päättäjät herätys !!!!!myös maalla asujat ovat samoja kaupunkilaisia,maksavat samat verot kuten muut.Ottakaa kantaa todella tärkeään ja ajankohtaiseen asiaan EI KAUPUNKI ALUEELLAKAAN VESI LIITTYMÄ MAKSA KESKIMÄÄRINKÄÄN 10000EUROA.AJATELKAA JOEKUS MAALAIS JÄRJELLÄKIN,TAI MUUTAMME JOUKOLLA KESKUSTAAN JA KATSOTAAN MIKÄ ON MIETINNÄN AIHE SILLOIN "täytyiskö Pielisentie muuttaa kuusi kaistaiseksi"jotta törmäilemättä mahdutaan kuluttamaan yhteisiä vero euroja.
Hajaasutus-alueiden
1
185
Vastaukset
Pieniin hankkeisiin voi Lieksan kaupungissa hakea avustusta läpi vuoden,
Muuten hakuaika todetaan kaupungin sivustolla olevan lokakuussa
Hankkeiden määrärahaa ei myönnetä yleisesti 5000e alittavalle osalle mikäli tehään viemäri ja vesijohto niin avustus on 25% muuten 20%
Ympäristöministeriön tiedotteessa todetaan hakuajan olevan 3.4.2009 saakka
Verottaja voi antaa kotitalousvähennyksen
Lomakkeen voi tulostaa Lieksan kaupungin sivustolla olevasta linkistä Vesihuoltoavustukset.
Laki jätevesien osalta käsittelystä tulee voimaan 2013 vuonna
Muuten ei keskustassakaan eletä kustannuksitta sen tiedän maksaessani yhtiövastiketta samat määräykset tulee sitten voimaan vapaa ajan asunnossa mutta avustuksia ei saa
Terveisin Markku Korpinen
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 475915
- 515394
- 533768
- 143705
Vimpelin liikuntahallilla tulipalo?
Katsoin, että liikuntahallista tuloo mustaa savua. Sitten ovet pärähti hajalle, ja sisältä tuli aikamoinen lieska. Toise993524- 313146
- 592894
- 592776
- 572446
- 451883