Otanpa tähän viisaiden ihmisten määritelmiä uskonnosta keskustelun pohjaksi:
Brittiläinen antropologi Maurice Blochin mukaan uskonnot ovat ihmisen mielikuvituksen tuote. Ihminen on ainut uskontoa harjoittava eläin, koska eläimistä ainoana ihmisellä on riittävästi mielikuvitusta. Mielikuvitus on todennäköisesti kehittynyt ennen uskontoa, koska uskonto vaatii kyvyn kuvitella jotain, mikä ei ole läsnä hetkessä. Myös usko siihen, että elämä voisi jatkua kuoleman jälkeen, vaatii todella paljon mielikuvitusta. Erään brittitutkimuksen mukaan taas ihmisen aivoissa on luontainen osa joka on vastaanottavainen uskonnolle ja yliluonnolliselle. Sen mukaan ihminen on jo aikojen alusta harjoittanut jotakin uskontoa tai siihen rinnastettavaa toimintaa. Jopa apinoiden on todettu tanssivan sadetanssia mutta siitä ollaan eri mieltä voidaanko sitä pitää uskonnollisena toimintana.
Egyptologi Jan Assmannin mukaan siirtyminen polyteismistä monoteismiin on yksi ihmiskunnan historian suurimmista vallankumouksista, joka sai alkunsa faarao Akhenatenin Egyptissä 1300 eaa. ja johon kaikki tunnetut monoteistiset uskonnot juontavat juurensa.
Nämä kommentit olkoot avaamassa tätä keskustelua. Jokaisella on oikeus omiin arvoihinsa ja arvovalintoihinsa. Minä en kannata uskontoja, mutta luen niistä. Toki minulla on niin hyvä mielikuvitus, että voisin kuvitella itselleni jumaluuden, mutten tee sitä, koska se ei auta minua elämään tätä elämääni paremmin.
Mitä mieltä olet noiden viisaiden väitteistä?
Brittiläinen antropologi Maurice Blochin mukaan uskonnot ovat ihmisen mielikuvituksen tuote. Ihminen on ainut uskontoa harjoittava eläin, koska eläimistä ainoana ihmisellä on riittävästi mielikuvitusta. Mielikuvitus on todennäköisesti kehittynyt ennen uskontoa, koska uskonto vaatii kyvyn kuvitella jotain, mikä ei ole läsnä hetkessä. Myös usko siihen, että elämä voisi jatkua kuoleman jälkeen, vaatii todella paljon mielikuvitusta. Erään brittitutkimuksen mukaan taas ihmisen aivoissa on luontainen osa joka on vastaanottavainen uskonnolle ja yliluonnolliselle. Sen mukaan ihminen on jo aikojen alusta harjoittanut jotakin uskontoa tai siihen rinnastettavaa toimintaa. Jopa apinoiden on todettu tanssivan sadetanssia mutta siitä ollaan eri mieltä voidaanko sitä pitää uskonnollisena toimintana.
Egyptologi Jan Assmannin mukaan siirtyminen polyteismistä monoteismiin on yksi ihmiskunnan historian suurimmista vallankumouksista, joka sai alkunsa faarao Akhenatenin Egyptissä 1300 eaa. ja johon kaikki tunnetut monoteistiset uskonnot juontavat juurensa.
Nämä kommentit olkoot avaamassa tätä keskustelua. Jokaisella on oikeus omiin arvoihinsa ja arvovalintoihinsa. Minä en kannata uskontoja, mutta luen niistä. Toki minulla on niin hyvä mielikuvitus, että voisin kuvitella itselleni jumaluuden, mutten tee sitä, koska se ei auta minua elämään tätä elämääni paremmin.
Mitä mieltä olet noiden viisaiden väitteistä?
Vastaukset 15
Vanhimmat
http://fi.wikipedia.org/wiki/Mielikuvitusmaailma
-vielä kun sais käyttöohjeet(meditaatio)
Ilman mielikuvitusmaailmaa elämämme olisi tosi ankeaa.
