pakkoselibaattista

Silmiini osui keskustelu tästä pakkoselibaatista ja sen yhteydessä jokin kirjoitteleva feministi yritti väittää että naisten ja miesten seksuaaliset tarpeet ovat samanlaisia. Hän ei perustellut näkemystään sen kummemmin, eipä tietenkään.

Miten jotkut voivat kieltää noin päivän selvän asian. Ero on havaittavissa jo pelkästään pornon kulutuksessa. Miehet on selkeä enemmistö kaikilla porno-chat-palstoilla. Kyse ei ole siis siitä, että naisille ei olisi tarjontaa vaan se ei kiinnosta heitä tai he eivät saa siitä samanlaisia kicksejä kuin miehet.

Sama pätee irtosuhteisiin, miehet ovat niistä huomattavasti kiinnostuneempia kuin naiset.

Naisilla on siis seksuaalinen valta ja he pystyvät säätelemään miehen käyttäytymistä sen avulla.

Miksi sitten tällainen itsestään selvyys halutaan kieltää. NOh, se kuuluu feministien propagandan perusteeseihin, jonka mukaan oli sitten kyse mistä tahansa niin naisella on aina kaikki huonommin.
5343
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

rahaa ja yhteiskunnallista valtaa, oli mielenkiintoa käyttää miehiä taloudellisesti hyödyksi seksin avulla. Nyt kun naisella on samat resurssit kuin miehelläkin, ei ole mikään pakko keimailla ja ketkutella. Menee vain töihin ja hankkii kaiken tarvitsemansa. Naisten tarve käyttää seksuaalista valtaa on siis vähenemään päin. Seuraavaksi voidaan kiinnittää huomiota siihen, mitä nainen seksiltä haluaa. Ja jos on niin, kuin väität, että miehellä on suurempi seksuaalivietti, niin miehen täytyy ryhtyä entistä tarmokkaammin keimailemaan ja ketkuttelemaan naisille. Toki miehen voimakas seksuaalivietti on pelkkä myytti. On paljon miehiä, joille seksi ei ole kovin tärkeää. Ikäkin vaikuttaa.

Äänestä
  • .. mutta nyt annetaan ;)

    "Toki miehen voimakas seksuaalivietti on pelkkä myytti. On paljon miehiä, joille seksi ei ole kovin tärkeää. Ikäkin vaikuttaa."

    Kenen ikä?

    Onhan se nyt niin, että edelleen nainen pyrkii hallitsemaan miestä (käyttämään valtaa) seksin avulla. Kysymys ei ole enää niinkään rahasta, josko se on koskaan sitä ollut. Uusia vallankäytön muotoja ovat miehen syyttäminen tai syyttämisellä uhkaaminen milloin mistäkin - kaikki keinot tuntuvat olevan sallittuja.

    Äänestä

  • Naisilla on rahaa, valtaa ja oikeuksia täsmälleen niin paljon kuin miehet heille niitä suovat.

    Äänestä

  • tskurahaa kirjoitti:

    .. mutta nyt annetaan ;)

    "Toki miehen voimakas seksuaalivietti on pelkkä myytti. On paljon miehiä, joille seksi ei ole kovin tärkeää. Ikäkin vaikuttaa."

    Kenen ikä?

    Onhan se nyt niin, että edelleen nainen pyrkii hallitsemaan miestä (käyttämään valtaa) seksin avulla. Kysymys ei ole enää niinkään rahasta, josko se on koskaan sitä ollut. Uusia vallankäytön muotoja ovat miehen syyttäminen tai syyttämisellä uhkaaminen milloin mistäkin - kaikki keinot tuntuvat olevan sallittuja.

    Nyt on vain niin, että 60-vuotiaan miehen seksitarve on pienempi kuin 20-vuotiaan. Ja 20 -vuotiaan naisen seksitarve on pienempi kuin 35 -vuotiaan. Joillakin yksilöillä ihan päinvastoin, mutta ikä vaikuttaa. Jos yrität taas viitata siihen, että vanha nainen ei kelpaa kenellekään, niin väärässä olet.

    Unohdat (ja myös Laasanen unohtaa), että jos ei ole seksitarvetta, ei sillä voi kiristääkään. Läheskään kaikilla miehillä ei ole voimakasta seksuaaliviettiä, jolla naiset sitten voisivat kiristää. Ja on myös niin, että naista voi ihan vastaavasti kiristää seksillä. Miksi siis naiset yksinomaan olisivat niitä kiristäjiä ja hyötyjiä? Naisilla on rahaa ja valtaa ilman miehiäkin.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Jerking kirjoitti:

Silmiini osui keskustelu tästä pakkoselibaatista ja sen yhteydessä jokin kirjoitteleva feministi yritti väittää että naisten ja miesten seksuaaliset tarpeet ovat samanlaisia. Hän ei perustellut näkemystään sen kummemmin, eipä tietenkään.

Miten jotkut voivat kieltää noin päivän selvän asian. Ero on havaittavissa jo pelkästään pornon kulutuksessa. Miehet on selkeä enemmistö kaikilla porno-chat-palstoilla. Kyse ei ole siis siitä, että naisille ei olisi tarjontaa vaan se ei kiinnosta heitä tai he eivät saa siitä samanlaisia kicksejä kuin miehet.

Sama pätee irtosuhteisiin, miehet ovat niistä huomattavasti kiinnostuneempia kuin naiset.

Naisilla on siis seksuaalinen valta ja he pystyvät säätelemään miehen käyttäytymistä sen avulla.

Miksi sitten tällainen itsestään selvyys halutaan kieltää. NOh, se kuuluu feministien propagandan perusteeseihin, jonka mukaan oli sitten kyse mistä tahansa niin naisella on aina kaikki huonommin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu