyt ainoastaan yhden 3D-elokuvan (Avatarin) ja sitä mieltä olen, että kyseisen elokuvan olisin aivan hyvin voinut katsoa kaksiuloitteisenakin, mitään siitä menettämättä. Minä siis pidin elokuvasta, ei mikään huono filmi kun vertaa kaikkiin 2000-luvun toimintarymistelyihin, mutta 3D ei tosiaan ollut alunalkaenkaan se juttu, mikä minuun teki vaikutuksen tässä tapauksessa. Myönnetään, ettei kenties tarinakaan ollut siitä kaikkein omaperäisimmästä päästä ja kärsi muutenkin nykyaikaisen elokuvakerronnan kiroista, mutta visuaalisesti tuo filmi oli kertakaikkiaan hienointa ja upeinta silmänruokaa mitä olen valkokankaalla kuunaan nähnyt. Ei Avataria suotta ole luonnehdittu "maailman kauneimmaksi" elokuvaksi. Kun katsoin elokuvan uusiksi HD-versiona kotitelkkarista oli kokemus huimaava ja lähestulkoon kuin teatterissa olisi istunut, mutta ei suinkaan siksi että Pandoran viidakko tai muut tehosteet olisivat ikään kuin astuneet kuvaruudusta ulos, vaan pelkästään jo siitä syystä, että Blu-rayn mahdollistama teräväpiirtokuva oli tarkkuudessaan niin perin käsinkosketeltavaa luokkaa.
Teräväpiirto-elokuva on minusta pikemminkin se tulevaisuuden juttu ja tulee pysyvästi muuttamaan tavan jolla kaikki meistä elokuvia katsovat, siinä kun 3D jäänee vain kaikkein vannoutuneimpien hifistien puuhasteluksi. Ero pelkästään DVD:n ja Blu-rayn välillä on jo niin huomattava, että hyvin tehdyssä HD-muunnoksessa elokuva kuin elokuva ikään kuin syntyy uudelleen. Blu-ray & 3D-Blu-ray formaattien todennäköisestä suosittavuudesta kertoo jo valtava hintakuilu niiden välillä. Nimittäin siinä kun Blu-ray alkaa jo asettumaan lähestulkoon tavallisen tallaajan varoilla nautittavaksi viihteeksi, niin 3D-laitteisto tulee vielä pitkään olemaan järkyttävän kallista tavaraa jollaiseen vain kaikkein varakkaimmilla on varaa.
Mahdolliset 3D-versiot Star Wars elokuvista eivät ole mikään pakkohankinta meikäläiselle, mutta sen sijaan Blu-ray versioita odotan suuren jännityksen vallassa, sillä uskon silkan teräväpiirron tuovan Tähtien Sotaan aivan uuden ulottuvuuden, joka on jo ihan tarpeeksi minulle :)
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik123810MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar782017Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun5441617Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin851288Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja671087Yksi syy nainen miksi sinusta pidän
on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s331018Hyödyt Suomelle???
Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt214898Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o60873- 171854
Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!
Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill3798