Mielenkiintoinen asia on tää meditaatio. Se pitäisi sisällyttää kouluopetukseen.
...tärkeitä osia mielessä,arvoja tutkitaan
monella alueella,myös idässä.Heillä on pitkät perinteet mielentuntemuksesta ja arvokkain perinne taitaa olla oppi joka jakautuu kahdeksaan osaan,ja jokainen niistä yksistään on
tärkeä,arvokas.Arvokeskustelu on aivojen valintamekanismia.
Kun ne kaikki ovat yhdessä siitä syntyy
kahdeksanpuolainen opinpyörä/polku.....jne =dharma.
huom.jalo kahdeksanosainen polku,numeroidut kohdat 1-8
http://www.nic.fi/~laan/polku.htm
esim.kohta 8,oikea keskittyminen.Arvo sinänsä.
Väärä keskittyminen=keskittymishäiriöt=vakava
aivotoiminnan häiriö? Eli oikealla meditaatiolla voi vaikuttaa aivotoimintaan....se on arvokasta.
Rikas perinne idässä.
Edes nämä mainitsemasi viisaat ihmiset eivät ikinä pysty selittämään esimerkiksi luonnon hienoa monimuotoisuutta, puhumattakaan siitä, miten kaikki on saanut alkunsa. Tiede on ihmisen yritelmä selittää meitä askarruttavia kysymyksiä. Ja kuitenkin tieteen keinoin voimme luoda vain kasan uusia kysymyksia, joita ratkaistakseen pitää luoda kysymysten kysymyksia ja vaikka menemme aivan alkulähteille saakka suureen oletettuun räjähdykseen, tulemme kysymyksen äärelle: Miten? Miksi? Mitä oli ennen sitä. Emme osaa vastata siihen ihmisjärjen keinoin. Jumala on ainoa oikea vastaus. Vieraile sivulla: www.onkoetotta.net ja lue ajatuksella. Lopulta huomaat, että suurempaa järjettömyyttä on olla uskomatta Jumalaan, kuin uskoa Jumalaan.
"Edes nämä mainitsemasi viisaat ihmiset eivät ikinä pysty selittämään esimerkiksi luonnon hienoa monimuotoisuutta"
Eivät tietenkään, koska he ovat psykologeja tai antropologeja. Luonnon hienon monimuotoisuuden sen sijaan pystyvät selittämään evoluutiobiologit, joilla ei puolestaan yleensä ole pätevyyttä ensinmainituilla aloilla.
"puhumattakaan siitä, miten kaikki on saanut alkunsa."
Tämä taas on kosmologien ja fyysikkojen erikoisalaa, ei taaskaan psykologien ja antropologien tai evoluutiobiologienkaan. Vähän sama juttu, kuin että et löydä maitokaupasta myytävänä latinan kielen sanakirjoja tai puskutraktoreita, muttei se tarkoita ettei niitä olisi olemassa.
"Mitä oli ennen sitä."
Mitä on pohjoisnavan pohjoispuolella?
"Emme osaa vastata siihen ihmisjärjen keinoin. Jumala on ainoa oikea vastaus."
Väärin. Nythän yritit vastata ihmisjärjelle mahdottomaan kysymykseen ihmisjärjelläsi. Sinun on joko myönnettävä, ettet sinäkään tiedä vastausta, tai sitten myönnettävä, että keinot vastauksen saamiseen ovat ihmisen ulottuvilla, milloin yrityksesi kuohita tiedettäkin epäonnistuvat.
Missä ne sinun sellaiset evoluutiobiologien selitystulokset ovat, joissa on järkeä, eikä otaksumia otaksumien perään?
Entä missä ovat sellaiset fyysikkojen tutkimustulokset, joissa on enemmälti järkeä, ja
ovat yhdensuuntaiset todellisuuden kanssa?
Keinot todellisuuden hahmottamiseen ovat hyvinkin
lähellä: Nimittäin nöyrtymiseen Jumalan edessä ei
tarvitse välttämättä evää liikauttaa; tarvitsee
vain myöntää eksyneensä harhautuneensa ajatusmaailmassa, ja haluta asiaan Luojan apua,
niin tuollaisen kääntymisen jälkeen alkaa todellisuuskin pikkuhiljaa kasvamisen myötä
hahmottua enemmän ja enemmän, koska Jeesus johdattaa omansa kaikkeen totuuteen, onhan jo eräs
Raamatun määritelmä hänestä, että hän on Tie Totuus ja Elämä.
Ulkopuolella Jumalan ja hänen Valtakuntansa ei
mitenkään voi täsmällisesti määrittää todellisuutta; tämän maailmankaikkeuden lait kun
ovat yksiselitteisesti sellaista vastaan, ja kun
Raamattuun on kirjoitettu, että Kristuksessa ovat
kaikki tiedon ja viisauden avaimet kätkettynä.
Suomeksi sanottuna myöskin, että jos todellista
tietoa haluaa ihmiseltä, niin ainut keino on mennä kristityn luokse, ja kysyä häneltä, jos muun
tykö menet, niin sinulle valehdellaan, vaikka
kyseessä olisi vilpitönkin opettaja.
yksinkertaisesti myönnettävä se, että edes ydinfyysikot ym, eivät pysty ratkaisemaan näitä kysymyksiä. Juurikin niin kuin sanoit: "Mitä on pohjoisnavan pohjoispuolella?" Avaruutta sanotaan äärettömyydeksi, mutta kun eihän ihmisjärki pysty käsittämään sellaista asiaa, kuin äärettömyys. Ihmisen järjen mukaan kaiken on loputtava jossain. Tämä asettaa taas yhden käsityskyvyn ylittävän kysymyksen. Itse en kapinoi tiedettä vastaan. On tiedemiehiäkin joska uskovat Jumalaan. En ota kantaa edes evoluutioteoriaan, koska kaiken alulle panija kuitenkin on Jumala. Niin.. ihmisen järki on hyvin vajavainen.
Koska olet päättänyt (aivan niin: PÄÄTTÄNYT) että vastaus ei voi eikä saa olla mikään muu kuin Jumala, kieltäydyt edes ottamasta selvää siitä, mitä tiede oikeasti tietää ja voi selvittää.
Onnea vaan valitsemallasi tiellä, varmaan perussukankuluttajalle tuokin elämänmuoto toimii. On vaan hiton hyvä, että tiedemiehet eivät ole samalla tavalla jumiutuneita kuin sinä.
"En ota kantaa edes evoluutioteoriaan, koska kaiken alulle panija kuitenkin on Jumala. Niin.. ihmisen järki on hyvin vajavainen."
Mutta samalla vajaavaisella järjellä sinä yrität ymmärtää Jumalaa ja uskot häneen. Miksi oletat, että järkesi tässä asiassa tuottaisi luotettavampaa tietoa kuin tiedemaailmassa?
Usko tieteen kaikkivoipaisuuteen näyttää olevan sinun uskontosi. Tiede tutkii yhtä sun toista, mutta on asioita, mitä se EI pysty todistamaan, kuten esimerkiksi Jumalan olemattomuutta.
Tieteellä VOITAISIIN ehkä todistaa Jumalan OLEMASSAOLO, jos sitä haluttaisiin, mutta tiede sulkee pois jo lähtökohdissaan Jumalan.
Että se siitä. Tiedemiehet ovat jo alussa PÄÄTTÄNEET ettei Jumalaa ole.
Jostain olen oppinut, että uskohan on lujaa luottamusta, ojentautumista sen mukaan mikä ei näy. Ei uskonasioita voi kenenkään viisaan aivoitteluilla päätellä mielikuivituksen tuotteeksi. Viisauskin on niin suhteellista. Sana rististä kun on raamatun mukaan hullutus tälle maailmalle js uskominen vaatii tietynlaista hullutuksiin uskomista ja lapsen osaan heittäytymistä. Minusta uskonnon harjoittaminen on eri juttu kuin uskominen. Uskonnon harjoittamiseen kuuluu rituaalit ja seremoniat yms.näkyväksi tehdyt elementit. Sehän sopii hyvin, että peräti aivoistakin on löytynyt luontainen osa (jos se on ollenkaan totta ja miten siitä osasta muka voisi päätellä, että se on altis vastaanottamaan juuri uskontoa ja yliluonnollista. Voihan hyvin niin ollakin, kun ihmiset kerra näyttäisivät olevan niihin taipuvaisia.)
Hyvä ettet kuvittele jumaluutta itsellesi, niin jää jumallallekin joku tehtävä. Miten niin se ei muka auttaisi sinua elämään elämääsi paremmin? Jos siis ajatellaan, että jumala on kaikkivaltias. Itse haluan ajatella niin naiivistai. Minua ainakin auttaisi, jos saisin edes pikku riikkisen jumaluutta.
Jos ei olisi mielikuvituta, ei olisi taidetta, vaan olisi koneita joiden töpseli pannaan seinään...!
Ei ihminen tule uskovaiseksi omilla järkeilyillänsä eikä suorituksillansa, vaan se tulee lahjana Jumalalta, se usko jota et tunne?
Ihminenhän järkeilee itse saaneensa lahjan Jumalalta ja tulleensa uskoon. Tässäkin käytetään nk. vajaavaista ihmismieltä.
jotka eivät usko. Raamatun sanaa se. Niin se on. Minulle kelpaa Jeesuksen seura. Itse asiassa ilman Hänen apuaan olisin hakoteillä. Luulisin jopa itse olevani Jumalaa fiksumpi...
Joskus inhosin kirkkoa yms. Uskova työkaveri sai uteliaisuuden heräämään ja aikanaan asia kolahti, kun pyysin puolestani rukousta. Kivisydän muuttui lihasydämeksi vähitellen. Kuvaannollisesti.
Nyt voin iloiten laulaa, Jeesuksesta laulan, Jeesuksesta vaan, jolta synnit suuret, anteeks sain ja saan jne.
Taivaassa tavataan, eikö?
Vaan mekoista mielikuvitusta tuo Jumalan yhteydenpito vaatii.
Hyvin usein ihan muita ajatellessani tulee
vain näky, jossa näytetään tiettyä henkilöä,
annetaan ehkä ohje, miten tuota ihmistä on kohdeltava, ja parin päivän päästä tuo ihminen sitten kävellee vastaan
Tai tulee mieleen selkeästi sanoma puhelinsoitosta ja siitä mitä se merkitsee.
Eikä mene kuin muutama tunti ja soitto tulee.
Tai näytetään Bill Clintonin naamaa sanomalehden sivulla ja sanotaan, että se, mitä partin päivän päästä tapahtuu, johtuu Clintonin väärästä isäkuvasta.(Isäpuoli alkoholisti; lykkää ensin asioita ja suuttuu
sitten silmittömästi)
Ja kun pari päivää menee, niin Clinton
yrittää pommittaa Bagdadin tuusannuuskaksi.
Melkoinen voima tuo minun mielikuvitukseni
on, meinaa hajoittaa koko Bagdadin kaupungin...
Vai eikö olisi paljon helpompi uskoa,
että Jumala on luonut tämän maailman, pitää sitä yllä ja tietää, jos vaikka Clintoninkin
päässä pyörii jokin outo ajatus. Jumala haluaa olla kanssakäymisissä rakastamiensa
ihmisten kanssa!
Niin, siitä Bagdadista vielä.... Jumala antoi ihmiselle vapaan tahdon. En minä vaan olisi
antanut, Clintonille ainakaan. Olisin vain
sanonut, että ajattele Hillarya ja Keski-Lännen
viljapeltoja äläkä haahuile muualle!